Tuntuuko teistä, et elämä on jatkuvaa taistelua aikaa vastaan?
Musta välillä tuntuu.
Jos huomiseksi tai vaikka ensi viikoksi sopii jotain, ni yhtäkkiä iskee pelko et mitä jossei se ehdikään tapahtua. Jos jotain sattuu sitä ennen.
Helpompaa olis, ku kaikki tapahtuis aina heti. Sais sielulleen rauhan sen asian suhteen. Ei elämä olis jatkuvaa odottamista ja pelkäämistä.
Musta välillä tuntuu.
Jos huomiseksi tai vaikka ensi viikoksi sopii jotain, ni yhtäkkiä iskee pelko et mitä jossei se ehdikään tapahtua. Jos jotain sattuu sitä ennen.
Helpompaa olis, ku kaikki tapahtuis aina heti. Sais sielulleen rauhan sen asian suhteen. Ei elämä olis jatkuvaa odottamista ja pelkäämistä.
Vastaukset 50
Vanhimmat
varsinkin just pienissä organisaatioissa joissa ei voi delegoida hommia kollegoilleen
inhottavalta kun ei voi itse konkreettisesti vaikuttaa asiaan mitenkään, vaan kaikki on jonkun muun/muiden käsissä ja itse ei voi muuta kuin odottaa. Ja toivoa, että ehtii.
"mitään muuta pakkoa ei ole kuin köyhän kuolema"
Pitäisi tietysti osata elää hetkessä. Se ei kuitenkaan mielestäni pois sulje sitä, että suunnitellaan tulevaisuutta. Minusta se on vieläpä usein oikein mukavaa eikä laisinkaan ahdistavaa. Ajattelepas vaikkapa lähestyvän loman tai matkan odottamista.
Mikä siinä tulevaisuudessa sinua niin pelottaa? Epäonnistumiset? Oletko pessimisti perusluonteeltasi? Minä kun pääsääntöisesti odotan luottavaisin mielin parempaa huomista. Vaikka tottahan voin saada syövän tai kuolla vaikka tänään. Muttei pelko hallitse elämääni. Enkä oikeastaan juurikaan mietä koko asiaa.
pohjimmiltani varmaan pessimisti. En muista, oonko aina ollut tämmönen, vai oonko muuttunut jossain vaiheessa. Haluaisin vaan, et kaikki asiat menis suunnitelmien mukaan. En halua mitään ei-toivottuja yllätyksiä. Ne sotkee kaikki kuviot ihan täysin, kaikki huolella tehdyt rakennelmat niin sanotusti sortuvat silloin.
maailman tapahtumat eivät viime kädessä vaikuta siihen mitä tunnet, vaan oma asennoitumisesi tapahtumiin. Kaiken _pitäisi_ sikäli olla koko ajan omissa käsissäsi (tai mielesi vallassa). Voi kuulostaa sanahelinältä, mutta tuolla muistutuksella on selvitty jopa keskitysleirin kauhuista.
voiko luottaa aina siihen, että toiset ihmiset hoitavat oman osuutensa asioista. Eli luottaa siihen, että puhalletaan yhteen hiileen. Oman osuuteni toki voin hoitaa ja huolehtia että se puoli on kunnossa.
Ja sitten taas ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa. Ne menee, miten menee, mutta sitä se aina on; odotusta ehtiikö ennen kuin on jo liian myöhäistä.
Sanomasi on silti ihan paikkansa pitävä muistutus siitä miten asioiden kuuluu olla.
Kerropas joku esimerkki, miten elämäsi on muiden ihmisten käsissä? Emmehän toki ole muista ihmisistä ja tapahtumista riippumattomia, mutta minusta tuo kuulostaa oman vastuunsa ulkoistamiselta muiden kontolle. Tai jonkinmoista kohtalouskoa, mikä tekisi omat valinnat tarpeettomiksi.
Tosin se taitaa olla yleisyydessään oikein kansantauti.
ja asiat menevät joskus pahastikin pieleen, mutta toisaalta jos kaikki olisi aina helppoa ja varmaa, mikään ei toisi onnistumisen tunnetta.
esimerkkejä varmaan lukuisia, jos vain jaksaisi miettiä. Mulla nyt oli äkilliset kuolemantapaukset mielessä, läheisiin kohdistuvat. Seuraus on luultavasti henkisen hyvinvoinnin horjuminen.
Sitten mieleen tulee elämänvaiheet, jossa voi olla vaikka täysin taloudellisesti riippuvainen jostain toisesta ihmisestä/tahosta ja olla täysin sen varassa.
Niin ja onhan tuo kohtalonusko mulla edelleen olemassa...sekin vielä.:)
ja muiden vaikutus ovat taasen eri asioita. Mä näen et olemme kaikki jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistemme kanssa - ja jokainen liike vaikuttaa muihin. Itse voi joissakin rajoissa vaikuttaa suuntaan, mut aina siinä on mukana ulkoisia tekijöitä. Olkoon esimerkkeinä liikenne, kadulla kävely, luonnonvarat ja asuinpaikan valinta.
se noikin. Ja kun en itsekään kohtaloa käytä verukkeena asioille, joita en itse ole tehyt. Ei se sitä ole ollenkaan. Vaan se että uskon kohtaloon, auttaa mua itseäni saamaan sitä voimaa. On pieni valonpilkahdus kokoajan olemasa; jossen itse jaksa, niin Ehkä kohtalo puuttuu silloin peliin ja järjestää kaiken kuntoon, auttaa eteenpäin. Se on siis tietyllä tavalla voimavara, joka on itseni ulkopuolella mutta kuitenkin vahvasti minussa.
voi olla voimavara tai sitten sen varaan voi jäädä kellumaan. Voimavarana se lienee lähinnä optimismia. Eikä mulla ainakaan ole mitään optimismia vastaan - päinvastoin.
Kelluminen lienee sit yltiöoptimismia.
"Ei elämä olis jatkuvaa odottamista ja pelkäämistä."
vrt.
En pelkää kyllä mitään.
Kirjoittanut: vänkyrä-nainen 14.5.2008 klo 12.03
Onhan mulla muuten
Kirjoittanut: vänkyrä-nainen 14.5.2008 klo 15.18
yksi aika suurikin pelko; epäonnistumisen ja vastoinkäymisten pelko. Tuo on sen verran suuresti elämään vaikuttava asia, et on se sen vuoksi mainitsemisen arvoinen.
Saat rangaista minua vaikkapa antamalla piiskaa paljaalle pyllylleni.
mielummin siinä alistujan roolissa. :) ...No saat anteeksi.
on aika vaje. En millään ehdi tehdä kaikkea sitä mitä aion. Tympäsee monesti jo etukäteen kun tiedän etten ehdi tänään tehdä sitä ja sitä hommaa loppuun.
Mulla aika valuu kuin hiekka sormien välistä, pirhana kun se kulkis vähän hitaammin. :/
on ikävää. Tuolloin varmaan toivoo, jos saisi vuorokauteen muutaman lisätunnin...
jos olis vaikka 50 tuntia vuorokaudessa.
naisen logiikkaan. Miehet eivät ole tuolla tavalla vammaisia.
vammaisuuteni. Yritän opetella pelottomammaksi ihmiseksi, jotta saan jatkossakin pysyä täällä miesten keskuudessa, jossa paremmin viihdyn.:)
"Tuntuuko teistä, et elämä on jatkuvaa taistelua aikaa vastaan?"
Vastaan vähän vierestä, jos ei haittaa.
Mun mielestä kyse on ajan ja rahan välisestä balanssista. Opiskelijana mulla on ollut pääsääntöisesti hyvin aikaa, mutta todella vähän rahaa. Työelämään siirryttäessä tilanne tulee olemaan toisenlainen: rahaa on, mutta ei aikaa.
Tosirikkaat voivat ostaa itselleen aikaa.
saa paremman vakuuden sille, et asiat tulee hoidettua toisen toimesta -> oma pelko hälvenee. Ymmärrän...:)
ja mä ajattelin, et elämä on jatkuvaa taistelua rahan ja vapaa-ajan balanssin löytämiseksi. Snadisti pelottaa siirtyä konttorirotaksi: mihin kaikkeen sitä aikaa enää riittää?
tyypin päämääränä on myydä aikaansa (eikä esim. omaa tuotetta tai palvelua oman firman nimissä)?
yksityisyrittäjillä ole kaikista vähiten aikaa?
ovat vain luoneet itselleen työpaikan, mutta eivät ole lainkaan ajatelleet yrityksen kehittämistä. Todellinen yrittäjä luo _systeemin_, jossa rahaa tulee vaikka yrittäjä itse pitäisi vapaapäivän.
