Kylmenee, kylmenee

Kyllä se niin on, että kun homma ei etene niin alkaa kylmeneen. Turha on odotella ja odotella toiselta jotain vinkkiä tai kutsua vaikkapa kotiinsa. Turha haaveilla romanttisesta illasta vaikka siihen olisikin mahdollisuus olosuhteiden puolesta silloin tällöin.
Miksi miettiä moisia kun lisäksi on ikäero.
Parempi vain hoitaa työ töinä ja kylmetä vain ajatukselle romanssista työkaverin kanssa. Taidan lähteä lenkille.
Bay bay beibe.
5793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mihinkään edetä,pelkkää pelleilyä
ja ajankulua

Äänestä

niin eikö kannattaisi olla rohkea ja ehdottaa itse jotain..
Kaikkihan on jäänyt avoimeksi.

Äänestä

tarkoitat kylmenemisellä,eihän olla nähty aikoihin kun on noita töitäkin välillä.

Äänestä

niin katsotaan alkaako lämpiämään.T.arvaa kuka

Äänestä
  • kerrottu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


esa........................... kirjoitti:

Kyllä se niin on, että kun homma ei etene niin alkaa kylmeneen. Turha on odotella ja odotella toiselta jotain vinkkiä tai kutsua vaikkapa kotiinsa. Turha haaveilla romanttisesta illasta vaikka siihen olisikin mahdollisuus olosuhteiden puolesta silloin tällöin.
Miksi miettiä moisia kun lisäksi on ikäero.
Parempi vain hoitaa työ töinä ja kylmetä vain ajatukselle romanssista työkaverin kanssa. Taidan lähteä lenkille.
Bay bay beibe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu