suunnilleen se "ikäraja" josta lähtien sinkuksi jääminen rupeaa olemaan todellisempaa
Mikä olisi
nimetön...
121105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei semmosta olekaan !!
Jos 35 vuotta on jo täynnä eikä mitään pariutumiseen viittaavaa ole tapahtunut, niin sanoisin, että kyseessä on vakisinkku.
Itse olen eronnut eli uusiosinkku. Tiedän, että miehiltä kestää kaksi vuotta löytää uusi suhde ja sama luku naisilla on peräti viisi vuotta. Mistähän sekin johtuu? Missä vaiheessa eronneesta tulee ikieronnut?
Tai siis kahden tai kolmenkymmenen vuoden marginaalilla.
Olen ollut kuusi vuotta yksin eron jälkeen, no ajattelin ikieronneeksi jäävänikin omasta tahdosta, KUNNES
ystäväni vihjaili vanhan ihastukseni olevan "vapaa", no hänhän olikin vasta vapautumassa, mutta nyt sitten alkoi se "kahden" vuoden odotus, eli sitten jos saan pakit tältä mieheltä minusta tulee virallisesti ikieronnut, ELLEI
joku rohkea uskalla yrittää, siipipuolta enkeliä houkuttaa omakseen.
Eihän sitä koskaan voi tietää...
Miten vanha tuo ihastuksesi on? Ja sinua edelleen kiinnostaa se sama mies..?
Olitko ihastunut siihen jo ennen suhdettasi?
Tietääkö se että olet/olit ihastunut? Mitä aiot tehdä? Eli miten lähestyt..? Avioerotoimiston ulkopuolellako odottelet...
...ei vaiskaan kotona oottelen.
Siis ihastukseni on jo 25 vuoden takaa teiniprinsessana rakastuin pitkätukkaiseen prinssiin, ujona en koskaan tohtinut lähestyä tuota ihanaa Jumalanluomaa miestä, maailmankaikkeuden ihaninta.
Ja nyt olemme jo kypsässä 40 vuoden iässä (tai ainakin melkein molemmat meistä)ja rämpineet elämän soissa kompuroiden enemmän ja vähemmän.
En vain voi sille mitään kaikki hänessä on niin täydellistä olen kokonainen kun hän on lähellä, tunnistan hänen läsnäolonsa vaikka en häntä näe ja mitä vielä?
Olen ollut häneen ihastunut ennen kun tapasin exäni joka sitten tuli/vei/hylkäsi, mutta ihastuksellani ei ole osaa eikä arpaa epäonneemme paitsi, ehkä siinä suhteessa etten koskaan rakastanut exää, kuten ei hänkään minua järkiliitto, nääs biologinen kello tai jotain.
No ei tuo suurien tunteideni kohde silloin nuorena varmaankaan tienyt mitä häntä kohtaan tunsin, tuskin mua edes muistaa, olin todella nynny ja hänkin on aika ujo.
Mutta nyt tietää ja varmasti, olen sen ihan itse kertonut koko karmeudessaan, hänelle ja sanonut että ellei kiinnosta, ei tarvitse kuin pyytää minut lähtemään ja jättämään rauhaan, en häntä vaivaa sen jälkeen, suren ja itken niin että sydän halkeaa, juopottelenkin mutta annan hänen jatkaa elämäänsä rauhassa. Mitenkään muuten hän ei minusta pääse eroon ei. Ja tämä ratkaisumalli saavutti hänenkin tietoisuutensa ilmeisessä yhteisymmärryksessä. Vielä hän ei ole käskenyt minua pois joten toivoa lienee jäljellä.
Mutta odotan joka kerta kun näen hänet mikä on tuulen suunta, myötäinen vai myrsky.
Odotan hänen vastaustaan ollaanko vai eikö olla, kyllä hän sen vielä joskus kertoo.
Aion odottaa vaikka miten kauan pitkämielisyys ja periksiantamattomuus ovat kova sana!
Kunhan hän on surunsa surrut ja valmis katsomaan mitä elämällä on annettavaa.
Minulla ei ole enään mitään menetettävää paitsi tietty, järkeni =)
-ja sekin lienee jo mennyt aikapäiviä.
Eronneesta miehestä tulee aina ikieronnut, jos hän asuu maaseudulla. Pienessä taajamassa vallitsee sama realiteetti marginaalisella teoreettisella mahdollisuudella välttyä lopunikäiseltä uusiosinkkuudelta. Eikä siinä katsota ikää kovinkaan paljon. Samassa pulassa alle kolmekymppiset kuin sitä vanhemmatkin.
Vaikea valinta: valitako työ ja mieleinen koti maaseudulla yksin vai muuttaako kaupunkiin asumaan johonkin hiton slummiin (kerrostaloon) ja saada edes teoreettinen mahdollisuus löytää uusi kumppani?