"Todellinen yrittäjä luo _systeemin_, jossa rahaa tulee vaikka yrittäjä itse pitäisi vapaapäivän."
Eikö tohon tilanteeseen pääseminen edellytä aika paljon vapaa-ajan uhraamista? Tulevaisuutta ajatellen mä yritän pitää kiinni mun vapaa-ajan rippeistä hinnalla millä hyvänsä.
Kuuden tunnin työpäivät kaikille.
itselleni tunti toisen palveluksessa on raskaampaa kuin kymmenen tuntia oman firman parissa (jossa työn hedelmät jäävät itselle, verojen jälkeen).
oikein mukava odottaa monia asioita: kavereiden tapaamisia, retkiä, lomia, lomamatkoja jne. Kalenterini on aivan täynnä ja on ihana tietää, että tuolloin alkaa loma, jolloin ei tarvitse tehdä mitään, jos ei halua.
Tuollaiset ilmeisen irrationaaliset pelot ovat surullisia. Toivottavasti sinulla on joskus mahdollisuus pohtia niiden takana olevia syitä.
periaatteessa on aina aikaa, mutta niin mä haluan sen olevan jatkossakin. Kuitenkin miksei siitä vaan osaa ottaa kaikkea irti? Hukkaan sitä aikaa tuntuu mulla menevän paljonkin jos oikein alkaa miettimään...
mikä sitten on hukkaan heitettyä aikaa? Varmasti jokaisella meillä olisi mahdollisuus käyttää aikaansa ns. järkeviin, hyödyllisiin asioihin sen sijaan, että pyörii esimerkiksi täällä. Ehkäpä kuitenkin on niin, että ihmisen psyyke vaatii muutakin kuin sitä, että siitä ajasta ottaa kaiken irti. Ehkä tärkeintä voisikin olla, että antaa aikaa itselleen, itselleen sopivalla tavalla, oli se sitten ulkopuolisen suoritusyhteiskunnan mielestä hyödyllistä tai ei.
mikään tässä elämässä ole omissa käsissä. Musta voi vain yrittää parhaansa ja antautua sattuman tms. varaan. Mitä siin tappelemaan - kahtotaan mitä tulee.
Ja aika - vaik sitä voi (ehkä) mitata hyvinkin tarkasti niin mitä se oikeasti on - siis kokemuksena? Tämä hetki on aikas helppo käsittää ja se on pirun lyhyt tovi (lienee luokkaa muutama sekuntti), mut mitä se loppu on?
et tyyppi on fatalisti?
"Mut ei kait mikään tässä elämässä ole omissa käsissä. Musta voi vain yrittää parhaansa ja antautua sattuman tms. varaan."
"Ja aika - vaik sitä voi (ehkä) mitata hyvinkin tarkasti niin mitä se oikeasti on - siis kokemuksena?"
Aika on rahaa. Jokainen ihminen tarvitsee tässä maailmassa itse määrittelemänsä määrän rahaa, jota sitten tavoitellaa vapaa-ajan kustannuksella. Perusjampalla (kuten minä) elämä hurahtaa konttorissa.
sillä tarkoitat. Mä luulen et mulla on pirun vähän valtaa bussikuskin aivoituksiin. Mie luotan et kaveri on täysjärkinen ja ohjaa mut turvallisesti perille - muut mie en voi. Tai voin toki kulkea jalan, mut silloinkin vastaantulija voi päättää et mun nenä on väärän mallinen. Mut sit on.
Mut raha taasen ei ole yhtikäs mitään. Se on vain keksitty väline arvottamaan asioita jotka eivät muuten olisi yhteismitallisia. Appelsiinit ja kulta ovat hyvin eri asioita mut rahan avulla ne on vedetty samalle asteikolle.
Aika on ennemmin muutosta. Siitä tiedän ajan kulumisen. Jos muistelen historiaani niin aika häviää hyvinkin olemattomiin - voin muistaa 10 vuotta sitten tapahtuneen asian kuin eilisen ja eilistä en mitenkään. Soluihin on jossakin määrin toki rakennettu ajan käsite, mutta mitä se kokemuksena on? Ei ainakaan rahaa.
Bussikuskin aivoituksilla tuskin on kovin paljon merkitystä sinun elämällesi. Sillä voi jo ollakin, ajatko omalla autollasi vai käytätkö joukkoliikennettä.
