Sellasta tässä olen ajatellut, että kun meidän avioliitto on ollut viimeiset pari-kolme vuotta lähinnä ystävyyttä ja olen tässä siis vaan odotellut asioiden muuttuvan paremmaksi, mutta kun ei. Olen tästä siis miehelleni puhunutkin useaan otteeseen vuosien varrella, mut hän on saanu jotenkin vakuuteltua että kyllä se tästä. Ja kaiken eniten ihmetyttää se miten omat sukulaiset suhtautuu! Kerran kun oltiin jo vakavasti harkitsemassa eroa niin sukulaiset sitten alkoivat mulle murehtia että mitenkäs se mies sitten pärjää?.. Onhan mies toki kiltti ja ymmärtäväinen ja auttavainen mutta en kuitenkaan saa tästä suhteesta sitä mitä tahtoisin suhteen olevan. Ollaan siis lähinnä hyviä ystäviä jotka siis rakastavat toisiaan mutta siihen se sitten jääkin. Eli kuinka kummassa saisin asian liikkeelle niin että minunkin huono oloni huomioitaisiin eikä vaan kuviteltaisi että "kun teillähän on kaikki niin hyvin!" Kun ei ne ole... Ja pahinta on ehkä se, että kun olen miehelleni tästä puhunut, niin hän ikäänkuin kieltää asian, ja sanoo että toimiihan tämä ym.
Ja vielä kun maaseudulla asutaan niin jos itsestäni nyt saan irti sen että eroa haen,niin pelkään kovasti että minut leimataan lähes paholaiseksi kun niin kiltin miehen menin jättämään! Mutta...kommentteja?! Kiitos!
Ja vielä kun maaseudulla asutaan niin jos itsestäni nyt saan irti sen että eroa haen,niin pelkään kovasti että minut leimataan lähes paholaiseksi kun niin kiltin miehen menin jättämään! Mutta...kommentteja?! Kiitos!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ainakin olette keskustelleet asiasta. Mitä sitten kaipaat? Onko keskusteluissa löytynyt ratkaisua millainen muutos tarvitaan? Älä nyt vielä juokse hakemaan eropapereita. Selvittäkää ensin miten muutos tehdään ja sille aikaraja. Tuollainen joojoomies - kyllä asiat saadaan kuntoon nahjus - ei ilman aikarajoja tee mitään asioiden eteen. 12 vuoden kokemuksella voin tämän todeta. Jos mikään ei edelleenkään muutu, niin sitten vaan eropaperit vetämään ja moottorisahalla sohva puoliksi. Meillä on vain yksi elämä eikä sitä kannata jäädä "löysään hirteen" kituuttamaan.
Jos sinusta tuntuu siltä, että liittosi ei ole sitä mitä haluat, niin tee rohkeasti siirtosi, näin tein itsekin useita vuosia sitten, enkä ole katunut. Itse en ainakaan halunut elää "kaverina", vaan halusin/kaipasin elämääni niitä tunteita joita ihminen voi kokea kun oikeasti rakastaa.
Muista, sinä et ole miehesi äiti (ja muutenkin hän on aikuinen mies, vaikka miehistä ei varmaan aina näin voi sanoa), joten sinun ei tule huolehtia siitä miten miehesi pärjää, jos eroatte. Ja se mitä ympäristö (sukulaiset, naapurit jne.) ajattelevat, on heidän asiansa.
Ole rohkea itsenäinen nainen!
Miten se todella on?
Miten miehen tulisi muuttua? Mitä siinä suhteessa on huonoa?
Olisiko kenties siellä omassa päässä jotain kohdaleen laitettavaa? Mitä jos se että et ole onnelinen ei johdukaan kumpanista vaan sinusta itsestäsi?
Niinkin voi asia olla. Mutta edelleen: pitääkö pysyä suhteessa jos se ei toimi, oli syy sitten kummassa hyvänsä? En siis mitenkään syyllistä miestäni, sanoinhan hänen olevan lähes kaikkea mitä nainen voi toivoa(siis luonteenpiirteiltään), mutta yksi asia on esim. se että hän ei enää pitkään aikaan ole osoittanut mitään huomiota minun suuntaani, ts. pakkoselibaattiakin on jatkunut jo pidempään vaikka itse olen koittanut häntä "lämmitellä". Ja nyt sitten ei enää itseäkään juuri kiinnosta ne asiat. Eli kokisin että on parempi lähteä kunnei vielä mitään vakavampaa(pettämistä) ole tapahtunut, ainakaan siis omalta suunnaltani.
Kuitenkin siis koen että lienee aika laittaa tämä peli poikki, ennen kuin kumpaankaan sattuu enempää. Nuoria tässä kuitenkin ollaan ja kuvittelisin että hänelläkin halut olisi, ei vaan ilmeisesti ainakaan minua kohtaan...
ryhdy aikuista ihmistä, mutta mitä järkeä on jatkaa suhdetta jos et itse tunne että siinä olisi mitään järkeä.
Vaikka saattaa kuulostaa kliseemäiseltä sanon sen silti, meillä on vain tämä yksi elämä niin miksi tuhlaat sitä epätyydyttävään suhteeseen.
Tuommoinen elämä on omiaan luomaan katkeruutta ympäristöön, enkä usko että teistä kumpikaan tahtoo sitä.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdy elämään omaa elämääsi ja tee se nyt äläkä vuosien päästä.
