Miehelläni on tiukkaan pinttyneenä periaate, ettei hänelle ryppyillä, hänelle ei sanota vastaan ja naiset ovat täysin eri kastia kuin miehet. Tästä ollaan riidelty aina. Jos esitän oman mielipiteeni, mies raivostuu. Hänen äitinsä on jo lapsena opettanut hänet olemaan ylpeä ja itserakas, ja heti sen jälkeen hylkäsi poikansa, kun avioero mieheni isästä astui voimaan. Mieheni ei kunnioita muita naisia yhtään. Äitiänsä tapaa silloin tällöin, mutta ei kuulemma tunne mitään. Psykiatrilla on lapsena joutunut käymään, mutta ei halua puhua siitä yhtään.
Mieheni on silloin väkivaltainen, kun minä teen jotain omin päin (esimerkiksi käyn ystäväni luona enkä ole aiemmin siitä neuvotellut mieheni kanssa) ja hän on erittäin mustasukkainen. Tänään hän puhuu siitä, miten olemme yhdessä ikuisesti, ja huomenna jo hän raivoaa, että pakkaa huora tavarasi, minä en kestä sinua enää. Hän on kuitenkin normaalitilassa erittäin hellä ja huomaavainen, mutta ei voi ottaa mielellään mistään arkisesta vastuuta, koska hän pelkää vanhenemista. Hänen täytyy saada hengata nuorten kavereittensa (itse 27) kanssa, eikä hän voi edes keskustella laskujen maksamisesta, rahan säästämisestä, minun masentuneisuudestani (koska huolehdin kaikesta mitä arkeemme kuuluu) tai tulevaisuudesta.
Mieheni on hyvä ja hellä rakastaja, ja suutuspäissään haukkuu minut aina lanhaksi, vaikka sitä en suinkaan ole- olen jopa aktiivisempi kuin hän, enkä koskaan ole kieltäytynyt tekosyihin vedoten. Hän on todella paha suustaan, mutta toisella hetkellä hän on taas kin enkeli. Hän tekee tekoja, joiden tarkoitusta hän ei osaa selittää, eikä hän pysty olemaan rauhassa, jos raha polttelee taskuissa. Alkoholiin ja tupakkaan hänellä ei kulu rahaa, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa hän käy saunaillassa.
Hän tekee yleensä kaiken hetken mielijohteesta, eikä tykkää suunnitella asioita. Hän ei voi luottaa minuun, koska olen nainen, ja jotkut miehet ovat näyttäneet kiinnostustaan- siispä olen petturi, vaikken käsitä miten voin sellainen olla, enhän ole edes harkinnut pettämistä.
Niinpä, miksi olen hänen kanssaan? Alussa, vuosia sitten, rakastuin häneen myöhemmin kuin hän minuun. Hän halusi suhteemme etenevän, ja luulin, että löysin ihanan miehen. Mutta ensimmäisen parin vuoden jälkeen tilanne muutttui; hän näytti todellisen luontonsa enkä enää osannut lähteä, olen kuin hypnotisoitu. Tunnen silloin tällöin yhä rakkautta, mutta myös paljon sääliä. En uskalla lähteä, sillä hän jäisi sitten puille paljaille, ja kuka hänestä sitten huolehtisi, vaikka tiedänkin jo, että hän ottaisi heti uuden uhrin, vaikka puhuu päivittäin siitä, että jos eroamme, hän ei ikinä enää halua naisia lähelleen.
Pidän hänestä kovasti silloin, kun hän ei anna ystäviensä vaikuttaa mieleensä. Ystävät kun ovat hieman turhan lapsellista sorttia.. Minä taas omistan vain yhden ystävän, enempää en saa ottaa. Olen antanut hänen alistaa itseni aivan alas. Viime aikoina olen vain purskahdellut itkuun pienistäkin syistä, tunnen silloin silmitöntä tuskaa rinnassani. Masennun helposti kaikesta. Töistä kotiin tullessani lannistun jo etuovella, koska tiedän, että mieheni on täynnä virtaa loikoiltuaan päivän kaverien kanssa, kun taas minä olen joutunut viihdyttämään häntä edellisyönä, mennyt aamulla töihin ja tullut 10 tunnin päivän jälkeen kotiin vain kuullakseni lisää vaatimuksia. Ikäänkuin minun pitäisi laittaa ylleni joku maski, ettei hän näe kuinka uupunut olen. Enkä uskalla mennä nukkumaan ennen puoltayötä enää, koska olen kuullut aivan liian monta kertaa haukkumista siitä, että olen vanhanaikainen, tylsä paska, jos menen nukkumaan aiemmin, varsinkin jos työni alkaa jo 07 aamulla. Nukkuminen on vanhanaikaista öisin, ja mieheni ei tulekaan sänkyyn ennen aamuyötä, vaikka kuinka väsyttäisi. Ihan kuin hän kapinoisi kaikkea mahdollista vastaan. Ainoa kotityö minkä hän tekee, on pyykkikoneen säännöllinen puhdistus.
