Eli oon jo muutamia vuosia iskenyt sekalaisia naisia ilman suurempia tunteita. Ei oo ollu pitkään aikaan mitään vakavampaa suhdetta ja tykkään siitä, kun pystyy olemaan naisten kanssa luontevasti ilman mitään taka-ajatuksia, ilman mitään sitoumuksia ja hyvin pienellä vastuulla. Nautin siitä, että saan tutustua uusiin ihmisiin kuitenkin tietäen, etten varmaan tule kovin pitkään heidän kanssaan liikkumaan. Totta kai minulla on myös paljon pitkäaikaisia todella hyviä ystäviä, mutta naisten kanssa vaihtelu on virkistänyt. En oo koskaan suunnitellu tulevaisuuttani kovin pitkälle ja mottoni on ollut, että jos en koskaan takerru muihin ihmisiin, ni ne antavat minulle paljon enemmän.
Tähän asti se on ihan toiminutkin, nyt on kuitenki käyny sillä tavalla, etten saa yhtä naista enää millään mielestä pois. Olen vähän turhan monena iltana löytänyt itseni samasta paikasta iltaa viettämässä ja olen antanut tuon naisen syöpyä mieleeni. Ärsyttää!! Kuvottaa ajatus siitä, etten enää pystykään olemaan oma itseni, etten enää pysty kontrolloimaan itseäni kunnolla eivätkä jutut enää löydä omaa uraansa. Tietenkin inhottaa myös se tieto, etten koskaan pysty iskemään tuota naista, koska vanhat kikat eivät pure. En pysty olemaan rentoutunut, en ole itsevarma... Ja kuitenki tiedän miten tuo tyyppi pystyy pelkällä katseellaan ja ilkikurisella hymyllään saamaan henkeni ahtaalle. Oon joskus luullut olevani ihan haluttukin jätkä ja yhtäkkiä kuin puskista joku muija vääntää minut pikkusormella siltaan. Totta kai pidän hänestä tosi paljon, mutta päässäni on tällä hetkellä kyllä melkoinen henkien taisto. On paljon negatiivisia asioita, on turhautumista, murenevaa itseluottamusta, epävarmuutta yms. Mutta on myös positiivisia asioita. Tuntuu, että kuppi kallistelee laidasta laitaan ja tunne on niin kokonaisvaltainen, että se ärsyttää. Hänen tunteistaan en tiedä, enkä pysty tällä hetkellä sitä järkevästi analysoimaankaan. Olen aina ajatellut, että jos joutuu ruveta arvailemaan toisen tunteita, niin on heikoilla jäillä. En pidä siitä.
Niinhän sitä sanotaan, että uusi piina saa unohtamaan vanhan, mutta hommassa ärsyttää myös se, etten pysty kyllä tekemään keneeenkään muuhun vaikutusta tällä hetkellä. Tai ei oikeastaan edes kiinnosta. Vain yksi ihminen saa mielen virkeäksi ja kuitenkin jälkeenpäin jää kusen maku suuhun. En pidä tällaisesta elämästä. Tuntuu, että tätä tilannetta pitäis lähestyä ihan toisenlaisesta näkökulmasta, kuin mihin olen tottunut. En tiiä mitä minun pitäis tehdä. En edes tiedä, mitä lopulta haluan.
Toivon asiallista kommenttia, päänaukojat älkää vaivautuko. Vaikkei tässä nyt ole mitään selkeää kysymystä johon vastata, mutta jos jollakin on samanlaisia kokemuksia, niin ei muuta kuin vastausta kehiin. Tai jos joku ounastelee olleensa joskus vastapuolella, niin näkemystä kaivataan myös naisilta. Kiitoksia jo etukäteen.
Tähän asti se on ihan toiminutkin, nyt on kuitenki käyny sillä tavalla, etten saa yhtä naista enää millään mielestä pois. Olen vähän turhan monena iltana löytänyt itseni samasta paikasta iltaa viettämässä ja olen antanut tuon naisen syöpyä mieleeni. Ärsyttää!! Kuvottaa ajatus siitä, etten enää pystykään olemaan oma itseni, etten enää pysty kontrolloimaan itseäni kunnolla eivätkä jutut enää löydä omaa uraansa. Tietenkin inhottaa myös se tieto, etten koskaan pysty iskemään tuota naista, koska vanhat kikat eivät pure. En pysty olemaan rentoutunut, en ole itsevarma... Ja kuitenki tiedän miten tuo tyyppi pystyy pelkällä katseellaan ja ilkikurisella hymyllään saamaan henkeni ahtaalle. Oon joskus luullut olevani ihan haluttukin jätkä ja yhtäkkiä kuin puskista joku muija vääntää minut pikkusormella siltaan. Totta kai pidän hänestä tosi paljon, mutta päässäni on tällä hetkellä kyllä melkoinen henkien taisto. On paljon negatiivisia asioita, on turhautumista, murenevaa itseluottamusta, epävarmuutta yms. Mutta on myös positiivisia asioita. Tuntuu, että kuppi kallistelee laidasta laitaan ja tunne on niin kokonaisvaltainen, että se ärsyttää. Hänen tunteistaan en tiedä, enkä pysty tällä hetkellä sitä järkevästi analysoimaankaan. Olen aina ajatellut, että jos joutuu ruveta arvailemaan toisen tunteita, niin on heikoilla jäillä. En pidä siitä.
Niinhän sitä sanotaan, että uusi piina saa unohtamaan vanhan, mutta hommassa ärsyttää myös se, etten pysty kyllä tekemään keneeenkään muuhun vaikutusta tällä hetkellä. Tai ei oikeastaan edes kiinnosta. Vain yksi ihminen saa mielen virkeäksi ja kuitenkin jälkeenpäin jää kusen maku suuhun. En pidä tällaisesta elämästä. Tuntuu, että tätä tilannetta pitäis lähestyä ihan toisenlaisesta näkökulmasta, kuin mihin olen tottunut. En tiiä mitä minun pitäis tehdä. En edes tiedä, mitä lopulta haluan.
Toivon asiallista kommenttia, päänaukojat älkää vaivautuko. Vaikkei tässä nyt ole mitään selkeää kysymystä johon vastata, mutta jos jollakin on samanlaisia kokemuksia, niin ei muuta kuin vastausta kehiin. Tai jos joku ounastelee olleensa joskus vastapuolella, niin näkemystä kaivataan myös naisilta. Kiitoksia jo etukäteen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jokaiselle käy noin jossain vaiheessa. Ja nuo tilanteet muistuttavat meitä siitä, että olemme täällä oppimassa elämää ja oppimassa itsestämme. Ei elämää eikä tunteita voi kontrolloida. Etvoi vaikuttaa siihen, kuinka tämä nainen suhtautuu sinuun.Voit vaikuttaa ainoastaan siihen miten itse suhtaudut asiaan.
sinulla.
Sinähän olet vain ihastunut! et varmaan sitten ennen ole sitä kokenut, jos olet pystynyt kontrolloimaan tunteitasi ja päättämään, kuinka kauan aiot jonkun kanssa hengailla jne.
Oletko sitten aiemmin pitänyt itseäsi tunteettomana? selvästikin olet nyt ihastunut ja on sulle ihan uusi tilanne.
Sitä en voi tietää mitä se tyttö sinusta ajattelee....joskus ihastuminen voi olla valitettavasti yksipuolista.
Mutta ei sinun auta kuin yrittää saada kontaktia tyttöön...eli juttelemaan vain! sillä se selviää..(mikäli siis haluat, että asia etenee johonkin. voihan olla, että teillä ei synkkaakaan, kun olet tutustunut häneen paremmin. tai sitten synkkaa hirmu hyvin:)!)
Mutta noin yleisesti ottaen, ihastumisen olettaisi olevan mukava ja ihana tunne. Sinun tekstistäsi saa kuvan, että se ei olisikaan niin ihanaa....? pelkäätkö jotain, sellainen tunne tulee. mutta sekin on normaalia, voimakkaat tunteet voivat pelottaa.
Etkä sinä miksikään muutu, jos ihastut. Korkeintaan parempaan suuntaan:) koeta nyt päästä peloistasi ja rohkaistu juttelemaan tytölle....aluksi ihan niitä näitä vain.
Toinen vaihtoehto tietysti, että yrität unohtaa koko tytön. jos ajatus seurustelusta on niin kamala kertakaikkiaan...
Mutta uskon että jos pääset peloistasi, ja käy niin hyvin, että rakastutte toisiinne, niin tulet huomaamaan, että rakkaus ja seurustelu onkin ihanaa. ja ihmettelet entistä itseäsi!
Mitä sitten päätätkin, niin tsemppiä sinulle.
Ensinnäkin, kiitos hienosta kommentista.
"Oletko sitten aiemmin pitänyt itseäsi tunteettomana?"
Ei, en ole koskaan pitänyt itseäni tunteettomana. Nelisen vuotta sitten minulla oli suhde, joka tosin päättyi siihen, että alkuhuuman jälkeen huomasin kuinka eri maata olimme. Toinen osapuoli oli edelleen täysillä mukana ja oli kyllä tuskien takana koittaa selvittää asiat tahdikkaasti. Tunsin itseni silloin kusipääksi. Olin silloin vielä kokematon ja sinisilmäinen, enkä halua toista kertaa astua samaan miinaan. Siis, että lähtisin liian innokkaasti leikkimään toisen tunteilla.
Olen toki tuonkin jälkeen ihastunut monta kertaa, mutta eri tavalla. Olen ihastunut ihmisissä eri piirteisiin, luonteenpiirteisiin, positiivisuuteen, huumorintajuun, ulkonäköön, kauniiseen hymyyn. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta koskaan en ole ihastunut kokonaisuuteen. Siis sillä tavalla, että huonot ja hyvät asiat tukevat toisiaan, eikä oikeastaan pysty erittelemään miksi se tunne on niin juovuttava.
"Mutta uskon että jos pääset peloistasi, ja käy niin hyvin, että rakastutte toisiinne, niin tulet huomaamaan, että rakkaus ja seurustelu onkin ihanaa."
Tämä voi olla totta. Ja pakkohan sen on olla totta, ainakin suurimman osan kohdalla. Ja vuoristorataakin se olisi varmasti. Ehkä tietämättämi vieroksun myös sitä.
Sitä haluaa, mitä ei saa. Näin se usein menee. Voi olla ettet saa kohdettasi koskaan. Tässä ollut itselläkin vaikeuksia joskus karistaa sitkeitä ihailijoita, joskus se on suorastaan raivostuttavaa, kun tällä saa miehelle vain "pökköä pesään" eli on entistä innokkaampi:-) Ehkä mulla siksi niin monta miestä perässä, kun torjun suurinpiirtein kaikki, hehe.
"Sitä haluaa, mitä ei saa. Näin se usein menee. Voi olla ettet saa kohdettasi koskaan"
Tätä olen itse myös välillä miettinyt, mutta luulen, ettei se pidä tässä tilanteessa paikkansa. Se tosin voi pitää, etten saa kohdettani koskaan, mutten vielä edes ole varma aionko yrittääkään. Tähän mennessä en ole yrittänyt, en ole kuulunut siihen ihailijajoukkoon, joka hänellä toden totta on. Enkä todellakaan aio liittyä siihen mielistelevien joojoo-miesten joukkoon, kaikella kunnioituksella heidän tarpeitaan kohtaan.
olen naispuolinen ja vähän samanlaisessa tilanteessa. ja niin, ärsyttää, koska luulin olevani vahva ja riippumaton ja täysin kylmä ja kyyninen ja nauttivani elämästäni vailla rajoituksia. jne. jne.
luin jonkun palstan kirjoittelijan kommentoivan, että rakkaudessa ei ikinä ole kysymys valinnasta vaan ihmisten ominaispiirteistä. sinänsä täysin selvää ja järkeenkäypää, mutta pysäytti. olen nähnyt läheltä elämää, jonka antama malli pohjautuu tälle ainoalle, valinnalle. elämälle, jossa haetaan aina enemmän ja lisää, ja koko ajan ja mihinkään ei olla tyytyväisiä jo nyt. ehkä se on takertunut omaan takaraivoonkin, tiedä sitten.
