Sitä on jo pitkään haaveillut, että voisi vihdoinkin sitoutua, perustaa perhettä ja hakea elämälleen uutta suuntaa. Ikää 24 vuotta ja sitten eräänä aamuna tajuaa, että jos tässä nyt sitoutumaan rupeaa niin menettää kaiken sen yksinolon hyödyn ja huvin. Ei enää menoja ja tuloja niin kuin haluttaa. Joutuu kysymään toisenkin mielipidettä asioista. Lapsen, jos saa niin bilettämiset on sitten ohi. Heh. En nyt ole koskaan mikään hirveä bilehile ole ollut, mutta on pelottava ajatus menettää se itsenäisyys, mistä on jo pitkään saanut nauttia. Totta kai sitä kaipaa toista ihmistä vierelleen ja sumplimaan elämän asioita, mutta nyt sitten pelottaa, että en pystykkään sopeutumaan yhdessäolon ihanuuteen.
Taidan jäädä yksin...
Taidan jäädä yksin...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Rupee nyt ensin seurustelemaan, eihän siinä menetä pahemmin mitään, siis jos vaikka kolme kertaa viikossa näkee toista. Perheen aika on sitten myöhemmin, sinun iästä joku viis vuotta eteenpäin. Kyllä siinä vaiheessa moni haluaa jo rauhoittua ja kyllästynyt siihen vapaana lintuna lentelyyn.
Luin sattumalta haaveesi ja jos sinua kinnostaa keskustella minun kanssani syvällisemmin todellisuuden pakoilusta niin voit kirjoittaa minulle henkilökohtaisesti..................
ajattelen hyvin paljon samoin kuin sinä. seurustelu ei sinällänsä pelota, mutta todellinen sitoutuminen (kihlaus, naimisiin meno) kylläkin. Mistä sitä voi tietää rakastaako toista enää vuoden päästä? Miten kukaan voi olla siitä sataprosenttisen varma? enkä tiedä haluanko lapsiakaan. nautin siitä, että asioita saa tehdä oman mielen mukaan. Lapsi on koko loppuelämän sitoutuminen. seurustella kyllä haluan, mutta että kihloihin ja naimisiin.... enpä tiedä... onko mikään ikuista?
Eiköhän täällä kunkin kannata elää sillä tyylillä miten on kaikkein onnellisin. Ei perhettä ja lapsia tarvitse hankkia vain sentakia, että se olisi jotenkin normaalia. Jos tykkää olla sinkku niin on sinkku,
Maailma ei olisi liikakansoitettu, jos nuo asiat eivät yleensä järjestyisi ihan itsestään. Paatunut sinkku rakastuu palavasti ja rukoilee lemmittyään puolisokseen tai lapsia haluamaton kuulee tulevansa yllättäen isäksi ja kaikkien hämmästykseksi hän muuttuu loistavaksi isäpapapaksi. Elämä järjestää - jopa sinkkujen asiat!
Kuule Päivi.H ei siinä mitään ongelmaa ole kun löydät hyvän miehen itsellesi, minä ainakin aikanaan kasvatin lapsiani tasapuolisesti kumppanini kanssa, mutta usein emotionaalinen syy saa naiset pysymään aluksi poissa biletyksistä ymm, muista huveista, mutta kun on kunnon kumppanuus-suhde niin ei suuria kieltoja ja menemisen selittelyjä tarvita koska jos järkee päässä niin eihän kukaan pettämään lappaa jos haluaa hauskaa pitää kavereiden kanssa, se oli mukavaa aikaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta aina olen luotettava ja tasapuolinen ollut naisia kohtaan, kyllä lapset ovat minulle niin tärkeitä että se on itsestään selvyys vaipan vaihdot ymm, kujeet.
Onnea sinulle, kyllä kun aikasi dallailet niin oikea löytyy, minä olen kaksi kertaa eronnut ja puolentoista vuoden yksinäisyyden jälkeen on elämäni aarre kiikarissa, jäsentely itselleen kokemuksien kautta luo tietoa mitä elämältään haluaa ja suhteeltaan.
Aivan samaa mieltä.
Minä tosin en yhtään edes epäröi valintaani.
Yksin eläminen sopii minulle jo luonnostaankin ja haluan olla oman elämäni herra!
mikäs estää menemästä vaikka toinen olisi ja lapsen voi jättää muualle hoitoon.
Onko se nyt loppupeleissä niin vakaaa vaikka ei koskaan perhettä/lapsia saisikaan. Itse en ole tähän mennessä koskaan edes vakavasti miettinyt kyseisiä asioita, mutta tilann muuttui kun täytin hiljattain 25. Koin elämäni ensimmäisen ns. ikäkriisin, kun aloin miettimään tähänastista elämääni: vuokrakämppä,ei juuri minkäänlaista omaisuutta, vain 1 seurustelusuhde joka kesti kokonaiset 2 kk, ei oikeastaan minkäänlaista kokemusta oikeasta parisuhteesta tai toisen kanssa samassa taloudessa asumisesta jne...
Vähän aikaa asiaa mietittyäni tajusin, että en varmaan edes osaisi elää parisuhteessa ja tällä iällä on jo melkeinpä turha alkaa opettelemaankaan, joten olen tullut siihen tulokseen että elelen suosiolla yksin. Tuskin yhteiskunta nyt siihen romahtaa, että juuri minä en sattuisi lisääntymään.
Varmasti osaisit elää parisuhteessa. Ei se ole kovin ihmeellistä, kunhan on ihminen jonka kanssa tulee toimeen ja josta tykkää. Tietty alussa totuttelemist, mutta ei siinä sen kummempaa oo.
Olen 33 vuotias sinkkumies, tyytyväinen sinkkuuteni. Olen muutaman kerran yrittänyt yhdessä asumista, mutta olen todennut, että se ei sovi minulle, eikä myöskään lapset!
Se miten poistan halipulaa ja seksuaalisia paineita, on "hoitosuhde" (hän on 42v.), eli tapaan samalla tavalla ajattelevan naisen epäsäänöllisen säänöllisesti joko hänen kotonaan tai omassa kodissani.. Käymme myös ravintoloissa, elokuvissa ja kesällä piknikillä.. Kumpikaan ei missän tapauksessa halua "vakiintua", mutta kummallakin on tarve poistaa halipulaa ja seksikin toimii erinomaisesti!
Kiintoisia ajatuksia puolin ja toisin kaikilta.
Monenlaisia suhteita on itselläni ollut, mutta tietty kaava löytyy. Bongaan vain niitä, joiden tietää olevan vain seksin perässä. Sitten, kun joku kiva ja oikeasti kiinnostunut ihminen tulee kohdalle, pilaan suhteen heti alkuunsa. Aika lapsellista, mutta toisaalta tämä tapahtuu alitajunnallisesti. En edes itse huomaa tekeväni niin. Mutta kaippa tää nuoruus kuluu ja viisas vanhuus tulee tilalle jossakin vaiheessa.=)