Samoin olet vaikuttanut siihen itse, mitä opiskelet, millaista työtä teet, paljonko tienaat jne. Voit itse vaikuttaa siihen, oletko sinkku, suhteessa, vanhempi jne. Voit itse vaikuttaa siihen, mitä harrastat, millaisessa kunnossa olet, millaisia ystäviä sinulla on jne.
Ainahan asiat eivät mene niin kuin haluaisi, mutta minä uskon oman kokemukseni valossa vahvasti, että ihminen on oman onnensa kokki ja kohtalo on vain mauste siinä sopassa.
Ps. Olen pistänyt merkille, että kohtalouskoiset ovat usein kovin katkeria. He kun odottavat tekemättä mitään, että muut tekisivät heidät onnellisiksi. Puoliso, työnantaja, valtio jne.
mielentilalla on pirusti muhun vaikutusta jos olen sen kyydissä - sama pätee myös kanssa-autoilijoihin liikenteessä. Valinnoilla voi toki vaihtaa aivoituksista toiseen, mut asiaa se ei muuta.
Mut siis samaa mieltä et meillä on useimmiten mahdollisuus valita. Voimme jopa valita olla onnellisia tai jäädä onnettomiksi - joskus se toki voi olla vaikeampaa - esim. neliraajahalvaantuneena. Silti ihan oman onnemme sepiksi en menis ihmisiä laittamaan - geenit, sattuma, yms. tekevät meistä aika epätasa-arvoisia. Enkä voi mennä vaatimaan muilta sellaista mihin en välttämättä itsekään kykenesi heidän asemassaan (sama halvausesimerkki).
Katkeruuden ja kohtalonuskon yhteydestä mie en tiiä. Me nähdään noi varmasti hivenen eri valossa.
kommentti oli aika fatalistinen:
"No ei kait mikään tässä elämässä ole omissa käsissä. Musta voi vain yrittää parhaansa ja antautua sattuman tms. varaan."
Mutta sain kiinni ajatuksestasi toisessa vastauksessasi.
"Mut raha taasen ei ole yhtikäs mitään. Se on vain keksitty väline arvottamaan asioita jotka eivät muuten olisi yhteismitallisia."
Mut onko aika itsessään yhtikäs mitään? Vai onko kyseessä pelkästään Seikon ja Casion salajuoni saada jengi ostaa rannekelloja? Määräytyykö ajan arvo siitä, mitä sillä tehdään (nimenomaan yksilöllisenä kokemuksena ajateltuna)?
Mie en oikeasti tiiä. Siksi kysyinkin. Mitatulla ajalla ja kokemallani ajalla ei ole suoraa yhteyttä - esim. odottavan aika on pitkä. Aika voi mennä kuin siivillä kun on mukavaa tekemistä, mutta silti taaksepäin katsoessa tuntuu kulunut ikuisuus, koska niin paljon on tapahtunut. Samaa rutiinia toistaessa kaikki on liki päinvastoin.
Kello ja nykyisen kaltainen ajan mittaaminen on aikas tuore ilmiö - eli evoluutiomielessä olemme paremmin sopeutuneet vuorokausivaihteluihin - mut onko sekään mikään absoluuttinen ajan kokemus. Aika lienee tullut tärkeäksi vasta siirryttäessä agraariyhteiskunnasta teolliseen - et pannaan vaan Seikon yms. juonen syyksi.
Fysiikassa aika on sentään jotakin - lähinnä muutosta. Ja suunta - entropia määrää sen. Mut onko se sen todellisempaa kuin paikkakaan. Kumpikin ovat vain havaintoja todellisuudelle (siten kuin sen mittaamme) ja meidän yrityksiämme mallintaa sitä.
Tai sitten kieriskelet keski-iän kriisissä kun tajuat että et ole elänyt nuorena tarpeeksi.
oliko muita hyökkäyksiä?
kaikkea mahdollista mitä media ym yrittää myydä tai on jo saavuttanut sen mitä haluaa noin niinkuin suurinpiirtein, niin mihin tässä enää on kiire.
