Olen järjestänyt itseni aika vaikeaan tilanteeseen..
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo vuosia ja voin sanoa että varmasti rakastan häntä, mutta tuntuu että viimeaikoina tämä rakkaus on muuttunut enemmänkin sisarellisesksi rakkaudeksi..
Pari viimeistä vuotta ei ole olleet helppoja ja kerran ollaan pidettu taukoakin, muutettu ihan erilleen.
Aluksi tuntuikin että tämä vain vahvisti tunteita, mutta viimeiset puoli vuotta on menty alamäkeä, enkä enään näe mitään keinoa että suunnan saisi käännettyä. Luottamus on mennyt ja ollaan etäännytty toisistamme.
Suurin syy tähän on miehen tietokoneella pelaaminen, hän pelaa joka päivä monta tuntia ja tästä syystä meillä ei enään juuri ole yhteisiä aktivitetteja.
Ja ajankäyttö onkin iso riidanaihe.
Nyt olenkin tavannut erään toisen ja ollaan tavattu muutamian kertoja, vaikka tunnettu ollaan jo muutama vuosi..
Minulla onkin asiasta todella huono omatunto. Tässä jutussa voisi periaatteessa olla potentiaalia, mutta lähtökohdat on niin huonot.
Haluaisin tehdä kaiken "oikein" ja selvittää asiat nykyisen kanssa ennen kuin aloitan mitään muuta, mutta olen niin rikki että en pysty. Edellinen prosessi on vielä niin tuoreessa muistissa.
Tuntuu niin turhauttavalta lopettaa suhde pelaamisen vuoksi - toisaalta enään ei ole kyse vain siitä, vaan ollaan kasvettu erilleen.
En kuitenkaan voi pakottaa miestä muuttumaan, pelaamisen kieltäminen ja erolla uhkailu aiheuttaa vain katkeruutta ja pahentaa luottamuspulaa.
Voin myöntää ihan oikeasti ihastuneeni tähän toiseen mieheen, mutta en tiedä mitä hän minusta ajattelee, toisen selän takana toimiminen kun ei anna hyvää kuvaa.
En kyllä tiedä miten tosissaan hän olisi jutun suhteen, varatun naisen tapaileminen on aika turvallista jos itse pelkää sitoutua...
Tiedän että en voi saada asiaan "oikeaa ratkaisua, vaan minun kuuluisi erota miehestäni ja mahdollisesti katsoa sen jälkeen mitä toisen miehen kanssa tapahtuu.
Ongelmana vain on että tällä htekellä ero ja muutto on tällä hetkellä taloudellisesti hyvin vaikeaa - erityisesti sitä se olisi tulevalle exälleni, toisaalta asian pitkittäminen ja uuden miehen tapailu olisi niin väärin kaikkia kohtaan, apua!
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo vuosia ja voin sanoa että varmasti rakastan häntä, mutta tuntuu että viimeaikoina tämä rakkaus on muuttunut enemmänkin sisarellisesksi rakkaudeksi..
Pari viimeistä vuotta ei ole olleet helppoja ja kerran ollaan pidettu taukoakin, muutettu ihan erilleen.
Aluksi tuntuikin että tämä vain vahvisti tunteita, mutta viimeiset puoli vuotta on menty alamäkeä, enkä enään näe mitään keinoa että suunnan saisi käännettyä. Luottamus on mennyt ja ollaan etäännytty toisistamme.
Suurin syy tähän on miehen tietokoneella pelaaminen, hän pelaa joka päivä monta tuntia ja tästä syystä meillä ei enään juuri ole yhteisiä aktivitetteja.
Ja ajankäyttö onkin iso riidanaihe.
Nyt olenkin tavannut erään toisen ja ollaan tavattu muutamian kertoja, vaikka tunnettu ollaan jo muutama vuosi..
Minulla onkin asiasta todella huono omatunto. Tässä jutussa voisi periaatteessa olla potentiaalia, mutta lähtökohdat on niin huonot.
Haluaisin tehdä kaiken "oikein" ja selvittää asiat nykyisen kanssa ennen kuin aloitan mitään muuta, mutta olen niin rikki että en pysty. Edellinen prosessi on vielä niin tuoreessa muistissa.
Tuntuu niin turhauttavalta lopettaa suhde pelaamisen vuoksi - toisaalta enään ei ole kyse vain siitä, vaan ollaan kasvettu erilleen.
En kuitenkaan voi pakottaa miestä muuttumaan, pelaamisen kieltäminen ja erolla uhkailu aiheuttaa vain katkeruutta ja pahentaa luottamuspulaa.
