Olipa kerran avioliitto, joka päättyi avioeroon. Hän, joka jätti puolisonsa, löysi rinnalleen uuden puolison, avioliittoa ei solmittu. Avopari eli elämäänsä parikymmentä vuotta, kunnes tuoni korjasi tämän puolisonsa jättäneen. Avioparin jälkeläiset järjestelivät hautajaisia, kun puhkesi entisen aviopuolison järjestämä mekastus siitä, ettei häntä kutsuttu hautajaisiin. Avopuoliso olisi pitänyt unohtaa kokonaan ja nostaa tämä entinen arvoiselleen paikalle. Tämä tarina on tosi, ja kuulisin mielelläni mielipiteitänne. Kummalle puolisolle paikka hautajaisissa kuuluisi?
Olipa kerran
eilaonerva
121200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minkä Jumala kerran yhdisti, vain kuolema voi erottaa Totta kai aviopuoliso on hautajaisissa mukana ja parhaalla paikalla
puhut lööperiä...tottkai tässä tapauksessa avopuoliso on se numero uno,ex-aviopuoliso voi tulla hautajaisiin jos haluaa mut paikkahan on jossain takariveis...TIETTY!!!
Kerran oli näin, että nainen oli ollut naimisissa 4 kertaa ja kaikki avioliitot olivat päätyneet eroon. Sen jälkeen hän oli avoliitossa 2 kertaa ja kuolla kupsahti juuri ennen kun oli menossa sumaan yhteen kolmanen naisen kanssa!
Mikä on miesten järjestys hautajaisissa, missä kukin heistä istuu? Ja kaikki naisen 9 lasta?
Isäni oli asunut avoliitossa yli 20-vuotta. Äitini kutsui itsenä hautajaisiin, tai piti itsestään selvyytenä tuloaan. Äitini oli kaikki vuodet haukkunut isääni ja hänen avopuolisoaan.
Hautajaisissa äitini poseerasi kuvassa isäni sukulaisten ja avopuolison kanssa. Muistotilaisuudessa hän istui läheisten pöydässä lasten ja papin kanssa. Avopuoliso jäi viereiseen pöytään. Pyysin avopuolisoa pöytäämme, mutta hän sanoi istuvansa viereisessä.
Äitini toimi tilanteessa mielestäni todella röyhkeästi. Avopuoliso ei asiasta nostanut meteliä, hän oli mielestäni "fiksu", ei halunnut turhaa mielipahaa. Äitini munasi itsensä mielestäni pahemman kerran.
Voin vain kuvitella mitä isäni olisi hautajaisistaan sanonut. Nainen joka oli häntä vuosia haukkunut oli hautajaisten "tähti" ja nainen, jonka kanssa hän oli vuosikymmenet asunut oli sivuosassa. Kamalaa.
Avopuolison paikka on ehdottomasti ennen
Tokkopa kenenkään hautajaisissa kukaan muu on #tähti# kuin se vainaja.
Aidon ihmissuhteen tuoma suru on arvokas ja kaunis. Eipä siinä tilanteessa hän, joka isääsi aidosti rakasti välittänyt kuka missä istuu tai kuka haluaa olla esillä hautajaisissa. Se lienee vallan toisarvoista.
Aitoutta ei voi teeskennellä. Eikä aitoa surua ja rakkautta.
Juuri ajattelen kuin sinä ja avoleskelle ei todellakaan ollut merkitystä kuka istui missäkin tai käyttäytyi mitenkin.
Valitettavasti on kuitenkin ihmisiä, jotka eivät kykene tuntemaan aitoa rakkautta eivätkä näin ollen aito suruakaan. Enemmän kuin häpeää äitini käytöksessä koin surua juuri tästä syystä. Hänelle oman itsensä esille tuominen oli merkityksellisempää, kuin toisen ihmisen kuolema.
En ymmärrä ex-puolison tarvetta osallistua hautajaisiin, hänellä oli aikansa tuon miehen kanssa ja se aika päättyi jo kauan sitten. Se, jonka kanssa tämä mies lopun elämänsä eli, on se, jolle ensimmäinen paikka hautajaisissa kuuluu. Voihan ex laittaa adressin ja kukat, mikäli tahtoo.
