Itselläni olisi eräs paha tilanne parisuhteessani, joka tuntuu varsinaiselta pattitilanteelta. Apua siis kaivataan...
Ensin hyvät uutiset: olen jo hyvän aikaa seurustellut ja yhdessä elämistäkin aloitellut naisen kanssa joka on lähes kaikkea mitä olen voinut aina uneksia. Meillä ajatusmaailmat synkkaavat todellahyvin yhteen, arvomaailma on hyvin saman kaltainen, hänen kanssaan on uskomattoman helppoa ja kivaa olla, hän on luotettava ja uskollista tyyppiä. Hän tuntee samoin minua kohtaan ja arvostaa seuraani sekä yleensäkin minua ihmisenä. lisäksi hän on aivan käsittämättömän hyvännäköinen ja viehättävä nainen. Ollan yksinkertaisesti hulluina toisiimme.
Sitten huonot uutiset: nainen ei pidä lapsista eikä aio niitä koskaan hankkia. Asia ei ole mikään hetken päähänpisto, vaan hän on käytännössä aina ollut tätä mieltä. Hänen kaverinsakin ovat käytännössä lähes paniikissa hänen ajatustensa takia tilanteissa, joissa he joutuvat olemaan toisen puoliskoni seurassa siten, että heidän lapsensa ovat läsnä. Ei silti etteikö hän osaisi käyttäytyä ja olla ok, mutta kaverit tietävät kuinka paljon häntä etoo pelkkä lasten seurakin.
Olen siis pattitilanteessa. Koko elämäni ja omat ajatukseni ovat sellaiset, että haluan hankkia lapsia, siis saada omia jälkeläisiä joita rakastaa ja joista huolehtia ja joita kasvattaa. haluan että minulla on perhe, johon kuuluu esim. pari lasta ja vaimo. Nyt kovasti tuntuu että homma ei tule ikinä onnistumaan nykyisen kanssa. Ollaan puhuttu asiasta ja molemmat ovat tietoisia toistensa mielipiteistä.
Toinen puoliskoni ei vain tiedä, että asia on minulle lähes elämän ja kuoleman kysymys. Periaatteessa voisin koska tahansa särkeä oman sydämeni (toisen puoliskon sydämestä puhumattakaan) ja lähteä jonkun uuden, lapsia aikaa myöten haluavan mukaan ja jättää nykyisen. Tunnen jopa pientä halveksuntaa hänen ajatuksiaan kohtaan tässä mielessä. Tuntuu tyhmältä seurustella ihmisen kanssa jossa ei ole tulevaisuutta tässä elintärkeässä mielessä. Muutoin kyllä kumppani on lähes täydellinen.
Mitä siis tehdä? Olen jo miettinyt kaikkea maan ja taivaan väliltä, esim:
- Menen testaamaan oman hedelmällisyyteni (kai sen voi jossain maksua vastaan tehdä?). Jos jostain ihme syystä olen testin mukaan kyvytön saatamaan laspen alkuun tässä maailmassa, jatkan nykyisen kanssa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
- Kustannan toisen puoliskoni esim. jonnekin yksilöterapiaan monta kertaa, jotta saa rauhassa kaivaa esiin esim. omat lapsuuden luurangot joista tämä lapsien inhoaminen johtuu (hänellä on ollut vaikea lapsuus perhesuhteiden valossa).
- Jätän nykyisen ja etsin tilalle uuden jonka kanssa alan rakentaa elämää pikku hiljaa perheen perustamisen suuntaan.
Kaikista vammaisinta tässä asiassa on, että toinen puolisko on hyvin eläinrakas, eli hoitaa omia lemmikkejään kuin omia lapsiaan. Mistään siitäkään ei ole kyse, että hän ei pystyisi saamaan lapsia, päinvastoin, hän on puhunut ehkäisyn poisjättämisestä ja "piuhojen poikkilaittamisesta" jo hyvän aikaa. Hän on myös ihmisenä fiksu, hyvin koulutettu ja sosiaalinen, ei siis ole kyse mistään muusta kuin hyvin positiivisesta ja sympaattisesta naisesta kaikin puolin.
Olisiko ideoita? Tuntuu että elämäni on umpikujassa...
Ensin hyvät uutiset: olen jo hyvän aikaa seurustellut ja yhdessä elämistäkin aloitellut naisen kanssa joka on lähes kaikkea mitä olen voinut aina uneksia. Meillä ajatusmaailmat synkkaavat todellahyvin yhteen, arvomaailma on hyvin saman kaltainen, hänen kanssaan on uskomattoman helppoa ja kivaa olla, hän on luotettava ja uskollista tyyppiä. Hän tuntee samoin minua kohtaan ja arvostaa seuraani sekä yleensäkin minua ihmisenä. lisäksi hän on aivan käsittämättömän hyvännäköinen ja viehättävä nainen. Ollan yksinkertaisesti hulluina toisiimme.
Sitten huonot uutiset: nainen ei pidä lapsista eikä aio niitä koskaan hankkia. Asia ei ole mikään hetken päähänpisto, vaan hän on käytännössä aina ollut tätä mieltä. Hänen kaverinsakin ovat käytännössä lähes paniikissa hänen ajatustensa takia tilanteissa, joissa he joutuvat olemaan toisen puoliskoni seurassa siten, että heidän lapsensa ovat läsnä. Ei silti etteikö hän osaisi käyttäytyä ja olla ok, mutta kaverit tietävät kuinka paljon häntä etoo pelkkä lasten seurakin.
Olen siis pattitilanteessa. Koko elämäni ja omat ajatukseni ovat sellaiset, että haluan hankkia lapsia, siis saada omia jälkeläisiä joita rakastaa ja joista huolehtia ja joita kasvattaa. haluan että minulla on perhe, johon kuuluu esim. pari lasta ja vaimo. Nyt kovasti tuntuu että homma ei tule ikinä onnistumaan nykyisen kanssa. Ollaan puhuttu asiasta ja molemmat ovat tietoisia toistensa mielipiteistä.
Toinen puoliskoni ei vain tiedä, että asia on minulle lähes elämän ja kuoleman kysymys. Periaatteessa voisin koska tahansa särkeä oman sydämeni (toisen puoliskon sydämestä puhumattakaan) ja lähteä jonkun uuden, lapsia aikaa myöten haluavan mukaan ja jättää nykyisen. Tunnen jopa pientä halveksuntaa hänen ajatuksiaan kohtaan tässä mielessä. Tuntuu tyhmältä seurustella ihmisen kanssa jossa ei ole tulevaisuutta tässä elintärkeässä mielessä. Muutoin kyllä kumppani on lähes täydellinen.
