Ex-Wastaaja

Mitenkä oli sen palstatauon kanssa? Eikö sen pitänyt alkaa heti marraskuussa?
22843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Onko tämä palsta koko elämäsi, koetko mun olemassaoloni kenties ongelmaksi itsellesi? Jos näin on, niin miksi?

Kyllä: meinasin lopettaa kokonaan kirjoittelun viime vuoden lopulla, koska saamani kohtelu tällä palstalla oli jatkuvasti kertakaikkisen törkeää. Onneksi ilmeni sitten älykkäitäkin keskustelijoita, jotka eivät kanna kaunaa esimerkiksi (kuvittelemistaan...) palstatapahtumista.

Heräsivätkö muuten aggressiosi jostakin tänään (mielestäsi) mun kirjoittamastani? Jos niin, voisit ihan rohkeasti vetää keskustelun esiin, niin käytäisiin asia reilusti läpi.:) Aloitusten teko yksittäisistä kirjoittajista on useimmiten turhaa palstan täyttöä.

Ps. Keskustelu olisi helpompaa, jos käyttäisit jotakin muuta nimimerkkiä, kuin tätä mitä myös mä olen nyt käyttänyt tällä palstalla.

Äänestä
  • On kyllä aivan totta, että mulle todella olisi tullut pidempi tauko tän kaltaiseen kirjoittelemiseen vuoden alusta eräästä syystä, jollen olisi joutunut musta riippumattomaan onnettomuuteen. En kerro siksi, että asia erityisesti kuuluisi sulle.

    Tapaatko muuten enemmänkin ottaa stressiä ihmisten kirjoittelemisista tai kirjoittelematta jättämisistä? Mulle ainakin on aivan sama, ketä tällaisille palstoille kirjoittelee. Ei pahalla.

    Äänestä

  • Ei jaksaisi kuunnella sun ainaista valitusvirttä palstan huonosta tasosta, idiooteista kirjoittajista ja solvaavista moukista.

    Äänestä

  • e.W kirjoitti:

    On kyllä aivan totta, että mulle todella olisi tullut pidempi tauko tän kaltaiseen kirjoittelemiseen vuoden alusta eräästä syystä, jollen olisi joutunut musta riippumattomaan onnettomuuteen. En kerro siksi, että asia erityisesti kuuluisi sulle.

    Tapaatko muuten enemmänkin ottaa stressiä ihmisten kirjoittelemisista tai kirjoittelematta jättämisistä? Mulle ainakin on aivan sama, ketä tällaisille palstoille kirjoittelee. Ei pahalla.

    Nyt ois oiva hetki repäistä irti tästä idioottien palstalta!

    Äänestä

  • e.W kirjoitti:

    Ei jaksaisi kuunnella sun ainaista valitusvirttä palstan huonosta tasosta, idiooteista kirjoittajista ja solvaavista moukista.

    "No sitä vaan että
    e.W 13.5.2008 klo 19.55
       Ei jaksaisi kuunnella sun ainaista valitusvirttä palstan huonosta tasosta, idiooteista kirjoittajista ja solvaavista moukista."

    Ehkäpä tällä palstalla on huonotasoisia aloituksia.:) Ehkäpä joku kirjoittaja kirjoittaa loukkaavasti, jonka tyyliä kommentoin. Ehkäpä jotkut ovat aggressiivisia ja solvaavia moukkia. Solvaajalle hermostuminen voi sulle olla "valitusvirttä", mä en useimmiten näe asiaa niin. En myöskään ole sitä mieltä, ettei solvaavista moukista saisi puhua, kun niitä kerran näkyy.

    sä et ole enää vuoteen muusta puhunutkaan.

    Äänestä

  • e.W kirjoitti:

    Nyt ois oiva hetki repäistä irti tästä idioottien palstalta!

    ..mitään tee. Katso peiliin ja totea itsellesi, että kärsit FIKSAATIOSTA.

    Oletko yhtä outo livessäkin, kuin keskustelupalstalla?

    Äänestä

  • Muistatkos, olin minäkin aikoinani palstalla. Meillähän oli ihan kiva dialogi yhdessä. Ai niin, taisin leikkiä Mr Kalluppia. Sittemmin olen jättänyt tämän "huuhaa" palstan, jossa ei ole juurikaan syvällistä keskustelua, jos nyt ei syväkurkku-juttuja mietitä. Tervetuloa "psykologia" palstalle, siellä on jotenkin parempi meininki, syvällisemmät jutut ja fiksummat aiheet. Minä itse olen siellä enimmäkseen auttavanakätenä.

