tein abortin 4 viikkoa sitten. Voin kertoa, että ei ole todellakaan mikään kivuton kokemus, ja sitä helvettiä en halua koskaan enään kokea. (tiedän, että abortti on monenmielestä väärin jne. enkä halua kuulla siitä asiasta sen enempää:S) tapahtuma oli minulle henkisesti myös hyvin rankka, koska olin kahdenvaiheilla päätökseni kanssa, ja tein nyt tämän päätöksen, tarkkaan harkituista syistä.
Ongelmani liittyvätkin nyt poikaystävääni, joka niin lupasi tukea minua kaikessa jne. Kun hänestä homma oli hoidettu, nii kaikki voitiin unohtaa. Yksin sitten kävin asioita läpi päässäni yöt ja päivät, käyn edelleen. Asia on näin, että tämän jälkeen saan äärettömiä raivokohtauksia poikaystävääni kohtaan ja koitan kertoa hänelle kuinka minulla on paha olla ja haluaisin vaan tukea, tästä huolimatta hän pitää minua hulluna ja hänestä "suuttumiseni" on turhaa. Olen monta kertaa koittanut sanoa poikaystävälleni miltä minusta tuntuu, mutta ei hän oikeastaan jaksa kuunnella. Nyt olen hakenut ammattiapua, ja poikaystäväni on ero mielessä, koska hän ei jaksa katsella minua enään. Onko vika minussa vai poikaystävässäni ? miksi meninkään sinisinsilmin luottamaan häneen ..
ps. tiedän, että en osaa ilmaista asioitani kunnolla näin kirjoittaen, mutta koittakaa nyt ottaa selvää
Ollaan seurusteltu reilut 1,5vuotta
Ongelmani liittyvätkin nyt poikaystävääni, joka niin lupasi tukea minua kaikessa jne. Kun hänestä homma oli hoidettu, nii kaikki voitiin unohtaa. Yksin sitten kävin asioita läpi päässäni yöt ja päivät, käyn edelleen. Asia on näin, että tämän jälkeen saan äärettömiä raivokohtauksia poikaystävääni kohtaan ja koitan kertoa hänelle kuinka minulla on paha olla ja haluaisin vaan tukea, tästä huolimatta hän pitää minua hulluna ja hänestä "suuttumiseni" on turhaa. Olen monta kertaa koittanut sanoa poikaystävälleni miltä minusta tuntuu, mutta ei hän oikeastaan jaksa kuunnella. Nyt olen hakenut ammattiapua, ja poikaystäväni on ero mielessä, koska hän ei jaksa katsella minua enään. Onko vika minussa vai poikaystävässäni ? miksi meninkään sinisinsilmin luottamaan häneen ..
ps. tiedän, että en osaa ilmaista asioitani kunnolla näin kirjoittaen, mutta koittakaa nyt ottaa selvää
Ollaan seurusteltu reilut 1,5vuotta
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mä oon sun puolella tietenkin. Eikö se kuunnellut ollenkaan? Olisko kovin nuori kloppi, tajuaakse mistään mitään
empatiakyvytön ja kehittymätön kloppi. Jos hän ei kykene tukemaan sinua noin raskaassa asiassa, niin mitä sitten, kun elämä tuo muita mutkia matkaan? Olet ansainnut vierellesi kypsän ja rakastavan ihmisen, jolla on tunteet paikallaan.
raskauden, miten jatkui asioiden eteneminen.
Kerroit poikaystävällesi ja sitten?
epäilin olevani raskaana, ja kerroin siittä hänelle itku kurkussa, poikaystäväni vaan tokaisi "no tuskin oot, ei kannata sellasia miettiä"
tästä huolimatta tein raskaustestin, hän oli mukana. Poikaystäväni halusi asian pois päivä järjestyksestä nopeasti, soitteli minulle päivässä monta kertaa ja muistutteli, että pitää varata aikaa aborttiin jne. kertaakaan hän ei kysynyt minulta suoraa, mitä minä ajattelin asiasta? mitä minä haluaisin tehdä? hän edisti asiaa vaan siltä kannalta mitä hän ajatteli, terveydenhoitajani kutsui tätä manipuloinniksi. koitin iltaisin ilman häntä miettiä mitä minä oikeasti itse haluan tehdä, käännyin kuitenkin itse abortin kannalle, poikaystäväni mielipide tietysti vaikutti asiaan, mutta ei ratkaisevasti
terveydenhoitaja oli oikeassa.
Koska emme tiedä miten olisit päättänyt ilman poikaystäväsi jatkuvaa abortin muistuttamisesta.
Huomasitko, ensin poikaystäväsi ei välittänyt raskaustestistä ja aktivoitui heti abortin puolelle kun r-testi todisti raskautesi.
Hän siis edisti omaa tahtoaan, ei sinun.
Mielestäni naisen pitää tehdä aina oma itsenäinen päätöksensä lapsiasiassa. Vaikka miehet ovat yhtä vastuussa lapsen teosta ja sen hoitamisesta, niin lopulta lapsi jää yleensä aina naiselle. Ja jos mies alkaa painostaa aborttiin, hän vain osoittaa kypsymättömyyttä todelliseen seurusteluun ja parisuhteeseen, johon kuuluu yleensä myös lapsien saaminen. Mielestäni pitäisi seurustelun melko alkuvaiheessa keskustella näistäkin asioista, kun ilmapiiri on molemmin puolin avoin eikä ole painetta tehdä mitään päätöksiä. Että mitä mieltä mies on lapsista ylipäänsä. Ja ehkäisy on molempien yhteinen asia, ei vain naisen.
suurimmalla osalla aikuisista lukijoista on empatia sinun puolellasi. Hyvä,että olet hakenut ammattiapua.Se on varmasti paikallaan,kun on kyse näinkin raskaasta asiasta. Sieltä saat varmasti parhaan mahdollisen avun. Netin kautta se on aika hankalaa. Voimia ja kaikkea hyvää sinulle.
