Määräaikainen työsuhde on päättymässä ja haluaisin sanoa eräälle miehelle mahdollisimman lämpimät kiitokset. Kieltämättä hän pyörii ajatuksissani aivan liikaa, mutta aidosta rakastumisesta ei voi puhua, ihastumisesta kylläkin. Hän on ollut aina ystävällinen, henkinen tukeni ja "paras kaverini", kun muilta olen saanut vähän ylenkatsetta ja hyljeksintää osakseni. Todennäköisesti hän on kaikille yhtä kiltti ja kohtelias, eikä edes tiedä, minkä vaikutuksen tekee. Haluaisin jotenkin ilmaista, kuinka paljon se on merkinnyt. Miten, ilman että se kuulostaa epätoivoiselta rakkaudentunnustukselta? Kyseessä on naimisissa oleva mies, ei siis iskuyritystä.
miten hyvästellä
ohi on
2743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
miltä sinusta tuntuu, eli kuten jo kirjoititkin, siltä pohjalta, vaikka näin: "Lämpimät kiitokset sinulle siitä, että olet aina ollut minulle ystävällinen, henkinen tuki ja paras kaverini. Se on merkinnyt minulle paljon." Miksi tätä ei voisi sanoa miehelle, sanoisithan tämän naisellekin. Joo, tiedetään, että kun kyseessä on eri sukupuolta edustava henkiköl se voidaan tulkita eri tavalla, mutta tarvitseeko mahdollisista tulkinnoista välittää liikaa? Luulen, että mies on ilahtunut jos kerrot hänelle mitä hän on merkinnyt. Kukapa ei olisi, jos saisi tuollaista palautetta. Mistäpä sitä tietää, jos kukaan ei ole ennen antanut tuollaista palautetta vaikka mies olisi sitä ansainnut. Itse olen aina antanut positiivista palautetta yhtä lailla miehille ja naisille. Tiedän, että sen voi tulkita monella tavalla, mutta se on sitten oikeastaan enemmän tulkitsijan ongelma.
Tee palvelus sekä itsellesi että hänelle. Kerro kuinka paljon hän todella on sinulle merkinnyt. Olet ehkä merkinnyt hänelle yhtä paljon? Ei ole mikään paha asia jos on ihastunut toiseen. Sekin saattaa olla molemminpuolista? Kuka tietää.
Ole oma itsesi rohkeasti!