Tänä aamuna Esson baarissa kahvia juodessani satuin samaan pöytään erään merkkiliikkeen (BMW-liike) korjaamopäällikön kanssa. Tavallisesti niin verevä ja punakka mies oli aivan kalpeana!!! Luulin hänen olevan sairas, mutta hän sanoi, että kalpeus johtuu tästä tuontiautohommasta. Kaikki on nyt aivan sekaisin, suorastaan päin helvettiä!!!
Autoveromuutoksen jälkeen merkkiliike oli luotettavia kanavia pitkin hankkinut Saksasta noin 20 kpl käytettyjä hienoja bemareita, jotka oli tarkoitus myydä sitten hyvällä voitolla. Koska autot olivat suhteellisen uusia ja erittäin vähän ajettuja, niin ne oli tarkoitus myydä takuuautoina täällä kotimaassa. Takuuautot (tuotevastuu) tietenkin joutuvat tarkkaan syyniin korjaamolla, ja siitähän se syy korjaamopäällikön kalpeuteen johtuikin.
Päällikön mukaan lähes kaikissa uudenveroisissa (huoltokirjat kunnossa) tuontiautoissa oli runsaasti alustavikoja (ei ruostevikoja), katkenneita tai laittomia jousia, tukivarsivikoja ( väljät puslat yms.) sekä vaihteistoissa ja pyörissä luvattoman paljon laakerivikoja. Korjauskustannukset ovat olleen keskimäärin 20000 mk/ auto, joten myynti takuuautona hyvällä katteella on täysin mahdotonta. Juuri tästä johtuvat liikkeissä olevien takuu-tuontiautojen kovat hintapyynnit. Huonosta liikeideasta sai tietenkin haukkumiset viaton korjaamopäällikkö, jonka osaksi tuli lausua totuus julki. Sääli kivaa miestä.
Yksi sukulaismies on ammatiltaan autoinsinööri, ja hän kertoi opiskeluaikoinaan minulle, että autojen laakerointi mitoitetaan noin 200000 km:n täyden kuormituksen mukaan. Tämä ilmeisesti pitää paikkansa, koska työelämässä ollessani havaitsin, että ensimmäiset pyöränlaakerit autoista menivät yleensä rikki siinä 200000 –250000 km:n ajomäärän jälkeen. Mikäli tämä mitoitusperuste on edelleen voimassa, niin näillä hienoilla tuontiautoilla onkin todellisuudessa ajettu se 200000-300000 täydellä kuormituksella, vaikka huoltokirja puhuu toista.
Jos auto on ruosteeton ja kiiltävä ns. laatuauto, niin kyllähän se tehtävänsä tekee näkymättämistä alustavioista huolimatta. Se kohottaa varmasti omistajansa statusta, ja herättää riittävää kateutta naapureissa. Jos autolla aiotaan kuitenkin turvallisesti ajella, niin nämä alustaviatkin on korjattava, ja sen korjauksen omistaja joutuu itse maksamaan. Tässä vaiheessa maksettu lisähinta ei kuitenkaan enää lisää tuontiauton statusarvoa, vaan keventää ainoastaan kukkaroa. Se on sen hienon autokaupan jälkimaku.
Aamukahvia juodessamme Juttelin korjaamopäällikölle mukavia asioita muilta elämänalueilta, ja normaali väri alkoikin palata hänen kasvoilleen. Säälittää kovasti se, että rehellinen ja mukava mies joutuu kuseen ahneiden kauppamiesten liiketoimien johdosta. Tällaisia kunnollisia ammattimiehiä pitää eläkeläistenkin tukea ja kannustaa.
Kun ajelin aamukahvilta kotiin 12 vuotta vanhalla suolamarinoidulla ruosteettomalla ja kiiltävällä Tojollani, niin olin melkoisen tyytyväinen elämääni. Laakereista ei tuntunut kuuluvan mitään erikoisia ääniä, eikä jousituksessakaan ollut mitään epänormaalia. Hieman nypyttäväähän se meno oli ( normaalia Tojolle) kuoppaisella tiellä, mutta halpaa tämä kyyti kuitenkin oli Saksasta tuotuihin laatuautoihin verrattuna.
Autoveromuutoksen jälkeen merkkiliike oli luotettavia kanavia pitkin hankkinut Saksasta noin 20 kpl käytettyjä hienoja bemareita, jotka oli tarkoitus myydä sitten hyvällä voitolla. Koska autot olivat suhteellisen uusia ja erittäin vähän ajettuja, niin ne oli tarkoitus myydä takuuautoina täällä kotimaassa. Takuuautot (tuotevastuu) tietenkin joutuvat tarkkaan syyniin korjaamolla, ja siitähän se syy korjaamopäällikön kalpeuteen johtuikin.