Voin myöntää ihan oikeasti ihastuneeni tähän toiseen mieheen, mutta en tiedä mitä hän minusta ajattelee, toisen selän takana toimiminen kun ei anna hyvää kuvaa.
En kyllä tiedä miten tosissaan hän olisi jutun suhteen, varatun naisen tapaileminen on aika turvallista jos itse pelkää sitoutua...
Tiedän että en voi saada asiaan "oikeaa ratkaisua, vaan minun kuuluisi erota miehestäni ja mahdollisesti katsoa sen jälkeen mitä toisen miehen kanssa tapahtuu.
Ongelmana vain on että tällä htekellä ero ja muutto on tällä hetkellä taloudellisesti hyvin vaikeaa - erityisesti sitä se olisi tulevalle exälleni, toisaalta asian pitkittäminen ja uuden miehen tapailu olisi niin väärin kaikkia kohtaan, apua!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Valehtelu syö sielusi. Selvitä mielesi ja sitten asiat. Kysy vaikkapa itseltäsi kumman miehen lapsen sinä haluaisit?
En kummankaan lasta, aihe ei ole ajankohtainen vielä vähään aikaan, jos koskaan..
Siihen tarvitaan mielestäni aika paljon luottamusta ja omaan mieheen en tällä hetkellä ja tässä tilanteessa luota ja uusi tuttavuus on tosiaan vielä niin uusi tuttavuus että ei sellaista voi vielä ajatella.
Ongelma onkin että olen nyt 2kk yrittänyt selvittää ajatuksia, mutta vaikka yleensä luotan tunteisiin, niin se oikea vastaus ei vaan nyt putkahda mistään. Jos järjellä ajattelee, jäisin nykyisen mieheni luokse..mutta valitsin sen vaihtoehdon jo kertaalleen ja miten kävi...
Tässä taas ollaan.
Minulla vähän samanlainen tilanne.. yhdessä oltu jo 25 vuotta.. kerran lähdin.. vähäksi aikaa.. syynä tosin miehen runsas alkoholin käyttö... nyt tuntuu että tilanne on taas ajautunut samaan pisteen... ja lisäksi olen tavannut toisen.. joka myöskin on varattu... vaikka kuinka pohtii ja pohtii.. järkisyyt.. vastaan tunteet.. välillä jopa tuntuu tietävän mitä tehdä.. toivon että oli ratkaisusi kumpi hyvänsä.. ja koet sen itse oikeaksi.. niin silloin voisit taas nauttia tästä elämästä.. tsemppiä ratkaisuusi...
Voih, kauhean tutulta kuulostaa. Itse olen ollut mieheni káns yhdessä 5 ja puoli vuotta ja nyt on reilu vuosi menty koko ajan alamäkeä. Mä voin varmaan jo ihan oikeesti sanoa, etten rakasta miestäni enää niinkuin miestään tulisi rakastaa. Rakastan häntä ystävänä. Hyvin paljon, mutta minkäänlaista läheisyyttä en halua hänen kanssaan,seksiä emme harrasta kuin joka toinen kuukausi noin ja minä en ole yli vuoteen saanut tyydytystä.
Joitakin kuukausia sitten tutustuin netin kautta varattuun mieheen ja nyt, kolmen kuukauden meseilyn jälkeen olemme tavanneet pari kertaa ja voi elämä, miten minä olen ihastunut! Tunne on aivan uskomaton, ihana, ja samalla aivan kamala. Omantunnon tuskat, vaikken mitään konkreettista olekaan tehnyt pettämistä ajatellen, ovat valtavat.
Tässä vaiheessa on jo tosiasia etten tule tässä liitossa olemaan lopun elämääni. Miksi en sitten saa lähdettyä? Mietin sitä niin usein...ehkä en halua katua tulevaisuudessa. Haluan olla 100%varma erosta, ennenkuin lähden.
Ja meillä on kaksi lasta.
Tunteet on niin solmussa. Mieheni sydän särkyy, enkä kestä sitä. En tosin ymmärrrä kuinka hän voi olla tyytyväinen tähän suhteeseen...saattaahan hänelläkin olla joku ystävätär. Oikeasti melkein toivoisin sitä. Kunpa vain hän tajuaisi sanoa sen ero sanan myös joskus ääneen.
Tällä hetkellä menen eteenpäin päivän kerrallaan. Teen miltä minusta tuntuu oikealta. Varmasti eroan, mutta koska, sitä en osaa sanoa. Sitten kun en enää voi jäädä. Lapsien vuoksi kai tätä kämppiselämää jaksan.
Anteeksi että tungin ketjuusi vuodattamaan...
Tsemppiä.
Elämä menee niinkuin sen on tarkoitus. Kaikella on joku tarkoitus. Pakko olla.
