Onks kuu sittenkin liian nuori evoluutio uskonnolle ?

5319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos ajattelet kriittisesti, niin et käytä tietolähteenäsi fundamentalistien nettisivuja.

Ei millään, mutta kreatioinstien sivut eivät ole puolueettomia. Niillä on ihan oma agendansa.

PS. evoluutio on tieteellisesti havaittu FAKTA. Kyse ei ole uskonnosta.

Äänestä
  • tästä esimerkkinä räikeä tieteen hyväksikäyttö oman edun nimissä. Earnst Haeckelin väärennetyt piirrustukset löytyvät yhä koulumme oppikirjoista, samoin neandertaalilaisesta puhutaan yhä kun se olisi joku ihmisen esi-isä vaikka se on todennettu filippiineillä eläväksi Tay-Tay kansaksi 1900-luvun alussa ja itse asiassa 50-luvulla tohtori A.J.E Caven teettämien tutkimusten mukaan kyseessä olikin vain nivelreumaa sairastanut vanha mies.. Fossiileitä on yritetty väärentää jo koko evoluution syntyhistorian aijoista lähtien ja ne on usein todistettu väärennöksiksi(kuten esimerkiksi 1990 luvulla sattunut tapaus jossa eräs veijari yhdisti linnun alavartalon liskon ylävartaloon väittäen näin löytäneensä puuttuvan linkin noiden välille). Tästä on todisteita vaikka kuinka.

    C. Lyellin vieraillessa Niagaran putouksilla v. 1841 hän laski, että kosken jälkeisen jokiuran muotoutuminen oli kestänyt noin 35.000 vuotta. Hän ei uskonut paikallisia asiantuntijoita jotka väittivät, että veden kumpuava voima on ollut huomattavasti nopeampaa. http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/img/01_9_3.jpg (v. 1852).
    Kuva putouksista 1900-luvun loppupuolella:
    http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/img/01_9_4.jpg
    Pisteviivalla merkitty kohta jolloin Lyell vieraili paikalla. Reuna siirtyy vuosittain 1.2-1.5 metriä. Jokiuran syntyyn on tarvittu alle 7000 vuotta, ei yli 35.000 kuten Lyell oli "laskenut." On voitu todeta, että paikallinen väesto oli aikanaan lähes oikeassa.

    Samoin Lyell väitti aikanaan Egyptin suiston olleen miljoonia vuosia vanha, kunnes alueelta löydettiin v. 1840 Niilin vuotuisten tulvien kuljettamien maakerrosten peittämä suuri kivipatsas. Tutkimuksissa havaittiin että se oli 3200 vuotta sitten rakennettu Ramses II:n kuva ja kun patsaan päälle kertyneet ja patsaan alla olevat tulvien tuomat maakerrostumat tutkittiin, voitiin todeta, että C. Lyellin suistoalueelle antamat miljoonien vuosien ikäarviot kutistuivat muutamaan tuhanteen vuoteen.

    Evoluutiouskonto on täyttä potaskaa.

    Äänestä

Jokainen meistä, joka on joskus lukenyt peruskoulutasoa korkeampaa matikkaa (vaikka lukiossa) tietää, että on olemassa toinen toistaan monimutkaisempia funktioita. Yksinkertaisin funktio on suora. Seuraavaksi tulee paraabeli jne..

Monia luonnonilmiöitä voidaan mallintaa jollain funktiolla. Usein luonnonilmiöt ovat niin monimutkaisia kokonaisuuksia, riippuvat monesta tekijästä, että funktioksi tulee monimutkaisia korkean asteen funktioita. Esimerkiksi ihan minkä tahansa kolmiulotteisen kappaleen konfiguraation (=aseman) ilmoittamiseksi avaruudessa tarvitaan 6 koordinaattia. Lisäksi nämä lähes poikkeuksetta riippuvat aina ajasta, joten vaaditaan kaiken kaikkiaan 7 koordinaattia. Tarvitaan siis seitsemän muuttujan funktio mallintamaan sitä, missä ja miten päin kappale on. Monimutkaista eikö?

Kreationistitieteilijä kuitenkin redusoi mielivaltaisesti monen muuttujan funktion YHDEN muuttujan funktioksi ja linearisoi monimutkaisen luonnonilmiön suoraksi.

On aika erikoista huomata, että kreationisti pitää maailmaa ja luontoa kuin pilkkanaan ajatellessaan sen niin yksinkertaiseksi. Luulisi kreationistilta olevan luontaista ajatella, että kaikkitietävän Jumalan luomus voikin olla monimutkainen systeemi jossa kaikki on sopusoinnussa keskenään.

Lopettiko Jumala koulunkäynnin 7-luokan yhden muuttujan funktioiden piirtelyyn? Mitä jos Jumallalla olikin lukion pitkästä matikasta laudatur tai vieläpä maisterin paperit sovelletusta matematiikasta? Mutta eiiih... Jumala loi suoran.

Äänestä

Creation on the web -sivusto on jäänyt niin monesta virhetulkinnasta ja suoranaisesta valheesta kiinni että eipä kannata moista tuubaa juuri referoida. Jos jutussa on viite alkuperäiseen artikkeliin tai jonkin tiedelehden referaattiin alkuperäisestä tutkimustuloksesta, niin käsitellään mielummin sitä.

Äänestä

Ihan "creationontheweb" tieteellisenä lähteenä? Miksei sarjakuvat kelpaa kuten muille kretupelleille?

"creationontheweb" on samaa sarjakuvatasoa Crickin ja Kivisten ja Sorasten kanssa.

Sitten nämä hihhulit ihmettelevät kiukkuisina ja huuli pyöreänä miksi ihmiset nauravat heille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kriittisesti ajatellen kirjoitti:

http://creationontheweb.com/content/view/5728/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu