Siis, ollaan seurusteltu puoli vuotta.
Mulla on tapana kirjoittaa päiväkirjaa,en nyt kovin usein mutta suunnilleen kerran viikossa ainakin.. En ole antanut miehen lukea kuin runoja loppusivuilta mutta eilen hän olisi halunnut lukea muutakin. En oikein ollut innoissani ajatuksesta, ei siellä ole salaisuuksia mutta kuitenkin asioita joita uskon ettei hän halua lukea. Olen esimerkiksi pohtinut sinne miehen vaikeaa luonnetta, analysoinut riitojamme jne. Sen lisäksi siellä on juttua entisestäni, se oli lyhyt suhde mutta silti se voi olla kipeää luettavaa. Koska olin rakastunut siihen ihmiseen ja sekin siellä lukee.
Sen lisäksi häpeän tavallaan omia ajatuksiani. Harvemmin luen itsekään mitä olen kirjoittanut. Päiväkirja on omasta mielestäni vain kirjoittamista varten,ei lukemista..
Eilen annoin hänen kuitenkin lukea mitä olin viimeiseksi kirjoittanu,siinä oli jotain miten ikävä on (välimatkaa) ja sellaista.. Jätin miehen yksinään lukemaan,en voinut olla paikalla silloin. En vaan voinut! Ehkä se luki muutakin, en tiedä.. Jotenkin vaan pelkään että hän ei rakasta mua enää jos sais tietää kaiken. Sanoin etteihän sekään läväytä kaikkea mun eteen, vastas et kyl se vois. Sanoin ettei pysty, ei samalla tavalla kuin mä tekisin jos antaisin lukea..
Pitäisikö mun sulloa ens kerralla ku se tulee päivis jonnekkin laatikon pohjalle? Poissa silmistä poissa mielestä.. Vai antaa olla siinä, antaa lukea ku on yksin jos haluaa?
Mulla on tapana kirjoittaa päiväkirjaa,en nyt kovin usein mutta suunnilleen kerran viikossa ainakin.. En ole antanut miehen lukea kuin runoja loppusivuilta mutta eilen hän olisi halunnut lukea muutakin. En oikein ollut innoissani ajatuksesta, ei siellä ole salaisuuksia mutta kuitenkin asioita joita uskon ettei hän halua lukea. Olen esimerkiksi pohtinut sinne miehen vaikeaa luonnetta, analysoinut riitojamme jne. Sen lisäksi siellä on juttua entisestäni, se oli lyhyt suhde mutta silti se voi olla kipeää luettavaa. Koska olin rakastunut siihen ihmiseen ja sekin siellä lukee.
Sen lisäksi häpeän tavallaan omia ajatuksiani. Harvemmin luen itsekään mitä olen kirjoittanut. Päiväkirja on omasta mielestäni vain kirjoittamista varten,ei lukemista..
Eilen annoin hänen kuitenkin lukea mitä olin viimeiseksi kirjoittanu,siinä oli jotain miten ikävä on (välimatkaa) ja sellaista.. Jätin miehen yksinään lukemaan,en voinut olla paikalla silloin. En vaan voinut! Ehkä se luki muutakin, en tiedä.. Jotenkin vaan pelkään että hän ei rakasta mua enää jos sais tietää kaiken. Sanoin etteihän sekään läväytä kaikkea mun eteen, vastas et kyl se vois. Sanoin ettei pysty, ei samalla tavalla kuin mä tekisin jos antaisin lukea..
Pitäisikö mun sulloa ens kerralla ku se tulee päivis jonnekkin laatikon pohjalle? Poissa silmistä poissa mielestä.. Vai antaa olla siinä, antaa lukea ku on yksin jos haluaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
(henkilökohtainen) ei ole muita kuin itseä varten, sitä ei kannata antaa muiden lukea. Pois silmistä, poissa mielestä eli piiloon vain.