Mitä siis tehdä? Olen jo miettinyt kaikkea maan ja taivaan väliltä, esim:
- Menen testaamaan oman hedelmällisyyteni (kai sen voi jossain maksua vastaan tehdä?). Jos jostain ihme syystä olen testin mukaan kyvytön saatamaan laspen alkuun tässä maailmassa, jatkan nykyisen kanssa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
- Kustannan toisen puoliskoni esim. jonnekin yksilöterapiaan monta kertaa, jotta saa rauhassa kaivaa esiin esim. omat lapsuuden luurangot joista tämä lapsien inhoaminen johtuu (hänellä on ollut vaikea lapsuus perhesuhteiden valossa).
- Jätän nykyisen ja etsin tilalle uuden jonka kanssa alan rakentaa elämää pikku hiljaa perheen perustamisen suuntaan.
Kaikista vammaisinta tässä asiassa on, että toinen puolisko on hyvin eläinrakas, eli hoitaa omia lemmikkejään kuin omia lapsiaan. Mistään siitäkään ei ole kyse, että hän ei pystyisi saamaan lapsia, päinvastoin, hän on puhunut ehkäisyn poisjättämisestä ja "piuhojen poikkilaittamisesta" jo hyvän aikaa. Hän on myös ihmisenä fiksu, hyvin koulutettu ja sosiaalinen, ei siis ole kyse mistään muusta kuin hyvin positiivisesta ja sympaattisesta naisesta kaikin puolin.
Olisiko ideoita? Tuntuu että elämäni on umpikujassa...
Vastaukset 24
Vanhimmat
Naisystäväsi on ihan samanlainen kuin minä ;)
Minua ei lapset häiritse mutta en kovin mielelläni hakeudu lasten seuraan. Eivät herätä äidillisiä tunteita.
Joten näin naisen näkökulmasta katsottuna annan neuvon: Jos lapset ovat sinulle tärkeintä niin ei jää muuta mahdollisuutta kuin etsiä sellainen nainen joka haluaa lapsia. Koska en usko minkään terapian tähän auttavan, itse en edes moiseen suostuisi. Ei kaikkien tarvitse lapsia hankkia, varsinkaan jos ei pidä lapsista niin ei ole lapsen etukaan saada kylmä äiti.
Kerro avopuolisolle tuntemuksistasi ja kerro miten tärkeä asia sinulle on. Siitä se suhde lähtee etenemään suuntaan tai toiseen. Minkä ikäisiä olette? Jos nainen on nuori mieli voi vielä muuttua, mutta jos päälle 30, niin tuskin enää muuttuu...
Itsellä alkaa olla ikää jo lähemmäs kolmekymppiä, mutta vauvakuumetta ei kuulu, ei näy. Parisuhde on vakaalla pohjalla, ollut jo useita vuosia, mutta en koe tarvitsevani tähän lasta. Taustalla ehkä kummittelee yksinjäämisen pelko, olen saanut edellisessä suhteessa aika pahasti siipeeni ja on mennyt kauan ennenkuin osasin luottaa nykyiseenkään mieheeni. Eli mulla siis se, että en halua jäädä sitten lapsen kanssa yksin. Miehillä se on niin helppoo, oma vaimo/tyttäystävä raskaudesta turvoksissa ja pahalla päällä, vauvan syntymän jälkeen univelat painaa päälle, kroppa rupsahtanu eikä seksi maistu jne. Silloin on helppo etsiä joku halukkaampi jostain ja jättää vaimo ja lapsi... Enpä nimittäin montaakaan tapausta tiedä, missä olisi toisin päin käynyt (että isä olisi lapsensa pitänyt). Entä jos tyttöystävälläsi on samansuuntaisia ajatuksia? Ovat aika yleisiä myös lapsettomilla ystävilläni nimittäin.
>Meillä ajatusmaailmat synkkaavat todellahyvin yhteen, arvomaailma on hyvin saman kaltainen, hänen kanssaan on uskomattoman helppoa ja kivaa olla, hän on luotettava ja uskollista tyyppiä.
>Sitten huonot uutiset: nainen ei pidä lapsista eikä aio niitä koskaan hankkia.
>kuinka paljon häntä etoo pelkkä lasten seurakin.
>Toinen puoliskoni ei vain tiedä, että asia on minulle lähes elämän ja kuoleman kysymys.
Mielestäni tuo on aika perustavaa laatua oleva kysymys suhteessa ja todellakaan te ette ole asiassa samalla aaltopituudella, ette edes lähellä toisianne.
haluatko lapsillesi vaikean lapsuuden naisen kanssa, jota etoo lapset ?
parempi vaihtaa naista, jos ONNELLINEN perhe-elämä on sinun unelmasi.
...miksei kumppanisi pidä lapsista, mutta arvelen, että hänen omassa lapsuudessaan olisi jotain, joka on saanut hänet inhoamaan lapsia. Kenties hankalat ihmissuhdekuviot kerhossa tai koulussa, kenties sisarussuhteet, kenties omien vanhempien vanhemmuustaidot, kenties halu olla ottamatta vastuuta toisen ihmisen elämästä?
En nyt sano, että olisi epänormaalia kieltäytyä lisääntymästä näinä aikoina, kun vanhemmuus on valinta, mutta jos joku ihmisryhmä pelkällä olemisellaan aiheuttaa jossakussa noin voimakkaita kielteisiä tunteita, kuten etominen tai ärsyyntyminen, ko. henkilöllä on varmasti jokin käsittelemätön ongelma siellä taustalla. Niin, vika ei suinkaan ole lapsissa, vaan kumppanisi suhtautumisessa heihin. Tässä tapauksessa hänellä ei ole mielipidettä, vaan kielteinen asenne, pelkoja ja ennakkoluuloja. Vai onko hän muka pystynyt perustelemaan kantansa neutraalisti ja loogisella tavalla? En ainakaan saanut viestistäsi kuvaa, että ymmärtäisit asian hänen kannaltaan. Vaadi siis perustelut ja kunnon keskustelua, sillä asia on sinulle merkittävä. Sitten voitte miettiä ratkaisuja.
On outoa, että hän ei pysty tuntemaan empatiaa lapsia kohtaan, mutta eläimiä tai aikuisia kohtaan kyllä. Sanot, että teillä synkkaa hyvin yhteen ja että tunnette samoin toisianne kohtaan. Kyse ei siis ole siitä, että hän ei voisi sinua kuvitella lapsensa isäksi, vaan hän ei voi kuvitella itseään äidiksi.
Ei siinä muu auta. Itsellenikin lapset tuntuvat olevan elinehto. Niitä on jo kolme. Enkä vaihtaisi heitä mihinkään.
Jos todella ajattelet noin, ole hyvä anna sen naisen olla. Lähde pois äläkä anna hänen kuulla sinusta enää koskaan mitään.
Pahin mitä voit tehdä, on ensin jättää hänet ja tulla sitten jonkin ajan päästä ruikuttamaan hänen ovelleen, kun astutushaluisia naisia ei ole taikka ne osoittautuvat varsinaisiksi lehmiksi..
