Mieheni on mitä ilmeisemmin pettänyt minua viime kesän aikana, juuri kun saimme kolmannen lapsen. Tämä kävi ilmi niin että aloin kuulla asiasta vihjailua eri suunnilta. En tunne täältä paljoa porukkaa (en ole kotoisin täältä) joten on hankala tietty erottaa puheet todesta ja valheesta. Mutta nyt sitten sattui niin 'hassusti' että jutustelin yhden naisen kanssa jonka mies oli myös pettänyt häntä ja hän alkoi puhumaan minulle siihen sävyyn että minäkin olisin siis tietoinen siitä että mieheni on minua pettänyt. Vaikka siis en ole satavarma. No kävi sitten ilmi että tämä kyseinen nainen oli ihan itse nähnyt mieheni toisen naisen kanssa.
Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi mieheni kanssa mutt se menee aina vaan tappeluksi. Ukko ei suostu kuuntelemaan syytöksiäni vaikka olen sanonut että haluan vaan kuulla miten asia oikeasti on. Ja mitä siis on tapahtunut.
Ukko vannoo uskollisuuttaan äitinsä nimeen...mut en voi uskoa sitä. Olen siis nyt melekin varma että ukko on pettänyt ja haluaisin myös tunnustuksen ukolta itseltään. Oon kyllästynyt pitkään kestäneisiin juoruihin asiasta ja uskon että ite en voi tätä asiaa alkaa käsittelemään kunnolla ennenkuin ukko tunnustaa.
Todennäköisesti jatkan seurustelua pettämisestä huolimatta,mutta kai mulla on oikeus kuulla tapahtunut ukolta itseltään..??!
Pitääkö tässä rueta uhkailemaan että saan tunnusteuksen vai mitä..??! Pää on sekoomassa tämän asian takia. Haluisin vain käydä tämän asian läpi ja heittää syrjään.
Pitäis olla sen verran miestä että vois tunnustaa!!
Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi mieheni kanssa mutt se menee aina vaan tappeluksi. Ukko ei suostu kuuntelemaan syytöksiäni vaikka olen sanonut että haluan vaan kuulla miten asia oikeasti on. Ja mitä siis on tapahtunut.
Ukko vannoo uskollisuuttaan äitinsä nimeen...mut en voi uskoa sitä. Olen siis nyt melekin varma että ukko on pettänyt ja haluaisin myös tunnustuksen ukolta itseltään. Oon kyllästynyt pitkään kestäneisiin juoruihin asiasta ja uskon että ite en voi tätä asiaa alkaa käsittelemään kunnolla ennenkuin ukko tunnustaa.
Todennäköisesti jatkan seurustelua pettämisestä huolimatta,mutta kai mulla on oikeus kuulla tapahtunut ukolta itseltään..??!
Pitääkö tässä rueta uhkailemaan että saan tunnusteuksen vai mitä..??! Pää on sekoomassa tämän asian takia. Haluisin vain käydä tämän asian läpi ja heittää syrjään.
Pitäis olla sen verran miestä että vois tunnustaa!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kysy siltä naiselta tarkemmin asiaa ja kerro ,että miehesi kiistää kaiken.
Nainen voi olla sinulle kateellinen ja kertoo paskaa miehestäsi...
Jos miehesi on pettänyt sinua ootus aikana ,niin se on ohimenevää ja hän kärsii siitä eikä halua loukata tunnustuksillaa sinua.
Kyllä se asia ajan kaa selviää, kunhan opit tuntemaan paikkakunnalla ihmiset ja erotat paskaa puhuvat, jotka ovat kateellisii sinulle.
sE nainen häpeää ,jos on kajonnut mieheesi ja tietää sinun silloin odottavan vielä pikkusta
sinuna en kysyisi sitä ,koska ajan kaa siitä seuraa vain riitoja ja ero. JOSKUS ON HYVÄ OLLA TIETÄMÄTTÄ PIKKU SEIKKAILUT JA JÄTTÄÄ NE OMAAN ARVOONSA.
