Kasvatus vaikeaa ja vastuullista

kanssasi samaa mieltä.
Ei voi muuta kuin miettiä että mistä lähtökohdista ihminen alentuu tuollaista kirjoittamaan

teksti vaikuttaa saman kirjoitustaidottoman pikkupojan kirjoittamalta, joka on terrorisoinut mm. Isovanhemmat-palstaa.

harvinaisen hauska juttu!!!

"Mahous" tarkoittaa siis mielestäsi myös täydellistä empatiakyvyttömyyttä? Samalla logiikalla ajatellen et voi siis tietää että syövän sairastaminen on tuskallista, ahdistavaa, hoidot rasittavia jne, ellet ole sairastanut syöpää. Ainahan syöpää on sairastettu ja siihen kuoltu, turha vaittaa. Aikas ontuva logiikka sanoisin.

Alkuperäinen provoilija varmasti nauraa partaansa ja hihkuu kun sai sinut regoimaan ja heittämään paskaa toisen niskaan (ja vielä nauramaan päälle). Vai mahdatko itse olla tuo kyseisen provon kirjoittaja? Yksinkertainenkin ihminen pystyy kyllä tunnistamaan alkuperäisen kirjoituksen provoksi.

Uteliaisuudesta kysyisin, ihanko oikeasti synnyttäneet ja lapsensa jo isommiksi kasvattaneet ovat sitä mieltä että synnytys on vaikeampaa ja rankempaa kuin lapsen kasvattaminen ?

Minulla ei ole kokemusta synnyttämisestä, mutta päätellen siitä mitä sisareni ja ystäväni kommentoivat, kun tätä kysyin, synnyttäminen on vasta alkusoittoa ja lapsen kasvattaminen, kaikkine iloineen ja vaikeine ja vaativine hetkineen, on kyllä paljon haastavampaa ja koettelevampaa kuin itse synnytys.

olikin kirjoitti:

harvinaisen hauska juttu!!!

"Mahous" tarkoittaa siis mielestäsi myös täydellistä empatiakyvyttömyyttä? Samalla logiikalla ajatellen et voi siis tietää että syövän sairastaminen on tuskallista, ahdistavaa, hoidot rasittavia jne, ellet ole sairastanut syöpää. Ainahan syöpää on sairastettu ja siihen kuoltu, turha vaittaa. Aikas ontuva logiikka sanoisin.

Alkuperäinen provoilija varmasti nauraa partaansa ja hihkuu kun sai sinut regoimaan ja heittämään paskaa toisen niskaan (ja vielä nauramaan päälle). Vai mahdatko itse olla tuo kyseisen provon kirjoittaja? Yksinkertainenkin ihminen pystyy kyllä tunnistamaan alkuperäisen kirjoituksen provoksi.

Lue lisää

esim itse en ole maho vaikka en voi synnyttää koska olen jo synnnyttänyt, sellainen on maho joka ei lainkaan voi synnyttää. ymmärsitkö. empatiakyvyttömyys taas on psykologiaa eikä biologiaa, ja eri juttu, se on psykopatiaa älä sekota termejä.

hedelmättömyyttä kirjoitti:

esim itse en ole maho vaikka en voi synnyttää koska olen jo synnnyttänyt, sellainen on maho joka ei lainkaan voi synnyttää. ymmärsitkö. empatiakyvyttömyys taas on psykologiaa eikä biologiaa, ja eri juttu, se on psykopatiaa älä sekota termejä.

Lue lisää

maho tarkoittaa lisääntymiskyvytöntä eläintä (eläinlääketieteen termi), lehmää, poroa tms. Ihmiset eivät ole mahoja, paitsi ainoastaan silloin kun halutaan tietoisesti loukata toista. Jos nimität naista mahoksi, niin silloin tarkoitat sanoa häntä lisääntymiskyvyttömäksi lehmäksi. Mikä on ainakin minun mielestäni loukkaavaa. Jos taas maho-sana kuuluu sinun arkipäiväiseen sanastoosi, niin se taas kertoo sinusta hyvin paljon. Ihmiset ovat joko lapsettomia tai hedelmättömiä.

