Olemme seurustelleet noin 5v. Meillä on yhteinen kolme vuotta täyttävä tytär. Avovaimoni raskaus oli minulle jonkinlainen shokki, en ollut valmis vielä siihen.
Mieleni muuttui hiljalleen lasketun ajan lähestyessä ja aloin odottaa innolla tulevan lapsemme syntymää. Kävin päivä töissä vaimoni hoiti lastamme kotona ja piti muutenkin kotia pystyssä. Itse sokeuduin jollain tavalla siitä hetkestä ja epätoivoisesti yritin nipistää kaiken rahan joka paikasta että saisimme joskus hienon oman talon. Ajauduimme erilleen, koska en ymmärtänyt hoitaa suhdettamme. sitä kesti noin 2,5 v. Heräsin kun avovaimoni alkoi kulkea baareissa ym. ja tajusin kuinka paljon häntä rakastan ja tajusin myös sen etten ollut sitä näyttänyt.
Nyt tilanne on se että avovaimoni epäilee minun pettäneen häntä ja on kylmettänyt tunteensa minua kohtaan. Olen yrittänyt kaikkeni saadakseni hänet vakuuttuneeksi ettei mitään ole tapahtunut ja kaikki mitä olen haaveillut on perustunut häneen ja lapseemme.
Hän on kertonut päästäneensä vieraita miehiä liian lähelle ja nauttineen siitä, nyt olen menettänyt luottoni häneen ja se kalvaa mieltäni koko ajan.
Rakastan häntä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan tätä kun en saa takaisin edes halausta tai kosketusta. Hän haluaa aikaa ja jollain tavalla odottaa että hänen tunteensa kohtaani palautuisivat...
En toivo mitään sen enempää kuin päivää jolloin hän käpertyisi kainalooni ja kertoisi jäävänsä siihen loppu iäkseen...
Kuitenkin jokainen päivä elän luu kurkussa ja en ole onnellinen.
Mitä ihmettä voin asialle tehdä...???
Mieleni muuttui hiljalleen lasketun ajan lähestyessä ja aloin odottaa innolla tulevan lapsemme syntymää. Kävin päivä töissä vaimoni hoiti lastamme kotona ja piti muutenkin kotia pystyssä. Itse sokeuduin jollain tavalla siitä hetkestä ja epätoivoisesti yritin nipistää kaiken rahan joka paikasta että saisimme joskus hienon oman talon. Ajauduimme erilleen, koska en ymmärtänyt hoitaa suhdettamme. sitä kesti noin 2,5 v. Heräsin kun avovaimoni alkoi kulkea baareissa ym. ja tajusin kuinka paljon häntä rakastan ja tajusin myös sen etten ollut sitä näyttänyt.
Nyt tilanne on se että avovaimoni epäilee minun pettäneen häntä ja on kylmettänyt tunteensa minua kohtaan. Olen yrittänyt kaikkeni saadakseni hänet vakuuttuneeksi ettei mitään ole tapahtunut ja kaikki mitä olen haaveillut on perustunut häneen ja lapseemme.
Hän on kertonut päästäneensä vieraita miehiä liian lähelle ja nauttineen siitä, nyt olen menettänyt luottoni häneen ja se kalvaa mieltäni koko ajan.
Rakastan häntä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan tätä kun en saa takaisin edes halausta tai kosketusta. Hän haluaa aikaa ja jollain tavalla odottaa että hänen tunteensa kohtaani palautuisivat...
En toivo mitään sen enempää kuin päivää jolloin hän käpertyisi kainalooni ja kertoisi jäävänsä siihen loppu iäkseen...
Kuitenkin jokainen päivä elän luu kurkussa ja en ole onnellinen.
Mitä ihmettä voin asialle tehdä...???
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ole mikään asiantuntija mut jos kertoisit vaimollesi sen mitä toivot.
Kaikki on kiinni kai siitä mitä te haluatte ja päätätte. Olisitteko valmiita käymään esim. perheneuvolassa juttelemassa? Jos sattuu ymmärtävä ihminen niin hän osaa kysyä oikeanlasia kysymyksiä ja johdattaa keskustelua niin että se on rakentavaa.
Minusta teidän on aika päättää teettekö töitä suhteenne hyväksi vai lähdettekö eri suuntiin.
Olen kertonut tunteistani ja ja siitä että olen rakentanut elämäni hänen ja tyttareni varaan. Vastaus oli että hän tarvitsee aikaa ja odottaa että tunteet minua kohtaan palaisivat. Olen ehdottanut myös ulkopuolista neuvojaa mutta se ei saanut kiinnostusta.