Naisen (eikä miehen)itsetunnolle ei näet tee hyvää se, että puoliso tai kuka tahansa pitää sinua jonkinlaisena siitoseläimenä vailla muuta arvoa. Siltä se vaikuttaa, koska sanojesi perusteella 99% täydellisen naisen aiot jättää/ pakottaa muuttumaan, tuon 1%:n takia.
Oletko sinä täydellinen?
Minä halveksin sinua mielipiteittesi vuoksi, samaan tapaan kuin sinä kerrot halveksivasi hänen ajatuksiaan.
Jos nainen ei merkitse sinulle ilman lapsia juuri mitään, kannattaisi antaa hänen mennä ja antaa etsiä joku joka arvostaa ja rakastaa häntä sellaisenaan.
"Naisen (eikä miehen)itsetunnolle ei näet tee hyvää se, että puoliso tai kuka tahansa pitää sinua jonkinlaisena siitoseläimenä vailla muuta arvoa."
Aivan! Siltäpä aloittajan viesti juuri kuulostaakin. Nainen ei ole nainen, jos hän ei suostu toimimaan "emakkona". Järkyttävää..
Aloittajalle: Naisesi omaa täysin erilaiset elämänarvot kuin sinä. Hän arvostaa omaa yksilöllisyyttä ja siitä kumpuavaa riippumatonta itsenäistä elämää. Ymmärrän naistasi paremmin kuin hyvin, silllä itse ajattelen hänen kaltaisella tavalla. Sanoit hänen myös olevan korkeasti koulutetty yms. Hänen elämänsä perustuu juuri tuollaisiin asioihin, joista hän saa parhaiten tyydytystä omilla suorituksillaan ja näin kokee elämänsä tasapainoiseksi ja onnelliseksi. Hän vain yksinkertaisesi kuuluu tällaiseen itsestä ohjautuvaan ihmistyyppiin. Hänen ei myöskään tarvitse tehdä lapsia kokeakseen olevansa täydellinen nainen. Mitä ihmeellistä siinä on? Koska hän ei ole sattumoisin mies joka ei halua lapsia? Onko suorastaan tabu jos nainen ei halua lapsia? Ehkäpä häntä juuri ärsyttää nämä lapsiperheet, joissa hän näkee ihmisen menettävän oman itsenäisyyden. Ehkäpä hän kokee, ettei nainen ole nainen ilman lapsia, ja siksi kohdistaa vihansa heihin. Ehkä häntä myös kokee vääryyttä, koska tässä yhteiskunnassa parisuhteet eivät ole niin arvostettuja ilman lapsia ja nainen tosiaan viallinen/itsekäs ilman niitä. No naisesi ei ainakaan mene sokeana muun lammaslauman mukana, joten nostan hattua hänelle!
"Minä halveksin sinua mielipiteittesi vuoksi, samaan tapaan kuin sinä kerrot halveksivasi hänen ajatuksiaan."
"Jos nainen ei merkitse sinulle ilman lapsia juuri mitään, kannattaisi antaa hänen mennä ja antaa etsiä joku joka arvostaa ja rakastaa häntä sellaisenaan."
Täysin samaa mieltä kanssasi!
Joku mutteri on irti teiän päässä varmaan...
Lisääntyminenhän on maailman luonnollisin
tarve ihmisillä.
Tosiaan teillä on joku osa irronnu kaalissa.
Äkkiä lääkäriin, hop hop...
Onkos se miehen lisääntymistarve nyt niin epäitsekäs?
Lapsia tässä maailmassa on ihan tarpeeksi - vilkaisepa kiinan tilannetta vaikka näin esimerkkinä. Eikös tässä ole takana se perimmäinen tarve "levittää omaa siementään" ja siihen se mies tarvitsee suostuvaisen naisen. Jos kyse olisi pelkästään lapsista yleensä, ihminenhän voisi hoidella lapsia, olla työssä lasten parissa, vaikka adoptoida sen kotia tarvitsevan pienokaisen kiinasta. Mutta ei, omia pitää saada. Luonnollinen tarve, ehkäpä. Mutta ei se ole kaikkien pakko.
Kyllä minuakin häiritsee usein se, että ihmiset pitävät minua jotenkin viallisena kun en omia lapsia halua. Omalla kohdallani on kyse juuri siitä itsenäisyyden ja "oman elämän" menetyksen pelosta. Kauhulla olen katsellut näitä ympärillä pyöriviä äitejä, joiden koko elämä on sitä lapsen ympärillä pyörimistä. Mitään et voi tehdä ilman että se pienokainen on koko ajan siinä vahdittavana, ja monet äidit kyllä vahvistavat sen faktan. Varsinkin kun lapset ovat alle 10-vuotiaita, omista hommista (esim. freelancer-työ)ei juuri tule kotona mitään. Siinä sitten istut soffalla ja pidät vahtia, kun mihinkään omaan ei voi keskittyä ja koko päivää ei sen lapsenkaan kanssa jaksa touhuta. Ei ole minusta mitenkään houkuttelevaa.
Ei lasten tekeminen ole millään tavalla väärin, mutta pitäisi herranen aika ymmärtää, ettei ole myöskään mitenkään väärin olla tekemättä niitä!
Mikä antaa sinullekin oikeuden arvostella meitä lapsettomia "mutteri irti päästä"-tyyliin.
Onko ihmisten erilaisuus sinulle jotenkin vieras asia? Ei tummaihoisiakaan värjätä valkoisiksi vain siksi, että oltaisiin sitten samanlaisia kaikki tyynni. Ihan ihmisiä me kaikki ollaan ihonväriin, luonteeseen ja haluihin katsomatta.
Vastaukseni oli ehkä kärjistetty, mutta kokemuksesta voin sanoa, että ei tunnu todellakaan mukavalta kuulla olevansa arvokas miehelle vain, jos tekee hänelle lapsia.
Miltä sinusta tuntuisi, jos näin olisi omalla kohdallasi, etkä voisi saada biologisesti omia lapsia? Hyväksyisitkö mukisematta sen, että olet muiden mielestä "vammainen", "epänormaali" ja "sääliteltävä"?
Tuntuisiko mukavalta kun mies sitten "toteuttaa luonnollisia tarpeitaan" toisen naisen kanssa, lisääntyy ja pitää vaikkapa sinua kakkosnaisenaan?
Tai sitten hän jättää sinut sellaisen ihmisen vuoksi, jota ei vielä ole olemassakaan...
Aikuisilla, lapsettomilla ihmisillä on tunteita ja älyä siinä missä lapsellisillakin. He vain valitsevat toisen tien kulkea.
...sitä menettää oman itsenäisyytensä ja alkaa kulkea lampaan tavoin laumassa, jos "alistuu" tekemään lapsia?! Aivan kuin se vanhemmuus ei olisi ollut kenenkään omasta halusta jatkaa sukua tai kasvattaa jälkeläisiä vaan joko vahinko tai halua olla massaa. Jos lapset, lapsia tehneet ihmiset ja heitä ymmärtävät ärsyttää noin, niin pura toki vihaasi heihin, äläkä vahingossakaan mene itseesi tai yritä päästä negaatioistasi eroon.
