Olen ymmälläni enkä tiedä mitä tekisin. Olen seurustellut kolme vuotta miehen kanssa. Emme asu yhdessä. Minulla on yksi kouluikäinen lapsi, jonka kanssa minä asun. Miehellä kaksi lasta, jotka ovat hänen luonaan viikonloppuisin.
Eli ongelma on se, että rakastan tätä miestä, mutta mielestäni tämä arki ei vastaa niitä odotuksia, joita minulla on. Lähinnä se että emme asu yhdessä.
Minä haluaisin oikeanlaista perhe- elämää, enkä tällaista susiparina elämistä. Mies haluaa asua kotonaan.
Eli nyt olen ruvennut miettimään onko tässä mitään järkeä koko jutussa.. tuntuu kuin minua vain käytettäisiin hyväksi.. eli täytän miehen tyhjän vapaa-ajan kun hänellä sitä sattuu liikenevän. Muuta yhteistä meillä ei ole. Eli jaamme liikenevän vapaa-aikamme, muuten elämme kumpikin omaa elämäämme.
Olen alkanut pohtimaan suhteen lopettamista, ehkä löydän joskus rinnalleni ihmisen jonka kanssa jakaa arki iloneen ja suruineen,, ei vain pelkkä liikenevä vapaa-aika kuten tilanne nyt on..
Mitä mieltä olette,, otan mielelläni vastaan kommentteja.
Eli ongelma on se, että rakastan tätä miestä, mutta mielestäni tämä arki ei vastaa niitä odotuksia, joita minulla on. Lähinnä se että emme asu yhdessä.
Minä haluaisin oikeanlaista perhe- elämää, enkä tällaista susiparina elämistä. Mies haluaa asua kotonaan.
Eli nyt olen ruvennut miettimään onko tässä mitään järkeä koko jutussa.. tuntuu kuin minua vain käytettäisiin hyväksi.. eli täytän miehen tyhjän vapaa-ajan kun hänellä sitä sattuu liikenevän. Muuta yhteistä meillä ei ole. Eli jaamme liikenevän vapaa-aikamme, muuten elämme kumpikin omaa elämäämme.
Olen alkanut pohtimaan suhteen lopettamista, ehkä löydän joskus rinnalleni ihmisen jonka kanssa jakaa arki iloneen ja suruineen,, ei vain pelkkä liikenevä vapaa-aika kuten tilanne nyt on..
Mitä mieltä olette,, otan mielelläni vastaan kommentteja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaapa tutulta :). Taitaa olla nykyajan ilmiöitä tuokin. On paljon ihmisiä, jotka haluavat ottaa, mutteivät antaa. Noin karrikoidusti sanottuna.
Itse seurustelin vuosia sitten 3 vuotta miehen kanssa, jonka kanssa oli juuri tuollaista. Itselläni on kaksi lasta (minulla koko ajan) ja hän oli lapseton. Eli olihan se aika törmäilyä. Suhde oli sellainen on-off ja lopulta kyllästyin hänen "poikamieselämänsä" seuraamiseen ja lopetin suhteen.
Senkin jälkeen oli lyhyeksi jäänyt suhde miehen kanssa, joka aivan selvästi kaipasi vain seuraa ajalle, jolloin ei tehnyt töitä tai harrastanut. Totesin, että haluan muuta eli sitä "oikeaa" perhe-elämää jossakin vaiheessa, joten en halua vuosia odotella jotakin, mitä hänen kanssaan ei tule toteutumaan. (Tässä kaikkia syitä mainitsematta.)
Mutta nyt olen muutaman kk seurustellut miehen kanssa, joka haaveilee samoista asioista kuin minäkin. Vaikkemme kauaa olekaan vielä ehtineet seurustella, on hienoa kun molemmat sitoutuvat tähän suhteeseen samanlaiset tavoitteet mielessään! Rakkautta riittää ja molempien aikaisempien elämänkokemusten opettamina tiedämme, että parisuhde ei suju itsestään eikä rakkaus kestä "toisella kädellä hoidellen" vaan molempien panostamista tarvitaan ja keskustelemalla selvitellään asioita ja vietetään myös sitä kahdenkeskistä arjesta irtautumista jne.
Tuon oman 3-vuotisen "turhan" suhteen jälkeen päätin, että vuosi on sellainen aika, jolloin molempien pitäisi jo tietää, onko halua yhteiseen tulevaisuuteen yhteisine asuntoineen jne. Tällä ikää ei enää toivottavasti tarvitse kumppania vaihtaa vaan asettua siihen onnelliseen kumppanuuteen ja nukahtaa ja herätä oman rakkaan viereltä!
Sua kehottaisin miettimään, tuhlaatko nyt aikaasi tuon miehen kanssa. 3 vuotta on pitkä aika. Jollei siinä ajassa tiedä tunteitaan ja halua jakaa elämäänsä toisen kanssa, se tuskin tulee muuttumaan...
Mukavaa kesää sulle!!
pitää tietää vuodessa sitoutuakko vai ei. Itse taas mietin, että vuosi on todella lyhyt aika. Itse olen elänyt suhteessa vuoden enkä mitenkään ole valmis muuttamaan yhteen miesystäväni kanssa. Eikä se olisi muutamista käytännön syistä vielä mahdollistakaan. Mies on hieman jo painostanutkin kun hänenkin mielestään pitäisi jo vuodessa tietää. Itse lähinnä mietin, että mitä onnistumispohjaa on suhteessa, jossa toinen osapuoli asettaa aikarajoja joiden puitteissa toimia......
Olen samaa mieltä. Kyllä vähintään vuoden sisällä tietää, onko suhteella tulevaisuutta vai ei. Jotkut vaan ovat sellaisia, että haluavat pitää takaportin auki varmuuden vuoksi, eivätkä pysty täysillä sitoutumaan yhteiseen elämään. Minusta melko pian suhteen alussa jo tunnistaa nämä sitoutumiskammoiset pakoilijat, vaikka tietenkin itsekullakin on oma rytminsä asioiden eteenpäin viemiseksi. Kolmea vuotta en todellakaan jäisi odottelemaan, että arvon herra jahkailija saisi päätöksiä aikaiseksi. Erikseen asuminen tuntuisi todella omituiselta. Ei se ole mikään parisuhde. Tsemppiä!
Vuosi on lyhyt aika. Isäni sanoi kerran viisaasti joteenni niin, että täytyy kokea vähintään jokaiset vuodenajat toisen ihmisen kanssa ennen kun voi edes miettiä yhteen muuttamista. Itse olen seurustellut 2 vuotta ihmisen kanssa kenen uskon olevan "thö wan" ...mutta yhteenmuuttaminen saa odottaa jo ihan senkin takia, että jos me kerta aiotaan kuiteski se loppuelämä vuodenaikoja yhdessä kattella, niin miksi ei nauttisi mahdollisimman pitkään seurustelu- ja tutustumisvaiheesta ennen sitä paljon puhuttua arkea? :)
Nykytilanteeseen.
Sinun on vain hyväksyttävä tilanne, tai etsittävä mies jolla on samat tavoitteet kuin sinulla.
Niin, miestähän voi aina vaihtaa, mutta lapsiaan ei.