Päällikön mukaan lähes kaikissa uudenveroisissa (huoltokirjat kunnossa) tuontiautoissa oli runsaasti alustavikoja (ei ruostevikoja), katkenneita tai laittomia jousia, tukivarsivikoja ( väljät puslat yms.) sekä vaihteistoissa ja pyörissä luvattoman paljon laakerivikoja. Korjauskustannukset ovat olleen keskimäärin 20000 mk/ auto, joten myynti takuuautona hyvällä katteella on täysin mahdotonta. Juuri tästä johtuvat liikkeissä olevien takuu-tuontiautojen kovat hintapyynnit. Huonosta liikeideasta sai tietenkin haukkumiset viaton korjaamopäällikkö, jonka osaksi tuli lausua totuus julki. Sääli kivaa miestä.
Yksi sukulaismies on ammatiltaan autoinsinööri, ja hän kertoi opiskeluaikoinaan minulle, että autojen laakerointi mitoitetaan noin 200000 km:n täyden kuormituksen mukaan. Tämä ilmeisesti pitää paikkansa, koska työelämässä ollessani havaitsin, että ensimmäiset pyöränlaakerit autoista menivät yleensä rikki siinä 200000 –250000 km:n ajomäärän jälkeen. Mikäli tämä mitoitusperuste on edelleen voimassa, niin näillä hienoilla tuontiautoilla onkin todellisuudessa ajettu se 200000-300000 täydellä kuormituksella, vaikka huoltokirja puhuu toista.
Jos auto on ruosteeton ja kiiltävä ns. laatuauto, niin kyllähän se tehtävänsä tekee näkymättämistä alustavioista huolimatta. Se kohottaa varmasti omistajansa statusta, ja herättää riittävää kateutta naapureissa. Jos autolla aiotaan kuitenkin turvallisesti ajella, niin nämä alustaviatkin on korjattava, ja sen korjauksen omistaja joutuu itse maksamaan. Tässä vaiheessa maksettu lisähinta ei kuitenkaan enää lisää tuontiauton statusarvoa, vaan keventää ainoastaan kukkaroa. Se on sen hienon autokaupan jälkimaku.
Aamukahvia juodessamme Juttelin korjaamopäällikölle mukavia asioita muilta elämänalueilta, ja normaali väri alkoikin palata hänen kasvoilleen. Säälittää kovasti se, että rehellinen ja mukava mies joutuu kuseen ahneiden kauppamiesten liiketoimien johdosta. Tällaisia kunnollisia ammattimiehiä pitää eläkeläistenkin tukea ja kannustaa.
Kun ajelin aamukahvilta kotiin 12 vuotta vanhalla suolamarinoidulla ruosteettomalla ja kiiltävällä Tojollani, niin olin melkoisen tyytyväinen elämääni. Laakereista ei tuntunut kuuluvan mitään erikoisia ääniä, eikä jousituksessakaan ollut mitään epänormaalia. Hieman nypyttäväähän se meno oli ( normaalia Tojolle) kuoppaisella tiellä, mutta halpaa tämä kyyti kuitenkin oli Saksasta tuotuihin laatuautoihin verrattuna.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Monilla autotehtailla osien mitoitus on luokkaa 300 000km toyo, vw, audi. Bemarilla ja mersulla enemmän, diesel malleilla 500 000 bensoilla 350-400 000. Fordilla luokkaa 200 000 fiatilla ja ranskalaisilla 150 000, kuten jenkeilläkin. (Tiedot GM:n virkaportaasta, läheiseltä frendiltä)
Tosin noi on aika tarkkoja QFD:n mukaisesti, sillä keskihajonnan pienuus on oleellinen osa laatukustannuksia. Nekun kasvaa hajonnan neliössä.
Jees, mut en usko ihan noihin väitteisiin. Siihen uskon, että korjaamopäällikkö sai paskaa niskaan. Paska kun valuu alas ihan painovoiman takia.
Mitä laakerien kestävyyteen tulee, niin omasta Renault Cliosta meni molemmat etulaakerit alle 100tkm.
Ei taida ranskalaiset kestää edes sitä 150tkm matkaa.
BX 380tkm, eika mitaan laakerivikoja.
Xantiassa 150.000km-200.000km ja laakerit uusiksi.
