Kohtuutontako?

Tapasin noin puolitoista vuotta sitten kaverien kautta erään miehen. Meistä tuli ensin ystäviä ja jossain vaiheessa tajusin olevani totaalisen rakastunut häneen. Kun hän sai tämän selville, tein selväksi, etten koskaan aloita suhdetta hänen kanssaan tai mene sänkyyn hänen kanssaan. Suhde on kuitenkin luisunut tavallaan kai enemmäksi kuin ystävyys, vietämme paljon aikaa yhdessä ja koskemmekin toisiimme enemmän kuin kaverit(hän tulee aina halittavaksi, jota vastaan minulla ei ole mitään). Olen tehnyt selväksi, että hän on täysin vapaa tekemään aivan mitä haluaa muiden naisten kanssa.

Nyt eilen illalla hänen siskonsa (juovuksissa) haukkui minut aivan pystyyn, kohtelen hänen veljeään kuulemma aivan kamalalla tavalla. Yksi yhteinen miespuolinen ystävämmekin sanoi, että tilanne on kohtuuton! En ymmärrä mikä ongelma tässä on, hänellä ei ole vaikeuksia saada naisia, joten seksiä hän saa ja hänen ei ole mikään pakko viettää aikaa minun kanssani! Kysyin asiaa häneltä itseltään, mutta en saanut oikein minkäänlaista vastausta... Mitä mieltä muut miehet ovat? Pitäisikö minun sanoa hänelle, ettemme voi olla enää tekemisissä "hänen omaksi parhaakseen"? Kai aikuinen mies tietää itse mitä tekee...
17498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

totaalisen rakastunut ja silti käyttäydyt noin? Ei mene läpi, keksi parempi provo.

Äänestä
  • Mikä on provo? Mikä tuossa ei mene läpi?

    Äänestä

  • tapaus_38476 kirjoitti:

    Mikä on provo? Mikä tuossa ei mene läpi?

    naiiviutesi. Jos miehellä on tarve vuodattaa tilannetta siskolle ja kaverille, se on silloin rakastunut suhun. Ihmettelen kyllä että miksi.

    Äänestä

  • totaalinen... kirjoitti:

    naiiviutesi. Jos miehellä on tarve vuodattaa tilannetta siskolle ja kaverille, se on silloin rakastunut suhun. Ihmettelen kyllä että miksi.

    ...vuodattanut. Miehelle "rakastuminen" on vain himoa eli se tarkoittaa, että hän voisi naida minua, kuten myös noin kymmentätuhatta muuta tuntemaansa naista, joten se ei tarkoita yhtään mitään.

    Äänestä

  • tapaus_38476 kirjoitti:

    ...vuodattanut. Miehelle "rakastuminen" on vain himoa eli se tarkoittaa, että hän voisi naida minua, kuten myös noin kymmentätuhatta muuta tuntemaansa naista, joten se ei tarkoita yhtään mitään.

    paljastuit provoksi. Menepä rustaamaan uutta.

    Äänestä

  • ainakin... kirjoitti:

    paljastuit provoksi. Menepä rustaamaan uutta.

    ...on provo? Saako tänne siis kirjoittaa ainoastaan sellaisia asioita, joista sinä olet samaa mieltä?

    Äänestä

  • tapaus_38476 kirjoitti:

    ...on provo? Saako tänne siis kirjoittaa ainoastaan sellaisia asioita, joista sinä olet samaa mieltä?

    kun jäät kiinni vedätyksestä, älä kysele mikä on provo. Se menee läpi vielä huonommin.

    Äänestä

No mikäs siinä maksaa ettet aio seurustella hänen kanssaan tai mennä sänkyyn hänen kanssaan?

Äänestä
  • En aio koskaan alkaa seurustelemaan kenenkään kanssa, en näe parisuhteessa miehen ja naisen välillä mitään järkeä, se vain ei toimi. Harmi vain, että olin niin tyhmä, etten älynnyt lähteä karkuun aiemmin, mutta kyllä se ohi menee.

    Äänestä

  • tapaus_38476 kirjoitti:

    En aio koskaan alkaa seurustelemaan kenenkään kanssa, en näe parisuhteessa miehen ja naisen välillä mitään järkeä, se vain ei toimi. Harmi vain, että olin niin tyhmä, etten älynnyt lähteä karkuun aiemmin, mutta kyllä se ohi menee.

    olet tätä samaa tarinaa vääntänyt täällä aiemminkin.

    Ei sinun kanssa jaksa enää kukaan tingata.

    Teepä kaikille palvelus ja jätä se mies mielestäsi, vaihda kaveripiiriä ja keskustelupalstaa.

    Äänestä

  • tapaus_38476 kirjoitti:

    En aio koskaan alkaa seurustelemaan kenenkään kanssa, en näe parisuhteessa miehen ja naisen välillä mitään järkeä, se vain ei toimi. Harmi vain, että olin niin tyhmä, etten älynnyt lähteä karkuun aiemmin, mutta kyllä se ohi menee.

    Juu ei siinä sitten mitään. Kerro se tälle miehellekin.

    Äänestä

  • No selvä kirjoitti:

    Juu ei siinä sitten mitään. Kerro se tälle miehellekin.

    Mistä sinä nyt tuon revit? Minulla on ollut parikin seksisuhdetta miehiin, joista välitin aivan yhtä vähän kuin miehet välittää naisista. Silloin kun ei välitä, ei myöskään se miesten pettäminen ja muu paska satuta.

    Äänestä

  • tapaus_38476 kirjoitti:

    En aio koskaan alkaa seurustelemaan kenenkään kanssa, en näe parisuhteessa miehen ja naisen välillä mitään järkeä, se vain ei toimi. Harmi vain, että olin niin tyhmä, etten älynnyt lähteä karkuun aiemmin, mutta kyllä se ohi menee.

    Seurustelet jo sen kanssa. Se ettet nimeä toimintaanne seurusteluksi on sun valintasi mutta se mitä kuvailet on todellakin seurustelua konkretialtaan.

    PÄLLI.

    Äänestä

  • tapaus_38476 kirjoitti:

    En aio koskaan alkaa seurustelemaan kenenkään kanssa, en näe parisuhteessa miehen ja naisen välillä mitään järkeä, se vain ei toimi. Harmi vain, että olin niin tyhmä, etten älynnyt lähteä karkuun aiemmin, mutta kyllä se ohi menee.

    Ei varmaan toimi minkäänlainen "normaaliin verrattavissa oleva parisuhde" jos asenteesi on tuollainen. Jokainen tyylillään.

    Äänestä

Ei ole kauaakaan kun täällä viimeksi avautui joku "rakastunut" nainen, joka ei kuitenkaan halunnut suhdetta, koska miehet ovat niin kauheita ja tuntevat pelkkää himoa rakkauden sijaan.

Ettet vain ollut sinä? Onko sinulla joku fetissi tähän tarinaan vai oletko frigidi? Ai, mutta sinullahan on ollut seksisuhteita. No, teepä elämälläsi mitä lystät.

Äänestä

Mutta mun "logiikka" ei saa tästä mitään selkoa :P

Äänestä

ystävyys kertomalla:
"Anteeksi, minun on lopetettava ystävyytemme, koska enää en halua kuulla ulkopuolisten haukkuja siitä, miten julmasti heidän mielestä kohtelen sinua."

Et tosin suojele silloin miestä kuten oletit, vaan itseäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapaus_38476 kirjoitti:

Tapasin noin puolitoista vuotta sitten kaverien kautta erään miehen. Meistä tuli ensin ystäviä ja jossain vaiheessa tajusin olevani totaalisen rakastunut häneen. Kun hän sai tämän selville, tein selväksi, etten koskaan aloita suhdetta hänen kanssaan tai mene sänkyyn hänen kanssaan. Suhde on kuitenkin luisunut tavallaan kai enemmäksi kuin ystävyys, vietämme paljon aikaa yhdessä ja koskemmekin toisiimme enemmän kuin kaverit(hän tulee aina halittavaksi, jota vastaan minulla ei ole mitään). Olen tehnyt selväksi, että hän on täysin vapaa tekemään aivan mitä haluaa muiden naisten kanssa.

Nyt eilen illalla hänen siskonsa (juovuksissa) haukkui minut aivan pystyyn, kohtelen hänen veljeään kuulemma aivan kamalalla tavalla. Yksi yhteinen miespuolinen ystävämmekin sanoi, että tilanne on kohtuuton! En ymmärrä mikä ongelma tässä on, hänellä ei ole vaikeuksia saada naisia, joten seksiä hän saa ja hänen ei ole mikään pakko viettää aikaa minun kanssani! Kysyin asiaa häneltä itseltään, mutta en saanut oikein minkäänlaista vastausta... Mitä mieltä muut miehet ovat? Pitäisikö minun sanoa hänelle, ettemme voi olla enää tekemisissä "hänen omaksi parhaakseen"? Kai aikuinen mies tietää itse mitä tekee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu