Tuntuu aika hullulta tuo teologin neuvo, että älä tunnusta jos petät...
Itelläni onneksi ei tuota ongelmaa ole, kun en ole koskaan pettänyt, enkä petä. Ei ole vielä koskaan tullut edes mieleeni pettäminen, eikä tule. En pystyisi katsomaan itseäni edes peilistä jos pettäisin.
Enkä kyllä pystyisi antamaan sitä anteeksikaan, jos tyttöystäväni pettäisi. Heittäisin sen heti pois. Olen sitä mieltä, että kerran pettänyt pettää kyllä toisenkin kerran. Luottamus toiseen menee kyllä heti...
Pettämisen raja menee suutelussa, ainakin minun mielestä. Jotkut pitävät sitä mitäänsanomattomana, mutta suutelusta on lyhyt matka sängyn pohjalle...
Ja mielestäni aika naurettavaa vedota siihen, jos pettäminen on tapahtunut juovuksissa, tai jos siinä ei ollut mitään tunteita mukana. Pettämistä se on silti.
Olisi kiva kuulla muiden järkeviä mielipiteitä tuosta. Allekirjoittanutta saa haukkua vanhanaikaiseksi, koska olen vanhanaikainen, ja ylpeä siitä.
Itelläni onneksi ei tuota ongelmaa ole, kun en ole koskaan pettänyt, enkä petä. Ei ole vielä koskaan tullut edes mieleeni pettäminen, eikä tule. En pystyisi katsomaan itseäni edes peilistä jos pettäisin.
Enkä kyllä pystyisi antamaan sitä anteeksikaan, jos tyttöystäväni pettäisi. Heittäisin sen heti pois. Olen sitä mieltä, että kerran pettänyt pettää kyllä toisenkin kerran. Luottamus toiseen menee kyllä heti...
Pettämisen raja menee suutelussa, ainakin minun mielestä. Jotkut pitävät sitä mitäänsanomattomana, mutta suutelusta on lyhyt matka sängyn pohjalle...
Ja mielestäni aika naurettavaa vedota siihen, jos pettäminen on tapahtunut juovuksissa, tai jos siinä ei ollut mitään tunteita mukana. Pettämistä se on silti.
Olisi kiva kuulla muiden järkeviä mielipiteitä tuosta. Allekirjoittanutta saa haukkua vanhanaikaiseksi, koska olen vanhanaikainen, ja ylpeä siitä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen samaa mieltä, tottakai pettämisestä pitää kertoa. On väärin toista kohtaan olla kertomattakaan. Mutta kuten otsikossa totean, riippuu tapauksesta. Seurustelin lähes 7 vuotta miehen kanssa, jota petin pari kertaa. En kertonut hänelle. Tämä syystä, että olin heikko ja pelkäsin hänen reaktiotaan.
Ainoa syy pettämiselle on se, että oma parisuhde menee alamäkeä. En rakastanut silloista poikaystävääni enää muuta kuin kaveruuden merkeissä. En kuitenkaan uskaltanut jättääkään häntä, peläten, että hän sen jälkeen tekee elämästäni helvettiä. Pettämiset olivat niitä pieniä nautintoja hankalan ja ei-tyydyttävän parisuhteen lomassa. Väärin se oli, enkä tarkoitakaan puolustaa tekojani, mutta tilanne oli vain aivan mahdoton.
Rakastan nykyistä miestäni aivan mielettömästi. Ei kävisi mielessänikään edes vilkaista ketään muuta. Johtopäätöksenä siis voidaan todeta, että kun kahden ihmisen välillä kaikki synkkaa ja parisuhde on kunnossa, ei tarvetta pettämiselle ole.
Ja senkin tiedän, että sellaista tilannetta EI TULE, jossa pettäisin nykyistäni. Kyllä sitä nyt on varma tunteistaan ja suhde on muutenkin parempi kuin koskaan uskalsin toivoakaan.
Jos taas hän pettäisi, toivoisin hänen kertovan siitä. Totta on, että suhde olisi todennäköisesti ohi sen jälkeen, koska luottamusta on hyvin vaikea saada takaisin. Mutta mielestäni olisi kuitenkin reilua tietää.
Ja joo, se on ihan sama oletko juovuksissa vai selvinpäin, sama se. Ei riitä selitykseksi. Ymmärrän ihmisten flirttivietin alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta siihen sen on jäätävä ja jos menee kuitenkin pidemmälle, on alunperinkin tarkoitus ollut tehdä jotain ihan muuta.