Aloittajan tapauksessa naisen haluttomuus lisääntyä ei käsittääkseni perustu siihen, ettei hänen "tarvitse tehdä lapsia kokeakseen olevansa täydellinen nainen", sillä viestistä huokuu vain naisen inho noita isopäisiä ihmisenalkuja kohtaan. Kuka tekee lapsia täydentääkseen itseään? Minä-minä-maailman ilmiöitä ilmeisesti. Käänteisesti se paljastanee ajatuksen siitä, että lapsen saaminen veisi sen täydellisyydenkokemuksen, riippumattomuuden ja itsenäisyyden pois. Onko se realistista pelkoa? Tietääkö lapseton ihminen etukäteen oikeasti, mitä lapsensaanti vanhemmilleen tekee?
Ei ole tabu, jos nainen ei halua lapsia, mutta jotta asiasta voisi keskustella, niin asiasta ei kannata tehdä heti sukupuolista ongelmaa. Paitsi jos halutaan, että jätetään ne kipeät ongelmat käsittelemättä. Siinä se sukupuoliargumentti on kyllä ehdottomasti paras natsikortti peittelemään totuutta ja johtamaan keskustelu pois itse aiheesta.
Jos on tarve vihata ja syytellä, niin luulisi sen olevan haitaksi sille tasapainolle ja onnelle, joita niin kätevästi saa suorituksista...
Taisi kalahtaa ilmeisesti omaan nilkaan, kun noin piti älähtää toisen mielipidekirjoituksesta. Et taida itse sietää erilaisuutta?
"...sitä menettää oman itsenäisyytensä ja alkaa kulkea lampaan tavoin laumassa, jos "alistuu" tekemään lapsia?!"
Kyllä näinhän se tavallaan menee. Ihan vain siksi, koska suurinosa ihmisistä tekee niin, niin onhan se luontevaa sopeutua joukkoon "elämällä" odotettujen kaavojen ja normien mukaan. Lapsia voidaan tehdä tässä maailmassa vahingossa, täysin itsekkäistä syistä, tai koska naapurin Pirjokin on paksuna niin silloin mäki haluun, halutaan vaan jatkaa yksinkertaisesti sukua, koska rakastaa lapsia yli kaiken, haluaa pitää miehen itsellä ts.alistuu paksuksi jne. Lista on varmasti loputon. Mutta yksi yhdistävä tekijä näille kaikille henkilöille kuitenkin on: Oman itsenäisyyden menettäminen. Siitä edes olet vastuussa lopun elämääsi toisesta ihmisestä, joka menee halujesi ja tarpeidesi edelle, aina.
"Jos lapset, lapsia tehneet ihmiset ja heitä ymmärtävät ärsyttää noin, niin pura toki vihaasi heihin, äläkä vahingossakaan mene itseesi tai yritä päästä negaatioistasi eroon."
Taitaa kuule itseäsi ärsyttää lapsettomat ja itsenäiset naiset. Se onkin oma ongelmasi sitten. Ja oma valintasi jos olet lapsia itsellesi tehnyt ja et voi enää palata taaksepäin ihanaan riippumattomaan itsenäiseen elämään, kuin vasta lasten pesästä lennettyä. Itse en ole purkanut vihaa yhtään kehenkään, kerroin vain rehellisen mielipiteeni ja erilaisen tien kulkea. Katsos kun ihminen ja nainenkin voi valita tällaisen polun kulkea, ja oikealta tieltä se todellakin tuntuu.
"Aloittajan tapauksessa naisen haluttomuus lisääntyä ei käsittääkseni perustu siihen, ettei hänen "tarvitse tehdä lapsia kokeakseen olevansa täydellinen nainen", sillä viestistä huokuu vain naisen inho noita isopäisiä ihmisenalkuja kohtaan."
Kukaan ei ole väittänytkään noin. Mutta se on varmasti yksi perustunne hänellä, kuinka hän kokee tämän asian. Muutenhan hänellä olisi ristiriitaiset tuntemukset asian suhteen. Se perustuu hänen omaan henkilökohtaiseen ELÄMÄNKULUN valintaan, se miten hän kokee parhaiten tulevansa onnelliseksi ja sen perusteella valittuun elämäntyyliin.
"Kuka tekee lapsia täydentääkseen itseään?"
Voisit ennemminkin kysyä, kuka ei tee lasta mm. tuolla periaatteella. Lastaan rakastavat vanhemmat varmasti ajattelevat lapsensa olevan itsensä täydennöksiä. Tottahan se onkin geenien ja kasvatuksen kautta. Silloinhan lapsi täydentää omia ylpeitä vanhempiaan(ylpeitä siis omasta lapsesta). Jos näin ei olisi, saisi olla siinävaiheessa huolissaan. Tässäpä näkyykin se lapsellisten itsekkyys. Oma geeni paras, lapseni on maailman paras tms. JA valitettavasti lapsi voidaan tehdä vielä sairaammalla tavalla itsekkäistä syistä, kuten "haluan näyttää kaikille, että minusta tulee äiti jo näin nuorena", "parisuhteemme syvenee lapsen myötä", "koska naapurin Pirjokin on paksuna, pakko tulla itsekin, muuten olen kummajainen/huono nainen". Ja näitä tapauksiakin on nähty. Ja edelleenkin esimerkkejä on lukemattomia tukemaan itsekkäitä perusteita tekemään lapsi.
"Käänteisesti se paljastanee ajatuksen siitä, että lapsen saaminen veisi sen täydellisyydenkokemuksen, riippumattomuuden ja itsenäisyyden pois. Onko se realistista pelkoa?"
Se ei ole pelkoa, vaan totuuden myöntämistä itselleen, että näin todellakin käy! Se on myös tietoinen valinta.
"Tietääkö lapseton ihminen etukäteen oikeasti, mitä lapsensaanti vanhemmilleen tekee?"
No ei kai kukaan koskaan voi tietää tai ennustaa mitä tapahtuu lapsen saannin myötä itselle. Muutakuin sen mitä olen jo maininnut tuosta itsenäisyydestä. Sen kaikki tietää, että oma elämä muuttuu lopullisesti. Mutta ei kukaan voi ennustaa, muuttuuko se positiivisella tavalla vai kenties negatiiviseen suuntaan, huolimatta siitä vaikka kuinka olisi suunniteltu harkiten lapsen tekoa.
"Ei ole tabu, jos nainen ei halua lapsia, mutta jotta asiasta voisi keskustella, niin asiasta ei kannata tehdä heti sukupuolista ongelmaa."