Hän myös kertoo minulle nähneensä yliluonnollisia asioita; hänet on kuulemma nuorempana kidnapattu jonnekin ja nyt hän tietää maailman lopullisen kohtalon. Hän tuntee "niiden" läsnäolon koko ajan, hän tietää, missä "niitä" esiintyy tavallisina ihmisinä, ja nimeää jopa kaupungit, joissa "niitä" on. Hän kertoi, että tämän kokemuksen johdosta hän ei enää anna kenenkään vastustaa häntä, ja että hän on oikeutettu tekemään mitä tahansa, enkä varsinkaan minä voi häntä estää, koska olen nainen.
Hän puhuu usein siitä, miten menemme naimisiin ja hankimme rivitalonpätkän, mutta kun puhe tulee kokreettisesta homman aloittamisesta, hän menettää kiinnostuksensa ja sulkeutuu joko tietokoneelleen tai kaverinsa luo. Eli hän haluaa kovasti näitä asioita, mutta ei ole valmis tekemään niiden eteen mitään, odottaa että minä hoidan sen asunnon ja maksan sen, ja että avioliitto on sanana hieno, mutta hän ei halua puhua siitä, miten hääjärjestelyt hoidetaan. En ole kyllä jankuttanutkaan, mielestäni on turha avioitua tälläisen miehen kanssa.
Olen itsekin varmaan typerä, mutta ajattelen monesti kun haluan jättää hänet, että sitten minun pitäisi taas tavata joku uusi, tutustua, rakentaa uusi elämä...ja entäs jos tämä uusi ei rakastakaan minua? Entäs jos saan miehekseni petturin (nykyinen ei voi sietää pettämistä) tai alkoholistin) Entäs jos mieheni suuttuu lopullisesti kun lähden ja tulee perääni? Hän on uhannut niin monella asialla, että minun on pysyttävä tässä ettei hän niitä toteuta. Joskus on uhrattava oma onni siksi, ettei muita satuteta. En pysty jättämään häntä, ja sitä häpeän. Kerran olen lähtenyt kun hän käski taas häipyä, ja silloin tunsin, että nyt on ratkaisun hetki. Mutta tuntia myöhemmin, kun menin tämän ystäväni luo, mieheni alkoi soitella ja viestitellä kymmeniä kertoja, jotta palaisin takaisin, ja minähän menin. Olen niin vihainen itselleni, ja pettynyt mieheeni, että ette voi uskoa, miten tuskainen oloni on kaiken aikaa. Tunnen syyllisyyttä ja pelkoa, jos teen jotain mitä mieheni ei hyväksyisi, kuten juttelen miespuolisen työtoverini kanssa yleisistä asioísta tai jopa syön töissä, koska minulla on nälkä, vaikka olemme sopineet syövämme aina yhdessä iltaisin. Joskus vihaan miestäni niin paljon, että toivon hänen kuolevan. Hän kyselee kaiken aikaa, rakastanko häntä ja joskus hyvinä hetkinä vastaan totuudenmukaisesti kyllä, ja joskus taas en tunne sillä hetkellä muuta kuin vihaa, mutta vastaan aina kuitenkin kyllä.
