Pohdintaa..

Tuolla aiemmin kirjoittelin, että tavoitteena olis saada viisi kiloa pois noudattamalla itse laatimaani ruokavaliota.

Kaksi kiloa on lähtenyt vähän reilussa viikossa ja maha pienentynyt :) Eli siis varmastikin lähinnä turvotus lähtenyt.

Nyt on hyvä olo sekä henkisesti että fyysisesti! Kannattaa siis miettiä, että mitä voi saavuttaa kun ei syökään herkkuja vaikka mieli tekisi ja mitä voi "saavuttaa" kun mättää suuhunsa kaiken mitä mieli tekee (ja ehkä vähän enemmänkin)?

Myös se, että olen jo näinkin lähellä (3-4 kg vielä) tavoitettani auttaa motivoimaan: miksi luovuttaa nyt kun monen vuoden yritysten jälkeen on näin lähellä!

Myös fyysisen hyvinvoinnin ja olotilan kautta pystyy jättämään herkkuja vähemmälle, turvonnut vatsa (joka näyttää siltä kuin olisi raskaana!), epäsäännöllisempi suolentoiminta jne.. auttavat pysymään ruodussa. Välillä on makean himo iskenyt ja olen silloin syönyt tikkarin ja lopun himon tukahduttanut juomalla vissyä tai valion vähäkalorista marjasoppaa.

Joku ihmetteli aiemmin, kuinka aion jatkaa kun olen päässyt tavoitteeseni. Vastaus: Olen laatinut ruokaohjelman sen perusteella mistä pidän ja mitä normaalistikin syön. Tosin pääpaino on nyt kananmunassa, kanassa, vihanneksissa, salaatissa, ruisleivässä ja puurossa.

Tarkoituksena on laihtumisen myötä oppia syömään pieniä ateroita 3-4 tunnin välein ja koota lämmin ateria oikein lautasmallia noudattaen. Tosin, niin olen jo tehnyt monta vuotta ja muutenkin tiedän melko tarkalleen mikä on terveellistä ja mikä ei. Valitsen aina vähärasvaisimman vaihtoehdon, syön kasviksia ja vihanneksia, hedelmien ja marjojen syömisessä on parantamisen varaa. Aiemmin todettu (nyttemmin jo poistunut vaiva) laktoosi-intoleranssi opetti jättämään maidon sellaisenaan pois. Olenkin yrittänyt opetella ostamaan ja juomaan rasvatonta piimää, koska tykkään piimästä. Siinä siis seuraava haaste ja "projekti" tavoitteeseen pääsemisen ja siinä pysymisen jälkeen/lisäksi.

Kannattaa siis miettiä syitä ja seurauksia tekemisilleen ja laatia vaikka paperille lista, miksi laihduttaa :) Itse en kehtaisi listaa näyttää kenellekään, mutta sain siihen noin 30 syytä (asioita, ihmisiä, sanomisia jne..) miksi jatkaa eteenpäin. Suurin syy on tietenkin omaitse, mutta onhan niitä ulkoisiakin syitä.

Iso tsemppi kaikille laihduttaville! Kyllä se onnistuu jos niin haluaa!
0176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Viimeinen yritys (?) kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu