Uusi Testamentti "Profetoiminen on vajavaista."
Mutta onko nämä käymässä toteen!?
Dr. Samuelin ensimmäinen enkelinäky
Ensimmäinen enkeli
Ensimmäinen enkeli sanoi: "Minulla on sanoma koko Aasialle." Kun hän sanoi tämän niin sekunnin murto-osassa minä voin nähdä koko Kiinan, Intian, Aasian maat, kuten Vietnam, Laos - minä en ole milloinkaan käynyt noissa valtioissa. Minä näin Filippiinit, Japanin, Singaporen, Malesian ja Indonesian. Sitten enkeli näytti minulle koko Papua Uuden Guinean, Irian Jaya:n ja alhaalla Australian ja Uuden Seelannin. "Minä olen Aasian enkeli," hän sanoi. Hänen kädessään minä näin valtavan suuren pasuunan, johon hän on puhaltava koko Aasian ylitse, mitä ikinä tämä enkeli sanoo se on tuleva tapahtumaan. Miljoonat tulevat kuulemaan mahtavan Jumalan äänen, sitten enkeli sanoi, että siellä on oleva sekasorto ja nälänhätä ja monet kuolevat nälkään. Voimakkaat tuulet tulevat puhaltelemaan, mitä ei milloinkaan ennen ole tapahtunut, monet alueet vapisevat ja tuhoutuvat. Maanjäristyksiä tapahtuu kaikkialla Aasiassa ja vesi peittää maan monissa paikoissa.
Minä näin tämän 20. päivä kesäkuuta 1998, tänään on elokuun 16. päivä, joku viikko sitten minä kuulin uutisia, että kokonaisia kyläkuntia on hävinnyt ja vesi on ne vienyt mereen Papua Uudella Guinealla. Tämä tapahtui joku viikko sitten, ja enkeli oli kertonut minulle, että tällaista tulee tapahtumaan kaikkialla Aasiassa. "Maa tulee vajoamaan mereen," Kuulin enkelin sanovan, "Osa Australiaa myöskin tulee myöskin vapisemaan. Australia tulee jakaantumaan kahtia, ja suuri osa siitä tulee vajoamaan meren alle." Tämä oli pelottavaa ja minä ajattelin, että kuulinko minä oikein. Mutta enkeli sanoi: "Miljoonia tulee kuolemaan Kiinassa ja Intiassa. Kansa nousee kansaa vastaan veli veljeä vastaan. Aasialaiset taistelevat toinen toistansa vastaan. Ydinaseita käytetään ja miljoonia kuolee." Kahdesti minä kuulin nämä sanat: "Suuri katastrofi, suuri katastrofi!" Sitten enkeli sanoi: "Suuri rahataloudellinen kriisi tulee Aasiaan. Minä tulen vavisuttamaan maailmaa."
Minä vapisin, kun enkeli näitä puhui. Sitten hän katsoi minua ja hymyili kun hän sanoi, että siellä tulee olemaan suurin hengellinen herääminen. Siteet tulevat katkeamaan. Raja-aitoja poistetaan. Ja kaikkialla Aasiassa, Kiinassa ja Intiassa ihmisiä tulee kääntymään Kristuksen puoleen. "Australiassa on oleva valtava herätys." Minä kuulin tämän Aasian enkelin sanovan: "Tämä on viimeinen sadonkorjuu." Sitten ikään kuin Jumala olisi puhunut: "Minä tulen valmistamaan minun seurakuntani Jeesuksen Kristuksen paluuta varten." Minä olin onnellinen näistä hyvistä uutisista tuomion sanoman jälkeen. Koko ajan nämä viisi enkeliä olivat minun huoneessani, ja minä tunsin niiden läsnäolon, ja se oli valtavaa.
Dr. Samuelin näky: viisi enkeliä(alku)
Minun oikealla puolellani oli kaksi enkeliä, ja kun minä katsoin vasemmalle, minä näin kolme muuta enkeliä, joilla oli siivet, ja niillä oli kauniit valkoiset puvut ulottuen maahan asti, oli jotakin, jota minä en voi inhimillisin sanoin kuvata. Minä ihmettelin, että miksi nämä viisi enkeliä oli tullut, jolloin minä vapisin ja tutisin. Minä halusin itkeä, mutta en voinut. Vähän aikaisemmin minä näin nämä enkelit hengessä, siinä minä olin ollut pitämässä kokouksia, joissa oli valtavat kansanjoukot, ja minä saarnasin englannin kiellellä. Minun vasemmalla puolellani oli tulkki, jolla oli yllään harmaa puku ja hänellä oli tummat hiukset, mutta minä en muista, mitä kieltä hän puhui, siinä minä profetoin tämän sanoman: "Minun seurakuntani, sinä saarnaat rakkautta, sinä opetat rakkautta, mutta sinun täytyy käytännössä toteuttaa rakkautta ja osoittaa sitä. Minun seurakuntaruumiissani on suuri yhteyden tarve. Siellä on paljon hajaantuneisuutta ja eriseuraisuutta. Minun Henkeni liikkuu ja toimii siellä, missä on yksimielisyys ja todellinen yhteys. Minun seurakunnassani on vielä lihallisuutta, liian paljon epäpuhtautta on minun seurakunnassani. Minä haluan ja minä tahdon pyhitetyn kansan, minä kuolin tehdäkseni teidät pyhiksi."
Minä profetoin hengessä ja minä vapisin. Silmäni avautuivat ja minä katselin suurta ihmisjoukkoa, yhtäkkiä profetoimiseni keskellä nämä viisi enkeliä ilmestyivät, ja minä menin takaisin päin siitä puhujan pulpetilta ja ajattelin että putoan siitä puhujalavan reunalta alas. Tämä on nyt sitä näkyä, mutta sen jälkeen olin täysin hereillä.
Sitten yhtäkkiä se ensimmäinen enkeli minun oikealta puoleltani sanoi: "Me olemme viiden maanosan viisi enkeliä. Me olemme täällä antaaksemme sinulle ilmoituksen maailman viidestä maan osasta, ja mitä niille on tapahtuva." Sinä hetkenä kun minä kuulin tämän minä kuulin myöskin kansan joukkojen itkevän Oi, Oi voi, voi, voi. Jollakin tavalla Jumala näytti minulle, että tulevina päivinä, monilla puolilla maailmaa Jumala tulee ilmoittamaan itsensä palvelevien enkelien kautta. Se tulee tapahtumaan julkisesti, se tulee tapahtumaan kirkoissa - tuhannet ihmiset tulevat näkemään enkeleitä saman aikaisesti. He tulevat palvelemaan Kristuksen ruumista eli seurakuntaa näinä viimeisinä päivinä. Sitten enkeleiltä tuli tämä sanoma: "Mitä sinä näet ja kuulet, kerro se kansakunnille." Se mitä olen nähnyt ei ole jotakin jota voin pitää vain itselläni, jos ihmiset eivät usko tai uskovat, niin sittenkin minun on se kerrottava kansoille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Raamattu varoittaa kaikista unen näkijöistä ja ennustelijoista. Niin, että paras pysyä loitolla ja olla uskomatta niihin.
Niitä tulee varmasti pilvin pimein lisääkin.
Nyt on vähän paksua juttua. Enkelipölyä lie joutunut sieraimiisi, ja olet aivan pyörällä päästäsi.
Ja hei, jokainen meistä voisi kirjoitta oman "Ilmestyksensä". Miltäpä kuulostaisi Johanneksen ilmestyksen rinnalla esimerkiksi Keijon ilmestys?!
Yhtä tosia molemmat, ainkin supjektiivisesti. Asia viliptön.