Mistähän kyseistä tuotetta mahtaa saada?
PolyBlonde spray
kömkö
8511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä hanki missään nimessä. Väitetään että on erittäin hellävaraista, mutta on pilannut minun ja 4n ystäväni hiukset. Muutaman käyttökerran jälkeen hiukset alkaa venymään kuin purkka. Ja lopulta katkeaa. Toimi kyllä hyvin, mutta suuria heikkouksia sen tuloksissa oli. Meni 4vuotta kasvattaa hiukset pois, kun tämä aine pilasi ne.
jälkeen jonkin aikaa ok tulos, mutta sitten alkaa tuho näkymään pikkuhiljaa.. Tukka tahmaantuu ja alkaa hapertumaan.
Suosittelen aivan tavallista vaalennusta.
Prismasta ostin oman purkkini vaikka jotkut mesoavatkin noista haitoista (joita vaalennusaineista tosin aina tulee...).
Pari kertaa suihkuttelin tukkaan ainetta ja pidin välissä taukoa. Hoidan hiuksiani kampaamon rakennepaikkaavalla tehohoidolla ja muutenkin hyvillä tuotteilla.
Huom, olen värjännyt hiuksiani nelisen vuotta sitten paria astetta vaaleammaksi, eli hiusväreillä en ole niitä pahemmin myrkyttänyt! Loistava tulos tuolla suihkeella voi johtua myös siitä.
Mutta luonnostaan tummanvaaleaan tukkaani sain ihanan, kiiltävän kullanvaalean sävyn poly blonden suihkeella, annoin sen kuivua itsestään enkä föönaillut tai lojunut auringossa. Tukka ei ole kärsinyt vaan on kauniimpi kuin koskaan. Maltti on valttia..
Minkä merkkistä rakennepaikkaavaa käytät? Itse olen kuullemma käyttänyt vain jotain vale-rakennepaikkaavia jotka eivät oikeasti paikkaa hiusta :(
Nooh, jos jotain markettimoskaa käytät niin ei ihme jos ei rakennepaikkaa. Lanzalta saa hiuksiin jätettävää hoitoainetta joka rakennepaikkaa hiusta hyvin. Myös Nexxus tekee todella hyviä tuotteita.
Joicolla K-Pak korjaava naamio.
Ei siis intense hydrator.
Hiusalanliikkeeseen mars mars.. Voit aloittaa noilla Joicon tuotteilla.. Lanzaa ja Nexxusta voi tilata ulkomailta.
Käytin Sim kampaamoissa myytävää Sim Optimum repair energy maskia ja toinen kampaajani sanoi että se tuote on moskaa eikä auta mitään. Joicon reconstructor korjaava naamio ollut nyt pari kertaa käytössä. (ostin alennusmyynnistä) Mutta ei mitään vaikutusta ja tuntui samalta kuin olisi käyttänyt tuota simin maskia. Vaikka pidin monta tuntia ja vedin tehokosteuttavaa päälle niin ei mitään eroa Lanzaa enkä Nexxusta ole vielä kokeillut mutta enpä tiedä toimiiko sen paremmin.
Joicon k-pac reconstructor on ollut itselläkin käytössä, tosin haju ja rakenne tuossa mömmössä on aika mielenkiintoinen :D mutta tukka tykkää.
Minulla toimii erittäin hyvin. Paremmin kuin normaalit vaalennukset, koska niillä tulee joko luonnottoman vaalea tai keltainen. Hiusten kuntokin on huomattavasti parempi kun ei tartte koko päätä värjätä vaan suihkuttelee tuota tyveen.
Mahdollisia syitä, ettei ole tukkaani pilannut:
1. minulla on luonnostaan melko vaaleat hiukset (8 asteinen)
2. minulla on luonnostaan vahva hiuslaatu
3. en ole juurikaan muuten värjäillyt, en käytä fööniä enkä muotoilutuotteita
4. suihkuttelen melko harvoin, vain tyvikasvun poistamiseksi
Eli eiköhän riipu pitkälti hiuslaadusta ja maltti on valttia tuonkin aineen käytössä
Ja Minimanista ja Prismasta saa (vastauksena alkuperäiseen kysymykseen)