Olen pyytänyt mieheltäni mielipidettä siitä, jos kävisin juttelemassa tunteistani ammattiauttajalle, sillä mieheni ei kuuntele, hän vain haukkuu jos itken tai käskee pitämään turvan kiinni. Mutta hän ei suurin surminkaan anna minun mennä sinne, koska hän pelkää minun jättävän hänet terapeutin käskystä. Minun oli vain pakko saada puhua tästä, joten kirjoitin tänne. Räjähdän kohta, ellen saa tätä tuskaa pois. Kauheimmat kokemukset tässä suhteessa on saatava pois, minä en jaksa elää jos ne pyörivät koko ajan mielessäni. Mieheni ei ole moksiskaan, jos minuun sattuu. Hän kerrankin suuttui minuun, kun itkin, hakkasi nyrkeillä päätäni kunnes hiljenin ja lähti ajelulle kaverinsa kanssa. Tulivat sitten meille ja minä sain niin pahan kohtauksen, että kaaduin lattialle ja lopetin hengittämisen kokonaan. Mieheni soitti ambulanssin ja selitti kaikille että minulla oli migreenikohtaus (tämä oli kaverinsa kertomaa minulle).
Olen kauhuissani omasta itsestäni. Miten minusta on tullut tälläinen? Olin ennen häntä iloinen, positiivinen ja sosiaalinen, nyt en enää mitään edellämainituista. Oikeastaan ainoat asiat, mitkä meitä yhdistävät, ovat rakkaus elokuviin, uskollisuus ja äiti, joka hylkäsi. Ei omanikaan minua koskaan rakastanut, mutta sen asian kanssa olen ollut sujut jo kauan. Minä tunnen sääliä ja haluan huolehtia, mutta masennun aina, kun tekemisiäni arvostellaan, menen aina kuoreeni ja olen itkuinen. Joudun valehtelemaan aina, peittämään todelliset tunteeni, koska en uskalla tehdä mitään. Appiukkoni todisti kerran, kun mieheni oli hakannut minut, mutta luulee nyt että kaikki on unohdettu ja mitään vastaavaa ei enää ole tapahtunut. Eikä kukaan uskalla sanoa miehelleni mitään, hän on julmin ihminen mitä tiedän. Vain kavereilleen hän on ystävällinen. Niiden kanssa hän kasvoikin, vietti yönsäkin erään kaverinsa luona, kotona häntä näkyi lapsena vain harvoin. Yritän aina hokea itselleni, että anna olla, teeskentele että kaikki on hyvin, älä itke, älä masennu.. mutta en pysty aina siihen. Ikävöin miestäni jos hän on poissa, mutta vihaan häntä kun hän on läsnä. Olen täysin solmussa, enkä saa tästä enää mitään selkoa. Olenko sairas itsekin vai vieläkö on toivoa, että pääsen elämän syrjästä kiinni? Olen 23 eikä minua ole opetettu tekemään muutoksia elämässäni. Kotoani sain vain kehotuksen, että vanhempia ei saa häpäistä, raha on tärkeintä ja kulissit pitää pitää pystyssä. Koskaan ei kannustettu, vaan aina mitätöitiin. Isäni on minulle rakas, mutta emme enää tapaa, koska äitini ei voi sietää minua silmissään, olenhan tuottanut pettymyksen, kun en ole nainut rikasta miestä enkä ole tehnyt lapsia. Joskus tuntuu, että ainoa ihminen, joka todella välittää minusta, on tämä ystäväni, mutta häntä en aio vaivata huolillani, sillä hänellä on niitä jo ihan riittämiin.
Kiitos jos jaksoitte lukea. Yrittäkää ymmärtää, että elän niin kovan paineen alla, että en enää osaa tehdä muuta. Ihan kuin huutaisin kovassa myrskyssä eikä kukaan kuule minua. Häpeän tätä tilannetta, mutta yritän aina nauttia jos on hetkinenkin hyvää tuulta. En vain enää aina usko, että mieheni on minulle kiltti vain rakkauden tähden, sillä liian monta kertaa hän on mielistellyt vain saadakseen tahtonsa läpi. Uskon, että hän rakastaa vain itseään.
Syvä katkeruus
8
1516
Vastaukset
- Nalle
lähtisin mahdollisimman pian erilleen.
Avomiehesi on sairas ja siksi kehoittaisin sinua miettimään.
Ota itseäsi niskasta kiinni.
Ota yhteyttä poliisiin, hänen ottaessa yhteyttä sinuun.
Älä heitä hukkaan elämääsi tuommoisen sairaan ihmisen kanssa. En ehdi nyt enempää kirjoittaa mutta itselläni ollut vastaava tapaus. - kokemusta
Voin heti alkuun todeta, että miehesi on henkisesti pahasti sairas enkä usko, että mikään hoito häntä parantaisin. Tuskin hän hoitoon edes suostuu.
