Mitä maita veikkaatte viisujen bottom 10?
bottom 10
efil
2184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Espanja
Pelkia
Enklanti
Franska
Islanti
Luksenpurilainen
Liettuva
Israili
Unkari
Andorra
...ja huumorikappaleista,toistensa kaltaisista discoilijoista kumpaakin lajia jää pahnan pohjimmaiseksi.Tsekki,Makedonia,Slovenia,Hollanti eivät myöskään auenneet minulle.
Liettuan Jeronimas laulaa itsensä finaaliin tai jää loppupäähän laulun sujumisesta riippuen.
Itselläni päässä hakkaa "...kele,...kele" mutta ei itsensä biisin hyvyyden vuoksi.Kukahan ehättää tekemään kappaleesta suomenkielisen coverin?Itseäni alkoi keletyttämään lätkämatseja seuratessa.
TBlle voi käydä kuten Tsekin pojille viime vuonna mutta minulla on sellainen aavistus että TB pärjää hyvin.
Dima Bilanin olen valmis jättämään rannalle ruikuttamaan vaikka olen saanutkin hyvät naurut vaihtelevista "koreografioista".