jokatapauksessa kohdatessani ihmisen, joka vakuuttaa, vaikuttaa ja iskee syvälle niin vahvasti,ihmisen, joka riittää kokonaisvaltaisesti kaikkine hyvine ja huonoine ominaisuuksineen, olen aivan hukassa. mikä olikaan se valinta? missä olivatkaan ne muut?
huolimatta pitkästä suhteesta olin samaa mieltä monta vuotta, että kokemusrikas ja vaihteleva elämäntapa soveltuu onnelliselle ihmiselle parhaiten. mutta jos saan hetkeksi hengähtää ja oikeasti ajatella, mikä on loppujen lopuksi tärkeintä... tuskinpa juhlimme ainakaan niillä, joilla ei oikeastaan ollut mitään merkitystä. voihan olla, ettemme edes muista niitä.
vapaus ei ole sitä, että juoksee pakoon. vapaus ei ole suorittamista. se ei synny siitä, että on suosittu tai huomion keskipisteenä koko ajan. vapaus on sitä, että löytää itsensä uudesta tilanteesta. antaa periksi itselleen. en tarkoita tällä sitä, että luovuttaisi vaan sitä, että kykenee näkemään pahimman pelkonsa silmästä silmään. suurin asia, joka meitä lopulta rakentaa ihmisinä, on rakkaus. imelää, ahdistavaa, tiedän. mutta juurikin se pitää meidät pystyssä ja kokonaisina.
sinua taidetaan nyt viedä lujaa, mutta se on vaan hienoa. uskalla avautua rehellisesti myös vastakappaleellesi, silloin rikot mainitsemasi jään. kyllä se siitä, onnea matkaan.
Olipa mukava, että kirjoitit. Tuohan oli melkein kuin omaa tekstiäni. Arvasin, etten ole ainoa laatuani ja on mukava lukea omia ajatuksia toisen kirjoittamana. Varsinkin jos toinen viisaampana osaa niitä käsitellä ja tulkita.
"vapaus ei ole sitä, että juoksee pakoon. vapaus ei ole suorittamista. se ei synny siitä, että on suosittu tai huomion keskipisteenä koko ajan. vapaus on sitä, että löytää itsensä uudesta tilanteesta. antaa periksi itselleen. en tarkoita tällä sitä, että luovuttaisi vaan sitä, että kykenee näkemään pahimman pelkonsa silmästä silmään. "
Tämä osui aika hyvin. Se saa luvan olla läksyni. Olen tosiaan huomannut kaikessa rohkeudessa olleeni pelkkää paperia. Täytyy myöntää, että vapauteni on välillä perustunut karkuun juoksemiseen ja toisaalta myös huomion keskipisteenä olemiseen. On tuntunut rohkeuden teolta livistää maisemista, jos vastaavaa liikehdintää on ollut ilmassa. Heikompihan olisi jäänyt liekaan. Olen ajatellut, että kyllähän näitä tilanteita tulee ja menee. Mutta nyt tämäkään ei onnistu. Olen koittanut livistää maisemista hetkeksi, mutta alitajuisesti oon aina odottanut kohtaavani hänet taas. Ja selvähän se on, että jos jotain odottaa ja kun viimein kohtaa, niin kyllähän se jännittää. Ja taas on rentous ja itsevarmuus tiessään. Niin kait se taitaa olla, että se pahin "vastus" ei olekaan se vastakappale, vaan omat tunteet ja pelot.
mutta sanonpa vielä saman. Sinua pelottaa omat tunteesi kun olet ihastunut ja et siten enää voikaan kontroloida tilannetta. Yleensä sen vaistoaa toisesta osapuolesta millä mielin hän on liikenteessä. Oletko ajatellut että siksi sinun on ollut helppo saadakin naisia kun he ovat huomanneet sinusta sen ettet vaadi paljoa? Sinun kanssa voi viettää aikaa ja ehkä harrastaa seksiäkin kevyesti pelkäämättä että juttu menee liian vakavaksi. Monet naisetkin pelkäävät tunteita ja sitoutumista ja niinpä sellainen mies jossa tätä vaaraa ei ole on helppo seuralainen. Toisaalta naiset eivät tätä piirrettä itsessään helposti halua myöntää edes itselleen vaan tuntevat itsensä petetyiksi, vaikka tosiasia on että ihmiset pettävät aina eniten itseään. Ihmistä, joka ei petä itseään, eivät muutkaan voi pettää. Ihminen joka luottaa itseensä pärjää aina eikä ole riippuvainen siitä mitä muut tekevät. Sellaisen ihmisen luottamusta ei voi pettää, koska hänen luottamuksensa on hänessä itsessään eikä muissa.