Jokainen suhde on erilainen ja jokaisella on omat heikkoutensa. On kuitenkin säälittävää yleistää, että jos mies pettää hän on pukki, ja jos nainen pettää johtuu se siitä, että mies kohtelee häntä väärin. Kävi selityksestä ehkä minun tapauksessani, mutta itse mokasin ja oman heikkoluontoisuuteni takia ajauduin niin pitkälle, että petin ja vielä lisäksi salasin sen. Puolustusta ei ole!
Jos parisuhde menee alamäkeä, itse ainakin pyrkisin juttelemaan siitä kumppanin kanssa mahdollisimman avoimesti. Ei se pettäminen ole ratkaisu siihen...
Ei se pettäminen olekaan ratkaisu, ei todellakaan. Mutta jos toinen on keskustelukumppanina täysin mahdoton eikä myönnä omia virheitään vaan päinvastaisesti syyllistää toista kaikesta mahdollisesta... En oletakaan, että ymmärrät, koska se ei edelleenkään käy selitykseksi... Mutta meitsin olis pitänyt laittaa pillit pussiin jo vuosia sitten eikä pitkittää. Elämä sellaisen tyrannian alla ei ole mukavaa, jossa saat jatkuvasti pelätä toisen suuttumista ja etenkin reaktioita erinäisistä asioista. Siksi lähtö oli hyvin hyvin hyvin hankalaa.
Pohjimmiltani olen hyvin kiltti ihminen. Kuten sanoin, nykyistäni en pettäisi missään nimessä. En ikimaailmassa tekisi mitään loukatakseni häntä. Ja jos on ongelmia, ainakin tähän asti niistä on voinut keskustella avoimesti.
Ja kiitän luojaa joka päivä siitä, että olen saanut rinnalleni sellaisen ihmisen, joka arvostaa minua sellaisena kuin olen.
Oletkos mies24 tullut koskaan petetyksi tai oletko koskaan joutunut tilanteeseen, jossa olet jo toinen jalka petoksen puolella?
Sillä mielellä olen matkassa, että koskaan en petä. Eikä jalka petoksen toisella puolella käynyt (tarkoitan tällä suutelua, halailua, tanssimista baarissa yms.).
Tuo petetyksi tuleminen on vähän epävarmaa... viime marraskuussa päättyi melkein 2.5 vuotinen suhde, exäni puolesta. Se tuli täytenä yllätyksenä, viikko ennen sitä kaikki oli vielä hyvin, eikä viikollakaan ollut mitään. Minulle ei kertonut syytä sen kummemmin, vain että oli kuulema miettinyt sitä jo pitkän aikaa. Eräälle kaverilleen, jonka minäkin tunnen, oli sanonut että "Minulla on omat syyni", eikä tämä kaveri ollut mitään sitten sen kummemmin kysellyt.
Mielenkiintoista sikäli, kun kerran kauan sitten kysyin tältä kaverilta, että jos kysyisin jotain erosta, kertoisiko hän tarua vai totta, hän heti ensimmäiseksi sanoi että "Tuskin kyseessä on toinen mies, kun hän oli miettinyt yhteenmuuttamista ja yhteistä vuokrakämppää tai asunnon hankintaa mun kanssa." Eipä hän mulle koskaan noista toimitellut... Ite ehdotin joskus syys-lokakuussa että muutettaisiinko yhteen kun valmistun keväällä.
Sitten tämä exäni oli mennyt tammikuun aivan alussa liikkeeseen jossa siskoni on myyjänä uuden miehensä kanssa. Tammikuun aivan alussa... Sisko kertoi että ei kannata murehtia, se mies oli aivan ihmeellisen näköinen. Sitten sisko toimitti, että kun se näki ne, vaikutti aivan siltä, että ne on tunteneet toisensa jo pidemmän aikaa, mutta ehkä alkaneet seurustelemaan ihan äskettäin.
Itse kuulin exäni uudesta miehestä suoraan häneltä itseltään kun hän soitti mulle pääsiäisenä, ja elvisteli miehellään... Tietysti kyselin, "Ootteko kauan seurustelleet, yhden, kaksi vai kolme kuukautta" hän sanoi "No, useita kuukausia". Eikö tuosta ymmärrä sen, että ovat olleet yhdessä jo kauemminkin kuin tammikuun alusta?
