Kertokaapa vähän pariskunnat kuinka teillä jakautuu kotityöt, vai tekeekö toinen ne kokonaan? Paljonko se puolisko tekee joka käy päivät töissä jos toisella ei ole töitä? Yritän etsiä perusteluja saada toinen puolisko tekemään myös kotitöitä,sillä en kertakaikkiaan kohta jaksa enää pyörittää kaikkea yksin :( Siis KAIKKEA.
Mutta jos naiset tekee yleensä KAIKEN, kai vaadin sitten mieheltäni liikaa?
-väsynyt-
Mutta jos naiset tekee yleensä KAIKEN, kai vaadin sitten mieheltäni liikaa?
-väsynyt-
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos toinen on vapaaherrana/-rouvana kotona. Kotitöihin ei millään voi saada uppoamaan 40 tuntia viikossa.
Minusta se tekee ainakin kotitöitä enemmän joka on kotona. Jos pakolliset kotityöt hoidetaan päivällä niin sitten jää sitä aikaa yhdessä muuhunkin kuin kotitöihin. Jos molemmat töissä niin se joka tulee aikaisemmin kotiin. Minä en ainakaan jaksaisi kauaa sellaista katella, jos mies olisi päivät kotona eikä olisi saanut tehtyä mitään..
Kun olemme molemmat töissä, kumpikin tekee osansa kotitöistä. Tiskivuoro vuoronperään ja roskapussin vie se, joka huomaa, että pussi täyttyy.
Lauantaisin siivotaan yhdessä. Imuroidaan, pyyhitään pölyt, pestään vessat.
Ruuanteosta ollaan sovittu niin,että koska miehellä on pitempään kestävä työpäivä kuin minulla, niin minä teen ruuan kun tulen töistä ja hän tekee ruuat viikonloppuna.
Pyykit pestään viikonloppuna. Saatan pestä kyllä viikollakin, jos on puhtaista vaatteista pulaa ja pääsen töistä vähän aiemmin.
Hyvin toimii jako.
Jos on sellainen tilanne, että toinen on töissä ja toinen kotona, se joka on kotona, tekee enemmän. Tietenkin!
Lisäisin tähän vielä kommenttini tuolta toisesta viestiketjusta, jossa joku tyttö kirjoitteli laiskasta avomiehestään:
"Teidän ei TODELLAKAAN tarvitse hoivata ja passata toista.
Yhteinen koti ja yhteiset sotkut ja jos toinen on kotona ja toinen töissä, niin kyllä se kotona oleva voi hoitaa niitä kotitöitä. Pitäisi olla JOKAISELLE itsestäänselvyys!
Kehotan teitä pesemään VAIN omat pyykkinne ja tekemään ruokaa VAIN itsellenne, niin rupeaa ne sohvaperunat ja katon tuijottelijat menemään itseensä HYVIN NOPEASTI.
Vi*uttaa ihan kympillä, että jotku viittii olla tommosia! Niinku se parisuhteen toinen puoli ois joku kone, joka käy koulussa ja töissä ja sen jälkeen tekee läksyjä kotona ja ku ilta vaihtuu yöhön niin havahtuu, että "Aijaa! Kotityöt on tekemättä!" Tollanen peli ei pitäis vedellä missään parisuhteessa.
Itse antaisin tollaselle miehelle potkun perseelle niin että tuntuu ja että lentää kauas!"
että näin. mielestäni jokaiselle yhteisessä kodissa elävälle ja sotkevalle pitäisi olla itsestäänselvyys se asia, että kun yhdessä sotketaan, niin yhdessä myös siivotaan !
Niin. Olen kyllä samaa mieltä ja luonnollisesti tyypillisenä äiti-ihmisenä tykkään tehdä kotitöitä, mielelläni pesen pyykit ja hoidan keittiön ja normaalit siivoukset ja laitan lapset kouluun ja otan koulusta vastaan jne..
Mutta jos luette tarkkaan, tarkoitan KAIKKI kotityöt. Mukaanlukien MYÖS vapaat viikonloput. Tarkoitan myös vastuuta lapsista, heidän tekemisistään, leikeistään, harrastuksistaan. Loppuuko se vanhempana olon vastuu siihen jos menee töihin?? Eli siis meidän tapauksessa, miksi lapsilla ei ole heidän kanssa touhuavaa ja vastuuta ottavaa isää,siksikö kun on töissä? Tai jos arkipäivät on pyhitettyjä töitä tekevälle,- miksi sitten minun pitää joka lauantai kantaa ja hakata matot, (olen taas raskaana) , vaihtaa kesärenkaat, hoitaa roskikset, varaston laitto, lattialla olevat lelut, pöydälle jätetyt ruoat (lasten SEKÄ miehen jäljiltä)... noh, ei tietysti voi luetella kaikkea mitä kotona tapahtuu. Mutta itse teen meillä todella kaiken. Arkisin mies kun tulee töistä,syö ja menee 3 tunniks nukkumaan. Herää lasten nukkumaanmenon aikaan... en tiedä. Oon puhunut asiasta hyvällä ja pahalla, mutta vastuu kodista jää minulle.
Valittaminen on P-seestä,-tiedän,-mutta olen todella väsynyt.