Ennen en pitänyt yhtään Fossiilin kirjoituksista, nyt alan ihan itsestään olemaan pitkälti samaa mieltä monestakin asiasta. Taidan siis jatkossakin ajella vanhalla riisipussillani joka on vielä vanhempi kuin fossiilin toyota. Säästän rahani ja ostan toisen auton vasta sitten kun on pakko, eli jos ratsuni joutuu onnettomuuteen tai hajoaa, muuten en autoon jaksa sijoittaa.
höh! Ei pyörälaakerivikoihin tarvitse olla kilometrejä tuotakaan luokkaa. Aikoinaan Peugeot 205:sta minulla hajosi takapyörän laakeri alle 70 tkm ajolla, ja tuttuni vm-00 Seat Toledo TDI:ssä 120 tkm:n kohdalla (vaihdelaatikko jo 110 tkm:n kohdalla). Omassa väyrysmersussani meni oikea takalaakeri 240 tkm:n kohdalla. Aiemmassa bemarissani taas rempattiin etupään alapallonivelet 60 tkm:n kohdalla; kuulemma E46-mallisarjassa menee alatukivarraet jo 50 tkm:ssä VW Passatista puhumattakaan! Eli kyllä ne ajokilometrit voivat pitää paikkansa, vaan laatu ontuu muuten.
vahvistaa säännön 205 285tkm ajettu, ei ole tarvinnut laakereita vaihtaa vielä.. (uudesta asti ollut)
Ihan aluksi: Pidän erittäin paljon Pökötistäni, mutta ensimmäisestä 206 GTi:stä meni etutolppien yläpäät löysäksi (kolisivat kovaäänisesti) jo n. 60 tkm kohdalla. Nyt uudessa on kilsoja mittarissa n. 20 tkm ja pientä kalinaa on jo havaittavissa, ei kuitenkaan vielä häiritsevää. Ajan kuin viitapiru, joten kyllä ne ajossa kuluvat...
127 Fiattiin vaihdoin melkein heti oston jälkeen laakerit yksitellen joka nurkkaan (n. 100 km ajettu) ja n. 60 tkm jälkeen oli toinen etupäästä jo finaalissa. Auto vaihtoi omistaa tässä vaiheessa, sieltä meni vetarikin samalla vaihtoon. Uusi omistaja otti auton vikoineen, hïnta kun oli satasissa... :)
Ensimmäisen sukupolven puntossa takatukivarret vaihtoon ensimmäisessä katsastuksessa. (3v kohdalla). Kilsoja oli n. 90 tkm. On muuten tyyppivika. Katselkaapas vanhanmallin puntoja, niin melkein jokaisessa on takarenkaat "sporttisessa" kulmassa... :)
Muihin autoihin en olekaan juuri laakereita vaihdattanut.
Eli kyllä nuo mitoitukset eri kokoluokkiin varmaankin pitävät paikkansa. Pikkuvehkeisiin laitellaan halvimmat laakerit mitä löydetään. Alihankkijathan noita osia toimittaa. Veikkaan että yllättävän monessa merkissä ja mallissa on noita samoja "fiat" mallisia laakereita... :)
tähän merkkihäröilyyn...
"Veikkaan että yllättävän monessa merkissä ja mallissa on noita samoja "fiat" mallisia laakereita... :)"
oikeemmin "saab"-mallisia...vikatilastojen mukaan.
tuon verran on nyt mittarissa eikä etupyöränlaakerissa mitään vikaa, ei vaihdettu koskaan (luulisin koska itse olen ajellut viimeiset 600 000) takapyörän laakerit vaihdettu jossain 500 000. Suurin syy laakerivikoihin pyörissä on lyhyet ajomatkat = rasvat ei ehdi notkistua ja laakeri käy kuivana
Muistaakseni minulta ei ole mennyt yhtään pyöränlaakeria, autoja ollut kyllä yli 20, enimmillään ajettu yli 300tkm. Eli syynä on "susi" auto tai valmistusvirhe laakerissa.
verovouhotuksen alusta odottanu ja nyt se alkaa monelle " unelmapelin " hakijalle pikkuhiljaa valjeta. Ei se saksmanni hittovie suomipoikaa varten autoansa käyttämättömänä seisota. Lapsellista itsensäpettämistä moiseen uskominen. Mutta johan se on alkanu kitinää kuulua, kun ei kauppiaat otakaan huippupelejään vaihdossa tai ainakaan siihen hintaan kuin kuvittelivat. Eipä taida aina vahingon kierrättäminenkään onnistua.