miten on naiset

Itse olen sekä jätetty, että jättäjä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että kyllä jätetyksi tuleminen oli rankempaa, kuin lopettaa suhde. Olin miettinyt suhteen (kesti seitsemän vuotta) lopettamista jo pitkään monista syistä ja vaikka meillä on yhteinen lapsi,niin siltikin suhteen lopettaminen ja sen ääneen sanominen oli valtava helpotus. En toki väitä, että kaikki olisi helppoa ollut, ehkä päällimmäisenä tunsin syylisyyttä siitä, että minä olin se jättäjä, koin, että ympäristö asetti tiettyjä paineita ja ihmetteli asiaa kovastikin. Mietin monta kertaa olinko luovuttanut liian helpolla, mutta niinkuin jo aiemmin totesin, olen ollut päätökseeni tyytyväinen. Sen verran voin kertoa taustaa, että alamäki suhteessamme alkoi miehen salasuhteesta, minkä jälkeen yritimme yhdessä selvitellä asioita ja jatkaa suhdettamme,mutta itse en siihen sitten lopulta pystynytkään. Luottamus meni siinä ja se meni myös eräissä muissakin asioissa,joten lopputuloksena ero.

Itselläni juuri takana vaikea "jättämiskokemus". Olen miettinyt pääni puhki teinkö oikean ratkaisun, pitäisikö vielä yrittää. Olen ollut tosi onneton, ikävöinyt, rakastanut - kaikenkaikkiaan paska fiilis. Vaikka itse jätin, mutta silti.

Rakastin ja jätin silti (eikä kyse ollut pettämisestä puolin eikä toisin, ei myöskään alkoholi tai väkivalta). Mutta kun suhde ei toimi niin se ei toimi - siinä ei auta rakastaminenkaan. Liian erilaiset elämäntyylit, ajatusmaailma, arvot, halut. Henkistä vallankäyttöä (manipulointia).

Varmasti riippuu paljon jättämisen syistä, mutta myös jättäjälle voi olla tuskainen kokemus. Eräs toinenkin pitkä suhde loppui minun aloitteestani, oli myös tosi ikävä fiilis. Olin samalla tosin helpottunut (paine ja ahdistus loppui), mutta myös hyvin surullinen, koska paljon hyvääkin oli ollut.

Sitten on ollut helppojakin tapauksia, tunteet ovat jo ehtineet kuolla suhteen aikana, joten jättäminenkin on ollut helpompaa. Yhtä oikeaa kaavaa/ratkaisua ei näihin ole.

Ja olen minä tullut kerran jätetyksi itsekin, ei ollut kivaa....