Synnyin vuonna -87 perheeseen, johon kuului äiti, isä ja kaksi isosiskoani. Lapsuuteni oli jotenssakkin onnellinen, mutta ei aivan iloinen. Isäni käytti nimittäin alkoholia aika paljon. Kun hän humaltui, hän muuttui väkivaltaiseksi. Muistan moniakin kertoja, kun hän kävi äitiini kiinni... Eikä sekään riittänyt isälleni. Hän vieläpä kävi kerran toisiksi vanhimman siskonikin kimppuun... Siitä nujakasta on siskollani muistona vioittunut peukalo. Kyllä oli sellaisiakin kertoja jolloin isäni meinasin käydä minunkin kimppuun, mutta silloin väliin tuli pappani (isäni isä). Silloin oli aivan kauheaa olla kotona, kun isäni oli humalassa... Kun olin 9- vuotias, isäni kuoli. Se oli kova isku äidilleni (joka kumminkin raskasti isääni) ja siskoilleni. Kyllä minuunkin sattui, mutta tavallaan olin helppottunut siitä, että ei tarvinnut pelätä enää joutuvansa hakatuksi. Siskoni asuivat jo tuolloin muualla... Siskoillani ja minulla on aika suuret ikäerot. Isäni kuoleman jälkeen alkoi äitini viinan käyttö. Hän saattoi olla putkeen muutaman viikonkin humalassa... Se tuntui minusta pahalta... Siskoni soittelivat minulle ja sanoivat minulle: "Koita pärjäillä." Hyvähän heidän oli sanoa, että koita pärjäillä, kun heidän ei tarvinnut katsoa äitini kännäämistä... Monetkohan itkut itkinkään silloin? Mutta jokatapauksessa siskoni ovat tukeneet minua aina. Kiitos siitä heille! Kun aloitin yläasteen, äitini alkoi vähentää juomistaan. Mutta siitä huolimatta hän saattoi joskus olla viikonkin putkeen humalassa. Kun tänä keväänä sain peruskoulun läpi, siirryin lukioon (kummatkin siskoni ovat käyneet myöskin lukion). Todistukseni keskiarvo on aina ollut lähellä 9 eli perhetaustani eivät ole vaikuttaneet koulun käyntiini. Äitini juo edelleen, mutta se on onneksi vähentynyt. Välillä tuntuu, että en jaksa enää, mutta olen elänyt päiväkerrallaan. Olen aina yrittänyt koulussa olla iloinen ja reipas eli niinkuin kaikki asiat olisivat hyvin. Ala- ja yläasteella se olikin tuollaista esittämistä, vaikka olinkin sisältä aivan rikki. Käytökseni on ollut aina 10 ja kuudennella luokalla sain hymytyttöpatsaan. Kaverini eivät tienneet, että meillä menee kotona huonosti... Siskonikaan, eivät tienneet kuinka pahalta minusta tuntui... Mutta kerran, kun olin vanhimman siskoni luona käymässä, minä murruin silloin täysin, kun äitini oli alkanut taas juomaan. Silloin siskoni näki ettei minun asiani olleet hyvin. Niin kuin aijemmin jo mainitsin siskoni ovat tukeneet minua paljon, vaikka eivät ole nähneetkään kovin paljon millaista elämäni on silloin, kun äitini juo. Jokatapauksessa yritän jaksaa eteenpäin positiivisella mielellä. Toivottavasti saitte selkoa tästä sekavalla tavalla kirjoitetusta elämänkerrastani :).
kaikesta huolimatta jaksan eteenpäin :)
hymytyttö :)
81416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
MAHTAVAA TUO OLI KUIN MINUN ELAMAN KERTANI , EN OLIS USKONOT KOSKAAN KUULEVANI SITA TOISELTA IHMISELTA..ISANI KUOLI KUN OLIN 12 VUOTIAS MUTTA AITINI EI ONNEKSI ALKANUT JUOMAAN MUTTA MULLA ON NUOREMPI SISKO JA NIINPA OTIN AITIN KANSSA VASTUUN KAIKESTA... JA TUO TUNNE ETTA VOI OLLA HELPOTTUNUT ON MAHTAVAA ETTA JOKU MUUKIN ON TUNTENUT....MAHTAVAA MA PELKASIN OLEVANI OMITUINEN JA KAUHEA KUN TUNSIN NIIN...