(henkilökohtainen) ei ole muita kuin itseä varten, sitä ei kannata antaa muiden lukea. Pois silmistä, poissa mielestä eli piiloon vain.
mä olen aina kirjoittanut, joskus aktiivisemmin päiväkirjaa taikka viikkokirjaa tms.
nyt on ollut pidempi väli ja kaipaan todella kirjoittamsita.. mutta kun en voi.
mieheni lukisi aivan varmasti mitä siellä olisi..ainut juttu olisi että kantaisin sitä mukanani taikka jemmaisin, mutta kumpikaan ei oikeen tunnu kivalta. mieheni kyllä sanoisi että ei lue kirjaa jos puhuisin asiasta, mutta varmaasti hänelle tulisi jossakin vaiheessa sellainen fiilis että 'pakko tietää'...
eli en kirjoita kirjaa...
On ihan oma asiasi haluatko näyttää hänelle kirjoituksiasi... Ei hänen kuitenkaan pitäisi niistä suuttua, koska haluaa ne itse lukea... Ja nehän ovat ajatuksiasi, saahan sitä ajatella... Ja varmasti miehelläsikin on paljon ajatuksia mitä sinä et tiedä, mutta hän ei vaan kirjoita niitä minnekään ,joten ne ovat arvoituksia...
Itse kirjoitin päiväkirjaa kun poikaystäväni oli armeijassa, mieheni kyllä luki kirjoitukseni... Mutta ei niitä ole pakko näyttää kenellekään!! suomessahan on kirje salaisuus... joten piiloon vain jos siltä tuntuu, ei siinä mitään pahaa ole!!!!
et pysty jäämään samaan huoneessen kun hän niitä juttujasi lukee. ne on sen hetken tunteita. ei enään ehkä seuraavan hetken. se on hävettävää antaa hänen lukea asioita mitä olet ehkä kerran miettinyt päässäsi.
Mun poikaystäväni on saksalainen eikä ymmärrä suomea joten kirjoitan suomeksi päiväkirjaa ja jos hän haluaa tietää asioita niin hänen on kysyttävä minulta. On se minun päiväkirjaani nähnyt ja ne sydämet mitä olen piirtäänyt edellisen poikaystäväni ympärille ja ne monet mailit mitä olen liimannut kirjaani.
Hän tietää että se oli edellinen elämäni ja nyt rakastan häntä ja onhan niitä riitoja kaikilla milloin ajattelee kaikkea.
en antaisi lukea päiväkirjaani. asiat voivat satuttaa ja huonontaa luottamusta.
Mutta tein sen että ostin meille yhteisen päiväkirjan mihkä kitjoitamme melkein päivittäin mistä me tykkäsimme ja mikä tuntui pahalle mitä toinen teki.Niin meillä ei ole salaisuuksia eikä tarvi hävettää jos on ajatellut jotain noloa ja kirjoittanut sen sinne.
miehesi ajattelee varmaan myös monia hasuja asioita mitkä olisivat noloa hänelle jos tietäisit niistä ajatuksista!
tsemppiä teille ja voithan sinäkin ostaa yhteisen päiväkirjan!
joskus on semmosia asioita mitä ei tahdo pystyä päin naamaa puhumaan, niin hyvää kuin huonoakin, kirjoittaminen on jotenkin helpompaa, ja että toinen lukis ja miettis sitten yksin lukemaansa ja pohtis ittekseen kaikessa rauhassa, eipä ole tuo pälähtänyt päähäni, kun olen miettinyt että mitenkä jatkossa, kun nyt kaukosuhteessa tulee kirjeisiin pistettyä kaikenmoista, tulenarkaakin aatosta. KIITTI ideasta ja hyvää jatkoa teille! =)
Mulla on kanssa tapana omiin päiväkirjoihini. Olen kirjoittanut niihin 10 vuotiaasta saakka, mulla on kaikki tallella. Luotan mieheeni, hän ei päiväkirjoihini koske. Mutta häntä vaivaa niitten sisältö. Siellä on juttuja entisistä ihastuksistani, yms. En kuitenkaan halua viskata päiväkirjojani pois, vaikka en välitä niistä jutuista mitä siellä on. Mieheni haluaisi lukea niitä, mutta en ole antanut, enkä usko että mieheni voisi lukea niitä...