Raskauden keskeytys 4 viikkoa sitten enkä selittele sitä sen enempää. Mitä tekikään mies jonka olen tuntenut 3 vuotta, jota olen rakastanut enemmän kuin mitään muuta koskaan ja johon olen kuvitellut voivani luottaa vaikka mikä tahansa muu pettäisi? Jonka olen ihan oikeasti kuvitellut olevan minun puolellani aina ja kaikessa ja minun paras ystäväni? Jätti minut samalla viikolla kun abortti tehtiin. Syynä ei ollut abortti, sillä hän halusi sitä ehdottomasti, vaan se että ylipäätään tulin vahingossa raskaaksi (ja kyse ei nyt sitten ollut mikään "tahallaan unohdin pillerin", ehkäisynä oli kondomi).
Koska hän ei sitten halunnut edes itselleen ilmeisesti myöntää että jättää minut siksi että tulin raskaaksi, syyksi piti vielä etsiä minun nykyinen mahdottoman vaikea käyttäytymiseni (kas kummaa, olin raskaana ja todella huonovointinen,ja tein abortin, enkä jaksanut aina olla kovin herttainen), eli minun syytäni taas tämäkin. Hän itse alkoi käyttäytyä minua kohtaan todella törkeästi heti kun kuuli raskaudesta, siis todella muuttui n. 10-vuotiaaksi joka odottaa että äiti antaa tukkapöllyä kun on jäänyt pahanteosta kiinni. Äyski ja tiuski ja murjotti.
Tämän keskellä on pitänyt yrittää jaksaa käydä töissä, hoitaa abortista seuranneet komplikaatiot, kestää jokapäiväiset fyysiset kivut jotka eivät ole vieläkään loppuneet. Olen tämän kanssa totaalisesti yksin. Töissä on käämit palaneet pari kertaa ja olen pillahtanut itkuun: esimies pitää nykyään hulluna. Kivaa.
Välillä on olo että olen niin loppu että ei jaksaisi edes sängystä nousta. Tänäänkin on edessä soittoaika lääkärille,laboratoriossa kävin jo aamulla klo 9, sitten pitää yrittää nukkuakkin että jaksaa yöksi töihin, verta vuotaa ja mahaan koskee. Ja mies huitelee jossain tuolla vapaana kuin taivaan lintu ja on kaikkien mielestä oikein kunnon mies.
En kyllä voi ymmärtää poikaystävääsi..Ehkä hän säikähti tms..kuullostaa kyllä oudolta käyttäytymiseltä, ellei sitten ole kovinkin paljon sinua nuorempi.
Sympatiat sun puolella. Varmasti on rankkaa. Koita jaksaa..
Miksi sitten teit abortin?
Voit tietty myös koittaa ajatella miehesi tunteita, mies ei välttämättä ymmärrä sitä että sinusta tuntuu pahalta. Älä syyllistä häntä myöskään.
Itselläni ei abortin tekeminen tuntunut juuri miltään. Olin niin nuori eikä vauva olisi tullut kyseeseen terveydellisistäkään syistä. En ole koskaan edes miettinyt asiaa.
Mistä te löydätte näitä sankareita jotka eivät osaa edes tukea teitä vastoinkäymisissä? Käsittämätöntä. Onko teillä poikaystävää etsiessä ainut kriteeri se, että sitä kehtaa ulkoiluttaa, vai mikä oikein mättää?
Ja sitten vielä se, miten annatte itseänne kohdella ja saatte kaiken vielä väänneltyä omaksi syyksenne? Uskomatonta.
tässä oli nyt vaan toinen puoli asiasta ja toisen kertomana. Kaikki ei osaa avautua yhtä hyvin, mistä me tiedämme miltä tämän naisen poikaystävästä tuntuu. Ja ap:lle, : Aina toinen ei suhtaudu niinkuin odottaa. Koita aikuistua siinä asiassa.
Sitäpaitsi tämä ikuinen aborttikysymys: sehän on vain toukka keskeytysvaiheessa. Onko kaikki sureminen vain huomion hakemista?
Olin vastaavassa tilanteessa poikaystävänä kaukosuhteessa noin 4kk sitten. Sain uutisen raskaudesta ja välittömästi aloin tehdä järjestelyjä että pystyisin olla rakkaani tukena paikanpäällä. (asutaan eri maissa) Tuskin olin kerinnyt sulattaa koko asiaa kun tyttöystävä ilmoitti päätöksensä abortista ja teki sen. 10:sä päivässä kaikki tämä jos muistan oikein.Tän jälkeen kaikki meni pieleen
Tää on pitkä juttu joten lyhyesti...
Kun raskaus tulee yllätyksenä on erittäin tärkeä keskustella keskeenään ja yrittää nähdä asiat joka kulmasta ennen ja myös abortin jälkeen. Vaikka kumpikin yrittää parhaansa mukaan huomioida toisiaan on tärkeä saada kaikki ajatukset sanottua. Älkää kyselkö kenessä vika on vaan muistakaa että rakastatte toisianne ja mitä mahdollisuuksia teillä tulevaisuudessa on!