On totta että keskustelumme ajautuu yleensä siihen että tunteeni saa vallan enkä osaa enää avata asiaa eri näkökulmasta. Olen jollain tavalla kärsimätön persoona ja haluan asioiden tapahtuvan nopeasti...tuntuu etten pysty odottamaan sitä mahdollista hetkeä jolloin kaikki tämä olisi takana ja löytäisimme toisemme uudelleen. Kuitenkin se on asia jota eniten haluan. Pääni on sekaisin kuin Sveitsin puolustus ja teen typeriä hetken johtopäätöksiä asioista jotka eivät välttämättä ole sitä miten niiden luulen olevan.
Kylmetänkö hiljalleen tunteeni että saan itseni ajattelenmaan asioita järkiperäisesti vai mitä teen en osaa päättää...
Minusta (olen nainen mutta lapseton, tosin jotain jo kokenutkin)sinun kannattaa antaa sitä tilaa naisellesi.
Se on varmasti raastavaa mutta ainut keino mielestäni, miten voit saada tunteet takaisin peliin hänenkin puoleltaan. Tietenkin, jos pystyt, kerro hänelle rauhallisesti uudelleen, mitä ajattelet. Se voisi mennä parhaiten "perille" tilanteissa, joissa sinä teet "puolihuolimattoman" aloitteen keskustelulle. Eli ei esim. jonkun meriselvityksen tai muun sanailun yhteydessä vaan osoitat että ajattelet häntä muulloinkin kuin parisuhteen "virallisten keskustelujen" yhteydessä.
Siis älä missään nimessä kyttää tai painosta, naisesi kenties testailee arvoaan lihatiskillä mutta jos hänellä(kin) on järki päässä, mitään sen kummempaa ei tule tapahtumaan. Jos rupeat kyyläämään liikaa, voi olla että hän ahdistuu entisestään.
Tilanne on sulle siis hankala mutta tuossa on niinku _naisena_ ;) ne vinkit, mitä tuli mieleen.
Niin, ja voisit jotenkin yllättää hänet, sellaisella yhteisellä tekemisellä mistä olet varma että hän tykkää.
Toivon, kuten sanoin, kaikkea hyvää ja voimia sulle. Ole kärsivällinen (vaikeaa mutta ehkä kannattavaa).
Olen ajatellut näin että ainut mahdollisuus on nyt antaa sitä aikaa ja toivoa että rakkaani tulee takaisin. Se ei tule olemaan helppoa, mutta en mutakaan tiedä mitä tekisin...olen yrittänyt ottaa välimatkaa, mutta en pysty siihen. Oli suhde kunnossa tai ei niin sehän on niin että kun rakastamansa ihminen on kaukana niin sitä ikävöi. Välillä tämä ikävä iskee päin kasvoja uskomattomalla voimalla...mutta se vahvistakoon minua. Kiitos vinkistä...en aio painostaa tai kyylätä millään tavalla, se juuri saakin vaimoni ahdistumaan, on siitäkin ollut puhetta. keksin itselleni jotain muuta ajateltavaa ja annan vaimoni setviä tunteitaan ihan rauhassa. Mutta luovuttaa en voi, sen sydämeni sanoo =). Jos tämä tarina päättyy onnellisesti, niin tässä on se hyvä puoli että ainakin nyt tiedän tasan tarkkaan mitä haluan tältä suhteelta...Rakkaus voi joskus jollain tavalla upota jonnekkin syövereihin, mutta kun se nousee sieltä takaisin niin se on entistä voimakkaampi, sen tiedän nyt =)
Kiva kuulla ajatuksiasi uudelleen! Olen vähän "kyyläillyt" että mitä kuuluu.. ;)
Musta tilan antaminen kannattaa, ei sitä toisia ihmisiä ikinä voi kuitenkaan omistaa. Jos hän ei näe, miten ihana mies on tarjottimella niin se on kyllä tappio hänelle. Tuo on oman (ja vielä kipeän) kokemuksen kannalta se, mitä haluan korostaa. Ja olen ollut itse se jättäjä...
Sekään asetelma ei ole ollut tosiaankaan mikään mansikkaretki. Mutta toivon, että sellaista ei teidän kohdalle tule.
Luovuttaa ei kannata kuin vasta äärimmäisessä tilanteessa, nöyrtyä sitten vasta jos on pakko. Mutta nyt vaan - flexi niin pitkäks ku riittää ja katot mihin se johtaa. Siinä on myös rehellisyys mukana silloin. Ja rohkeus! :) Tsemppiä!