Todennäköisesti on vallan saman tekevää kelle mikin paikka hautajaisissa kuuluu, tai kuka minnekkin tykkää takapuolensa ängetä.
Kyse on vainajan muistojuhlasta ja viimeisistä hyvästeistä päätösenä maallliselle vaellukselleen.
Pikkumaisuutta osoittaa se, että tällainen jotain niin hirveän kauhean paljon häiritsee tyyliin että hittojako tuokin tuossa päälle päsmää vaikka vainajan eläessä oli aina naama kurtulla.
Vainaja tokko on moksiskaan.
Ei hautajaisia sille vainajalle vietetä sinänsä. Ei kuollut mitään tarvitse enää, koska ei ole olemassa.
Minä ainakin olin isän kuoltua niin herkässä tilassa, että oli hyvin vaikea toimia äitini ja sisarusteni kanssa, jotka olivat panneet välit isään kokonaan poikki. Itse olin ainoana tekemisissä hänen kanssaan.
Arvatkaa, millainen kehkeytyi perinnönjaosta. Kyllä oli raskasta aikaa. Annoin kaiken mennä läpi käsien, kosken jaksanut setviä semmoisia.
Äiti rupesi muuten käyttäytymään kuin olisi ollut isän leski, vaikka heidän yhteiselostaan oli kulunut jo vuosikymmen. Sitä hän on sitten jatkanut keskeytyksettä ja häpeilemättä.
Ei hän sentään hautajaisiin ängennyt, mutta vähältä piti. Olisin ollut vielä enemmän shokissa, mikäli mahdollista, jos hän olisi siellä ollut paikalla, saati ruvennut päsmäröimään. Ymmärrän siis aloittajaa.
Ei vainaja enää todella ole moksiskaan, mutta uskon omalla kohdallani, että isäni tahdon mukaan hänen avopuolisonsa olisi ollut "ykkösasemassa" hautajaisissa. Ei todellakaan puoliso josta oli eronnut 25-vuotta aiemmin.
Jonkun mielestä se voi olla pikkumaisena, että näkee exän esilläolon vääränä. Minusta hautajaiset ovat ennen muuta vainajan kunnioittamista ja muistamista. Haluaisitko itse hautajaisiisi ihmisen, joka on sinua vuosikymmenet haukkunut ja hyväksyisitkö sen, että hän olisi esillä syrjäyttäen ihmisen joka sinua on rakastanut ja jota olet itse rakastanut?
Toisen ihmisen väheksyminen ja oman itsensä esille tuonti toisten kustannuksella ei ole minusta pikkumaista.
En millään tavalla vähättele äitimme surua enkä hänen arvoaan, mutta tiedän kokemuksesta hänen arvaamattoman luonteensa kriisin sattuessa, emmekä me tyttäret voi luottaa siihen, että hän kykenee käyttäytymään avopuolison surua kunnioittaen. Päädyimme yhdessä siihen ratkaisuun, ettemme kutsu omaa äitiämme isämme siunaustilaisuuteen mukaan. Tilaisuus on tarpeeksi raskas ilman, että joudumme valvomaan ja huolehtimaan mahdollisesti hyvinkin hysteerisestä ja vihamielisestä äidistämme. Olemme miettineet kovasti eri vaihtoehtoja, mutta ohjeita tällaisia ex puoliso/ avopuoliso tapauksia varten ei löydy minkäänlaisista oppaista. Näytän ajattelevan näitä asioita aika lailla samalla tavalla kuin tytär 44-v, kiitos vastauksestasi ja voimia tällä raastavalla matkalla surusta kohti muistoja ilman kyyneleitä.
Tuli mieleen myös tämä näkökulma.
Entinen puoliso on saattanut surra avioliittoaan ja eroaan neljännesvuosisadan. Eron aikaisista vaikeuksista ja nöyryytyksistä kukaan ei tiedä.
Oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka eivät koskaan selviä avioerosta eivätkä sitä hyväksy. Ent puolison kuolema tuo helposti pintaan asioita. Tietää, ettei ole mitään mahdollisuutta enää korjata mitään.
Toisille ihmisille "kunnes kuolema erottaa" on tärkeä lause. Pitäisi meidän tämäkin muistaa.
Me puhumme eri ikäluokan ihmisistä.