Onko tosiaan mahdollista, että työnantaja voi lupailla töitä ja sitten perua koko homman? Sain alkukeväästä työpaikan eräässä yrityksessä, jossa olen työskennellyt osa-aikaisena pari päivää viikossa, töiden luvattiin jatkuvan samoin myös kesällä. Noh, nyt työnantaja sitten ilmoittaa, että töitä ei ole kesäkuussa ollenkaan, koska hän on luvannut eräälle työntekijälle, että hän saa tehdä muidenkin vuorot yrityksessä ainakin kesäkuussa. Asia on kuulemma ollut kaikkien tiedossa. Ärsyttää ihan suunnattomasti moinen valehtelu, tekis mieli lähteä saman tien koko puljusta. Kai se on sitten nostettava opintotukea myös kesällä, että edes jotenkin pärjää. Uutta kesätyötä en ole näin myöhään sitten onnistunut löytämään, joka paikassa näyttää olevan kaikki kesätyöläiset jo palkattu.
töiden
"peruuntuminen"?
0207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.