Olen seurustellut mieheni kanssa kohta viisi vuotta. Olemme asuneet yhdessä ja erikseen ja erottukin on pari kertaa. Kaikki sanovat että me olemme hyvä pari ja monista isoistakin kriiseistä ollaan menty yhdessä yli. Ongelmia ei sinänsä ole.
Kaikki tuntuu vain niin puulta välillä. Me olemme kuitenkin todella erilaiset - hän hiljainen koti-ihminen ja minä menevä sosiaalinen ihminen. Aikani luulin että minäkin olen sellainen kun hän, kunnea tajusin, että olen vain halunnut olla sellainen hänen vuokseen.
Rakastan miestäni todella paljon, ollaan puhuttu kihloihin menemisestä, tulevaisuudesta, unelmataloista ja unelmahäistä. Jokin vaan tuntuu puuttuvan, enkä edes tiedä mikä se on. Pelkään, että hukkaan aikaani, olen jo vähän yli 30-vuotias.
Perheeni tulee hänen kanssaan toimeen, mutta äitini kanssa mieheni ei tule kovin hyvin toimeen. He eivät vaan jotenkin ymmärrä toisiaan. Äiti on minulle todella tärkeä ja välillä mietin sitäkin, että pitäisikö meidän erota tämän syyn takia - olen kuitenkin todella läheinen perheeni kanssa ja tämä asia ei tule muuttumaan.
Mieheni on kuitenkin ihana. Mitä jos en koskaan löydä "parempaa", paremmin sopivaa miestä itselleni. Mitä jos hukkaan kaiken eroamalla hänestä?
Kaikki tuntuu vain niin puulta välillä. Me olemme kuitenkin todella erilaiset - hän hiljainen koti-ihminen ja minä menevä sosiaalinen ihminen. Aikani luulin että minäkin olen sellainen kun hän, kunnea tajusin, että olen vain halunnut olla sellainen hänen vuokseen.
Rakastan miestäni todella paljon, ollaan puhuttu kihloihin menemisestä, tulevaisuudesta, unelmataloista ja unelmahäistä. Jokin vaan tuntuu puuttuvan, enkä edes tiedä mikä se on. Pelkään, että hukkaan aikaani, olen jo vähän yli 30-vuotias.
Perheeni tulee hänen kanssaan toimeen, mutta äitini kanssa mieheni ei tule kovin hyvin toimeen. He eivät vaan jotenkin ymmärrä toisiaan. Äiti on minulle todella tärkeä ja välillä mietin sitäkin, että pitäisikö meidän erota tämän syyn takia - olen kuitenkin todella läheinen perheeni kanssa ja tämä asia ei tule muuttumaan.
Mieheni on kuitenkin ihana. Mitä jos en koskaan löydä "parempaa", paremmin sopivaa miestä itselleni. Mitä jos hukkaan kaiken eroamalla hänestä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoituksestasi päätellen ei kannata erota.
Sanoit rakastavasi miestä.
Onko jokin este että et itse voisi mennä ulos kavereitten kanssa jos miehesi ei halua jutelkaa asiat.
Miten sitten kokisisit asiat,kun olisit itse yksinäsi kotona miltä se tuntuisi.
Minkälaisen miehen sitten haluaisit sellaisen joka olisi aina baanalla yksin tai sinun kanssasi vai tuollaisen joka sinulla nyt on koti-ihminen.
Mitä sä itse todella haluaisit? Miehesi on rauhallinen ja viihtyy kotona? Okei, eihän se ole jännittävää. Mutta olisiko se jännittävää, että et koskaan iltaisin tietäisi missä hän on, vaan olisi koko ajan jossain menossa, ja tietäisit että hänen ympärillään on aina mies- ja naispuolisia kavereita. Suosittelen miettimään, että aika moni nainen valittaa kun mies on liian sosiaalinen ja menevä.
Eikö miehesi päästä sinua menemään ulos? Jos hän rakastaa sinua, niin hän antaa sinun mennä kyllä ulos silloin kun haluat.
