Nyt sitten annoin avokilleni aikalisän, mutta kaikki tuntuu taas samalta, eli ei miltään. Mua ei jaksa naurattaa hänen juttunsa ja muutenkin saan kylmänväreitä kun hän koskettaa. Mulla on itsellä asenne ongelma enkä pysty edes täysillä yrittämään, kun tämän eromme yksi syy eli toinen mies pyörii joka hetki mielessä. Sovittiin ihastukseni kanssa että hän jatkaa omaa elämäänsä eikä odota minua, kun sanoin etten oikein tiedä mitä haluan. Hän on minusta kyllä edelleen kiinnostunut.
Nyt minun pitäis tunnustella oonko vain kiinni ympäristössä jotka mieheeni liittyy vai oikeasti hänessä... Nyt mua ei taas yhtään itketä, kun hän on tietysti tyytyväinen että olen tullut takasin ja minulla on sen takia ok fiilis. yhdessä oltiin 4v ja aikalisän olen ottanut ennenkin ja muuttanut pois pariksi kuukaudeksi.
Ero tuli nyt, koska petin häntä kännissä enkä välittänyt enää.
Kuinkahan kauan tätäkin jatkuu. En todellakaan pysty harrastamaan hänen kanssaan seksiäkää aikoihin. Eron syitä oli lähinnä huomion ja kiinnnostuksen puute. Hän on ensimmäinen pitkäaikainen seurustelukumppanini vaikka itsekin olen jo 26v. Musta tuntuu että mä olen tän suhteen aikana kasvanut ja aikuistunut ja toivoisin kumppanista nyt erilaisia asioita kuin silloin kun hänen kanssaan tavattiin. Tämä ihastus on juuri sellainen mitä toivon, fiksu ja osaa huomioida naisen ja todella maskuliininen ja kuitenkin hyvin perhekeskeinen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ota ja jätä se pitkäaikaisesi.Minäkin toivoisin niin tehneeni aikaa sitten,ennenkuin tuli lapsi.Ei se siitä paremmaksi muutu,vaikka miten haluasit uskoa.mä olen viimeisen vuoden rimpuillut irti pitkäaikaisestani ja suoraan sanottuna toivon että jostain elämääni ilmestyisi se unelmieni mies joka tekisi lopullisen lopun tällä soutamiselle ja huopaamiselle.pelasta itsesi ennen ku on liian myöhäistä.