Et myöskään ymmärtänyt pointtiani empatiakyvystä. Mielestäsi vain nämä lisääntymiskyvyttömät lehmät voivat olla sitä mieltä, että synnyttäminen on helppoa. Minä taas olin sitä mieltä, että vain empatiakyvyttömät ihmiset ovat sitä mieltä. Sillä, että ei voi itse saada lapia, ei ole mitään tekemistä sen kanssa kykeneekö empatiaan vai ei.

Kiinnostaa tietää* kirjoitti:

Uteliaisuudesta kysyisin, ihanko oikeasti synnyttäneet ja lapsensa jo isommiksi kasvattaneet ovat sitä mieltä että synnytys on vaikeampaa ja rankempaa kuin lapsen kasvattaminen ?

Minulla ei ole kokemusta synnyttämisestä, mutta päätellen siitä mitä sisareni ja ystäväni kommentoivat, kun tätä kysyin, synnyttäminen on vasta alkusoittoa ja lapsen kasvattaminen, kaikkine iloineen ja vaikeine ja vaativine hetkineen, on kyllä paljon haastavampaa ja koettelevampaa kuin itse synnytys.

Lue lisää

että tuo bioäiti on synnyttänyt lapsen ja antanut hänet sitten toisen kasvatettavaksi. Tottakai hän sitten vähättelee kasvattajan osuutta...

hedelmättömyyttä kirjoitti:

esim itse en ole maho vaikka en voi synnyttää koska olen jo synnnyttänyt, sellainen on maho joka ei lainkaan voi synnyttää. ymmärsitkö. empatiakyvyttömyys taas on psykologiaa eikä biologiaa, ja eri juttu, se on psykopatiaa älä sekota termejä.

Lue lisää

kukaan aikuinen ihminen kutsu lapsettomuudesta kärsivää mahoksi? Aivan järkyttävän loukkaavaa!!! Kuuluu samaan sarjaan kuin huorittelu ja homottelu. Yhtä fiksua käytöstä.

Nellamari kirjoitti:

kukaan aikuinen ihminen kutsu lapsettomuudesta kärsivää mahoksi? Aivan järkyttävän loukkaavaa!!! Kuuluu samaan sarjaan kuin huorittelu ja homottelu. Yhtä fiksua käytöstä.

eläinkunnasta otettavia nimityksiä on käytetty. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa se, että naista kutsutaan nartuksi. Itse kukin saa sitten päättää tykönänsä, kuinka loukkaavaa tuollainen nimittely on.

Nellamari kirjoitti:

kukaan aikuinen ihminen kutsu lapsettomuudesta kärsivää mahoksi? Aivan järkyttävän loukkaavaa!!! Kuuluu samaan sarjaan kuin huorittelu ja homottelu. Yhtä fiksua käytöstä.

lue viesti johon vastaus tuli!
Aloittajalla oli törkeä avaus, jossa hän ilmoitti että lapsia synnyttää kukavaan mutta adoptiovanhemmat on niitä jotka osaa kasvattaa ja korjaavat biologisten vanhempien aiheutamia vammoja.
Ymmärrän hyvin vastaaja heiton takasin. Jos lähtee epäasialliselle linjalle pitää kestää myös seuraumukset

Kiinnostaa tietää* kirjoitti:

Uteliaisuudesta kysyisin, ihanko oikeasti synnyttäneet ja lapsensa jo isommiksi kasvattaneet ovat sitä mieltä että synnytys on vaikeampaa ja rankempaa kuin lapsen kasvattaminen ?

Minulla ei ole kokemusta synnyttämisestä, mutta päätellen siitä mitä sisareni ja ystäväni kommentoivat, kun tätä kysyin, synnyttäminen on vasta alkusoittoa ja lapsen kasvattaminen, kaikkine iloineen ja vaikeine ja vaativine hetkineen, on kyllä paljon haastavampaa ja koettelevampaa kuin itse synnytys.