    Äänestä

  • e.W kirjoitti:

    sä et ole enää vuoteen muusta puhunutkaan.

    ..viestejä näen ja saan. Ja yök. En halua leikkiä sun psykologias, mutta miks on niin paha trauma? Itsekö olet mun perseessä ollu mua ahdistelemassa ja voi kauhistus nyt kun asiasta ei sitten saisi edes hiiskahtaakaan, ettei sulle tule paha mieli?

    Lopeta mun kohteleminen aggressiivisesti. Ei tarvitse valittaakaan sitten. Suuntaudu ylipäätään muuhun kuin mun persooonaan. Toikin on ihan silkkaa pikkukakaramaisen naurettavaa touhua, että tahallasi käytät samaa nimimerkkiä. Eiks siitäkään sais puhua?

    Äänestä

  • en muista kuka kirjoitti:

    Muistatkos, olin minäkin aikoinani palstalla. Meillähän oli ihan kiva dialogi yhdessä. Ai niin, taisin leikkiä Mr Kalluppia. Sittemmin olen jättänyt tämän "huuhaa" palstan, jossa ei ole juurikaan syvällistä keskustelua, jos nyt ei syväkurkku-juttuja mietitä. Tervetuloa "psykologia" palstalle, siellä on jotenkin parempi meininki, syvällisemmät jutut ja fiksummat aiheet. Minä itse olen siellä enimmäkseen auttavanakätenä.

    "Heippa
    en muista kuka 13.5.2008 klo 20.12
       Muistatkos, olin minäkin aikoinani palstalla. Meillähän oli ihan kiva dialogi yhdessä. Ai niin, taisin leikkiä Mr Kalluppia. Sittemmin olen jättänyt tämän "huuhaa" palstan, jossa ei ole juurikaan syvällistä keskustelua, jos nyt ei syväkurkku-juttuja mietitä. Tervetuloa "psykologia" palstalle, siellä on jotenkin parempi meininki, syvällisemmät jutut ja fiksummat aiheet. Minä itse olen siellä enimmäkseen auttavanakätenä. "

    Auttavaa kättä ainakin tarvitsisivat jotkut parat, jotka ottaa niin tosissaan keskustelupalstan, että pitää melkein olla häätämässä kirjoittajia palstoilta... Mä en tajua, että miks ne miettii koko ajan palstojen kirjoittajia.

    Hmp. Kiitos vain vinkistä, mutta nää S24:n ns. asiapalstatkin on usein niin kuraa, että melkein sama kai (jos näille kirjoittaa), että mille palstalle kirjoittaa.

    Yhden ihan mukavanoloisenkin dialogin muistan Mr. Kallupin kanssa. Toivottavasti hänen itsetuntonsa kesti hänen gallupiinsa kohdistamani tilastotieteellisen kritiikin.   
          
    Joo minä se edelleen olen. Itse poistin rekatut viestini, jolloin myös sinun vastauksesi poistuivat samalla. Pahoittelen sitä. Miksikö poistin viestini? Poistin siksi, että käyttämäni rekattu nimimerkki oli täsmäkohdistettu psykologia palstalle. En itse pitänyt sen näkemisestä ML-palstalla. Tästä johtuen valitsin uuden, tälle palstalle sopivamman, jo ennestään tutun nikin, jonka kävin kirjaamassa omaan käyttööni. Sinullekin annan neuvon, rekisteröi itsellesi oma nimimerkki, niin kukaan ei enää pelleile kustannuksellasi.

    Ja sitten se vastaus viimeisimpään kysymykseesi. Montako galluppia teen keskimäärin viikossa. Viime vuonna tein yhteensä 18 galluppia. Kuten tiedämme on vuodessa 52 viikkoa. Kun 18 jaetaan 52:lla, saadaan tämä viikottaisten galluppien keskiarvo selville. Vastaus on: 0,3461538 galluppia/viikko.

    Äänestä

  • MrKalluppi kirjoitti:

    Huomasin joo poistetut viestit.

    Mun ei kyllä pitäny tänään kirjoitella pelleilypalstoille, vaan lähinnä ahkerasti siivota ilta kämppääni (mutta se siitä, tällä kertaa)... Matkalle lähdössä huomenna.:)

    "Ja sitten se vastaus viimeisimpään kysymykseesi. Montako galluppia teen keskimäärin viikossa. Viime vuonna tein yhteensä 18 galluppia. Kuten tiedämme on vuodessa 52 viikkoa. Kun 18 jaetaan 52:lla, saadaan tämä viikottaisten galluppien keskiarvo selville. Vastaus on: 0,3461538 galluppia/viikko."

    I8 on erittäinkin realistinen määrä.;) Riippuu kyllä gallupien luonteestakin, että ei sillä (etc.). Viikkotasoa koskeva vastauksesi on oikeinkin tyydyttävä.;D Onko muuten koskaan ollu sitä tunnetta, että annettu tutkimusasetelma ahdistaa?   
          
    Myös parempia siivoushaluja toivottelen.

    "Onko muuten koskaan ollu sitä tunnetta, että annettu tutkimusasetelma ahdistaa?"

    Ketä tarkoitat Mr Kalluppia vaiko vastaajia?

    Äänestä

  • Mr Kalluppi ei kirj. kirjoitti:

    ..gallupin laatijaa tietysti.

    Äänestä

  • e.W kirjoitti:

    "Onko muuten koskaan ollu sitä tunnetta, että annettu tutkimusasetelma ahdistaa?"

    ..gallupin laatijaa tietysti.

    .. tosielämästä ja tilastotieteestä, kyllähän sä tiedät.;D

    Äänestä

  • e.W kirjoitti:

    "Onko muuten koskaan ollu sitä tunnetta, että annettu tutkimusasetelma ahdistaa?"

    ..gallupin laatijaa tietysti.

    On.

    Äänestä

  • e.W kirjoitti:

    .. tosielämästä ja tilastotieteestä, kyllähän sä tiedät.;D

    Tosielämä on ahdistanut monesti pahemmin kuin gallupkyselyn laatiminen.

    Äänestä

  • Mr Kalluppi ei kirj. kirjoitti:

    On.

    "On."

    Hyvä vastaus sikäli, etten koskaan uskoisi kenenkään sellaisen (tilastotieteelliseen) näkemykseen pätkääkään, joka vastaa "ei".

    Arvovapaus on ideaali. Kiitos vastauksesta.:)

    Äänestä

  • Mr Kalluppi ei kirj. kirjoitti:

    Tosielämä on ahdistanut monesti pahemmin kuin gallupkyselyn laatiminen.

    "Tosielämä on ahdistanut monesti pahemmin kuin gallupkyselyn laatiminen."

    Sama homma varmaan monilla ts. useimmilla, luulen. Tarkoitan, että tekemisen riemu usein tekemisessä. Kun jonkin asian osaa, sen usein tekee juuri muuta miettimättä (oli em. asia itse kullekin, mitä nyt olikaan...).

    :)

    Äänestä

  • e.W kirjoitti:

    "On."

    Hyvä vastaus sikäli, etten koskaan uskoisi kenenkään sellaisen (tilastotieteelliseen) näkemykseen pätkääkään, joka vastaa "ei".

    Arvovapaus on ideaali. Kiitos vastauksesta.:)

    "Onko muuten koskaan ollu sitä tunnetta, että annettu tutkimusasetelma ahdistaa?"

    Tuonhan nyt voi ymmärtää monellakin eri tavalla, kysymyksesi asettelu voisi tarkoittaa hyvinkin montaa eri asiaa. Pitäydyn edelleen pelkissä gallupeissa. Jos en galluppeja laatiessani pyrkisi vähintäänkin oman elämäni mittaiseen kysymystelasetteluun, ei ahdistusta syntyisi. Jos pitäytyisin vaikkapa "kenet palstalaisista ottaisit autiolle saarelle", tyyppisessä kysymysten laadinnassa, en kokisi ahdistusta.

    Äänestä

taas alkaa se kyräily, että kuka loukkasi ja ketä ja koska.

Näytti tuolla alempana olevan jo ensimmäinen valitus.

Äänestä
  • Mitäs sitten loukkaatte (turhaankin)! Lopeta toi sössötys.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

e.W kirjoitti:

Mitenkä oli sen palstatauon kanssa? Eikö sen pitänyt alkaa heti marraskuussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu