On niin raskasta menettää oma lapsi ja vielä niin, että hän itse halusi lähteä pois. Ymmärrän et on mun jaksettava eteenpäin, silti vaikeaa se on.
Niin nuori elämä katosi.. suurin suunnitelmin. Ei sanoja äidillä ole.. Voimat hukassa..
Niin nuori elämä katosi.. suurin suunnitelmin. Ei sanoja äidillä ole.. Voimat hukassa..
Vastaukset 26
Vanhimmat
En löydä sanoja....mutta olet ajatuksissani.
Voimia sinulle!
Ei ole sanoja..olen itse vähän nuoremman pojan äiti.
Sinulla on muistot, onneksi hän edelleen elää niissä -muistoja et menetä. Sinulla on niin rankkaa, että toivoisin että ottaisit kaiken avun vastaan mitä saat, sururyhmät yms. Kokemasi on liian rankkaa ihmiselämäään -ota kaikki apu vastaan. Voimia..sure rauhassa, ole väsynyt..jonain päivänä helpottaa.
Näin vajaan kahden kk aikana menetin kolme läheistä poikani, miesystävän ja mummoni..
voi otan osaa vuosi sitten minun poikani 20- vee kuoli kanssa... tää on ollu ihan hirveän raskas vuosi...mutta olen selvinnyt pahimman yli mutten ikinä selviä siitä täysin.. alkaa kuitenkin helpottamaan..on sinulla oltava voimia ja mene kaikenlaisen avun luo yksin ei tarvitse sinun jaksaa
niin se tuntuu pahalta kun elämä olisi vasta edessä ja kuolee pois..sitä ei jaksa ymmärtää..se on niin väärin..ja meille äideille täysin todellinen piina...ja pitäisi jaksaa voimilla tai ilman-minulla ei kanssa sanoja ole kun sinulle vaan koeta jaksaa.. sure ja itke sitten kun sen järkytyksen jälkeen siihen pystyt..otan osaa!!
Voimia sinulle ja paljon kyyneleitä. Surusi on ehkä suurin suruista, mutta silti niin tavallista nykyään. Toivottavasti hakeudut kohtalotovereittesi pariin, heitäkin on ja he myös tarvitsevat apuasi.
Olen todella pahoillani. Voimia sinulle. Ei tuollaiseen suruun löydy edes sanoja.
liinatukka poikani lähti pois kuukausi sitten.ei omasta halusta,kutsuttakoon sitä vaikka vahingoksi.minulle jäi vielä tyttö ja hänen vuoksi on jatkettava elämää.voin sanoa suoraan että jos poikani olisi ollut ainokainen niin perässä olisin mennyt,sitä ei olisi estänyt mikään.miten se elämä jatkuu?että maito tulee edelleen purkista,linjaautot kulkevat säännöllisesti?minun elämäni jatkuu sekuntti kerrallaan,monesti huudan yksinollessa tuskaa ja surua ulos ja silti on hirveän paha olla.haudata oma lapsensa,voiko olla pahempaa?miksi 24-vuotias kutsuttiin pois?kuka pystyy mulle vastaamaan?ei kukaan,ehkä sitten kaikki selviää kun oma vuoroni tulee.kun ei voi eikä pysty ymmärtämään,lopulta sen sitten hyväksyy väsyttyään kapinointiin jumalaa vastaan ja lopulta myöntämään että sinun tahtosi on tapahtunut ja se tahto on juuri se parhain.surun vallassa tätä kirjoitan,uni ei tule mutta uskon vahvasti että hänellä on hyvä olla,paljon parempi kuin täällä maanpäällä.sinulle äiti haluan sanoa että jostakin se voima tulee vaikka vain vähäksi aikaa kerrallaan.tiedän miltä sinusta tuntuu,tiedän todella.me elämme kuitenkin toivossa,jälleennäkemisen toivossa.elän mukana surussasi ja haluaisin nytkin halata sinua.