Lue lisää

Neljän lapsen äitinä voin omasta puolsestani kertoa että ei voi rinnastaa näitä kahta asiaa.
Synnytys on naisen elämässä varmasti fyysisesti rajuin ja kivuliain ja tuskallisin tapahtuma. Se kestää joitakin tunteja, taju lähtee välillä. mutta sitten se on ohi.

Kasvatus on sijaan maraton laji, vuosikausien ( liki parin vuosikymmenen) tehtävä. Kasvatuksen haastellisuus ei ole samaa kuin synnytyksen haastellisuus.

Itse ajattelen että synnytksen kautta äityis - ja kasvatus"vietti" täydentyy. Kun lasta kantaa 9 kk ja lopulta synnyttää,( yleensä tuskien kautta) sa oikein henkeen ja vereen tuntea miltä äidiksi tuleminen tuntuu.
Tällä en tarkoita sitä etteikö adoptioäiti voisi tuntea äitiyttä. Varmasti tuntee,omanlaistaan, mutta väitän ettei koskaan samanlaista kuin biologinen äiti, joka itse lapsensa synnyttää.

uudelleen; kirjoitti:

lue viesti johon vastaus tuli!
Aloittajalla oli törkeä avaus, jossa hän ilmoitti että lapsia synnyttää kukavaan mutta adoptiovanhemmat on niitä jotka osaa kasvattaa ja korjaavat biologisten vanhempien aiheutamia vammoja.
Ymmärrän hyvin vastaaja heiton takasin. Jos lähtee epäasialliselle linjalle pitää kestää myös seuraumukset

Lue lisää

provo, joka ei todellakaan ollut adoptiovanhemman kirjoittama. Aloittajahan ei edes pystynyt erottamaan adoptoitua lasta sijoitetusta. Adoptiovanhemmat eivät myöskään puhuttele itseään adoksi. Aloittajan tarkoitushan oli juuri saada joku heittämään ala-arvoinen kommentti takaisin, nyt se vaan meni pahasti ohi oikean kohteen. En ihmettelisi yhtään, vaikka aloittaja ja tämä "mahottelija" olisivat yksi ja sama provoilija.

mielipide: kirjoitti:

Neljän lapsen äitinä voin omasta puolsestani kertoa että ei voi rinnastaa näitä kahta asiaa.
Synnytys on naisen elämässä varmasti fyysisesti rajuin ja kivuliain ja tuskallisin tapahtuma. Se kestää joitakin tunteja, taju lähtee välillä. mutta sitten se on ohi.

Kasvatus on sijaan maraton laji, vuosikausien ( liki parin vuosikymmenen) tehtävä. Kasvatuksen haastellisuus ei ole samaa kuin synnytyksen haastellisuus.

Itse ajattelen että synnytksen kautta äityis - ja kasvatus"vietti" täydentyy. Kun lasta kantaa 9 kk ja lopulta synnyttää,( yleensä tuskien kautta) sa oikein henkeen ja vereen tuntea miltä äidiksi tuleminen tuntuu.
Tällä en tarkoita sitä etteikö adoptioäiti voisi tuntea äitiyttä. Varmasti tuntee,omanlaistaan, mutta väitän ettei koskaan samanlaista kuin biologinen äiti, joka itse lapsensa synnyttää.

Lue lisää

>>Tällä en tarkoita sitä etteikö adoptioäiti >>voisi tuntea äitiyttä. Varmasti >>tuntee,omanlaistaan, mutta väitän ettei >>koskaan samanlaista kuin biologinen äiti, joka >>itse lapsensa synnyttää.

Ja mitenkähän sinusta sitten biologisen äidin äitiys tunteena (tai tekoina) erottuu adoptioäidin tunteesta ?

Mitä tarkoitat samanlaisella ? Tarkoitatko että biologisen äidin äitiys on jotenkin vahvempaa, parempaa, aidompaa tms ?
Vai tarkoitatko vain ihan että erilaista ?

Äitiys on aina, jokaisen lapsen ja äidin kohdalla erilaista, omanlaistaan.

