rakkauden TUSKA

Moi!
Oletko miettinyt niitä seikkoja jotka mielestäsi tekevät tunteidesi kohteen saavuttamisen mahdottomaksi?

Minun nähdäkseni liki ainoa ohittamaton seikka on se jos tunteidesi kohde on kuollut ja silloin tietty rakkauden tunne on hieman sävyttynyt muillakin tunteilla.
No okok ehkä jo filkkari voi olla mahoton , mutta niihin ihastuntaan ei rakastuta.

Joten mitä ihmeen ohittamatonta jäi jäljelle?
Mieti miten sinun pitäisi toimia saadaksesi toinen kiinnostumaan huomaamaan että sinä rakastat, en tarkoita että pitäisi esiintyä tai esittää, ole vain oma itsesi, mutta on selvää että sinun täytyy jotenkin ponnistella saavuttaaksesi päämääräsi, olla rohkea ja uskaltaa ottaa riskejä.

Jos sitten tulee lunta tupaan on paljon mukavampi (luullakseni) parannella sydäntään kun on tehnyt kaikkensa ja käyttänyt tilaisuutensa tarkasti, eikä ole vain voihkinut että "voi kun uskaltaisin".

Mutta jos olet ihastuksen kourissa , en osaaa neuvoa, rakkaus on kuitenkin aika vakava ja pitkällinen tunnetila ja siihen liittyy pakostakin jonkin verran toivoa siitä että kumppanillakin on tunteita sinua kohtaan, yleensä vain esteenä on, aika, paikka tai jokin muu teistä riippumaton tekijä.

Mutta toivon Sinulle onnea ja menestystä,
jos koet tehtävän liian raskaaksi toteuttaa,
toivotan Sinulle voimia koota sydäntäsi.
Älä jätä elämääsi elämättä!
Tsemppiä!


ps. Itse tuskittelen "koukussa" hiljattain eronneeseen ihanaan mieheen, odotan sydän karrella, päivää jollloin hän on valmis uuteen elämään, vaikka se veisi miten kauan.

Mikä on tilanteesi? Itse kärvistelen samanlaisessa tuskassa. En oikein tiedä, mitä tehdä. KUmmatkin tykätään toisistamme, mutta emme tule olemaan yhdessä - ainakaan tässä elämässä! Ellei kohtalo nyt aja meitä joku päivä yhteen (mitä suuresti toivon)...

Anna mennä,
ei se ota jos
se ei annakkaan =)

Tiedän tunteen. Itse olen naimisissa, kuten myös rakkauden kohteeni on. Molemmilla lapsia ja lähes seksitön liitto.
Itse olen miettinyt eroa jo vuosia, lasten takia yritän jaksaa päivän kerrallaan. Rakkaus aviomieheeni on loppunut, syitä on monia.
Joka päivä mietin, miten ja milloin tämä loppuu. Ja entäs sitten, jos minä eroan, jatkuuko suhde tähän varattuun mieheen. Kaikki nämä ajatukset joka päivä mielessä. Välillä tuntuu todella raskaalta. Tämä ei ole mikään hetken ihastus, vaan pikkuhiljaa rakkaudeksi syventynyt suhde. Toivon "lapsellisesti", että voisimme erota sulassa sovussa eikä lapset kärsi. Välillä toivon, että mieheni löytäisi toisen ja jättäisi minut, kun minä en siihen näköjään pysty.
Kauankohan tätä jaksaa. Mutta rakkaus on ihanaa, vaikka se onkin välillä yhtä tuskaa. Koetetaan kestää.........

Tuossa tilanteessa ei auta mikään muu kuin rakastaa vaan!

On se ihmeellistä ja mahtavaa, tuo rakkaus. Olen ollut aviomies ja isä jo kauan ja rakastan yhteenkasvanutta puolisoani ja lapsiani paljon. Seksielämäkin on hyvää ja nautittavaa, vaikkakin turhan harvoin.

Mutta nyt olen ollut kuumeisesti rakastuneena toiseen "perheen äitiin" jo kuukausia. Olemme tavanneet vain muutamia kertoja, nopeita halauksia ilman suudelmia ja paljon paljon juttelua ja sähköposteja. Hän tuntuu 100%:n varmasti siltä oikealta. Olemme molemmat varovaisia ja emmekä halua missään nimessä vaarantaa avioliittojamme.

Mutta tuo kytevä rakkauden tauti. Tuntuu kauhean kipeältä ja ahdistavalta kun rakastaa jotakin aivan valtavasti. Ajattelee häntä 100 kertaa päivässä, yrittää etsiä romanttisia ohjelmia TV:stä, kuulee jatkuvasti rakkauslauluja joka paikassa. Anssi Kelan "Sormus" kolahtaa pahasti vaikka ennen en ollut kuullut koko äijästä. Tuntuu niin kummalliselta, kun alan jo lähennellä keski-ikääkin. Voivoivoi.