Miten saisin pysymään kajalilla tehdyn ylärajauksen silleen, ettei se päivän aikaan tarttuisi luomen yläosaan?
ylärajaus
minä
91221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
puuteria alle ennen rajaamista.
Kajal-rajaus pysyy paremmin kun laitat esim. mustan kajal-rajauksen päälle pensselillä mustaaluomiväriä. Eli luomiväri toimii stopparina. Tietty hyvästä pohjustuksesta on suuri apu myös!
itse käytän kajalia joka päivä ja olen parhaaksi havainnut laittaa silmäluomelle ennen kajalia PUUTERIA, ja vielä kerran puuteria .. näin ei pitäisi päästä leviämään :)
ps. tietysti puuterin laatukin voi osaltaan vaikuttaa, siis ei mitään 2 euron puutereilla pohjustamaan !
Joo tottakait luomi on eka pohjustettu!!! Eli yksinkertaisimmalla tavalla eka meikkivoide, pohjustusväri, sit irtopuuteria.. sen jälkeen kajal-rajaus luomiväri (tai irtopuuteria...) siihen päälle. Näin olen ainakin tehnyt kaikki asiakasmeikkaukset ja hyvin on pysynyt!
nyt on just tullu anttiloihin ainaki sellanen tussin näkönen anytimen rajauskynä joka mulla ainaki toimii :) makso 6 euroo mut se on tosi hyvä...sillä on aika vaikee pirtää alussa hienoo rajausta mut harjotus tekee mestarin :) sitä kynää kannaattaa pitää silleen vähän vinossa ku piirtää ei siis silleen pystysuorassa luomeen nähden.
nii ja sit vielä kosmetiikka liikkeistä saa sellasta joe blascon rajaus väriä...se on sellasessa pienessä purkissa ja maksaa aivan vitun paljon mutta se kans kestää kauan luomilla, sitä otetaan sellasella siveltimellä ja sit piirretään vaan luomille
Make-up storen kakku eyeliner n. 12€, pienellä siveltimellä (veteen kostutetulla) levitettynä PYSYY ja on pigmenttiä vaikka muille jakaa. Purkki kestää iät ja ajat. Veden määrää lisäämällä saat vaaleamman jäljen. Löytyy myös muita sävyjä kuin musta. Suosittelen!!!!!
kajaali ei pysy....osta nestemäistä rajaus väriä.......
et saa kajalilla pysyvää rajausta. Olethan huomioinut että KAJAL-kynä on tarkoitettu luomen sisäpuolen rajaukseen, MEIKKI/RAJAUS- kynät ovat tarkoitettuja ulkoluomen rajaamiseen. Kajalit ovat sen verran pehmeämpiä ja rasvaisempia etteivät kunnilla kestä ilman taikatemppuja "sulamatta" ja leviämättä.
Kaikki meikkiosastolla myytävät kynät eivät ole kajaleita!!!!!!!!!!!!