Äiti on juoppo.Ihminen joka on pyrkinyt tuhoamaan lastensa elämän jo vuosien ajan, kun hällä menee huonosti kärsiköön pennutkin. Suurinta nautintoa kun jollain lapsella mänee huonosti silloin äitee ottaa pikku kaljoissa yhteyttä;" mitäs minä sanoin ei susta ole mihinkään.."
Joskus pelkään että sorrun itsekin juomaan ja omille lapsille kävisi samoin, toivottavasti jaksan, kuin myös muut vastaavassa tilanteessa olevat, pysyä vahvana.
Joskus pelkään että sorrun itsekin juomaan ja omille lapsille kävisi samoin, toivottavasti jaksan, kuin myös muut vastaavassa tilanteessa olevat, pysyä vahvana.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa tosiaan ottaa sun yhteyttä paikalliseen alkoholistien aikuiset lapset-ryhmään!
Sieltä saa vertaistukea ja välineitä arkeen !!
Ei kannata yksin harmitella ja ahdistua ja märehtiä noita juttuja lainkaan.
Mieheni isä, eli appiukkoni siis, oli juoppo (mullan alla nykyään). Tuhosi lastensa sekä vaimonsa elämän.
Mieheni itki isänsä hautajaisissa vuolaasti, kun naapurit ja tuttavat puhuivat kauniita sanoja vainajasta. Ei siksi, että olisi ikävöinyt isäänsä, vaan siksi, että omat muistot kuolleesta ei ollut lähellekään niin kauniita kuin perheen ulkopuolisten ihmisten. Miksi isä ei kotona ollut ystävällinen, iloinen, auttavainen, empaattinen, hauska ym.ym., vaan kaikkea ihan muuta???
Haavat ovat syvällä, eikä varmaan parane koskaan. Alkoholistin aikuisen lapsen paha olo heijastuu meidän parisuhteeseenkin, mutta alkoholi ei onneksi kuulu kuvioon!
En aio tehdä lapsia - en halua että tuo paska olotila jatkuu seuraaviin sukupolviin ainakaan meidän kautta. Ihan tarpeeksi joudun itsekin kärsimään juopon (vaikkakin jo kuolleen) aiheuttamista vaurioista!!!
"En aio tehdä lapsia - en halua että tuo paska olotila jatkuu seuraaviin sukupolviin ainakaan meidän kautta."
Niinpä. Kovan hinnan maksaa juuri jälkipolvi, kun ei koskaan uskalla antautua elämälle.