Juuri päin vastoin itse kyllä ajattelen, mutta ymmärrä asia taas miten lystäät. Tästä tehdään siis yleensä tabu meidän kulttuurissa, arvot ja normit katsos eivät välttämättä puhu puhtaasti lapsettomuuden puolestakaan. Itse me kulttuurin ja normit olemme luoneet. Erilaisuutta painotetaan, muttei sitä käytännössä tehdä. Sukupuoli roolit ja mallit ovat syvässä, niistä jos mistä kastitetaan ihmisiä. Mieti sitä.
"Jos on tarve vihata ja syytellä, niin luulisi sen olevan haitaksi sille tasapainolle ja onnelle, joita niin kätevästi saa suorituksista..."
Sullekin tiedoksi, ettei onnellisuus tule mistään suorituksista. Se on kokonaisvaltaista ja se lähtee itsestä ja omasta tavastaan elää ja suuntautua maailmaan. Sinä tässä puhut vihaamisesta ja syyttelemisestä, katsohan itseäsi peiliin. Lisäksi aloittaja mainitsi, että hänen naisensa "inhoaa/vihaa lapsia ja jo heidän läsnäoloaan".
"Taisi kalahtaa ilmeisesti omaan nilkaan, kun noin piti älähtää toisen mielipidekirjoituksesta."
Tuolla logiikalla osuin minäkin arkaan kohtaan, kun vastaat kirjoitukseen noin puolustelevalla asenteella. Kaiken tuon erilaisuudentavoittelun ja ylpeyden keskellä on kuitenkin hyvä muistaa se seikka, että ne mainitsemasi lampaat ajattelevat omilla aivoillansa siinä missä sinäkin. Se on varmasti vaikea ymmärtää, jos on ainutlaatuinen, omillaan toimeentuleva, itsenäinen yksilö, jolta ei nuo julmat lapsiolennot vielä ole vieneet mitään.
"Taitaa kuule itseäsi ärsyttää lapsettomat ja itsenäiset naiset."
Ei ärsytä se, vaan itselleen valehtelu ja perustelemattomat väitteet. Mutta ole hyvä ja mene henkilökohtaisuuksiin, jos se sinusta tuntuu hyvältä. Sinua varmasti ärsyttää nyt jokin oikein kovasti, kun projisoit omaa vihaasi minuun ja oletat minun olevan puolueellinen.
"nainenkin voi valita tällaisen polun kulkea, ja oikealta tieltä se todellakin tuntuu"
Toki siihen on joka naisella oikeus, mutta onko se hyvä juttu, jos se perustuu peloille ja kielteisten tunteiden käsittelemättömyydelle? Hyvä, jos se tuntuu oikealta, mutta miksi koet paremmuutta omasta ratkaisusta heihin nähden, jotka ovat sen toisen polun valinneet? Puolustelet, hyökkäät ja alennat. Minusta siinä on liian paljon vakuuttelun makua.
"Mutta ei kukaan voi ennustaa, muuttuuko se positiivisella tavalla vai kenties negatiiviseen suuntaan, huolimatta siitä vaikka kuinka olisi suunniteltu harkiten lapsen tekoa."
Niin, onhan se joko kielteistä tai sitten myönteistä, mutta ei kumpaakaan yhtä aikaa tai vuorotellen? Hitto, vastoinkäymiset on osa elämää. Ei niiltä voi loputtomiin suojella itseään. Lapsi vie itsenäisyydestä osan hetkiseksi, mutta turha väittää, että se sen tekisi loppuelämän ajaksi. Ne lapset kun kasvavat aika nopeasti aikuisiksi. Elämä muuttuu lopullisesti monien muidenkin tekijöiden myötä koko ajan (kuten vanheneminen, kehittyminen, kaikenlaiset valinnat), ja sitä ei voi lapsetonkaan estää. Omasta asenteesta ja suhtautumisesta se on kiinni, millaiseksi lapset vanhempansa elämän tekevät. Jos kuvittelee, että lapset tekevät pahaa, niin sittenhän ne sen tekevät.
"Sullekin tiedoksi, ettei onnellisuus tule mistään suorituksista."
VS.
"hän saa parhaiten tyydytystä omilla suorituksillaan ja näin kokee elämänsä tasapainoiseksi ja onnelliseksi."
Jos sinua haittaa se tunne, että ymmärrän jatkuvasti sinua väärin, selitä paremmin ja perustele huolella.
paistaa haukku lapsia tekeviä kohtaan...
mutta minusta tuo mitä kirjoitit, niin ei se lapsen kanssa elo noin kamalaa ole, luulisin
"Mitään et voi tehdä ilman että se pienokainen on koko ajan siinä vahdittavana, ja monet äidit kyllä vahvistavat sen faktan. Varsinkin kun lapset ovat alle 10-vuotiaita, omista hommista (esim. freelancer-työ)ei juuri tule kotona mitään. Siinä sitten istut soffalla ja pidät vahtia, kun mihinkään omaan ei voi keskittyä ja koko päivää ei sen lapsenkaan kanssa jaksa touhuta. Ei ole minusta mitenkään houkuttelevaa"
Luulen (ja tunnen äitejä), joissa lapsen tultua ajatukset kyllä muuttuvat....se lapsen kasvun ja puuhailun seuraaminen on vain niin palkitsevaa, että päivät kuluvat kuin siivillä. Ja se lapsen "vahtiminen" tulee ihan luonnostaan, kyllä siinä omiakin juttuja sivussa tekee.
vai ovatko nuo tuntemasi äidit tosiaan sanoneet, että katuvat lapsien tekoa? luulen, että lähes jokainen äiti on sitä mieltä, että lapsesta on ollut enemmän iloa, kuin murhetta. ja eikös se silloin ole hyvin?
t. nainen, joka vielä joskus haluaisin saada lapsen. (en ole vielä tehnyt/saanut, koska minullakin on pelkoja miten pärjäisin....mutta toivottavasti sitten joskus)
Mun kohdallani lapsettomuus ei juurikaan ole seurausta peloista ja hirveistä negaatioista. Omalla kohdallani negatiiviset tunteet kohdistuivat lähinnä tähän mieheen, joka asenteellaan minua satutti todella perusteellisesti. Tapauksesta on kulunut jo paljon aikaa, mutta se jysähti muhun ainakin niin pahasti etten ole vieläkään päässyt asian yli. Ennen tuota en ollut koskaan ottanut lapsettomuudesta mitään paineita; Tehkööt ne lapsia jotka haluavat, ei minun ole mikään pakko jos on hyvä näin. Sen erään erään keskustelun lomassa puolihuolimattomasti ilmaisin, en ymmärtänyt että asialla olisi sen suurempaa merkitystä.
Yht'äkkiä minut pistettiin selkä seinää vasten ja suurinpiirtein syljettiin päin naamaa. Äkillinen hyökkäys "en olis koskaan suhun halunnut edes tutustua jos olisin tuon tiennyt", "Miten voit noin epäkiitollinen omalle äidillesikin", "Olet vienyt elämästäni liikaa aikaa ihan turhaan" jne jne. Huuto ja syyttely jatkui muutaman päivän ja sitten mies jätti minut toivottaen hyvää loppuelämää.
