heipsan..
miten tämän nyt alottaisi..no yksinkertaisesti olen nuori nainen joka elää aika tavalla onnettomassa "avoliitossa"..minulla on tätä ennen yksi 3 vuoden suhde takana ja sieltä lähtöisin minulla on aivan ihana 4-vuotias poika.. no ero tuli tästä lapsen isästä ja olin jonkun aikaa yksinäni ja katselin ympärilleni ja tapasin aivan ihanan miehen..tapailtiin noin vuoden eli ei mitään vakavaa eli molemmilla oli omat menot ja nähtiin kun kerettiin..no aikaa meni vuosi eteenpäin ja juttu eteni ja menimme kihloihin..asiat alkoivat viimeinkin olla mallillaan ja tietenkin odotin jo vähän vakavampaa seurustelua eli asiat olisivatkin yhteisiä ja niistä sovittaisiin yhdessä ja kaikkea muuta normaaliin seurusteluun liittyvää..no asiat menivätkin alussa niin,mutta huomasin,että toinen osapuoli ei viihtynytkään normaalissa arjessa eli työpäivän jälkeen kotona oleminen ja yhdessä perheenä asioiden tekeminen eli jonkunlaista sitoutumiskammoa minuun ja lapseen eli pelkäsi jonkunlaista vapauden menettämistään ja "koti isäksi" tulemista..no asiat vain mutkistuivat kun itse halusin niin kovin normaalia perhe elämää ja mies kun meni omia menojaan niin eiköhän siitä sanomista tullut..tätä jatkui pitkään kunnes en enää jaksanut välittää joten suhteemme on niinkuin joskus vuosi sitten..nähdään kun keretään..jos otan asian puheeksi etten haluaisi tälläistä niin toinen osapuoli ei edes näe vaivaa keskustella asiasta vaan sivuuttaa sen, että ei tahdo puhua tuollaisista asioista kun ei ne puhumalla parane..olen aina ollut meidän suhteessa se ketä on yrittänyt ja panostanut ja pitänyt suhdetta pystyssä mutta nytten alkaa usko hiipua minultakin..olen väsynyt jahtaamaan sellaista mikä tuntuu turhalta ja yksipuoliselta..eli ollaanko sitä vaan yhdessä kun ei osta erotakkaan..ja seksielämäkin on sillon kun keretään tai sitten kumpaakaan ei huvita ja minä aloitteen ikuisena tekijänä en jaksa enää tehdä aloitetta seksin suhteenkaan enää.. joten mitä neuvoksi..? onko ero ainut ratkaisu? rakastan miestä mutta tämä homma kuivuu kasaan jos ei mitään ala tapahtua.. :(
miten tämän nyt alottaisi..no yksinkertaisesti olen nuori nainen joka elää aika tavalla onnettomassa "avoliitossa"..minulla on tätä ennen yksi 3 vuoden suhde takana ja sieltä lähtöisin minulla on aivan ihana 4-vuotias poika.. no ero tuli tästä lapsen isästä ja olin jonkun aikaa yksinäni ja katselin ympärilleni ja tapasin aivan ihanan miehen..tapailtiin noin vuoden eli ei mitään vakavaa eli molemmilla oli omat menot ja nähtiin kun kerettiin..no aikaa meni vuosi eteenpäin ja juttu eteni ja menimme kihloihin..asiat alkoivat viimeinkin olla mallillaan ja tietenkin odotin jo vähän vakavampaa seurustelua eli asiat olisivatkin yhteisiä ja niistä sovittaisiin yhdessä ja kaikkea muuta normaaliin seurusteluun liittyvää..no asiat menivätkin alussa niin,mutta huomasin,että toinen osapuoli ei viihtynytkään normaalissa arjessa eli työpäivän jälkeen kotona oleminen ja yhdessä perheenä asioiden tekeminen eli jonkunlaista sitoutumiskammoa minuun ja lapseen eli pelkäsi jonkunlaista vapauden menettämistään ja "koti isäksi" tulemista..no asiat vain mutkistuivat kun itse halusin niin kovin normaalia perhe elämää ja mies kun meni omia menojaan niin eiköhän siitä sanomista tullut..tätä jatkui pitkään kunnes en enää jaksanut välittää joten suhteemme on niinkuin joskus vuosi sitten..nähdään kun keretään..jos otan asian puheeksi etten haluaisi tälläistä niin toinen osapuoli ei edes näe vaivaa keskustella asiasta vaan sivuuttaa sen, että ei tahdo puhua tuollaisista asioista kun ei ne puhumalla parane..olen aina ollut meidän suhteessa se ketä on yrittänyt ja panostanut ja pitänyt suhdetta pystyssä mutta nytten alkaa usko hiipua minultakin..olen väsynyt jahtaamaan sellaista mikä tuntuu turhalta ja yksipuoliselta..eli ollaanko sitä vaan yhdessä kun ei osta erotakkaan..ja seksielämäkin on sillon kun keretään tai sitten kumpaakaan ei huvita ja minä aloitteen ikuisena tekijänä en jaksa enää tehdä aloitetta seksin suhteenkaan enää.. joten mitä neuvoksi..? onko ero ainut ratkaisu? rakastan miestä mutta tämä homma kuivuu kasaan jos ei mitään ala tapahtua.. :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Heis!