Sinä olet elänyt pinnalla ja nyt kun joku koskettaakin syvempää olet ihan hukassa. Luultavasti et tunne oman itsesi syvyyttä ja kun joku toinen sitä koskettaa joudut itsekin katsomaan syvyyteesi. Ja pelottavaa varmasti. Tuossa tunteessa on se huono puoli että kun on hetken katsonut toisen ja oman itsensä syvyyttä, ei pinta enää tunnu kiinnostavalta. Sinä voit paeta ja jatkaa pintaelämää, muttei se syvyyden katse unohdu. Jonain päivänä voi olla että olet riittävän vahva kohtaamaan sen. Itsessäsi ja muissa.
Vaikea sanoa mitä sinun tulisi tuon naisen kanssa tehdä. Ei kukaan siinä voi neuvoa. Jos tarve saada
olla hänen kanssaan nousee riittävän voimakkaaksi sinä luultavasti pystyt ylittämään pelkojasi ja etenemään naisen suuntaan. Jos hän ei ole sinulle oikea ja ei koe sinusta samoin, niin ennen pitkää löydät toisen joka koskettaa samoin. Niinhän ihmiset voivat rakastua monta kertaa elämänsä aikana. Ei sitä silti usein tapahdu, joten toivon sinun itsesi takia että nyt uskaltaisit.
En usko että kyse on siitä että sitä haluaa mitä ei voi saada. Kyllä ihmiset usein rakastuessaan saavat vastarakkautta ja onnellisiakin liittoja syntyy. Ne jotka jäävät roikkumaan saavuttamattomaan ovat niitä samoja (ehkä sinun kaltaisia) jotka eivät oikeasti uskalla elää ja tuollainen saavuttamattoman myytti toimii hyvänä tekosyynä jatkaa kevyttä elämää muiden kevyiden ihmiset kanssa. Ja toisaalta, ajatuksen siitä, että sitä haluaa mitä ei voi saada, voi kääntää niinkin päin että ainoastaan kun haluaa, on olemassa mahdollisuus ettei ehkä saakaan. Jos ei ikinä mitään erityisemmin halua, ei joudu ikinä kohtaamaan sitä tuskallista tunnetta ettei saa. Mutta silloin ei myöskään ikinä koe sitä elämää suurempaa tunnetta siitä että saakin sen mitä haluaa. Sellaisen ihmisen elämä, joka ei koskaan halua, näyttää ainakin minun silmissäni aika tyhjältä vaikka kaikenlaista pintakoreutta olisi miten paljon. Elämään kuuluu oppiminen ja on opittava sietämään tuskaa siitäkin ettei aina saa mitä haluaa ja on opittava luopumaan ilman että hajoaa.
No ei tarvitse kokonaan hajota, mutta kyllä mielestäni ihminen saa surra niinkauan kuin tarvii.
"Oletko ajatellut että siksi sinun on ollut helppo saadakin naisia kun he ovat huomanneet sinusta sen ettet vaadi paljoa? Sinun kanssa voi viettää aikaa ja ehkä harrastaa seksiäkin kevyesti pelkäämättä että juttu menee liian vakavaksi."
Olen kyllä ajatellut nimenomaan näin. Niinkuin aikaisemmin kirjoitin, niin tämähän on ollut jonkinlainen mottoni. Eli en siis takerru ihmisiin, niin hekään eivät takerru minuun ja toiset samanlaiset ihmiset saattavat tarjota hetkeksi huikean mukavaa seuraa. Siis sellaista seuraa, ettei siinä tarvitse ajatella mitä toinen odottaa tai mihin tämä johtaa, vaan pystyy menemään spontaanisti hetken mielijohteesta tietäen, ettei kummallakaan ole mitään sen kummempaa taustalla. Silloin ihmiset laittavat mielestäni enemmän likoon itsestään, kun he pystyvät leikkimielellä rentoutuneesti hengaamaan, ilman tunteilla leikkimisen tai sitoutumisen vaaraa.