...lähti minunkin poikani. Vammainen hän oli, autistinen epileptikko - sairauden kiusaama, viime aikoina huonossa kunnossa. En tiedä miten tämä pääsi tapahtumaan, olin toisessa huoneessa enkä kuullut tapahtumasta mitään. Syytän itseäni lapseni hoidon laiminlyönnistä. Tahtoisin täältä pois mutta jos tapan itseni en koskaan tule näkemään lastani. Nyt elän vain ohuen toivon varassa, ehkä Jumala armahtaa minua ja poikaani. En tiedä miten tarttuisin elämään, entiseksi se ei enää koskaan palaa.
Rakas kanssasisareni, voit olla aivan varma, että Jumala armahtaa. Hän on Rakkaus. Ei todellakaan ole sinun syysi, että poikasi kuoli. Meillä jokaisella on oma aikamme kuolla ja oma tapamme kuolla, ja vain yksin Jumala tietää ne asiat. Ja vain yksin Hän päättää niistä. Hän on elämän ja kuoleman Herra. Kuoltiin me sitten millä tavalla tahansa. Sure surusi ja ikäväsi, mutta älä syytä itseäsi. Rukoile, se auttaa. Sillä Hän, joka antoi surun, tuo myös lohdutuksen. Ole vapaalla mielellä, et ole syyllinen kenenkään kuolemaan. Rauhaa ja Rakkautta sinulle, tv. Poikani menettänyt minäkin.
Hei sinä äiti et sinäkään voi 24h olla vieressä katsomassa ettei pojallesi tapahdu mitään...aina täytyy tehdä kotihommatkin ja jos olet talon sisällä et siis jättänyt heitteille ET VOI SYYTTÄÄ ITSEÄSI sitten niin kävi ja toden näköisesti olisi käynyt vaikka olisit ollut vieressä.. ja poikasi AIKA oli sitten nyt ,VAIKKA VAIKEAHAN SE ON AINA HYVÄKSYÄ oman lapsen kuolema...minäkin olen sen asian hyväksymään vaikka tiukalle on vetänyt.. ja mutta jos ei ole mitään mahdollisuuksia asiaan vaikuttaa ...niin rukoillaan vaan yhdessä ja erikseen asioille Taivaan isän varjelus... vähän yli vuosi sitten kun poikani kuoli kolarissa kirjoittelin täällä palstalla olin niin maassa ja suruissani joku kysyi lupaa rukoilla minun puolestani ..annoi luvan ja kuin kumma kosketus olisi minut sen jälkeen varjellut...kuka lie ollut se ihminen mutta sain apua siltä ihan tosi..voisin kiittää sitä nyt jos hän lukee ja olelee vielä täällä näillä palstoilla..??? sitä en tiedä onko, mutta toivon sinulle VOIMIA lapsen menetys on aina ISO ASIA sinulle on käynyt maailman pahin asia..se on niin luonnon vastainen tuo että äiti lapsensa hautaa..mutta valitettavasti niin aina silloin tällöin käy...ja sitten meidän pitää se hyväksyä/ ja KESTÄÄ otan osaa suruusi-älä itseäsi syytä asioille et mitään voi koeta saada apua itsellesi
ja ainahan voit kirjoitella täällä MEITÄ ON PALJON TÄÄLLÄ JOTKA OVAT KOKENEET SAMAN !
...kun viestisi luin..paljon lämpimiä ajatuksia sinulle ja voimia jaksaa...itselläni on 5 lasta, vanhin kohta 22....ei maailmaan suurempaa tuskaa voi mahtua kuin lapsensa menetys...halaus täältä sinulle ja jaksamista.
Oma läheiseni haudattiin muutama viikko sitten.
Pappi joka siunasi vainajan, oli ortodogsi ja mielestäni osasi puhua lohdullisesti.
Toimitus kesti pari tuntia, aluksi oli liturgia (arkku kokoajan auki) ja sitten siunaus ja hyvästijättö.
Pappi sanoi, että vaikka ihminen kuolee, henki on meidän lähellämme. Hän on tehnyt tehtävänsä maanpäällä ja hän on välivaiheessa(en muista millä nimellä hän tätä sanoi) missä odotetaan viimeistä tuomiota. Tässä vaiheessa hän ei enää pysty vaikuttamaan tulevaan, mutta me läheiset voidaan rukoilla hänen puolestaan jos hänellä on tahallisia tai tahattomia syntejä sovittamatta.
Puolestaan hän (vainaja) suojelee meitä kaikelta pahalta. Pappi painotti tätä lausetta useita kertoja ja minulle ainakin se vaikutti syvällisesti. Siunaustilaisuudessa oli paljon nuoria ja huomasin miten se liikutti heitäkin.
Meidän rukouksella on merkitystä siihen, että me näämme vielä taivaassa toisemme ja se olkoon lohtuna meille kaikille sureville.
Voimia ja jaksamisia kaikille!
MINUN Mieheni oli ortodoksi , hän erosi siitä seurakunnasta valheellisten pappien takia.
mielipiteesi, jätän se omaan arvoonsa!
arvasin, että tulee näitä kommentteja!
Eihän sitä voi yleistää, että kaikki papit!
Jos ja kun luit kirjoitukseni ...kirjoitin niiku asiat on ko.uskonnosta!!! se on niin että jos et saa seurakunnastasi MITÄ ETSIT.. vastauksia kysymyksiisi...tai ne on vain epämääräisiä...miksi sitten maksaa VEROISSA sen uskonnon kuluja pois vaan siitä on täällä sellaisia seurakuntia mistä saa oikeita vastauksia.
Otan osaa menetyksiisi. Minäkin menetin poikani. Hän oli 19v., kun hän kaksi vuotta sitten lähti pois. Oman käden kautta. Jumala yksin tietää, mikä tämän kaiken tarkoitus on, kun meille tällaista annetaan kestettäväksi. Voimia sinulle, kanssasisareni. "Päivä vain, ja hetki kerrallansa,..." menee sanat jossakin tosi kauniissa laulussa, jonka olen kuullut joskus. Näin me voidaan vaan mennä eteenpäin. Enempään ei ole voimia. Minä myös ajattelin niin, että jos tytärtäni ei olisi, miten helposti olisin myös itse lähtenyt pojan perään. Enkä minä tiedä sitäkään, onko minusta tyttärelleni avuksi tässä kauheudessa...Kaikille niin rankkaa....
Voimia sinulle surussasi. Sinun surusi on myös minun. Minäkin menetin poikani n. viisi kuukautta sitten. Kuolinsyy ei vielä selvillä. Vaikeaa on ollut ja on, vieläkin tuntuu, että eihän tämä voi olla tottakaan ja varsinkin nyt keväällä on jostakin syystä tuntunut vielä raskaammalta. Elämä kuitenkin kantaa, vaikka ei uskoisi ainakaan aluksi.
teki itsemurhan 6 vuotta sitten. Miksi? Sitä ei kukaan tiedä. Suuri suru ja kaipaus rinnassa, nyt jo helpompaa.
Mutta yksi asia lohduttaa, Jeesus on herättävä hänet viimeisenä päivänä kuolleista, kuin myös teidän lapsenne. Se lupaus on varma.
Myötäelän surussanne
Isä
Kiitos, ja voimia sinullekin tälle yhteiselle tiellemme. On totta mitä kerroit, Jeesus pelastaa heidät. Ja me saadaan olla heidän kanssaan sitten, kun meidänkin aikamme tulee.
Tulski toivon voimia ja paljon jaksamista suuressa surussasi. Eteenpäin on jaksettava, mutta yksin surun kanssa ei kannata jäädä. Puhuminen auttaa. Suuren surusi keskellä tulet huomaamaan, ketkä ovat todellisia ystäviä.
Minäkin menetin 27-vuotiaan poikani vuosi ja kuukausi sitten. Pojallani oli hyvä työpaikka, oma asunto jne. Pojallani oli vakava sairaus, mutta kuolema tuli yllättäen. Kuolinsyy on epäselvä. Onko joku edesauttanut poikani kuolemaa... Tähän poikani kuolemaan liittyy "pahoja" ihmisiä. Näin untakin poikani kuolinyönä...kaikki oli sekavaa...sitten poikani käveli minua vastaan. Hän hyvästeli unessa minut, mutta se unen sekavuus vaivaa minua, vaikuttiko joku paikallaolijoista poikani kuolemaan? Kuolinsyytutkimus on tehty, mutta poliisin toimesta huolimattomasti.