Luin tuon viestisi ja yhtään tuomitsematta tai arvostelematta pyytäisin sua miettimään muutamia asioita.
Mieti mitä parisuhde tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että toinen haluaa elää parisuhteessa ja tehdä yhteisiä juttuja ja on velvollinen keksimään kaiken maailman keinot pitääkseen toisen lähellään ja tyytyväisenä ?
Parisuhde nimenomaan on sitä yhdessä olemista ja sen pitäisi lähteä hyvin pitkälti teidän molempien haluista ja toivomuksista. Jos te asutte yhdessä ja olette kihloissa, niin eikö tää sun mieheskin oo sitten sitoutunut sinuun ja parisuhteeseen mielestään?
Jos olet yrittänyt puhua asioista ja olet nyt surullinen ja väsynyt kun tuntuu, ettei mistään tule mitään, niin mieti jaksatko jatkaa noin ?
Jos miehesi ei tähänkään asti ole käytöstään muuttanut niin muuttaako hän sitä tulevaisuudessakaan..? Mitä ihmeellistä pitäisi tapahtua, että miehesi olisikin yhtäkkiä enemmän kotona ja puuhastelisi sinun kanssa? Mikä on sellainen asia, joka saisi hänet muuttumaan sellaiseksi.
Mielestäni sinun ei pitäisi väsyttää itseäsi enää.
Parisuhde on kahden ihmisen yhteinen projekti, johon kummankin on kannettava kortensa kekoon.
Muuten siitä ei tule mitään.
Voi tehdä kipeää erota, mutta jos tilanne jatkuu tuollaisena, että väsytät itsesi ja toista ei vaan kiinnosta, niin kannattaako jatkaa? Mielestäni ei.
Tuon miehen kanssa tuskin tulet saamaan sitä kaipaamaasi "normaalia perhe-elämää".
Jaksamisia sulle..!
kiitos mietteistäsi ja olen itse kyllä miettiyt samoja asioita mutta ehkä rakkaus on sokea niin kuin sanotaan.. ehkä joku on saanut minut vielä pysymään tässä suhteessa..ja nin ei asuta yhdessä..olen yrittänyt puhua jos muutetaisiin yhteen mutta ei hän halua..hänen mielestään se on ajankohtaista noin parin vuoden päästä..en tosiaan saa hänen kanssaan sitä mitä haluan ja ehkä minun vaan pitäisi ottaa se askel että pääsen elämässä eteenpäin..se on vaan todella vaikeaa.. :(
Miehenä tunnistan miesystäväsi käytöksessä tuttuja piirteitä. Muutaman onnettoman yhteensattuman seurauksena voisin itse toimia samoin.
Pelkäänpä, että hän on sitä kilttiä miestyyppiä, joka ei uskalla sanoa naiselle, mitä ajattelee. Suoraan puhumista vaikeuttaa tällaisessa tilanteessa se, että hän näkee, miten kovasti tahtoisit yhteistä elämää.
Voi olla, että teillä olisi ihan hyvä yhdessä. Ja voiko ihminen parempaa pyytää, kuin ihan hyvää?
Mutta jokaisessa suhteessa vierailee joskus halla, ja vierailee takatalvi. Silloin tarvitaan jotain, jolla tahto ja tunteet ja toisen kunnioitus sulatellaan roudasta. Aina kun näin käy omassa avioliitossani, muistelen 15 vuotta sitten morsiamelleni antamaani lupausta tehdä kaikkeni, jotta meidän molempien olisi hyvä olla yhdessä. Lämmitän kiintymykseni uudestaan lupauksella, ja jokainen kevät on ollut edellistä parempi.
Millä sinun miehesi sulattaa kuuran pakkasyön jälkeen, jos hän ajautuu mieheksesi velttouttaan?
Kuulostat todella naiivilta ja yksinkertaisesti ajattelevalta ihmiseltä. Aloita ensin työstämällä nuita asioita parempaan päin, se on ratkaisu elämäsi kohenemiseen, ei päättömänä toisen perässä roikkuminen. Sinun täytyy osata ajatella ja käyttäytyä itsenäisesti ja terveellä tavalla itsekkäästikin, ihan jo lapsesi vuoksi! Mieti minkälaisen roolimallin annat itsestäsi ja sinun nyisestä harhaisesta "perhe idyllistä" lapsellesi! Minkä ikäinen oikein edes olet?
Tajuatko itsekään miten tyhmälle tuo kuulostaa, että menitte muka "kihloihin", eikä häistäkään ole tietoa saatika varmaan edes keskusteltukaan vakavasti koskaan. Puhumattakaan siitä, että ette edes asu yhdessä eikä miehellä siihen halujakaan! Epäkypsä ja vastuuton se sinun miehesi on. Etkä sinä häntä voi muuttaa. Muutos voi tapahtua vain sinussa itsessäsi. Oletko varma ettei hän petä sinua? Jokatapauksessa, ota itseäsi niskasta kiinni ja anna tuollaiselle rentulle kenkää. Ennenkaikkea itsenäisty.
jo, että on lakannut välittämästä, hän antaa miehen juosta omissa menoissaan. Mutta tuo ihan totta, että tämä aloittaja voisi keksiä itselleen jotain muuta sisältöä elämään(lapsenhoidon lisäksi), sellaista mitä hän tekisi yksin,kavereiden,tai lapsen kanssa, ilman tätä miehen retkua.
Mutta jos hän tosiaan rakastaa tätä miestä, niin tulisiko elämä muka paremmaksi, jos hän eroaisi tästä. Ottaisi jonkun toisen miehen, vain sillä kriteerillä, että se pysyisi kotona? sellainenkin alkaa pidemmän päälle puuduttamaan, jos mies vain kotona aina, ei mitään omia juttuja. ihan totta.
Aloittaja siis, jos rakastat tuota miestä, niin älä tee hätiköityjä päätöksiä. Opettele elämään lapsesi kanssa kahden...ja seurustele miehesi kanssa niinkuin tähänkin asti. Mikäs kiire sinulla naimisiin, nuori ihminen?
Et sinä saa häntä pidettyä kahlitsemalla, ajat vain kauemmaksi. mutta jos huomaat jossain vaiheessa, että et tosiaan enää sitä miestä rakasta, niin ei tuossa tilanteessa siinä tapauksessa ole järkeä.
Mutta muuten, malttia nyt, ja opettele nauttimaan elosta lapsesi kanssa. voimia:)
Ollaan mieheni kanssa kolmekymppisiä elämää ennen tätä suhdettakin nähneitä. Kesällä tulee pari vuotta kun tavattiin ja asiat eteni nopeasti. Kihlat, yhteenmuutto ja nyt kesävauva. Tuon syksyisen raskausuutisen jälkeen mieheni muuttui. Etäiseksi, helposti ärsyyntyväksi jne. Seksikään ei enää kiinnosta ja viettää paljon aikaa omissa oloissaan... Olen siis pohtinut samaa kuin sinä; että olenko miehelleni enää mitään vai onko hän vaan velvollisuuden tunteesta kanssani. Ei ole enää hellittelyjä, rakkaudentunnustuksia. Yhdessä siis asutaan ja menot yms. suunnitellaan yhdessä. Hän vain kaipaa niin erilaista elämää kuin minä. Olisin kanssa niin "tavallisesta kotielämästä" onnellinen, mutta mieheni haluaa jotenkin eri asioita. Viikossa pitää 3-4 iltana "tissutella" aamuyön tunneille ja olla jossain muualla kuin kotona; autoa laittamassa, baarissa tai vaan jossain missä MINÄ EN OLE. Sehän on toisaalta normaalia, ettei halua koko ajan olla yhdessä, mutta.... kun niin moni "tunneasia" on samalla muuttunut.
Olen yrittänyt olla kärsivällinen ja antanut olla rauhassa. Ajatellut, että tämä on vain tällaista "vauva-ahdistusta". Kun tuntuu ettei hän edes välillä muista että odotetaan vauvaa. Ei silittelyjä tms. pakolliset hankinnat kyllä on tehty.
Mikä mun miehellä on?
haluaisitko vaihtaa muutamia ajatuksia sähköpostitse tai mesen välityksellä? olisi kiva jutella jonkun sellaisen kanssa joka ymmärtäisi.
Laitatko siis s-postiosotteen?
[email protected] tässä on että voit kirjoitella sinne.. :)