En tiedä onko tuollainen sitten lapsirakkaiden ihmisten mielestä ihan hyväksyttävää käytöstä? Toivottavasti ei, kyllä minullakin on oma ihmisarvo vaikken lapsia koskaan tekisi.
Lapset eivät minua niinkään vaivaa läsnäolollaan, tai sillä että ovat lapsia. Itse en kuitenkaan koe erityisen houkuttelevana äitiyttä enkä tunne olevani miltään kantilta katsottuna valmis sellaiseen.
Voihan olla, että ajastaan mieli muuttuu mutta nyt ainakin tuntuu että ei ikinä. Rehellinen kuitenkin haluan olla, ja siksi en lupaile kenellekään mitään minkä pitämisestä en voi olla varma.
Minusta tämä ei ole itselleni valehtelemista, päinvastoin; Yritän olla itselleni ja muille mahdollisimman rehellinen.
Toisinaan sitä nousee arasta asiasta täysin takajaloilleen, varsinkin jos tuntee että sinua ahdistetaan nurkkaan.
Aggressiivisesti te lapsi-ihmisetkin tunnutte reagoivan, eikä ole täysin totta että lapsettomat tuntisivat jonkinlaista paremmuutta asemastaan. Ihan yhtä usein tulee vastaan äitejä ja isiä joilla on ihan samanlainen vivahde asenteessaan, mutta päinvastaisesta syystä.
Mutta eiköhän se riipu ihan ihmisestä itsestään, kuinka jyrkät asenteet omaa, mitä hyväksyy ja mitä ei. Kukin sen oman polkunsa toivottavasti löytää.
Ei nyt suoranaisesti haukku; Mutta niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Lue alempaa kirjoitukseni missä hieman valotan taustojani tämän asian suhteen.. Myönnän että kun joku minussa tämän asian suhteen painelee niitä "oikeita nappuloita", kerron mielipiteeni melkoisen kärkkäästi. Omalla kohdallani tässä ei niinkään ole kyse lapsista, vaan siitä miten lapsettomuuden valinneita kohdellaan ja miten heihin suhtaudutaan. Ketjun aloittaja onnistui liippaamaan ihan liian läheltä meikäläistä, en ole koskaan hyväksynyt ihmisten arvottamista tälläisisa asioissa, missä ei ole yhtä oikeaa vastausta.
Minulla ei ole mitään lapsen tehneitä vastaan, useimmiten tuntuu että asia meneekin ihan toisinpäin. Saa kuulla kaikennäköistä kommettia jos miltä taholta kun tulee ilmi, etten halua lapsia. Toisinaan käytös on melkoisen ala-arvoista, toisinaan asia otetaan vastaan asiana muiden joukossa.
Ei ole kukaan äiti tunnustanut katuvansa lapsen tekoa, enkä usko että oikeasti katuvatkaan. Hyvä heille!
Minä olen vain päättänyt etten itse halua kokea moista.
"Tuolla logiikalla osuin minäkin arkaan kohtaan, kun vastaat kirjoitukseen noin puolustelevalla asenteella."
Edelleenkin, toin ja tuon puhtaasti esille vain ja ainoastaan oman mielipiteeni. Tämä ei ole minulle arka-asia, koska olen todellakin sinut asian kanssa. Sinä et ilmeisestikään ole, koska itse selvästi yrität hyökkiä minua/meitä lapsettomuuden valinneita ihmisiä kohtaan. Se selviää tekstisi rivienvälistä, kun yrität saada minut vakuuttuneeksi "lapset eivät vie itsenäisyyttä" tms. skeidaa. Ai niin, tykkään vastata kärkkäästi kun seison sanojeni takana ja joku tulee sitä kyseenalaistamaan tai vääristelemään, kuten sinä.
"Sinua varmasti ärsyttää nyt jokin oikein kovasti, kun projisoit omaa vihaasi minuun ja oletat minun olevan puolueellinen."
No vaude. Leikit oikein sitten keittiöpsykologia ihan ilman tuntematta minua. Annetaanpa sinulle tästä papukaijamerkki ja pokaali. Tiedätkö edes mitä projisointi psykologisessa mielessä tarkoittaa? Sinähän tässä juuri kohdistat omaa vihaasi minua kohtaan, eikö? Ja sinähän nimenomaan puolustelet nyt itseäsi, koska olen ilmeisesti sinua loukannut sanoillani ja otit asiat liian henkilökohtaisesti. Siltähän tämä tekstisi nimenomaan haiskahtaa. Ei sinulla ole muuten syytä itsäsi minulle todistella.
"Toki siihen on joka naisella oikeus, mutta onko se hyvä juttu, jos se perustuu peloille ja kielteisten tunteiden käsittelemättömyydelle?"
Olenko missään vaiheessa sanonut pelkääväni tätä asiaa? En pelkää mitään äitiydessä, se ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta pätkän vertaakaan, eikä tunnu luontevalle. Onko se sinun jotenkin vaikea ymmärtää? Eikä minulla ole mitään kielteisiäkään tunteita äitiyttä kohtaan, paitsi silloin jos joku hankkiutuu raskaaksi väärin perustein. Älyätkö tätäkään? Vai onko sinun vaikea hyväksyä mielipidettäni ja omia valintojani?
"Hyvä, jos se tuntuu oikealta, mutta miksi koet paremmuutta omasta ratkaisusta heihin nähden, jotka ovat sen toisen polun valinneet?"
Koska olen tyytyväinen itseeni ja valintoihini niin olen luonnollisestikin ylpeä siitä, omasta elämästäni ihan itselleni. Koen "paremmuutta" siinä mielessä sellaisia kohtaan, jotka ovat tehneet lapset hepposista tai vääristä syistä, en niitä jotka oikeista ja harkiten. Koska en ole vääristä syistä tai itseäni huijaten päätöstäni tehnyt, voin olla ylpeä ja parempi, kuin ne raukat, jotka itseään huijaavat. Siinä sinulle filosofiaa ihmeteltäväksi, ei sillä että ymmärtäisit. Uskon kyllä, että tulet vielä viilaamaan pilkkua ja räkyttämään tästä.
"Puolustelet, hyökkäät ja alennat. Minusta siinä on liian paljon vakuuttelun makua."
Kuulostaa juuri sinun tekstiltäsi. Kuten jo sanoin, puolustelen mielipidettäni ja seison sanojeni takana. Loppu onkin sinun kuvitteluasi.
"Niin, onhan se joko kielteistä tai sitten myönteistä, mutta ei kumpaakaan yhtä aikaa tai vuorotellen?"
Et sitten joko halunnut ymmärtää tai tajunnut lainkaan pointtiani. Joillekin lapsen saaminen voi mullistaa elämän kielteisestikin, koko loppuelämäkseen. Ei sitä voi kukaan tietää etukäteen tai ennustaa. Tämä on vain realistinen totuus, eikä mikään pelkotila.
"Hitto, vastoinkäymiset on osa elämää. Ei niiltä voi loputtomiin suojella itseään."
Mutta aina voi VALITA. Ja lapsen tekeminen on AINA valinta! Tätä asiaa ei voi verrata samana päivänäkään niihin vastoinkäymisiin, joita ihminen ei itse ole valinnoillaan aiheuttanut esim. vakava sairastuminen tms.
"Lapsi vie itsenäisyydestä osan hetkiseksi, mutta turha väittää, että se sen tekisi loppuelämän ajaksi. Ne lapset kun kasvavat aika nopeasti aikuisiksi."
Oletko vain nuin naiivi vai vastuuton? Jo 18-vuotta omasta elämästä on aika iso osa heitettäväksi kasvatukseen keskittyen, huolehtien ja oman elämän toissijaiseksi leimaamiseksi, ihan vaan sen lapsen vuoksi. Lapset eivät tule aikuisiksi muutamassa vuodessa. Ja tottakai sinä olet lapsiisi sitoutunut koko lopun elämääsi. Tulet aina kantamaan heistä huolta ja pistämään oman elämäsikin etusijalle, ovathan he sinun lapsiasi ja sinä vastuuntuntoinen ja velvollinen aikuinen. Oma lapsi ei ole noin yksinkertainen asia kuin monet niin luulevat. On eri asia hankkia koira kuin lapsi. Ja juuri tässä kohtaa joillekin tulee tehtyä se elämän suurin ja mullistavin virhe lapsen suhteen. Tämä taas lukuisista esimerkeistä.
"Elämä muuttuu lopullisesti monien muidenkin tekijöiden myötä koko ajan (kuten vanheneminen, kehittyminen, kaikenlaiset valinnat), ja sitä ei voi lapsetonkaan estää."
Siis aivan tyhjä lause, eikä liity mitenkään aiheeseen. Mitä tekemistä lapsettomalla olisi vanhenemisen, kehittymisen ja valintojen kanssa? Kerrohan onko tässä muuta kuin informaatio tasan nolla? Onko joku väittänyt ettei elämä muutu? Katsos, vanheneminen ei ole riippuvainen VALINNOISTA, eikä myöskään kehittyminenkään. Valinnoista olemme me itsevastuussa ja vain ihminen itse sen tietää muuttuuko valinnat vai ei. Ihmisellä itsellään on kuitenkin omat vakaat periaatteet ja persoona, jotka eivät muutu enää aikuisuudessa tuosta nuin vaan. Tämä on ihan psykologinen fakta. Löydät varmasti tästäkin jotain viilaamista, eikö?
"Omasta asenteesta ja suhtautumisesta se on kiinni, millaiseksi lapset vanhempansa elämän tekevät. Jos kuvittelee, että lapset tekevät pahaa, niin sittenhän ne sen tekevät."
Siinä vaiheessa kun on päättänyt sen lapsen hankkia, se ei todellakaan pidä olla mistään asenteesta tai suhtautumisesta kiinni siinä vaiheessa. Jos on, niin tuskin on valmis vanhemmaksikaan. Silloin täytyy tietää olevansa valmis ottamaan vastuun aivan kaikesta, jos vaikka lapsi on vammainen jne. Ei auta että ensin vaan ajattelematta teet lapsen ja vasta sitten mietit suhtautumistapojasi. Kuka on ajatellu täällä, että itse lapset tekevät pahaa ts. ovat pahoja? Aivan taas mielikuvituksesta temmattuja.
""Sullekin tiedoksi, ettei onnellisuus tule mistään suorituksista." "
VS.
""hän saa parhaiten tyydytystä omilla suorituksillaan ja näin kokee elämänsä tasapainoiseksi ja onnelliseksi.""
Jos harrastaisit itsepohdiskelua ja olisit oikeasti onnellinen niin varmasti tajuaisit mitä tarkoitan. Mutta pilkkuahan täytyy sinun viilata jostakin, vai mitä ;). Katsos, ensin ihminen tietää kuka on ja sitten hän voi vasta määrittää mitkä asiat tukevat hänen onnellisuuttaan. Tähän juuri vaikuttavat oikeat valinnat elämässä, ja niitähän tekee helpommin kun tuntee itsensä. Nimenomaan SUORITUS on eri asia kuin oma ELÄMÄNTAPA. Joten, jos teet lapsen ja olet jo valmiiksi onneton, ei se sinun onnettomuuttasi poista. Koska onnellisuus/onnettomuus on kokonaisvaltainen, eikä yksi palapelinpalanen sitä muuta. Tätä et tuskin ymmärrä, jos kuulut juuri tähän pohtimattomaan ihmistyyppiin. Ehkä koetkin onnellisuuden sopeutumalla laumaan. Mutta hienoa kun osaat kapinoida ainakin vastaan.
Mikä ihmeen kiire sinulla on multiploitua?
Käy juttelemassa paikallisessa mielenterveystoimistossa niin varmistuu sitten varmaksi että vika ei ole sinun päässäsi.
Jo on aikoihin eletty, että aletaan väittää, että jos on ihmisellä haluja saada jälkeläisiä, niin olisi asiaa mielenterveystoimistoon... Kannattaa varmaan muistaa, että jostain mekin kaikki olemme alkumme saaneet. Näillä esitetyillä lapsettomuus on maailman luonnollisin asia -mielipiteillä kannattaa varmaankin mennä juttelemaan vakavasti sekä syyttämään esimerkiksi omia vanhempiaan idiooteiksi ja mielenvikaisiksi...?
Käsittääkseni ap:lla on lähinnä ongelma sen kanssa että loppuelämä on sinetöity lapsettomaksi nykyisen toisen puoliskon kanssa. En myöskään ollut millään tavalla havaitsevinani, että hän tuomitsisi sellaisten ihmisten olemassaolon, jotka eivät halua lapsia. Lähinnä kyse oli kaiketi siitä, että ihmetteli mistä moinen johtuu kun muutoin ihminen olisi hyvinkin täydellisen oloinen kumppani.
Tai sitten vain käsitin jotain väärin...
"Näillä esitetyillä lapsettomuus on maailman luonnollisin asia -mielipiteillä kannattaa varmaankin mennä juttelemaan vakavasti sekä syyttämään esimerkiksi omia vanhempiaan idiooteiksi ja mielenvikaisiksi...?"
No huh vaan itsellesi. Ja tällainen kommenttiko on sitten oikeutettu? Et tajua selvästikään ajatusta, että ihmisellä on vapaa tahto valita elää oma elämä parhaalla katsomallaan tavalla. Lapsettomuus ei ole mielenvikaisuutta tai huonon kasvatuksenkaan tulosta tai minkään lapsuuden trauman aikaansaannosta. Se on ihan oikea ihmisen tekemä realistinen päätös elää elämänsä niin.