Elämää on jaksettava eteenpäin...päivä kerrallansa. Olen useasti kokenut, että poikani on lähelläni. Uskon ja toivon, että kuolemani jälkeen, tapaan poikani.
ja voimia lähetän sinulle. Ensi yönä tulee viikko kun menetin oman 19 vuotiaan esikoispoikani auto-onnettomuudessa. Me itse lähdimme häntä etsimään kun ei kotiin kuulunut eikä puhelimeen saanut yhteyttä. En koskaan unohda sitä kun pimeässä metsässä näin pahoin romuttuneen auton...
Ei tällaiseen tuskaan ole sanoja ei keinoja ei mitään!! Hetki kerrallaan on jaksettava mennä eteenpäin. Poikani on Taivaan Isän luona ja hänellä on nyt hyvä olla. Uskokoon tai ajatelkoon kuka muu mitä tahansa!
Pariin päivään en ole pystynyt itkemään... elimistö suojaa minua vielä. Kun tämä shokki vaihe on ohi, niin pelkään miten selviän, miten jaksan... 16-vuotiaan kuopuspojan takia on pakko jaksaa.
Voimia ja kaikkea hyvää sinulle.
Kovasti voimia sinullekin, äärettömän murheen kohteeksi joutunut äiti. Yritetään jaksaa, päivä kerrallaan, niin meidän pojat varmasti haluaisivat meidän tekevän. On monia äitejä ja isiä, jotka kantavat menetettyä lastaan sydämessään. Minun poikani oli myös 19v.kuollessaan, esikoinen. Jäi tytär kuitenkin meille, kuopus, joka oli veljensä kuollessa 16v.
Paljon yhteistä meillä. Jaksellaan, myötäeläen.
Hei sinä äiti ...OTAN OSAA ...tiedän miltä tuntuu...minulla on runsan vuosi...viikko yli vuosi hautajaisista ...kolarissa meni minunkin poika 20-vuotias...kyllä ei sitä heti pysty itkemään mulla meni sokki vaiheen purkamiseen 2kk siis en USKONUT sitä asiaa EN ja jos uskoinkin en kuitenkaan uskonut...ei se ollut totta...ei ja kuitenkin oli... mulla ammattilaiset sai lukot lopuksi auki...piti ihan ambulanssi kuskit kutsua meidän palaveriin kertomaan asiat miten ne oli ettei janka tää oma pää sitä kolaria mitä me ei kuitenkaan nähty..ja miten kaikki oli ollut ja mennyt..ei kannata huolehtia itketkö nyt.. sinä itket vielä sitten kun sinun oikea tajunta sen alkaa oikeesti käsittämään ja mielessäsi jo kuitenkin itket ..ei suru työ ole jokin suoritus se kyllä tulee aikanaan mutta se helpottaa sitten kun sen saa alkuun sitten kun sen aika on...en toivoisi näitä kokemuksia kenellekkään ja jatkuvasti niitä tulee kaikille meille...ennalta arvaamattomasti- on se niin väärin!!!
Voimia teidän perheelle ihan kaikille..se 16- vuotias tarttee tosissaan teidän tukea nyt ...meillä kanssa oli 16- v poika joka suree ihan väärällä tavalla, nyt se on siis 17 ja siitä kuolleesta tuli sille sankari/ jumala jota se palvoo ihan hirveesti ja on masentunut yms. yms. ja se onkin jo ihan toinen juttu..eli ei riitä kun joku lähtee siinä oli jo ihan tarpeeksi saa lisää ongelmia elävien kanssa...kun ne ei pysty suruaan purkamaan niinkun me aikuiset.
Käyt läpi varmasti vanhemman pahinta mahdollista tuskaa. Olen todella pahoillani puolestasi.
Nuorena oman käden kautta lähteminen on tajuttoman traagista, ongelmista kun olisi varmasti aikuisiälle mennessä selviytynyt.
Omakin läheiseni on lähtenyt oman käden kautta ja minulla avain parantumiseen oli se, että arvostan rakkaani jokaista valintaa - myös sitä viimeistä.