Mä en nyt oikein käsittänyt, mikä liitossasi mättää. Jos mies on hyvä kaveri ja muutenkin ookoo, niin onko niin, että sinä et enää viitsi tehdä töitä liiton onnistumiseksi.
Joku kehotti sinua olemaan rohkea itsenäinen nainen. Sitä voi olla naimisissa ollen tai naimattomana. Sitoutuminen elämään yhdessä on rohkeimpia elämän saavutuksia. Se on todellista itsenäisyyttä näinä aikoina.
Että olenkin työssäni saanyt tarpeekseni näistä "rohkeista" naisista! Siis toivottavasti teillä ei ole lapsia. Minusta se on peruskysymys.
Toiseksi tuli mieleen, että ajat takaa jotain sellaista, jota ei oikeasti ole - paitsi muutama vuosi kerrallaan yhden ja saman kanssa. Et kai etsi juuri sitä alkuhuuman tunnetta? Jos, niin saat vielä monta avioliittoa. Mutta älä tee lapsia. Aikuiset voivat tehdä elämällään mitä haluavat. Mutta lapsia on suojeltava näiltä aikuisilta, joille on jäänyt trendikäs onnenhuuman etsintä päälle.
Olipa hyvä vastaus. Kun tuon useampi ajattelisikin, monet turhat erot jäisi kokematta ja ihmisten elämä ei olisi niin risaista ja tuskaa täynnä. Usein lähdetään etsimään jotain mitä ei ole olemassakaan ja kadutaan myöhemmin kun elämä menee alaspäin. Hetken huuman perään ei pidä lähteä.
Siis jos vaimo tuntee olevansa pelkkä kaveri ja äidin korvike - kotitalouskone, niin eiköhän ole korkea aika olla todella "rohkea itsenäinen nainen" ja hakea sitä todellista miehen ja naisen välistä parisuhdetta. Parisuhde ei tarvitse olla alkuhuumaa ja korventavaa intohimoa, mutta siinä on oltava sekä fyysinen että psyykkinen hyväolo läsnä. Mulle ainakin on tärkeää että mies haluaa minua - näkee ja kokee minut naisena. Kukapa mies kokisi himon väristyksiä tuijottaessaan äitiään tai kotitalouskonetta?
Olen samaa mieltä, naisen ei todellakaan tarvitse olla "äiti" tai "kotitalouskone".
Turhan usein törmää juuri ihmisiin, jotka kokeilevat/jatkavat suhteessa, jossa ollaan vain kavereita, elikä pidetään kulissit kasassa hinnalla millä hyvänsä. Tähän on usein syynä pelko siitä miten pärjään ja mitä muut ajattelevat jne.
Kannattaa muistaa, että meillä on vain yksi elämä, joka kannattaa elää. Valitettavasti useat ymmärtävät/huomaavat tämän liian myöhään.
Ja olen kyllä sitä mieltä, että kyllä ihminen voi löytyy "paremman" ihmissuhteen, sellaisen missä todella kokeataan suuria tunteita, ja eivät ne tuntee välttämättä siitä latistu, jos intohimoa ja haluja suhteen ylläpitämiseen löytyy. Valitettavasti näin käy vasta sitten kun lähdetään "toiselle" kierrokselle ensimmäisestä kierroksesta oppineena. Näin itsellenikin kävi, mutta voin sanoa, että tässä iässä ( 40v.) tietää mitä haluaa ja osaa myös vaatia sitä ja on valmis tekemään paljon asioita parisuhteen eteen.
Mikä on se nössö-nahjus?
Onko se mies joka noudataa yhtiskunnan laatimia pelisääntöjä?
Kuka kasvataa ne nössö -nahjukset? Olisko se äiti
Miksi se äiti kasvataa pojastaan nössö- nahjuksen ?
Ja se äitihän on nainen?
Samalla tapahtuu myös se, että muuttuu itse itselleen tunnistamattomaksi eli kun toinen lakkaa osoittamasta mielenkiintoa, lupailee aina, että kyllä tämä tästä ja "puhutaan,puhutaan" kuten minun mieheni sanoo, koskaan sitä tekemättä, tuntuu, että omat tunteet ja ajatukset latistuu, kuivuu kokoon. Lopulta ei ole oikein mitään puhuttavaa, oikein mitään ei kannata toiselle kertoa. Itselleni käy usein niin, että alan kertoa jotain miehelleni, mutta esillä hetkellä, kun avaan suuni, suljen sen ja ajattelen, että mitäpä tuota kertomaan, ei se mitään muuta.
Olen omassa tilanteessani pidemmällä vissiin kuin sinä. Seksin loppumisesta on jo yli kaksi vuotta, en ole nainen, en vaimo, en oikein enää äitikään. Kunhan tässä roikuskelen, mutta en kauaa. Tiedän ihan tarkkaan, ettei minulla enää tule olemaan suhteita miehiin, mutta suuri helpotus olisi se, että ei tarvitsisi enää odottaa mitään mieheltä, joka ennen oli elämäni rakkaus, nyt vähemmän kuin veli.
Saat myöskin sympatiaa monelta maaseudulla asuvalta naiselta, kun uskalsit lähteä kulisseista!
Asun maaseudulla ja kyllä nykyään hyväksytään se, että nainen saa aloittaa uuden elämän muualla.