JOS KIINNOSTAA LAITA POSTIA:[email protected]
..tehän olette niin hienoja nuoria, että minä itsekin, vaikka tökerö olenkin, saan kertomuksistanne uutta uskoa ja pontta oman elämäni painuneisiin purjeisiin.
Kiitoksia, ja hyvää jatkoa sekä onnea ja menestystä elämässänne!! -TT-
Hei!
Luettuani kertomuksesi minulle tuli surullinen, mutta toiveikas olo. Sinä vaikutat fiksulta nuorelta, sinä selviydyt. Hyvä jos sinulla on joku ihminen jolle voit paljastaa huonon olosi. Kannattaa myös etsiä ammattiapua ajoisssa, jos et voi tavata sisaruksiasi usein. Mielentervyestoimistossa voit käydä kertomassa murheitasi. Ihmisen kannattaa pitää sillä tavalla huolta itsestään ettei anna tuskan lukkiutua sisälle. Toivon että löydät purkautumistien niille tunteille, joita sisälläsi on. Toivotan sinulle hyvää jatkoa!
tarinasi sivusi osaksi myös omaakin tarinaani, ja nyt kun olen 41-vuotias niin voin hieman kertoa, niistä kompastuskivistä, joihin ilmeisestikin tulet törmäämään tulevissa haasteissasi.
ensinnäkin, viina on siksi kumma aine, että perheen jokainen jäsen sairastuu siihen jollain tavalla, minusta ei tullut alkoholistia vaan Huolehtija joka huolehti liki kaikesta mistä ylipäänsä pystyi huolehtimaan ja vasta viime vuosina, kovan työstämisen jälkeen, Huolehtija minussa alkoi väistymään ja tilalle alkoi kasvamaan oikea ja rehellisempi empatia muita ihmisiä kohtaan.
Miten sen eron huomasi?
Huolehtiminen oli opittu kaava, jossa poika yritti ottaa isänsä roolin jo alle 15 -vuotiaana, ja tätä roolia kannoin kantamistani, se myös vei voimia ja energiaa vaikken onnekseni koskaan mihinkään vakavaan sairastunut, mutta kun prosessoin mielessäni motiivini tekemisiini, niin oli kurjaa joutua tunnustamaan itselleen, että isääni minä vain yritin kaikelle Huolehtimisellani vain miellyttää...
Sisäinen lapsi on kylmästisanottuna kohdattava, mitä aikaisemmin sen oivaltaa, sitä helpommalla pääsee elämästään itsensä kanssa...
toivotan sinulle onnea polullasi ja lukemani mukaan, sinussa on suurta viisautta ja ymmärrystä, kunhan sen aika on vain kypsyä...;))
Hyvin usein nämä huolehtijat (itse avuntarpeessa olevat) hakeutuvat auttamaan heikoimpia.
Kaiken voittava epäitsekkyys on tauti, josta on päästävä tervehtymään, ennen kuin voi elää tasapainoista elämää.
siihen juuri pyrinkin kirjoituksellani...;)
Tosi ihanaa kun olet pärjännyt ja jaksanut.
Ihan jokaiselle lapselle soisi onnellisen lapsuuden, mutta usein käy toisin.
Olen iloinen, että olet nyt lukiossa. Hyvä koulutus on hyvä pohja elämälle.
Toivon sinulle onnellista elämää jatkossa!
piristyin tosi paljon kun luin juttusi sillä minulla on sama ongelma isäni kanssa,oli äidillänikin mutta hän on nykyään täysin raitis..elämäni on ollut ja on edelleen aikamoinen sekasotku mutta hyvä että jotkut pärjäävät noin hyvin elämässä ja koulussakin;) tsemppiä sinulle:)