KÄVELE VAAN LAPSIESI JA MIEHESI KAA kylällä!!!
ja näytä ,ettei kukaan tuu teidän väliin.
..koska ei haluaa olla kanssasi. Tämä kakkosille tiedoksi, niin yksinkertaista se on.
HUHUUU... Siis kakkonen sanoo YKKÖSELLE NOIN.
heheeeheheeehehehhhehehhhehehehehehehehehehehhhehe
Miten pääsee eroon tunteesta että muut pitää pellenä?sinisilmäsenä?
..tunteesta et porukka kattoo et siinä se tietämätön typerys kulkee?
Ahdituksesta ku kaikki muut tietää mut minä en?
Tiedän että mieheni rakastaa minua. Olen saanut kuulla sen joka päivä näiden vuosien ajan.
On vain joku pakottava tarve saada 'kaikki muutkin' tietämään se.
Kaikesta huolimatta ollaan yhdessä. 'Se on sun mies ja te ootte jokatapauksessa yhdessä' -tämänkin sain kuulla. Mut riittääkö se? Miks sen pitäis riittää..
En mä tiedä TARVIINKO mä tunnustusta, mutta tämä epätietoisuus on ahdistavaa.TOSI ahdistavaa. Ja tämäkin taas johtaa siihen että 'nämä muut' ajattelee että mikä epätietoisuus ?? Ukkos on sua pettänyt,eihän siinä mitään epävarmaa enää oo..
mut se v*tun tunnustus.
pelleä tee, jos kumppani pettää? Ei ole petetyn häpeä ja moka, vaan pettäjän. Ja ei kannata ajatella mitä muut ajattelee, vaan toimia sen pohjalta mikä tuntuu itsestä parhaimmalta ratkaisulta.Ymmärrän kyllä senkin, että pahaltahan se tuntuu, jos toiset pitävät typeränä sun valintaa miten elämäsi elät:( (Ja reilu pettäjä kyllä tunnustaa tekonsa)
etkä sinä ole pelle tai mitään muutakaan vastaavaa, jos miehesi on sinua pettänyt.
Ja minusta nyt tuntuu että epäilisin tuotakin ihmistä joka tuollaista sanoo, onhan miehesi voinut kävellä kadulla, siskonsa tai muun sukulaisen kanssa, tai vaikka työporukan mukana.
En oikein uskoisi tuollaisia epämääräisiä näin miehesi vuosi sitten vieraan naisen kanssa juttuja.
Ethän ole tietämätön,kerta ystäväsi on sen kertonut sinulle .
SE EI TEE SINUSTA PELLEÄ
Ukkos ei tunnusta ,koska RAKASTAA SUA PISTE...*
Et sinä elä tunnustuksen kanssa siinä ukkos rinnalla ja kun paikkakuntakin on outo niin erohan siitä tulee SITÄKÖ SINÄ HALUA TUNNUSTUKSILLA .
Nosta nokka ylös ja elä omaa elämääsi perheesi kanssa .
VIIS SIITÄ MITÄ TOISET AJATTELEE ,UKKOS ON SANONUT ,ETTÄ RAKASTAA SUA ,ANNA SEN RIITTÄÄ..
SUN VAAN TÄYTYY ELÄÄ SEN KANSSA ..*
niin sehän ei tunnusta - ikinä.
Tunnen tämmösen tapauksen, tuolla se löhöää sängyssä.
Kerran yhdestä asiasta bluffaamalla kerroin tietäväni ja arvasin loput, ja kun se osui oikeaan, myönsi. Hetken päästä kun paljastin bluffini, hänkin totesi että ei se asia sittenkään ole niin, kuin oli just tunnustanut. Vastasi muuten vaan niin?!?!?!?!?!?
Että tämmösiä tapauksia. Ja muut asiat se kieltää ja kieltää, vaikka olis todisteitakin, mutta rysän päältä on kiinni saatava, jos meinaat saada myöntämään, ja sittenkin sillä saattaa olla hyvä selitys.
Noita, just noita miehiä yleensä yhdistää loistavat puhelahjat.