"Luultavasti et tunne oman itsesi syvyyttä ja kun joku toinen sitä koskettaa joudut itsekin katsomaan syvyyteesi. Ja pelottavaa varmasti. Tuossa tunteessa on se huono puoli että kun on hetken katsonut toisen ja oman itsensä syvyyttä, ei pinta enää tunnu kiinnostavalta."
Tämä tuntuu kaikkein raastavimmalta. En ole koskaan ollut sitä mieltä, että olisin elänyt pintaelämää, olen vain nauttinut elämästä, vapaudesta ja siitä tunteesta, että huomenna voi tapahtua mitä vain. En ole koskaan odottanut mitään. En huomista, kesälomaa tai kenenkään ihmisen kohtaamista. Ja yhtäkkiä huomaan, että mielessäni pyörii joku sama tyyppi kokoajan. Eikä se syvyyden katse unohdu. Ei osaa arvostaa aikaisempia elämänarvoja, haluaa toista ihmistä vaan niin paljon. Ja kuitenkin toisaalta pelottaa. Ehkä se johtuu juuri siitä, että joutuu purkamaan niin paljon oman elämän vanhaa kivijalkaa, että pystyy rakentamaan uutta sen päälle ja että koko hökkeli pysyy yleensä pystyssä. Eikä se varmaan aivan nopeasti tapahdu, tai mistä sen tietää. En tiedä kumpi olisi parempi. Että ottaisin parin vuoden aikalisän ja kokoaisin rauhassa itseni, ja sitten katuisin myöhemmin, kun vastaavaa ei satukaan kohdalle. Vai että pistän nyt itseni likoon, murenen pala palalta ja kadun kumminkin myöhemmin. No, kait se sitten vahvistaa...
Luulen, että jos saisit tämän naisen, niin ihastus loppuisi kuin seinään. Vaikea uskoa, että kaltaisesi yhtäkkiä muuttuisi ihan erilaiseksi, ihmiset ei muutu...
Jos tosiaan haluat "tunteesta" eroon, niin alat vältellä häntä ihan tietoisesti, et mene samaan paikkaan, jne. Näin minulla ainakin on tapana tehdä, jos ihastun mieheen. Sitten erossa mieli alkaa kehitellä kaikkea omaa ja kun sen ihmisen lopulta taas tapaa, tajuaa, ettei hän ole ollenkaan sitä, mitä kuvittelit ja se on sitten siinä.
Olen myös joskus ollut tilanteessa, jos kuvailemasi kaltainen playeri väitti ihastuneensa minuun. Olin ihastunut häneen, mutta valehtelin etten ole. Ensinnäkään en uskonut, että kyseessä oli muu kuin em. saalistusvietti ja vaikka olisi ollutkin, niin en usko, että kaltaisesi kykenee esimerkiksi uskollisuuteen tai aitoon välittämiseen pidemmässä suhteessa. Siksi sinun kannattaisi joka tapauksessa antaa tämän naisen olla, varsinkin jos oikeasti pidät hänestä.
"Luulen, että jos saisit tämän naisen, niin ihastus loppuisi kuin seinään. Vaikea uskoa, että kaltaisesi yhtäkkiä muuttuisi ihan erilaiseksi, ihmiset ei muutu.."
Tätä minäkin pelkään. Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, niin näin minulle on kerran käynytkin, eikä se helppoa ollut. Mutta silloin olin nykyiseen verrattuna niin paljon sinisilmäisempi, että uskoisin nykyään pystyväni erottamaan tällaiset hetken huumat. Mutta toisaalta en tiedä, pystynkö enää hetkeen elämään sellaista aikaisempaa elämäänikään. En tiedä kiinnostaako sellainen enää. Niin kait se on, että aika vain parantaa tällaiset ja sen jälkeen sitä on taas vähän kyynisempi ja paksunahkaisempi. Mutta en minä sitä haluaisi. Jotenkin on vaan ruvennut näkemään itsensä ihan uudessa valossa tämän tapauksen takia.