Kysyin sitten että mistä oot löytänyt hänet, hän sanoi että työpaikkani asiakkaana hän oli. Toi oli sikäli mielenkiintoista, että hänen työpaikkansa on kausiluontoinen, aukee keväällä, ja menee kiinni syksyllä... Tarkoitan, että hän ei ole työpaikallaan keskellä talvea ollenkaan. Erittäin pieni mahdollisuus on, että hänet on sinne soitettu jotain kevään tilauksia koskevan asian johdosta, ja sitten olisi uuden miehensä tavannut.
Mutta enpä ole tuota enää murehtinut, kyllä se sai itsensä tuntemaan pieneksi kun ex soitti ja elvisteli uudella miehellään...
Heh, kaikkista paras oli kun hän soitti mulle juhannuksena, kyseli missä menin ja kerroin tulevani juhannuksen vietosta. Ex sitten kysyi, ketä autossa oli, sanoin että minä ja tyttöystäväni. Ex sitten kysyi, että "No, oletko saanu hyvää pillua?" Sanoin siihen että tuohon mun ei tarvi vastata, sitä saat itse miettiä, niin hän vastasi "Et ilmeisesti kun et uskalla vastata." En sitten mitään sen kummemmin toimitellut, se puhelu loppui siihen. Sen jälkeen en kuullutkaan hänestä mitään, kun että hän lähetti mulle spostia ja kysyi, oonko muistanut tyttöystäväni nimipäivän. Siihen vastasin että kyllä tietysti. Mutta tuossa oli sitten viimenen yhteydenotto häneltä.
Mutta ei ole tuota asiaa tullut murehdittua enää. Tällä hetkellä olen onnellisesti varattu ihanalle naiselle, joka ajattelee myös minua, ei vain itseään. Ja vaikka suhdetta ei ole kestänyt kuin vasta 4kk, on hän antanut mulle paljon enemmän kun ex yhteensä 2.5 vuoden aikana.
Exäsi vaikuttaa kertomasi perusteela todella lapselliselle ihmiselle. Onneksi pääsit hänestä eroon!
Olen täysin samaa mieltä kuin se teologi: Pettämisestä ei kannata toiselle kertoa, koska mitä hyötyä siitä lopultakaan on? Ei mitään. Mitä haittaa on kertomatta jättämisestä? Ei mitään.
Jos itse pettäisin satunnaisesti, tuskin kertoisin miehelleni. Vain siinä tapauksessa kertoisin, että olen muuttamassa pois kotoa.
Pettäminen ei läheskään aina johdu siitä, että vakituinen suhde menee alamäkeä vaan miljoonista muista asioista, jotka elämässä tulee eteen (kaikille ei edes tule!).
Etukäteen on mahdotonta tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja mieli saattaa muuttua, sinullakin. On näet niin, että jos synkkaa yhden kanssa hyvin niin se ei estä sitä, että synkkaa toisenkin kanssa.
Sitten kun olet ollut yhdessä nykyisen miehesi kanssa parikymmentä vuotta rohkenen epäillä, että lopettaisit suhteen siihen paikkaan jos kumppanisi olisi ollut uskoton. Mikäli suhteellanne on vahva perusta se ei siitä mihinkään kaadu, vaikka vähän järisisi. Suhteellisuudentaju on hyvä pitää aina mielessä.
olen seurustellut pari vuotta miehen kanssa,joka on notaarisesti pettänyt ex:nsä. Nyt tuntuu siltä, että jos hän pettää minuakin siihen on syy ja minunkin pitäisi katsoa peiliin. Meillä molemmilla on vapaus, mutta kunnioitamme toisiamme ja jos sattuu harppaus toivon että hän sen kertoo. Sama koskee myös minua. Entisessä suhteessa minua loukkasi eniten se, että vaistosin jotain tapahtuneen, mutta kaveri kielsi kaiken. Olisi ollut rehellisempää kertoa totuus. En minä pystynyt häneen enää luottamaan ja oikeassa olin koska hän on sitten jälkeenpäin minulle totuuden kertonutkin.
vittu että oot ollut kyrpä suhteessa
on aina hävinnyt.
Parisuhde on ohi jos pettää. Varsinkin jos tunnustaa.
Petetylle on ehkä helpompaa keksiä joku valkoinen vale kuin mollata toisen itsetunto nollille tunnustamalla. Riippuu kai miten asian osaa esittää.
Jos et tunnusta, sinulla on pienen pieni mahdollisuus jatkaa suhdettasi, jos aidosti kadut sitä lopun ikääsi. Se hinta hirveästä teosta on ainakin maksettava.
Ehkäpä se pappi tuumaili jotain tällaista.
Jos on lapsia,ei saa pettää! He eivät ole ansainneet siitä seuraavaa parisuhdehelvettiä!
No varmasti parisuhde on ohi jos pettää, ja varsinkin jos tunnustaa. Mutta en ymmärrä, miksi sitten pitää pettää, jos haluaa olla siinä parisuhteessa?
Jos on lapsia, ei saa pettää? Muulloinko saa sitten pettää? Aika naurettavaa...
Olen samanlainen kuin sinäkin. Minä vaadin tietää, jos minua petetään, sillä en hyväksy pettämistä missään muodossa kännissä tai selvinpäin. Jos kumppanini ei kunnioita minua sen vertaa, että pettää, kertokoot sen minulle välittömästi.
Jos kunnioittaa vieläkin vähemmän ja salaa pettämisen, on kyseessä sellainen loukkaus, etten sitä sulata. Kenkää tulee 100% varmasti, kun kiinni jää. Yhden rehellisesti tunnustetun pettämisen saattasin ehkä voida antaa anteeksi ajan kuluessa.
Tulet, mies24, saamaan haukut mustasukkaisuudesta, kahlehtimisesta ja omistamishalusta, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Tiedät kuitenkin itse kuten minäkin, ettei kyse ole lainkaan em. asioista.
kun lausunnon antajana on vielä teologi. En ole lukenut Iltasanomissa ollutta juttua, mutta keskustelua aiheesta olen kuullut. Olen itse petetty, ja pettäminen tapahtui noin 10 kk:n seurustelun jälkeen. Asuimme eri paikkakunnilla ja nykyinen avopuolisoni joutui ja joutuu edelleenkin matkustamaan työn ja harrastuksensa puolesta. Pettäminen tapahtui juuri tälläisellä kokousmatkalla. Ja mikä kamalinta, näin itse omin silmin kaiken. Omatunto kolkutti kuitenkin sen verran, että hän kertoi asiasta itse minulle, koska en ottanut asiaa itse puheeksi. Asia on keskusteltu ja olen antanut anteeksi, syyttäen itseäni, etten pystynyt antamaan hänelle sitä, mitä hän suhteelta halusi. Minulle vakuutettiin, ettei asia ole niin, mutta hän ei pysty myöskään kertomaan sitä, miksi hän petti ja loukkasi minua, joka olin hänelle (hänen sanojensa ja vakuuttelujensa mukaan) elämän tärkein asia. Kummallista kaikessa myös se, että hän oli joutunut petetyksi entisen puolisonsa osalta, joten olisi hänen pitänyt tietää, miltä petetystä tuntuu. Olen antanut hänelle anteeksi, ja olemme muuttaneet yhteen asumaan. Kuitenkin mietin lähes päivittäin sitä, että miksi annoinkaan anteeksi. Joka kerran, kun joudun kaupunkiin, tai kuulen kaupungin nimenkin, jossa minut petettiin, joudun aivan paniikkiin. Lähes viikottain näen öisin unta tapahtuneesta ja herään kamalaan painajaiseen. Rakastan häntä nyt ja rakastin silloinkin, mutta mietin nykyään usein sitä, että enkö todellakaan ollut silloin hänen kunnioituksensa arvoinen, ja olenko sitä vieläkään. Yhdessä asutun ajan aikana olen myös huomannut sen, että meidän elämänarvot parisuhteessa poikkeavat aika paljon, juuri kunnioituksen ja rehellisyyden saralla. Itse kerron kaikki asiat hänelle, koska ei ole mitään salattavaa, mutta hän jättää kertomatta paljon asioita juuri sen vuoksi, ettei kaikki asiat voi tulla päivänvaloon jostain kumman syystä. Kumminkin ne lipsahtavat aina aika ajoin vahingossa häneltä, ja jos kysyn, niin hän kertoo, ettei ole katsonut aiheelliseksi keskustella kanssani asiasta tai hän on unohtanut, siinäkään tapauksessa, että asia koskisi myös minua. On paljon asioita, jotka kuulen myös tuttaviltamme ennen kuin häneltä itseltään. Olen myös huomannut sen, että pettämisen raja on hänellä vasta sänkyyn meno. Kaikki sitä ennen tehty ei ole todennäköisesti hänelle pettämistä. Olen usein kysynyt häneltä, hyväksyisikö hän minun tekemänä kaikki ne asiat, mitä hän tekee? Koskaan en ole vielä saanut selvää vastausta kysymykseeni, muuta kuin siinä kohti, kun hän itse petti ja asiasta keskusteltiin. Tekemäänsä hän ei olisi hyväksynyt minulta. Itse kunnioitan ja rakastan häntä ainakin vielä niin paljon, etten voisi loukata häntä samoin, kuin hän on loukannut minua. Toki en voi sanoa sitä, ettenkö näiden yhteisten asumiskuukausien aikana olisi useammin kuin yhden kerran miettinyt sitä, olenko kaiken tuon loan arvoinen ja mitä haluan elämältäni ja mitä olen valmis sietämään. Tiedän, että hän yrittää parhaansa, mutta kuten edellä mainitsin, meidän parisuhteen elämänarvot poikkeavat toisistaan todella paljon. Olen lopen väsynyt syyttämään itseäni, koska nyt jo tiedän senkin, ettei syy ole minussa. Olen lupautunut (jopa ehdottanut muutaman kuukauden) antamaan hänelle ajan kokeilla yksinelämistä ja vapautta ilman minkäänlaisia rajoituksia, mutta hän ei suostu.
Oletan, että hän luulee siinä vaiheessa menettävänsä minut kokonaan, mikä saattaisi myös tapahtuakin. Haen kaiken aikaa tasapainoa elämääni, ja yritän tehdä asioita, jotta voisin olla kunnioitettu ja rakastettu ihminen tässä elämässä toiselle ihmiselle. Sen kuitenkin tiedän, että petetyksi tuleminen pelottaa joka päivä.
Olen ylpeä kirjoituksestasi mies24 ja toivon, että elämänarvosi kunnioituksen ja rakastamisen saralla säilyvät lopun elämääsi.
Aika samansuuntaisi kokemuksia on itsellänikin.
Tulin petetyksi muutama vuosi sitten. Annoin anteeksi, mutta samanlaiset ajatukset valtasivat pääni kuin sinullakin. Pikkuhiljaa nämä ajatukset katosivat ja homma alkoi luistaa entiseen malliin. Nainenkin muuttui aivan erilaiseksi ja jotenkin tunsin voivani luottaa taas häneen.
Luottamus sai kuitenkin kolauksen pari kuukautta sitten. Olin kuvitellut, että hän olisi muuttanut suhtautumistaan pettämiseen yleensä ja se oli suurin syy luottamukseni palautumiseen. Kerroin hänelle suuttuneeni kaverilleni, joka yritti pettää naistansa. En todellakaan odottanut sitä, mitä hän vastasi. Hän ihmetteli suuresti, miksi olin nostanut asiasta haloon. Hänen mielestään minun olisi pitänyt antaa kaverini pettää naistansa ja olla kuin en välittäisi.
Mutta kun välitin. Osasin asettua kaverini avovaimon tilalle ja ajatella, miltä hänestä tuntuisi. Naiseni ei ole näköjään edelleenkään vastaavaan empatiaan kykeneväinen. Saman olen huomannut kaikissa pettäjissä. He eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan, vaan ajattelevat vain itseään.
Onko naiseni todellisuudessa sittenkään muuttunut pettämisajoistaan? Enpä menisi enää vannomaan.
ihminen, ellei itse sitä ihan oikeasti halua? Kysyit viimeisessä lauseessasi, että onko naisesi sittenkään muuttunut? Itselläni on järjetön ajatus siitä, että jos rakastaa ja kunnioittaa toista sydämestään, ei voi, eikä pysty loukkaamaan toista pettämällä. Kuten edellisessä kirjoituksessani kirjoitin, avomiehelläni ja minulla on parisuhteen elämänarvot niin erinlaiset, että siihen voi vedota aina. Itselleni ei ole vielä tullut tilannetta, enkä voisi kuvitellakaan, että haluaisin jonkun toisen kädet ympärilleni, puhumattakaan että haluasin toisen suudelmia ym.ym. asioita, jotka kuuluvat hyvään parisuhteeseen. Nykyaikaan em. suvitsemattomuuteni ei sovi, ja tiedän, että olen sen suhteen varmasti kummajainen. Ihmettelen sitä, että miksi kaksi aikuista ihmistä menee yhteen, jos halutaankin toisaalta tehdä vapaasti mitä halutaan kolmannen osapuolen kanssa. Selvitä puolisosi kanssa, mitkä hänen elämänarvonsa ovat parisuhteessa. Näin tiedät, kuinka ne poikkeavat omistasi, ja tiedät silloin myös sen, mitä asioita hän hyväksyy tai tuomitsee parisuhteessa. Petetyt ihmiset tietävät, miltä pettäminen tuntuu, ja siksi usein toivonkin, että pettäjät joutuisivat kokemaan sen saman tuskan. Toki tiedän myös sen, että petetty voi kostaa kolmannelle osapuolelle sen, minkä kohteeksi itse on joutunut (kuten arvelen avomiehenikin toimineen), joka on kaikilla tavoin väärin kolmatta osapuolta kohtaan.
Olen iloinen, että mies24 kirjeestä on käyty asiallista keskustelu, kun yleensä täällä tuppaa olemaan lokaa aivan aiheetta.
Hyvää syksyn jatkoa ja tsemppiä parisuhteeseesi! Toivon, että itse voisin vielä kerran elää parisuhdetta, jossa elämänarvot ja kunnioitus toista kohtaan eläisi sydämissä
Olemme vaimon kanssa sopineet että kumpikaan ei tunnusta mikäli vahinko käy. Meilläkin on niin paljon pelissä ettei sitä pikkuvirheen takia heitetä pois. Ja muista että, se mitä et tiedä ei voi sinua loukata ja tunnustaminen helpottaa vain pettäjän omaa oloa. Lisäyksenä vielä että en ole vaimoa pettännyt eikä hänkään tietääkseni minua. Enkä halua tietää vaikka olisi.
Yhdyn siihen näkökulmaan, että pettämisen tunnustaminen helpottaa lähinnä pettäjän omaa oloa, eikä se ole minusta mitenkään jalo ele petettyä kumppania kohtaan.
Tunnustamisella ja tunnustamatta jättämisellä on puolensa. Itse en olisi tavannut nykyistä miestäni, ellei hänen entisensä olisi häntä pettänyt ja tekoaan tunnustanut, minkä seurauksena suhde päättyi siihen paikkaan. M24:n kertomus kuulosti kovin tutulta - paitsi että olemme olleet yhdessä vasta pari kuukautta :)
Haluakkaan tietää,mutta senpä
kyllä huomaa toisesta.Jos ei
huomaa on tosi tyhmä!
Kerran turpaan saaneena ja katuojaan työnnettynä voin todeta, että pettäjä pitää suun kiinni. Jos haluaa pettämisen jälkeen jatkaa, keskittyy suhteeseensa ja korvaa petoksen rakastamalla ja kunnioittamalla toista lopun ikänsä.
Jos haluaa jatkaa "pettämistä", laittaa sen varsinaisen suhteen poikki, EIKÄ SILLOINKAAN pukahdakaan pettämisestä.
Kuten tässä on muutama todennut, pettäjä parantaa vain omaa oloaan ja omaatuntoaan. Toista ihmistä tai yhteistä suhdetta ei ole syytä loukata enää yhtään enempää, kuin on jo pettämisellä tehnyt
Olin aikaisemmin toista mieltä, mutta sitten tosiaan sain itse kokea mistä on kysymys....
X-vaimoni petti minua, ei "tunnustanut", mutta melkeinpä hajosi omantuntonsa painon alla - ja vähän tivaamalla jo ennalta arvaamani totuus tuli ulos hänenkin suustaan.
Yritimme jatkaa, mikä oli äärimmäisen vaikeaa. Minä tyhmyyksissäni vaadin eksääni kertomaan tuosta suhteesta kaiken ja tarina alkoi elää päässäni....
Tuo kokemus vahvisti myös entisestään käsitystäni, että pettämishommat jätän toisille....
Tsemppiä kaikille!
Vanhanaikainen tai et, olen samaa mieltä kanssasi. Pettäminen kuulostaa sananakin niin pahalta, etten halua jatkaa ajatusta pitemmälle.. Hyvä että tuollaisiakin löytyy!
Itse uskon että pettäminen näkyy aina jotenkin suhteessa. Jos on pettänyt heijastusvaikutukset näkyvät uskokaa tai älkää eikä ole riippuvain siittä kertooko vai ei. Ja se mitä heijastamme itse tukee limbona takaisin.