Sinua neuvoisin jättämään tuon miehesi. Hyvä, että teillä ei ole vielä lapsia.
Minulla oli melkein samanlainen isä kuin sinun miehesi. Koko perhe siitä kärsi ja kärsii edelleenkin.Äitini alistui ja jaksoi uskoa että mies muuttuu. Ei tuollainen sairas mies mihinkään muutu.
Lähde vielä kun voit. Olisi parasta, että etsisit asunnon salaa mieheltasi ja muuttaisit pois hänen tietämättään. Laittaisit lapun pöydälle, jossa kerrot lähteneesi. Et kertoisi uutta osoitetta ja vaihtaisit puhelinnumeron jne. Koska miehesi on sairas ja väkivaltaisuuteen taipuvainen, niin siksi sinun kannattaa lähteä pois hänen tietämättää. Hän voi muuten väkivallan uhalla estää muuttosi. - Aviovaimo
Näytä sille miehelles että sä olet nainen ja lähde pois! Sinä et ole mikään nyrkkeilysäkki jota mäiskitään ja halveksitaan! Mulla oli monta vuotta tämmöstä paskaa kunnes tajusin poikani kanssa muuttaa pois.Nimittäin ei varmasti toi sun äijäs käytös muutu,pahenee vaan.Pakkaa tavaras ennenkuin on liian myöhäistä!!!!
- Nico
vaikka yksin. Miestä tuskin saisitkaan mukaasi, joten älä edes kysy.
Tämä foorumi ei ole oikea paikka kysyä neuvoja.
Täällä ei ole asiantuntijoita, ellei kaiken tuskan kokeneita niiksi lueta.
Henkilökohtainen apu on ainut joka auttaa. - Wanda
Elämän 23-vuotiaana ei todellakaan kuulu näyttää ja tuntua tuolta mitä kirjoituksesi kertoo. Minä uskoisin että eroaminen miehestäsi ja yksin asioiden uudelleen katsominen ja puntaroiminen olisi kohdallasi oikea ratkaisu, että saisit itsellesi mielenrauhan ja ilon takaisin elämään. Tietenkin näin ulkopuolisena on helppoa neuvoa ja tiedän että suhteesta luovuttaessa joutuu luopumaan sekä hyvistä että huonoista asioista, joka tekee siitä niin vaikean. Kokonaisuudesta luopuminen ei ole helppoa.
Olen itse myös 23-vuotias ja käynyt läpi noin kuukausi sitten eron joka raastoi minut aivan palasiksi, enkä todellakaan osannut odottaa loppua suhteelle jossa elin. Nyt kun aikaa on kulunut, saatan vain ihmetellä kuinka ylipäätään jaksoin elää sellaisessa suhteessa niinkin kauan? En vieläkään sano etten olisi pahoillani siitä että erosimme, olihan suhteessa paljon hyvääkin, ihan liian paljon ja sinun tavallasi pelkäsin että entä jos en löydäkään samanlaista miestä, raitista ja kunnollista niinkuin tämä entiseni oli. Olin myös todella masentunut ja itsesääliin vaipunut useita kuukausia tässä entisessä suhteessani, jossa työ vei voiton mieheni elämässä ja minä vain odotin kotona ja itkin. Enkä koskaan saanut aikaa. Suhde oli näin jäljestäpäin katsottuna täydelinen kulissi-ainakin miehelleni. Minä hullu olin siinä mukana tosissani.
Jäljestäpäin sain kuulla hänen pettäneen minua juuri ennen kuin erosimme, ja ilmeisesti jatkaneen suhdetta tähän naiseen eromme jälken. En tiedä hänen tämänhetkistä tilannettaan-päästin irti kokonaan kun kuulin hänen pettäneen. Ja rehellisesti sanoen, EN OLISI IKINÄ uskonut että tässä käy näin, mieheni oli todella rehti ja kunollinen ja tämä soti täysin sitä ihmistä vastaan keneen minä olin tutustunut. Siis todellakin suhteen punainen lanka oli luottamus ja usein vitsailimme ihmisistä ketkä hörhöilevät ja pettävät toisiaan...Vieläkin nousee kylmät väreet pitkin selkää kun tätä ajattelen, en ymmärrä...Uskon että pettäminen oli hänen tapansa irrottautua väkisin tästä suhteesta, sillä hän ei enää jaksanut yrittää omien työpaineidensa alla ottaa minua huomioon. Nyt kun erosta on kulunut reilu kuukausi olen alkanut huomata kuinka paljon energiaa vapauttaa jatkuvasta odotuksesta luopuminen. Ei yksin oleminen alkuun helppoa ollut, mutta vähitellen aloin nauttia siitä ettei minun tarvinnut odottaa ketään.Olen myös alkanut epäillä mieheni mielenterveyttä ihan tosissani, ei normaali ihminen voi toimia niin suunnitelmallisen kylmästi ja julmasti, sekä vielä valehdella viikkokausia eron jälkeen päin naamaa. Hänelläkin olisi ollut paljon lapsuusasioita selvitettävänä, ja monesti pohdittiinkin asioita yhdessä. Hän tosin oli sellainen kovapäinen jässi ettei myöntänyt, että mikään olisi voinut "traumatisoida" hänen elämäänsä.
Kehotan sinua sydämeni pohjasta harkitsemaan vakavasti onko elämä jota nyt elät todella sen tuskan arvoista jota nyt koet? Ero ei ole helppo, mutta monessa tapauksessa helpotus. Et voi miettiä sitä kuinka miehesi pärjää ilman sinua, SINULLA ON OMA ELÄMÄ elettävänä eikä kukaan voi vaatia sinua uhrautumaan toisen puolesta. Jokainen luo oman tiensä, jota pitkin etenee. Eikä Suomessa kukaan kuole, yhteiskunta kyllä kantaa kortensa kekoon perushyvinvoinnin takaamiseksi. Olette kuitenkin olleet uhdessä jo niin kauan että tunnet miehesi nyt juuri niin todellisena kuin hän on. Terapia voi auttaa hyväksymään lapsuusmuistoja mutta uutta ihmistä ei sielläkään pystytä tekemään. Perusluonne ihmisellä harvoin muuttuu, joten pohdi tarkkaan mitä olet valmis sietämään.
Sinä olet nuori ihminen niinkuin minäkin. Minä uskon että kaiken tämän kivun jälkeen jota olen tänä kesänä kokenut, josta en uskonut mitenkään selviäväni eteen tulee vielä jotain todella upeaa. Elämällä on vielä paljon tarjottavaa, kaunista ja upeaa, aitoa ja eheyttävää rakkautta. Usko itseesi ja siihen mitä elämältä haluat. Uskalla ottaa askel tuntemattomaan, sillä olen varma että sinun tapauksessasi se vie vielä valoon.
Missään suhteessa ei ole tarkoitus että toinen ihminen käytöksellään rajoittaa tai estää toista toimimasta, ei henkisellä eikä fyysisellä tasolla. Aito rakkaus vapauttaa esiin hyviä asioita ja saa sinut olemaan sellainen joka sanoit ennen olleesi, iloinen ja sosiaalinen. Uskalla katsoa elämääsi ja myöntää itsellesi ellet sitä halua jatkaa sellaisena.
Minulla ainakin alkaa jo maailma avautua aivan uusin silmin, vaikka todellakin uskoin että suhde jossa elin olisi ollut "järkevä". Elämä vain johdattaa ihmeellisellä tavalla ja on uskomatonta huomata miten kaikesta pääsee yli ja selviää, vaikka hitto vie se ei ole helppoa!
Voimia sinulle. Tee viisaita päätöksiä. :) - eräs
Lähde hemmetissä ja sassiin. Ei hyvältä kuulosta. Menetät itsekunnioituksen sekä hermosi.
Tuskin hän siitä muuttuu.
Jos hänellä on persoosnallisuushäiriö se yleensä vain pahenee iän mukana. Psykiatri en ole mutta maallikona tuli tämä mieleen. - joku tolkku
Äijähän on valmis tapaus, "ne" siellä jossakin... joopa, kyllä valkotakkisedät hoitaa. Jos sä et tee mitään ja jatkatte, niin joku päivä sillä kilahtaa kerralla ja sulla on kusi sukas.
Ukko hoitoon, sinä nostat kytkintä, et voi tehdä enää mitään... - ACES HIGH
psykopaatilta. Oletko ajatellut? Sehän voi olla aivan mahdollista? Tuo itsekeskeisyys, toisen alistaminen, ahdistuneisuus ja ailahteleva mieliala kuulostaa psykoottiselta. Mielialalääkket on keksitty. Voimia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6518000Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672289Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332203- 1471779
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271270Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111169Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65850Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59821Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7756