Ihan kuin olisit kirjoittanut minun ajatuksistani! Olen hyvin eläinrakas ja ns. äiti lemmikeilleni. Lemmikit ovat siis lapsia minulle. Lapsen saaminen tuntuu kuitenkin muka ei-hyvältä-idealta. Ymmärrän ristiriitaiset ajatuksesi hyvin, ts. miksi nainen on ns. äitimäinen lemmikeille, mutta inhoaa lapsia.
Voin kertoa omat salatut syyni sille, miksi minun pitää sanoa, etten halua lapsia ja minua etoo jopa lapsien seurailu. Syynä on oma epävarmuus siitä, tulisiko minusta hyvä äiti.
Tiedän oikeasti, että tulisi. Olen rakastava ja vastuuntuntoinen. Olen täysin varma, että onnistuisin äitiydessä. Kuitenkin minun pitää väittää ulospäin, etten halua lapsia ja perustella sitä sillä, etten muka pidä lapsista ja lapset rajoittavat elämää. Todelliset ajatukseni eivät ole tällaiset. Väitän vain niin...
Luulen, että paikkansa pitämättömän epävarmuuden lisäksi taustalla vaikuttavat omat lapsuuden kokemukseni. Ajattelen, että lapsen syntymän jälkeen kaikki vastuu kasaantuu minun niskaani. Äitini huolehti täysin yksin perheen arjen pyörittämisestä, koska isääni ei kiinnostanut osallistua, vaikka hän asuikin yhdessä meidän kanssamme. Ajattelen, että kaiken kasaantuessa yksin minun harteilleni, mieheni alkaisi vieraantua minusta ja minulla ei olisi enää koskaan mahdollisuutta esim. harrastaa mitään ja olisin aina hyvin väsynyt. (äidit nauravat näille ajatuksilleni, mutta ei voi mitään. Minä pelkään tätä!) Se epävarmuuskin tulee tämän takia pintaan, koska mietin, miten selviän.
Jos tulisin nyt raskaaksi, pitäisin lapsen ja olisin lapsesta hyvin onnellinen. Osaisin sopeutua pelkoihini ja kasvattaisin lapsesta kunnon kansalaisen. Jos totta puhutaan, haluaisin joskus lapsen, mutta ennen yrittämisen aloittamista, minun tulee keskustella peloistani lapsen tulevan isän kanssa. Siihen saakka, kun pidän nämä tunteeni sisälläni, väitän muka etten halua lapsia.
Onko naisellasi samankaltaisia perhe-elämään liittyviä stereotypioita kuin minulla? Voisiko syy olla niissä? Todellisen syyn tunnustaminen on todella vaikeaa, mutta jos epäilet syyn olevan sama kuin minulla, asiasta on helpompi puhua, jos ohjaat keskustelun itse mahdolliseen syyhyn.
Kuulostaa vähän siltä, että hänellä tosiaan voi olla jotain traumoja tms. huonoja kokemuksia, jos lapsen lähellä oleminen etoo?! Miten tuo etominen käytännössä muuten ilmenee....?
Nyt varmasti joku heti hyökkää, että ei tarvita traumoja tai muuta, jos valitsee lapsettomuuden. Mutta vaistoni sanoo, että jotain tuossa on taustalla.....Oletko sinä puhunut hänen kanssaan kunnolla tuosta asiasta, ihan rauhassa....ja kysynyt miksi lapset häntä niin inhottavat?
Siis, puhukaa ja puhukaa. Ja koettakaa joustaa molemmat vähän; siis toinen ei missään nimessä halua lapsia, ja toinen haluaa hinnalla millä hyvänsä:D on jo melkein koomista.
Jos olette nuoria, niin ensinnäkin odottakaa, ei kai lapsenteolla sinullekaan niin kiire ole? ja kustanna vaikka se naisesi sinne terapiaan, jos hän vain suostuu.
Ja vielä, että mitä mieltä naisesi on suhteenne tulevaisuudesta? Kokeeko hän syyllisyyttä siitä, että haluaisit niin kovasti lapsia, mutta hän ei niitä aio/pysty sinulle antamaan?
jos ei, niin aika itsekkäältä sitten kuulostaa tuo homma......
Olen kuin kumppanisi klooni. Joo, melkoisen pelottavaa!
Olen aina suhteen alussa tehnyt selväksi etten halua omia lapsia. Se on mielestäni oikeus ja kohtuus, mies voi lähteä heti, jos pitää tätä ongelmana. Maailmassahan on olemassa myös vastaavia miehiä, pidetään tämä mielessä!
Lapset eivät aiheuta minussa inhonväreitä mutta koskaan en ole löytänyt itseäni roikkumasta toisen lastenvaunujen kupeesta ihailemasta " voi miten söpö."
Olen mukavuudenhaluinen. Haluan olla tarpeen vaatiessa rauhassa ja saada liikkua mieleni mukaan. Tähän kuvioon ei lapsi sovi. Olisin huono äiti. Tai sitten en, koska huolehdin isosta joukosta eläimiä hyvin ja vieläpä todella mielelläni.
Olisit ottanut aiheen heti puheeksi. Me vapaasta tahdosta lapsettomat harvoin muutamme mieltämme. Ja uskallan väittää että olemme tasapainoisia, hyviä ihmisiä siitä huolimatta.
Lopuksi muistuttaisin, että on olemassa ihmisryhmä, joka itsepäisesti lisääntyy, vaikka edellytyksiä lapsesta huolehtimiseen ei ole.
Minä ja samoiten kumppanisi tiedostamme puutteemme tällä saralla. Se tekee meistä vastuuntuntoisia. Ei itsekkäitä.
Mikset kävisikin testaamassa hedelmällisyytesi, mikäli se on mahdollista. Se, että joku ei halua lapsia, ei ole sairaus ja naisesi saattaisi loukkaantua pahastikin, jos ehdottaisit hänelle terapiaa mielipiteen muuttamiseksi. Et kertonut, mistä kumppanisi kanta mahdollisesti johtuu ja toki voit tiedustella sitä häneltä jollet ole jo niin tehnytkin, mutta muistathan, että lapsien hankkiminen ei ole velvollisuus eikä asiaan ole oikeaa tai väärää mielipidettä. Sen sijaan kuulostaa väärältä teitä molempia kohtaan, jos halunne noin merkittävässä kysymyksessä eroavat täysin toisistaan ja jatkatte tästä huolimatta yhdessä. Koska kumppanisi ei ole "käytännössä koskaan" halunnut lapsia ja on lisäksi hyvin koulutettu, voi hyvin olla, ettei hänen mielipiteensä tule muuttumaan. Mitä koulutetumpi nainen, sitä vähemmän lapsia.
Olen itse kertonut poikaystävilleni aivan seurustelun alkuvaiheessa, etten ole koskaan halunnut lapsia, jotta toinen voi heti nostaa kytkintä, jos lapseton tulevaisuus tuntuu mahdottomalta.