Kestin mieheni taholta väkivaltaa, alistamista, yms. perhehelvettiä 6 vuotta, jälkikäteen ajateltuna mietin sitä, että miten ihmeessä siedin sitä ja miksi? Onnekseni tajusin lopulta, että mieheni täytyy olla jollain tavalla sairas, koska hän ihan syyttäsuotta saattoi hakata minua, eikä edes jälkikäteen tunnustanut eikä myöskään katunut tekojaan. Minulla meni kuitenkin kaksi vuotta aikaa työstää menneisyyden tapahtumia. Haluan tuoda esille sen seikan, että jos parisuhteessa toinen osapuoli lyö kerran niin suurella todennäköisyydellä hän jatkaa lyömistä tulevaisuudessakin, väkivaltaisesta suhteesta kannattaa lähteä heti pois.
Perheväkivaltaa pakoon
Päivi-
0335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.