Niin ja vielä lopuksi, jos olet yli 30 ja olette suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, niin miten paljon luulet siihen mahtuvan sitä menoa ja meininkiä ja sosiaalista ja bailaamista? Oletko ajatellut että olet yli 30-v ja ehkä tulevaisuudessa naimisissa, ja viettäisit edelleen aikaasi kavereiden kanssa ja bilettämässä kuin joku teini? Viettäisit aikaasi baareissa ja yökerhoissa vaikka sinulla on aviomies?
Kuule, sun täytyy nyt oikeasti miettiä mitä sä haluat. Et sä voi kypsänä aikuisena ja etenkään jos sulla on kunnon mies kuvitella eläväsi kuin teini. Sulla on teiniajat ohitse, samoin kuin on mulla kun olen myös yli kolmekymppinen. Ei siitä mihinkään pääse, että tässä iässä jos kaverit ja bailaaminen ja muu on pääasia elämässä, niin se vaikuttaa lähinnä jo vähän lapselliselta. Toki niiden pitää elämään kuulua, mutta jos ne on pääasia niin sitten jotain on vialla. Tai sitten et ainakaan ole vakavissasi niistä häistä ja muista.
Tuohon ei voi paljon enää lisätä. Pikku seikkoja usein eroamisen syynä, joilla ei ole isoa merkitystä elämän kokonaisuuden kannalta. Olkoon sellainen yksin, joka ei hyväksy toisessa mitään vikoja kun niitä itsessäkin on.
Hei
Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu.
Olen itse samassa tilanteessa.
Kaikki pitäisi olla hyvin , mutta tunne sisimmässä sanoo että jotain puuttuu...
Vaikea seurata sisimpäänsä kun ei tiedä mitä se on vailla...?!
Jos sitä eroamalla menettääkin tärkeän henkilön ja se ei kuitenkaan muuta mitään...?!
Hulluksi tässä tulee, päätös pitäisi tehdä mutta se ahdistaa kun ei tiedä mitä tehdä.
Jos tasapaino puuttuu itseltä,ei siihen mies voi juurikaan vaikuttaa.Jos oppisitte tuntemaan itsenne ja mistä "puute" tulee,se vois auttaa enemmän kuin ero.
Tiedän tunteen, olen ollut 16 v suhteessa ja toinen on koti-ihminen ja itse olen paljon sosiaalisempi. En biletä, mutta se, ettei toista kiinnosta juuri tavata yhdessä muita ihmisiä häiritsee hitosti. Tuntuu, ettei vain aina jaksa olla kahdestaan ja mistä se on kotoisin jos kaikkeen menoon tarttee hakea kaveria suhteen ulkopuolelta. Tiedän että tasapainoilet asian kanssa. Kannattaa jutella kumppanin kanssa asiasta, jotain täytyy olla valmis kestämään jos aikoo olla jonkun kanssa suhteessa. Mutta jos tunne käy ylitsepääsemättömäksi ja on huono olla, vaikkei sen kummempaa syytä ole. Silloin on vain mentävä elämässä eteenpäin et ole oikean ihmisen kanssa.
ongelma, vaimo ei huolinut minua mukaan, mihinkään, ei elokuviin, ei teatteriin, ei konsertteihin, ei keikoille, eikä olut teltoille.
Väitti etten halua, pyysi aina ystävättäriä mukaan.
Nyt selvisi sekin että se tärkein ystävätär olikin mies jonka nimi alkoi R kirjaimella.
Ok, olinhan hyvä lapsenvahti ja elättäjä.
Oli siinä vaimon myös työn ohessa opiskella, illat ja viikonloput, kun tiesi että kodin ja asiat hoitaa joku hyvin taustalla. Olihan siitä sitten aina hyvä lähtee sunnuntai iltanakin panolle.
Kiitän vielä kaikkia hänen alibina käyttämiään ystäviään. Kiitos teillekkin