"Olen myös joskus ollut tilanteessa, jos kuvailemasi kaltainen playeri väitti ihastuneensa minuun. Olin ihastunut häneen, mutta valehtelin etten ole. Ensinnäkään en uskonut, että kyseessä oli muu kuin em. saalistusvietti... "
En ole koskaan pitänyt itseäni minään playerina. Olen vain nauttinut elämästä ja vapaudesta. Enkä koskaan ole tehnyt katteettomia rakkaudentunnustuksia. Sellainen on mielestäni halpamaista, minun mielestäni melkein rikos. Kun olen ollut jonkun kanssa sängyssä, niin tilanne on vain ajautunut siihen, molemmin puolisessa ymmärryksessa ja hyvässä hengessä. En vonkaa, enkä saalista näennäisellä palvonnalla. Tiedän kyllä kuinka traumaattista tunteilla leikkiminen voi pahimmillaan olla. Tai ehkä sitten vasta käsittäisin, jos nyt saisin nenilleni. Toisaalta tämäkin on vain minun käsitykseni asiasta, enhän voi tietää onko joku tuntenut joskus tulleensa petetyksi. Uskon kuitenkin että niin ei ole käynyt.
"Siksi sinun kannattaisi joka tapauksessa antaa tämän naisen olla, varsinkin jos oikeasti pidät hänestä."
Tähän minäkin olen päätynyt monta kertaa. Se on se umpikuja.
joka yrittää teeskennellä miestä. Teksti on naisen kirjoittamaa.
Tämä oli hauska kommentti. Ihan viimesen päälle mies täällä kirjoittelee. Tiedän, että miehet harvemmin kertovat tyyliini tunteista, eikä minunkaan tapoihini kuulu yleensä tällä tavalla kuvailla.
Kuulostaa niin hämmästyttävän tutun oloisen persoonan tekemältä ettei voi olla vastaamatta aloittajan viestiin vaikka jo väsyneenä tätä kirjoitankin.
Eli tekstisi perusteella et tiedä itsekään mitä asioita ja tekijöitä tunteittesi takana on vaikuttamassa? Toisaalta et tarkkaan kerro myöskään missä naisen kanssa menette ja sanoit ettet pysty koskaan iskemään tuota naista. Mikä hämärtää omaa tulkintaani asiasta. Koska olet jo saattanut saada tämän naisen pahasti ihastumaan itseesi. Olet vain sattunut löytämään saman tyylisen ihmisen kuin itsekin olet. Sillä tuntuu että hän vastaa samoilla keinoilla sinulle mitä sinä olet käyttänyt, eli ts. riisuu sinut juuri niistä vanhoista kikoistasi koska tietää ne varsin hyvin itsekin.
Omalla kohdallanikin tämä toinen on todella puoleensavetävän näköinen fyysisesti ja uskon hänestä niin ajattelevan monen muunkin naisen. Ehkäpä tällä naisella on itselläänkin hieman villimpi ja kokeilunhaluisempi menneisyys, tai rankka lapsuus joka on karsinut naiiviuden pois muuttaen epäluuloiseksi ihmisiä kohtaan. Niillekin
jotka haluaisivat pohjimmiltaan vain hyvää hänelle. Itselläni mm. epämääräinen suhde yhdeksän vuotta vanhemman miehen kanssa, johon olisin halunnut itse sitoutua. Teki minusta vain yhä epäluuloisemman omia tunteitani kohtaan muiden miesten kanssa. Tiedän että pitäisi olla avoimempi toista kohtaan ja pystyä näyttämään kuinka paljon pitää toisesta ilman asiaa vähättelevää huumoria. Joka saattaa tehdä toisesta epävarman mutta jolla pystyy myös jollain tapaa testaamaan toisen todellisia tunteita.
että haluaako sun ihastuksesi sut, jos hän tietää sun menneisyytesi aka tapasi toimia? Musta ei voi heti olettaa, että koheltajaa otetaan vakavasti. Ja toinen kysymykseni on, että uskaltaako nainen luottaa suhun?