Jotenkin parempaako ? kirjoitti:

>>Tällä en tarkoita sitä etteikö adoptioäiti >>voisi tuntea äitiyttä. Varmasti >>tuntee,omanlaistaan, mutta väitän ettei >>koskaan samanlaista kuin biologinen äiti, joka >>itse lapsensa synnyttää.

Ja mitenkähän sinusta sitten biologisen äidin äitiys tunteena (tai tekoina) erottuu adoptioäidin tunteesta ?

Mitä tarkoitat samanlaisella ? Tarkoitatko että biologisen äidin äitiys on jotenkin vahvempaa, parempaa, aidompaa tms ?
Vai tarkoitatko vain ihan että erilaista ?

Äitiys on aina, jokaisen lapsen ja äidin kohdalla erilaista, omanlaistaan.

Lue lisää

Aisitn loukkantumista, jota tahattomasti ilmeisesti aiheutin. En todellakaan tarkoita mitään negatiivista adoptiovanhemia kohtaan. Nämä ovat vain omia ajatuksiani, peilaten myös menneisyyttä. Taustaa sanon sen verran että itse aikanaan olen lapsettomuushoitoja saanut. Silloin koin äärimmäisen voimakkaan tarpeen itse kokea raskaus ja itse synnyttää. En voinut edes miettiä adoptiota juuri tämän tarpeen vuoksi, niin vahva se oli. Ajattelin silloin raskauden ja synnytyksen niin olennaisen aosana naiseuttani, että se tuntui ainoalta oikealta.


No,kommentteihisi vastauksia, ajatelmia. Äitiydessä lähinnä ajattelin sitä että adoptioäidillä on tilanne toinen lapsen suhteen kuin biologilla äidillä, koska lapsi konkreettisesti tulee adoptio perheeseen jo muualla syntyneenä.
On tehty tutkimuksia varhaisesta vuorovaikutuksesta ja kiintymyssuhteen kehittymisestä ja näitä merkityksellisiä vaiheita jää adoptioäidillä ja lapsella yhdessä kokematta. Adiptio äidillä äitinäoleminen ( äitys) alkaa tavallaan keskeltä jo alkanutta tarinaa.

Adoptioäidin " raskaus" ja biologisen äidin raskaus ovat aivan erilaiset. Se että odottaa lastaan 9 kk sisällään käynnistää luonnollisesti kiintymyssuhteen lapsen ja äidin välillä jo raskausaikana.

Tällä en tarkoita sitä että adoptioäidit olisivat jotenkin huonompia kasvattamaan lasta. Mutta ajattelen että tietty vaihe jää ikäänkuin puuttumaan; biologinen raskaus ja synnytys. Eikö se ole tosiasia? Siitä mitä se kellekin vaikuttaa vai vaikuttaako mitään tietää vain jokainen perhe itse.
Adoptioperheitä on monenlaisia, monista erilähtökohdista. jotkut haluavat lapsen , mutta eivät saa, joten tavallaan viimeisenä mahdollisutena tulee adoptio. Joillain on jo omia biologisia lapsia mutta silti haluavat lapsen adoption kautta. Jotkut taas eivät halua edes yrittää omaa biologista lasta vaan haluavat suoraaan adoptiolapsen.

eri lähtökohdista kirjoitti:

Aisitn loukkantumista, jota tahattomasti ilmeisesti aiheutin. En todellakaan tarkoita mitään negatiivista adoptiovanhemia kohtaan. Nämä ovat vain omia ajatuksiani, peilaten myös menneisyyttä. Taustaa sanon sen verran että itse aikanaan olen lapsettomuushoitoja saanut. Silloin koin äärimmäisen voimakkaan tarpeen itse kokea raskaus ja itse synnyttää. En voinut edes miettiä adoptiota juuri tämän tarpeen vuoksi, niin vahva se oli. Ajattelin silloin raskauden ja synnytyksen niin olennaisen aosana naiseuttani, että se tuntui ainoalta oikealta.


