On todella pinnallista.puhuminen monelle on helpompaa puhelimessa kuin kasvotusten(kummajuttu).oikein haikaudella muistelen lapsuus aikaa ja sitä miten silloin oli niin helppoa saada kavereita ja solmia ystävyys-suhteita kenen kanssa vain,mutta aivan toista nyt totisen totisessa aikuisuudessa.Eräskin lapsuuden toveri,hänellä oma perhe,kuin myös itselläkin.niin kyllä valitettavasti yhteydenpito on todella kankeaa ja työlästä,ikävä tunne tulee,jos yht.pitokin vain toispuoleista,eikä mitään yhteistä tekemistä muka enään ole..vaikka kummallakin lapsia,ja itse kovasti tapaisin ystävääni useimminkin.. missä oikein vika? tyhjää saa kyllä pyytämättäkin. ja pikkuhiljaa kylmä yksinäisyys alkaa hiipiä.
nykypäivän
ystävyys-suhteet
3400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskaltaisin väittää, että ainakin osa ihmisistä on hyvin itsekkäitä ja omaan napaan tuijottajia siinä mielessä, että kaikki käy niin kauan kuin HE ITSE ovat täysin tyytyväisiä. Eli "kiva kun on kavereita, kun ne pitää yhteyttä, mutta enhän MINÄ nyt voi soittaa ja kysellä kuulumisia.." -tyylillä.
Harmillisen moni vanhoista kavereista ja ystävistäni on muuttunut vanhemmiten juuri sellaiseksi, että kaikkiin tai lähes kaikkiin ystäviinsä he itse eivät enää jaksa/viitsi/muka ehdi pitää yhteyttä, sitten suutahtavat, kun itse lopettaa sen ainaisen yksipuoleisen yhteydenpidon.
En ymmärrä, mihin se vastavuoroisuus oikein katoaa monien kanssa? Toivottoman usein huomaan itse yksipuoleisesti ja toivottomasti pitäväni yhteyttä kavereihin. Kukaan heistä ei koskaan ota yhteyttä minuun päin ensin.
Ymmärrän kyllä hyvin, että on kiireisiä elämäntilanteita, pienet lapset, kiirettä työelämässä jne.jne. mutta jos ei muka kuukausiin EHDI laittaa edes yhtä Mitä kuuluu? -tekstiviestiä, niin se on jo saamattomuutta ja laiskuutta, sanon minä!
Ja juuri tuo pinnallisuus. Jutellaan vaan netissä tai puhelimessa, ei jakseta tavata oikeasti. Tehdä jotain yhdessä.
En kyllä tiedä, mistä niitä oikeita vastavuoroisuuteen kykeneviä ihmisiä oikein löytää enää?! :/ Niin usein on joutunut pettymään..
teistä kyllä huokuu tyytymättömyys ystäviinne. ihme että täällä mesoatte kun kukaan ei pidä yhteyttä. puhukaa niille YSTÄVILLENNE, niitähän asia koskee. Kertokaa miltä tuntuu.
Itse pidän harvoin yhteyttä joihinkin ystäviini, mutta se ei tarkota ettenkö haluais heitä tavata tai mitään muutakaan, ettenkö välittäisi heistä.
minulla on oma elämäni (ja heilläkin), jota elelen ja on ihana nähdä näitä ystäviäni, aina vaan kun saamme jotain sovittua.
enkä minä ole vihainen ystävilleni, jos heistä ei kuulu pitkään aikaan. kyllä sitä jossain vaiheessa jompikumpi ottaa yhtyettä, luotan siihen.
itseasiaassa jossain vaiheessa kyllästyin kun olin tosi aktiivinen ja sitten tuntui että toinen on vähän puoliks tosissaan mukana. mutta kun otti etäisyyttä ja on tehnyt kivoja juttuja itekseen ja ELÄNYT ELÄMÄÄ, niin huomaa että asiat ovat paremmin, kun ei jatkuvasti ajattele että, kun se ei nyt ota yhteyttä ja miten kaveruus on pelkästään mun varassa.
joskus on ollut vuosikin, etten ole kuullut joistain sanaakaan (ja toisinkinpäin) mutta aina vaan kun nähdään niin tiiän et se on tosi ystävä, eikä se vaan mee pois.
ja toisaalta mitä sitten jos menisikin pois, ei mun elämää yksi mukamas ystävä kaada;) siinähän se ystävyys juuri punnitaankin.
Niin ja vaikka en pidäkään kokoaika yhteyttä ystäviini, toivon ettei he täällä palstalla (tai missään muuallakaan) valita minusta tuohon sävyyn (tai edes ajattele noin). Toivon todella että heille on tullut selväksi, että heitä rakastan ja olen kyllä heitä varten ja mun puoleeni voi kääntyä iloissa ja suruissa.
suustani. Oma asenne ratkaisee paljon. En itse juurikaan mieti, miksi joku ystävistäni ei niin ja niin pitkään aikaan ole otanut yhteyttä tai ehdottele näkemisiä tarpeeksi usein ym. Jos ei näy tai kuulu hetkeen, en sitä pahemmin mieti, sillä ystävyys kuitenkin on kuitenkin olemassa ja siihen täytyy luottaa. Ystävyys täytyy perustua vapaaehtoisuuteen eikä velvollisuuden tunteeseen. Toisesta ihmisestä kyllä huomaa kiukun ja loukkaantumisen, jos näkemiset ja yhteydenpito ovat jääneet syystä tai toisesta vähemmälle ( usein se ei ole edes ystävästä kiinni). Tiedoksi niille, jotka polkevat jalkaa maahan ja miettivät miksi ystävä ei pidä yhteyttä, on joskus toisen elämäntilanteesta kiinni tai ongelmista, joista ei halua muille puhua.Kaikki tällainen on mahdollista. Näin on minullekin käynyt ja ystävä palasi takaisin kuvioihin.Kannattaa joskus tulla omasta pienen pienestä kuplastaan ulos ja miettiä toiseltakin näkökantilta asioita. Vältämättä se, josta ei kuulu, ei ole itsekeskeinen, vaan se, joka kärttää näkemisiä ja suuttuu, jos hänen pillin mukaan ei tanssitakaan.Kannattako itsekin miettiä omaa käytöstään siten, onko itse sellainen persoona, jolle toinen voi uskoutua ja kertoa vaikeistakin asioista. Jos puheenaiheet pyörivät oman navan ympärillä, tuskin se kenessäkään luottamusta herättää.Viimeistään tämä saa toisen pötkimään pakoon.
Tietenkin on mahdollisuus, että toinen ei halua enää tavata ja yrittää hivuttautua poispäin, mutta ei kehtaa sanoa sitä suoraan. Se on silloin toisen ongelman, ei sen, joka kokee pettyneensä ystävyydessä.Kyllä kaverisuhteisiinkin tarvitaan tietynlainen kemia, samaan tapaan kuin seurustelussa. Kaikilla ei vain natsaa, ja väkisin on turha yrittää. Jotkut eivät vain halua hyväksyä tätä asiaa jostain kumman syystä.