Eläydy toisen asemaan...ajattele itsesi toisen asemaan elikä että jos naisesi olisi käyttäytynyt menneisyydessään kuin sinä käyttäydyit.
Rakkaus saa toivomaan sille toiselle kaikkea hyvää. Onko sulla tilanne noin?
Huah, tämä nyt saattaa olla hyvin myöhäisen illan tahi erittäin aikaisen aamun jaarittelua, mutta on vaan pakko kommentoida, kun aloittajan viesti on sen verran miellyttävää luettavaa ja täällä kerrankin oikein kunnolla keskustellaan!
Ja niin, ehkä on myös oma lehmä ojassa, en tiedä - se vähän riippuu siitä toisesta osapuolesta, josta ei ota hullukaan selvää. Eli olen jo jonkin aikaa tuntenut nuoren miehen, joka yhtenä hetkenä tuntuu kovasti tykkäävän ja toisena luikkii karkuun. Olen nyt monen kuukauden harkinnan jälkeen tullut lopputulokseen, että jätkällä taitaa vaan olla paska housuissa (= pelkää entisiä, asioiden muuttumista, allekirjoittaneen vaikeaa luonnetta, sitoutumista, blaablaablaa). Olen myös tullut lopun väsyneeksi enkä jaksaisi enempää. Jotain tarttis tehdä, mutta kumpikaan ei uskalla.
ELI, en voi kuin vaan suositella rohkeampaa meininkiä siihen suuntaan! Elämä on aivan liian lyhyt jahkailuun (vanha klisee, mutta juuri sen takia, että se on totta). Ihminen on aivan liian yksinkertainen tajutakseen, mihin kaikkeen pystyy - täytyy vaan itse kokeilla. Päiville on muutakin käyttöä kuin katuminen. Kirjoitat sen verran hienosti naisestasi, että jo ulkopuolinenkin huomaa, kuinka paljon hän on sinuun vaikuttanut. Tuollaisia ihmisiä ei usein elämässä tapaa, usko pois! On sitten eri juttu, kuinka ihastuksesi vastaa, mutta olisi jo ihan itsesi kannalta tärkeää, että tunnustaisit tunteesi - niin itsellesi kuin ihastuksesi kohteellekin.
Millä tasolla tämän naisen kiinnostus sinuun sitten liikkuu? Oletko hänelle vain yksi tuttu tyyppi muiden joukossa, vai havaitsetko että hänenkin puoleltaan ilmassa on jotain spesiaalia?
Mitä jos vain kertoisit hänelle rehellisesti ja rauhallisesti, että olet nyt pitkästä aikaa tavannut hänessä ihmisen, johon tutustumiseen sulla on ihan erityinen kutina päällä. Että et pysty vielä erittelemään mikä se juttu hänessä on, mutta haluaisit todella ottaa selvää. Juuri koska näitä ei noin vain kohdalle satu ja elämä on liian lyhyt hukattavaksi.
Onnea.
Mikä tässä on se ongelma mitä pitää niin kamalasti vatvoa ja väännellä? Alkuperäinen, olet saanut tilaisuuden kohdata ihmisen, joka todella vaikuttaa sinuun, niin hyvässä kuin pahassakin. Olisit onnellinen tästä tilaisuudesta. Kerro hänelle, mitä tunnet häntä kohtaan ja katso mitä tapahtuu. Vaikka välillenne ei syntyisikään mitään vuosisadan rakkaustarinaa, voit saada jotain muuta aivan yhtä arvokasta. Toivin sinulle paljon onnea tulevaan, parempaa onnea kuin mitä itselleni kävi. Nimittäin kohtasin kauan sitten erään miehen, joka vaikutti minuun todella voimakkaasti. Hänen tahtomattaan siis koin näin. Hän ei ollut syvällinen, sielukas ihminen. Hän ei antanut minulle syvyyttä takaisin, mutta kyse olikin minusta. Minun muutostarpeestani ja sielun nälästä. Hän ei ollut missään vaiheessa kokenut minua syvemmällä tasolla.