No,kommentteihisi vastauksia, ajatelmia. Äitiydessä lähinnä ajattelin sitä että adoptioäidillä on tilanne toinen lapsen suhteen kuin biologilla äidillä, koska lapsi konkreettisesti tulee adoptio perheeseen jo muualla syntyneenä.
On tehty tutkimuksia varhaisesta vuorovaikutuksesta ja kiintymyssuhteen kehittymisestä ja näitä merkityksellisiä vaiheita jää adoptioäidillä ja lapsella yhdessä kokematta. Adiptio äidillä äitinäoleminen ( äitys) alkaa tavallaan keskeltä jo alkanutta tarinaa.

Adoptioäidin " raskaus" ja biologisen äidin raskaus ovat aivan erilaiset. Se että odottaa lastaan 9 kk sisällään käynnistää luonnollisesti kiintymyssuhteen lapsen ja äidin välillä jo raskausaikana.

Tällä en tarkoita sitä että adoptioäidit olisivat jotenkin huonompia kasvattamaan lasta. Mutta ajattelen että tietty vaihe jää ikäänkuin puuttumaan; biologinen raskaus ja synnytys. Eikö se ole tosiasia? Siitä mitä se kellekin vaikuttaa vai vaikuttaako mitään tietää vain jokainen perhe itse.
Adoptioperheitä on monenlaisia, monista erilähtökohdista. jotkut haluavat lapsen , mutta eivät saa, joten tavallaan viimeisenä mahdollisutena tulee adoptio. Joillain on jo omia biologisia lapsia mutta silti haluavat lapsen adoption kautta. Jotkut taas eivät halua edes yrittää omaa biologista lasta vaan haluavat suoraaan adoptiolapsen.

Lue lisää

Minusta vastauksessasi oli erityisen hyvää se että korostit mielipiteesi olevan nimenomaan sinun henkilökohtaisiin kokemuksiisi ja tunteisiin perustuva. Etkä yleistänyt. Täällä palstalla kun niin usein kirjoitetaan 'kaikki' mentaliteetillä.

Olen adoptioäiti. Olisimme voineet mitä todennäköisemmin saada biologisia lapsia hoidoilla avustettuina. Mutta emme halunneet näin, emme edes lähteet kokeilemaan hoitoja, vaan lähdimme mielummin adoption tielle.

Ja miksi näin? Minulla henkilökohtaisesti ei ollut mitään polttavaa kaipuuta saada kokea raskautta tai synnytystä, toki uskon että edellämainut ovat todella hienoja kokemuksia.

En myösjään kokenut missään määrin että näiseuteni olisi raskaudesta tai synnytyksestä kiinni. Tai kykyni olla äiti, tuntea äidin tunteita lapsiani kohtaan. Meillä ei myöskään ollut mitään tarvetta nähdä lapsissa itseämme, eli jatkaa sukua geneettisesti. Lisäksi olimme ajatelleet adoptiota jo aikaisemmin muutenkin varteenotettavana tapana perustaa perhe.

Onneksi meitä on tässä maailmassa kaikenlaisia ihmisiä !

Monta tunnetta kirjoitti:

Minusta vastauksessasi oli erityisen hyvää se että korostit mielipiteesi olevan nimenomaan sinun henkilökohtaisiin kokemuksiisi ja tunteisiin perustuva. Etkä yleistänyt. Täällä palstalla kun niin usein kirjoitetaan 'kaikki' mentaliteetillä.

Olen adoptioäiti. Olisimme voineet mitä todennäköisemmin saada biologisia lapsia hoidoilla avustettuina. Mutta emme halunneet näin, emme edes lähteet kokeilemaan hoitoja, vaan lähdimme mielummin adoption tielle.

Ja miksi näin? Minulla henkilökohtaisesti ei ollut mitään polttavaa kaipuuta saada kokea raskautta tai synnytystä, toki uskon että edellämainut ovat todella hienoja kokemuksia.

En myösjään kokenut missään määrin että näiseuteni olisi raskaudesta tai synnytyksestä kiinni. Tai kykyni olla äiti, tuntea äidin tunteita lapsiani kohtaan. Meillä ei myöskään ollut mitään tarvetta nähdä lapsissa itseämme, eli jatkaa sukua geneettisesti. Lisäksi olimme ajatelleet adoptiota jo aikaisemmin muutenkin varteenotettavana tapana perustaa perhe.