Tänne saa kaikki "tunkea vuodattamaan":) Sitä juuri kaipasinkin - keskustelua, koska aiheeseen ei ole yhtä oikeaa vastausta.
Kysymys kuuluukin, tuleeko sellaista 100%:n varmuutta tai edes lähelle?
Uskoisin että ainakaan tässä tilanteessa ei, minua pelottaa että se ikävä taas iskee, joka iske viimeksi kun olimme tauolla. Mutta onko sekään osoitus että todella rakastaa toista, vai onko se vain pieni "uutuudenviehätys joka tulee kun ollaan hetki oltu erossa - unohtaa todelliset syyt..
Vaikka todellisuudessa taidan jo olla päätökseni tehnyt, miten voisinkaan enään kääntyä takaisin.
Mutta vuosien yhdessäolon jälkeen en enään eroa vain avomiehestäni vaan hänen ystävistään on tullut minunkin ystäviäni - ja hyviä sellaisia onkin!
Hänen perhe on jopa läheisempi kuin omani..siksipä kynnys asian loppuunviemiselle on korkea.
Tiedän tasan mitä tarkoitat. Minäkin olen päätökseni jo tehnyt, mutta sen toteutus tuntuu käsittämättömän vastenmieliseltä.
Luulen et suurin syy on se ettei toista halua loukata. Mulle on sanottu, että lähteä ajoissa etten katkeroidu kun "toisen vuoksi" jatkan suhteessa (minun tapauksessani vielä avioliitossa), mutta ei se vain ole helppoa.
Elämä olisi niin paljon helpompaa jos olisi hitusen itsekkäämpi.
Myös tuo yhteinen omaisuus mietityttää. Myönnän että surulliselta tuntuu lähteä tästä yhdessä ostamasta ja minun sisustamasta omakotitalosta johonkin pieneen kerrostaloon, mutta sen hinnan olen kyllä mahdollisesta tulevaisuuden onnestani valmis maksamaan.
Lapset myös surettavat, vaikka tiedän, että tulevat kyllä olemaan isänsä kanssa todella paljon tekemisissä. Hän on hyvä ja omistautuvainen isä. Mutta onhan se lapsille aivan uusi ja outo tilanne, kuin meille aikuisillekin, mutta he eivät ymmärrä vielä mitään. (ovat alle 5v kummatkin)...miten heille selittää asian.
Pitkittäminen ei varmasti ole hyvä asia, mutta mun tapauksessani ainut vaihtoehto minulle. Mieheni täytyy itsekin haluat eroa..edes vähän. Jos hän tietäisi uudesta salaisesta ystävästäni, hän varmasti haluaisikin, mutta en missään nimessä halua että hän saa tietää....koska tämä mieskin on varattu ja hänen elämänsäkin on kyseessä, ja koska en todellakaan tahdo satuttaa nykyistä miestäni.
Pitäisi varmaan jättää tämä uusi ystävyys pois kuvioista siksi aikaa että saan eron toteutettua, mutta koska en tiedä kauanko siihen loppujen lopuksi menee, en tahdo! Minä tunnen itse heränneeni hänen myötään uudelleen henkiin...en tahdo poistaa tätä ihanaa tunnetta kun on ihastunut johonkuhun elämästäni.
Muuta en tältä uudelta mieheltä tietenkään odotakaan. En uskokaan että jos eroan, hänkin eroaa ja elämme yhdessä lopun ikämme onnellisena. eikä se ole tarkoituskaan.
Hän on oiva lääke minun huomionkipeyteen ja ehkä tämän väistämättä tulevan eroni nopeuttaja. Eikä siinä ole minusta mitään pahaa. Ja kuitenkin on...nyyh!
Ihan samat on ajatukset! Minulla vain on erona että tämä uusi tuttavuus ei ole varattu, joten koko juttu tuntuu niin pahalta kun ajattelee miltä hänestä mahtaa tuntua.
Toisaalta en tiedä miten vakavissaan hän on, vaikka hän onkin sanonut että todella tykkää minusta ja minun seurasta. Henkilön tuntien taustalla voi olla pientä "sitoutumiskammoa.
Emme ole kunnolla keskustelleet asiasta ja se todella häiritsee.
Muista että et voi ikuisuuksiin odottaa että miehesi reagoisi tilanteeseen ja mahdollisesti ottaisi eroamisen esiin. Jos itse on onneton pitää toimia sen mukaan.. yritän itse nousttaa samaa neuvoa..
Tiedän tuntee. Tekis mieli hakata päätä pöytään ku tiedä mitä tekis. Ei sit kannata ottaa tota vinkistä. Ei auta mitään..