...cityssäkään puussa kasva, vaikka tietysti tarjontaa on, että kai se on sitten ihan ihmisen omaa huonoutta jos kaupungissa yksin kulkee.
Mutta kyllä ihan oikeesti kun ajattelee miten paljon hyviä ja mukavia vapaita miehiä asustelee ihanissa ympäristöissä rakkaan synnyinmaamme poloisissa kolkissa, pyrkii itku silmään ja suru puseroon.
Miksei kysyntä kohtaa tarjontaa, eli miksen esim minä kaupungin asukki ole kohdannut ihanaa maaseudun miestä silloin kun olisi ollut sen aika eli kauankauan sitten...
Kun vielä en kulkenut polttomerkki otsassa.
Citystä päätyy cityn deittiin. Kun katsoo ilmoituksia, vain pieni osa ilmoituksista on muualta kuin Helsingistä tai sen välittömästä ympäristöstä. Mielenkiintoinen vinouma, kun ottaa huomioon, että koko väestöstä asuu n 10% pääkaupungissa ja kaiketi toinen mokoma siinä liepeillä. Ei se taida niin helppoa olla kaupunkilaisillakaan.
Mitäs ne deitissä tekisivät itseään tykö, jos muutenkin olisi vientiä?
Jotta totuus ei unohtuisi, täytyy toki ottaa huomioon, että kertakäyttösuhteiden etsijöitä toistuvine ilmoituksineen siellä hyrrää ja sitten utopistisia vaatimuslistoja laativia ikisinkkuja, joille ei tule koskaan kukan kelpaamaankaan.
Polttomerkki? Lukeeko otsassasi 'yksinhuoltaja'? Tai kenties 'varattu basistille'... ;)
Omassa otsassani lukee 'köyhä maalainen'.
Se on varmempi karkotin kuin jos siinä lukisi 'HIV+' tai 'spitaali'.
Lukee kyllä,otsassani siis
...jotain; kyyninen, ajatteleva, pimpopäinen, ikäkulu, omituinen, rassukka, snobbaileva, YKSINhuoltaja, ronkeli, juopottelusta tykkäävä, nettinörtti ja ainakin kunnes toisin todistetaan; varattu omaa parastaan ymmärtämättömälle vastaeronneelle basistille. Tosin tuomiopäivä voi taas olla lähellä, perjantaina pitäisi painua parketille, ikisinkkunaisen kimaltavat hepenet kiiltäen ja plattupohja kengät kopisten..."coz somewhere in the crowd there´s me" haluttiin sitä tai ei.
Mutta mites se on susirajantakana nyt toi köyhyys?
Eihän henkisesti rikas ole koskaan köyhä?
Eikä oikeesti rantasaunan löylyjä voita koskaan kaupungin kaksion sähkösaunan kuiva kuumuus, eikä aamuista lintujen laulua moottoritie jylinä.
Mutta armas Susirajantakanen olkaamme onnellisia niinkauan kun otsassamme EI lue HIV tai Spitaali, Ebola, MRSA. Koska oikeesti paree olla köyhä kun kipee!
Ymmärääkseni sinkuiksi kutsuvat itseään lähinnä naiset. Olettaakseni tämä pitää paikkansa.
Sinkulle ei ole ikää, naapurissani ranskassa asuu nainen joka kutsuu itseään sinkuksi ja jota kutsutaan rouvaksi joskin aina ollut neiti, on tyytyväinen tilaanasa ja elämäänsä. Eihän kaikki näe asioita samalla tavalla. Sinkku; ei määritelmää koska kaikki tapahtuu omassa päässä - unohda muut, rakasta itseäsi ensini, havaitse lâhimmäiset ja totea ympäristösi. Helposti sanottu joskin toisille vaikeasti toteutettavissa. Elämä on niin makeeta että ei pitäis toisarvoisille kysymyksille sijaa jättää. Nauti ja elä, jokainen taaksejättämäsi hetki on menetettyä joita aina voit itkeä - hymyile tulevaisuudelle. [email protected] on valmis puhumaan aiheesta vielä enemmän jos niin haluat. Nyt kutenkin painelen kohti tunisaa jossa vietän jokusen päivän työskennellen.
Unohda numeerinen ikäsi ja nauti henkisestä iästäsi, Jarnus
Eihän sellaista olekaan... Itse aloin seurustella ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, sen loputtua olin sinkkuna monen monta vuotta, lyhyitä parin kuukauden juttuja lukuunottamatta, välissä yksi vuoden kestänyt suhde ja nykyisen kumppanini, jonka kanssa olen ollut kolme vuotta, löysin 30-vuotiaana...
en ole viimeiseen kuuteen vuoteen naisia tapaillut joten kohdallani se oli 24 vuotta.
eli laitetaan pyöreästi 25. asun pikkupaikkakunnalla jossa ikäiseni naiset ovat parisuhteessa ja heillä on lapsia ja nuoremmillakin on muutakin valittavaa kuin tämmöinen tänne jämähdytetty.