Onneksi meitä on tässä maailmassa kaikenlaisia ihmisiä !

Lue lisää

Upeaa lukea ajatuksiasi, sillä ne eivät ole minulle mitenkään itsestään selviä. Siis juuri tuo reitti tulla äidiksi.
Tätä juuri tarkoitin tuossa aikaisemmin että äityiden tunteen syntyy vaikuttaa kovasti lähtökohdat. Itse ajattelen omaa elämääni ja kiihkeää haluani tuntea lapsi sisällä kasvavan ja syntyvän minusta. Vaikea sanoa kun ei ole adoptioon lähenyt, miten sen äityiden olisin tuntenut silloin, mutta ajattelisin omalla taustallani että minun ei olisi ollut helppoa tuntea äityittä kuten sinä kuvaat.

Sitten taas tilanne joka teillä on; teille on heti ongelmatonta ajatella adoptiota, jopa niin ettette edes halua yrittää biologista. Pystyy jo hyvin päättelemään että sinulla äitys tätä reittiä onkin mutkatonta ja luonnollista. Et tarvinnut sitä raskautta ja synnytystä todistaakseni itsellesi mitään.

Itselläni on hyvä ystävä, joka ei lukemattomista yrityksista huolimatta saanut omaa biologista lasta. Hiellä prosessi oli raskas, koska haaveet omasta olisvat kovat. Lopulta he viimeisenä mahdollisuutena päätyivät adoptioon. Ystäväni on rehellisesti kertonut tilanteestaan ja hän kokee ongelmaksi äidinrakkauden tunteen puuttumisen. Lapset hoitaa hyvin, ja huolehtii varmsti viimeisen päälle, mutta ilottomasti, kuten itse kuvaa.
Tuntuu pahalta kuunnella häntä ja olen lohduttanutkin että kyllä se sieltä tulee hiljalleen.

On mukavaa kuulla erilaisia tarinoita ja kokemuksia asiasta, siitä kuika me katsomme asioita eri näkökulmista ja lähtökohdista.
Hyvää kesää teille!!

mielipide: kirjoitti:

Neljän lapsen äitinä voin omasta puolsestani kertoa että ei voi rinnastaa näitä kahta asiaa.
Synnytys on naisen elämässä varmasti fyysisesti rajuin ja kivuliain ja tuskallisin tapahtuma. Se kestää joitakin tunteja, taju lähtee välillä. mutta sitten se on ohi.

Kasvatus on sijaan maraton laji, vuosikausien ( liki parin vuosikymmenen) tehtävä. Kasvatuksen haastellisuus ei ole samaa kuin synnytyksen haastellisuus.

Itse ajattelen että synnytksen kautta äityis - ja kasvatus"vietti" täydentyy. Kun lasta kantaa 9 kk ja lopulta synnyttää,( yleensä tuskien kautta) sa oikein henkeen ja vereen tuntea miltä äidiksi tuleminen tuntuu.
Tällä en tarkoita sitä etteikö adoptioäiti voisi tuntea äitiyttä. Varmasti tuntee,omanlaistaan, mutta väitän ettei koskaan samanlaista kuin biologinen äiti, joka itse lapsensa synnyttää.

Lue lisää

Mä olen aivan samaa mieltä! Mua ärsyttää yli kaiken sellanen ajatus että adoptiovanhemmat rakastaa adolasta yhtä paljon kuin omaansa...en koskaan tule uskomaan tätä. Heillä on erilainen suhde,mutta ei koskaa yhtä läheinen kuin bioäitinä kanssa. Mutta onhan orpolapsillr parempi päästä hyvään kotiin vaikka ei olekaan omat vanhemmat läsnä. Tiedän,että se aika tulee jokaiselle adolapselle kun täytyy saada tietää kukan on ja mistä tulee. Siihen adovanhemmat eivät osaa auttaa. Se tuska on helvetillistä.

Ääähhhhhhh kirjoitti:

Mä olen aivan samaa mieltä! Mua ärsyttää yli kaiken sellanen ajatus että adoptiovanhemmat rakastaa adolasta yhtä paljon kuin omaansa...en koskaan tule uskomaan tätä. Heillä on erilainen suhde,mutta ei koskaa yhtä läheinen kuin bioäitinä kanssa. Mutta onhan orpolapsillr parempi päästä hyvään kotiin vaikka ei olekaan omat vanhemmat läsnä. Tiedän,että se aika tulee jokaiselle adolapselle kun täytyy saada tietää kukan on ja mistä tulee. Siihen adovanhemmat eivät osaa auttaa. Se tuska on helvetillistä.

Lue lisää

Se on nyt vaan luonnotonta. Luonto on määrännyt ihmiset lisääntymään geneettisesti. Me emme olisi mieheni kanssa mistä hinnasta vaikka oltais maksettu adoptoimaan. Meistä se ei vaan kuulosta mitenkään luonnollisesta. Mielummin olisimme olleet ilman lasta kuin ryhdytty adoptoimaan.

Jotenkin parempaako ? kirjoitti:

>>Tällä en tarkoita sitä etteikö adoptioäiti >>voisi tuntea äitiyttä. Varmasti >>tuntee,omanlaistaan, mutta väitän ettei >>koskaan samanlaista kuin biologinen äiti, joka >>itse lapsensa synnyttää.

Ja mitenkähän sinusta sitten biologisen äidin äitiys tunteena (tai tekoina) erottuu adoptioäidin tunteesta ?

Mitä tarkoitat samanlaisella ? Tarkoitatko että biologisen äidin äitiys on jotenkin vahvempaa, parempaa, aidompaa tms ?
Vai tarkoitatko vain ihan että erilaista ?

Äitiys on aina, jokaisen lapsen ja äidin kohdalla erilaista, omanlaistaan.

Lue lisää

Se on nyt vaan fakta että adoptiovanhemmilla ja lapsella ei vaan ole yhtä kovaa sidettä kuin että lapsi olisi biologinen. Jokainen voi kiintyä toiseen kun tarpeeksi aikaa viettää yhdessä,mutta se todellinen on sitten eti asia....

En keksi nimeä kirjoitti:

Se on nyt vaan luonnotonta. Luonto on määrännyt ihmiset lisääntymään geneettisesti. Me emme olisi mieheni kanssa mistä hinnasta vaikka oltais maksettu adoptoimaan. Meistä se ei vaan kuulosta mitenkään luonnollisesta. Mielummin olisimme olleet ilman lasta kuin ryhdytty adoptoimaan.

Lue lisää

huomaan...mistä puhut.. et todellakaan ole kokenut biolasta ja adoptoitua, mulla molemmat ja yhtä rakkaita molemmat..kun sen pienen vauvan adoptoituna sain syliini, kyllä hän on yhä rakas, kuin hän , jonka kivulla synnytin!

Molemmat mulla! kirjoitti:

huomaan...mistä puhut.. et todellakaan ole kokenut biolasta ja adoptoitua, mulla molemmat ja yhtä rakkaita molemmat..kun sen pienen vauvan adoptoituna sain syliini, kyllä hän on yhä rakas, kuin hän , jonka kivulla synnytin!

Lue lisää

tarkoitin yhtä rakas:)

En keksi nimeä kirjoitti:

Se on nyt vaan luonnotonta. Luonto on määrännyt ihmiset lisääntymään geneettisesti. Me emme olisi mieheni kanssa mistä hinnasta vaikka oltais maksettu adoptoimaan. Meistä se ei vaan kuulosta mitenkään luonnollisesta. Mielummin olisimme olleet ilman lasta kuin ryhdytty adoptoimaan.

Lue lisää

"Me emme olisi mieheni kanssa mistä hinnasta vaikka oltais maksettu adoptoimaan." Älä välitä, et olisi selvinnyt edes adoptioneuvonnasta :)