En koe taistelevani aikaa vastaan tai kärsiväni liian vähästä vapaa-ajasta. No okei en ole hankkinut itselleni lapsia, jotka ainakin ystäviäni seuratessa syövät sitä armasta vapaa-aikaa kiitettävästi. En myöskään ole uraohjus joten työt jäävät kotiin kun kentältä poistun. Jotkut myös hankkivat itselleen niin paljon harrastuksia, että sille rauhoittumiselle ja hiljentymiselle vaikka hyvän lehden tai teekupposen ääreen ei löydy aikaa. Sellaistakin olen pyrkinyt välttämään omissa valinnoissani.
Odottaminen on toisinaan myös kovin ihanaa, kuten kesäloma ja matka :)
Vaikutat uhrautuvalta henkilöltä joka ei välttämättä aina pysähdy kuuntelemaan sitä omaa sisäistä ääntä suuressa tarpeessaan tyydyttää muiden toiveita. Ihan vain pintapuolinen arvio aloituksestasi.
asenne ainakin.:)
"Vaikutat uhrautuvalta henkilöltä joka ei välttämättä aina pysähdy kuuntelemaan sitä omaa sisäistä ääntä suuressa tarpeessaan tyydyttää muiden toiveita. Ihan vain pintapuolinen arvio aloituksestasi."
Onhan mulle mun exmies ainakin sanonut, et mä oon semmonen miellyttäjäluonne, et onhan se varmaan noin. Mulle on tärkeämpää et muut(läheiset) on tyytyväisiä kuin et itse oon. Läheisten edun oon aina laittanut kyllä itseni edelle. Itsekkyys tulee esiin vasta vieraampien ihmisten kanssa. Silloin on helpompi pitää omia puoliaan.
siltä, että tiimalasissa on liian pieni reikä niiden kahden lasisipulin välissä.
on tunnetusti aina pitkä. Kyllä mäkin noin koen toisinaan. Sitten taas jos miettii kokonaisuutta, niin mihin viimeiset vuodetkin ovat esimerkiksi hävinneet. Ne ovat menneet niin nopeasti ohi ettei niihin juurikaan ole ehtinyt tarttua kiinni, kuin vaan joihinkin pieniin ohikiitäviin hetkiin..
sinne päin, mutta toisinpäin tänäänkin tunnissa oli liian vähän minuutteja ja minuutissa liian vähän sekuntteja ja pää kolmantena jalkana taas juossut paikasta a paikkaan b ja lennosta "heittänyt" lapsen hoitajallekin ja takaisin ja ei kuitenkaan valittamista, johan tässä olikin hyvän tovin hiljaiseloa ja ei tässä enää muuta kuin kello soi taas aamulla 4.30
Joo, mutta tavallaan tiedän tunteen, on tässä ollut muutamia semmoisia asioita joiden vastauksia on joutunut odottamaan ja silloin on tuntunut ettei kello käy eteenpäin kuinkaan, eikä päivä vaihdu toiseen ja yökin on niin satanan pitkä ja vastauksia odotellessa on tajunnut sen tosiasian, ettei välttämättä ole paikalla ensi viikolla tai saatika kuukauden päästä, mutta se ei ollut silloin hatusta vedettyä luulottelua vaan totisinta todellisuutta.
Näin on varsinkin ku on niin moneen asiaan herännyt myöhemmällä iällä, sitä väkisinkin puseroon pukkaa ajatus et miksi en aikaisemmin?
No, parempi myöhään ku ei milloinkaan joten miksi murehtia timalasiin jo valunutta hiekkaa, murehditaan niitä murusia mitä on vielä jäljellä.
kaikkihan tapahtuu heti. Tämä päivä on eilisen huominen, ja toissapäiväisen ylihuominen, eli kaikki tapahtuu tässä ja nyt.
Ei elämää kannata odotella se kannattaa elää, niin ei vituta kuolinvuoteella, kun huominen ei tulekkaan.
Että tämmösellä filosofialla sitä porskutellaan. Nih.
pikemminkin mä ajattelen elämän olevan kuin hiekkaranta. Joka suuntaan on avointa ja vain itsestään riippuu mihin suuntaan lähtee elämänsä viemään ja minkälaiset jäljet siihen hiekkaan jättää. Joskus tietty voi tulla myrskyjä tms joihin ei itse voi vaikuttaa, mutta siihen voi miten niiden myrskyjen jälkeen toimii.
Mä sorrun joskus tosin kärsimättömyyteen, mä en malttais päästä kokemaan uusia asioita, nähdä uusia paikkoja ja silloin joskus unohtaa nauttia tästä hetkestä ja tästä päivästä.