Elämme jo kuudetta vuotta etäsuhteessa (500 km) ja olen ollut ihan tyytyväinen parisuhteeseemme. Nyt alkaa jostakin syystä nyppiä naisystäväni sukurakkaus.
Olen taas hänen luonaan lomalla, ja päivämme kuluvat tätä kaavaa noudattaen: naisystävä menee töihin. Minä seikkailen kaupungilla sen ajan, lueskelen lehtiä kirjastossa ja teen ruokaa yms.
Naisystävän päästyä töistä menemme hänen vanhan äitinsä ja isänsä luo. Siellä vietämme yleensä 3-5 tuntia, kun hän leikkaa ruohon/tekee sahaushommia/nikkaroi ja pitää äidilleen ja isälleen seuraa. Saatamme myös 'vahtia' hänen dementoitunutta isäänsä äidin käydessä kaupungilla. Jossakin vaiheessa hänen veljensä ja muut sisaruksensa tulevat myös paikalle, ja istuvat sen muutaman tunnin siellä.
Kellon ollessa n. 22 suunnistamme hänen kotiinsa, ja nukkumaan.
En jaksa ymmärtää tätä jatkuvaa vanhempien luona laukkaamista joka ikinen päivä. Kuulemma hänen vanhempansa ovat jo vanhoja ja voivat kuolla milloin vain, joten siellä pitää käydä jatkuvasti. Ongelmana on se, että minä en ehdi viettää lainkaan kahdenkeskistä aikaa naiseni kanssa.
Olenko nössö ukko tossun alla?
Viikonloppuna menemme heti aamupäivästä hänen vanhempiensa luo tekemään puutarhahommia...
Miten voisin ilmaista että minusta tämä ei ole enää parisuhde???
Olen taas hänen luonaan lomalla, ja päivämme kuluvat tätä kaavaa noudattaen: naisystävä menee töihin. Minä seikkailen kaupungilla sen ajan, lueskelen lehtiä kirjastossa ja teen ruokaa yms.
Naisystävän päästyä töistä menemme hänen vanhan äitinsä ja isänsä luo. Siellä vietämme yleensä 3-5 tuntia, kun hän leikkaa ruohon/tekee sahaushommia/nikkaroi ja pitää äidilleen ja isälleen seuraa. Saatamme myös 'vahtia' hänen dementoitunutta isäänsä äidin käydessä kaupungilla. Jossakin vaiheessa hänen veljensä ja muut sisaruksensa tulevat myös paikalle, ja istuvat sen muutaman tunnin siellä.
Kellon ollessa n. 22 suunnistamme hänen kotiinsa, ja nukkumaan.
En jaksa ymmärtää tätä jatkuvaa vanhempien luona laukkaamista joka ikinen päivä. Kuulemma hänen vanhempansa ovat jo vanhoja ja voivat kuolla milloin vain, joten siellä pitää käydä jatkuvasti. Ongelmana on se, että minä en ehdi viettää lainkaan kahdenkeskistä aikaa naiseni kanssa.
Olenko nössö ukko tossun alla?
Viikonloppuna menemme heti aamupäivästä hänen vanhempiensa luo tekemään puutarhahommia...
Miten voisin ilmaista että minusta tämä ei ole enää parisuhde???
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jokaiselle ovat omat vanhempansa todella tärkeitä... Itse en kuitenkaan välttämättä olisi valmis hoitamaan vanhempiani sitten kun he ovat siinä iässä, että tarvitsevat apua. Jokainen tekee oman valintansa...
Keskustele naisesi kanssa, kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä elämältä haluat... Ehkä hän ymmärtää, tai sitten sinun on vain etsittävä rakkautesi muualta, ja parisuhde... Pitäisi naiselta riittää aikaa sinullekin, ja jos kerran hänellä on sisaruksia, nin kai he voisivat käydä vanhempien luona vaikka vuorotellen, jotta aikaa jäisi muuhunkin elämiseen. Onhan totta että ihminen voi kuolla milloin vain, mutta on hyvä olla joku kun niin tapahtuu, ettei ole sitten ihan yksin...
Luulen, että naisesi ymmärtää kun vain otat asian esille ja keskustelet. Ei ole oikein sinua kohtaan, että tulet katsomaan häntä pitkän matkan takaa ja sitten hänellä ei ole aikaa sinulle!
Ihminen laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, ja sinä olet saanut suhteessasi hopeatilan.
Sano naisellesi, että palaa asiaan, kun olet hänen elämässään number one.
Olen itse käynyt läpi samanlaisen suhteen. Yhteistä aikaa ei koskaan tuntunut löytyvän. Aikansa sitä jaksoi uskoa, että tilanne muuttuu.
Eihän se siitä mihinkään muuttunut. Nostin kytkintä ja jatkoin elämässä eteenpäin.
Nyt olen uudessä suhteessa ja kummasti sitä aikaa löytyy vaikka kummatkin on kiireisiä. Niin kiire ei ikinä ole etteikö yhteisiä hetkiä löydy. Mies pitää minua kuin kukkaa kämmenellä. Olen hänen tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäinen.
Kyllä sen huomaa koska toinen välittää aidosti. Sen huomaa sitten kun se kohdalle osuus.
Usko pois, huonoon suhteeseen ei kannata jäädä. Jokainen meistä ansaitsee hyvän parisuhteen. Sitä kannattaa hieman odottaakin.
Toivon kaikkea hyvää ja jaksamista, joko vanhassa suhteessa tai sitten uuden etsimisessä .
Joskus kaikki kääntyy tosinpäin...
Parikymmentä vuotta sitten mieheni oli meistä menevämpi. Valitin ja narisin ilman tulosta. Mieheni kehotti minuakin kulkemaan enemmän.
Lasten syntymien jälkeen olen todellakin ollut menossa - kokoajan... Mieheni taas on aina kotosalla. Melkeinpä tekisi mieleni valittaa, että hän on liikaa kotona... Niinpä niin :).
Sen, milloin toinen välittää aidosti todellakin huomaa, muttei siitä kuinka paljon on yhteistä aikaa.
Ei kuulosta normaalilta touhulta. Nainen on liian kiinni vanhemmissaan.
Itse en sietäisi moista kumppania.
määrittelee normaalin?
Itse vieroksuin tuttavaperheen tapaa toimia, kun perheen äiti sairastui vakavasti ja joutui sairaalaan. Hän ehti olla siellä ennen kuolinpäiväänsä (jonka lääkärit etukäteen ennustivat tarkasti) vain 4 viikkoa, jona aikana hänen miehensä ja aikuiset lapsensa kävivät siellä vain muutaman kerran, pikaisesti. Onko tämä normaalia?
Mielestäni se, että nainen haluaa viettää aikaansa vanhempiensa luona joka päivä monta tuntia, vaikka hänen miesystävänsä on tullut kaukaa hänen luokseen, jotta he voisivat viettää aikaansa yhdessä, ei ole normaalia. Tämä on minun käsitykseni normaalista - ei mikään yleinen määritelmä.
En tarkoita, että vanhemmat pitäisi unohtaa. Jos he asuvat omakotitalossa ns. itsenäisesti - kuten kirjoituksesta päättelin - he eivät ole kovinkaan lähellä kuolemaa.
Jos vanhemmista haluaa huolehtia, siellähän voi pistäytyä (vaikkapa tunnin verran) tarkistamassa tilanteen ja koska sisaruksia asuu paikkakunnalla, näitä pistäytymisiäkin voi jakaa sisarusten kesken.
Itse en todellakaan vierailisi 500 km:n päässä miesystävän luona, jos hänen kanssaan pitäisi sitten viettää kaikki aika hänen vanhempiensa luona eikä yhteistä aikaa käytännössä olisi.
Kertomasi esimerkki oli sitten toista äärimmäisyyttä.
jos vaikka ilmaisisit naisystävällesi, että haluaisit edes pikkuriikkisen enemmän aikaa kahdestaanololle?
Kai kuitenkin yöt vietätte kahdestaan?
Itse olen nainen ja todennut, etten kovin paljon kaipaa kahdenkeskistä nyhjäämistä muuten kuin sängyssä. Ehkä sinunkaan naisesi ei kaipaa?
Puhu kuitenkin rehellisesti tuntemuksistasi hänelle. Ei kai ole pakko roikkua epätyydyttävässä suhteessa?
Yritin ottaa taas asiaa puheeksi, mutta sain vain raivostuneen vastauksen...kuulemma vaadin liikaa, jos hänen pitää hylätä vanhempansa. Olenhan minä kuitenkin kuulemma siellä mukana ja olen todella epäreilu jos vaadin häntä vähentämään oleilua siellä. Vanhemmat kuulemma kuitenkin kuolevat jonain päivänä eikä hän halua heitä hylätä kun siellä ei isän dementian takia ketään muuta enää käy.
Hohhoijaa, kiitos kommenteista. Täytynee mietiskellä...
Ovatko sinun vanhempasi vielä elossa? Jos ovat, vaadi, että vietätte aikaa heidän luonanne yhtä paljon. Ehkä sitten naisesi tajuaa, miltä tuollainen tuntuu.
jos hän ei halua ymmärtää sinun tuntemuksiasi asiasta sinun on tehtävä omat johtopäätöksesi asiasta. Mikä naisellesi on tärkeintä? Minä olen todenäköisesti hylännyt vanhempani, koska laitan miesystäväni etusijalle. Minulle oma hyvinvointi on kuitenkin tärkeä ja tyydyttävä parisuhde merkitsee minulle enemmän kuin sairaat vanhemmat.Oliko pahasti sanottu? En sitä sano, ettenkö vanhempiani käy auttamassa, mutta teen sen viikolla kun olen yksin.Jaksamista sinulle!