Olemme asuneet avomieheni kanssa yhdessä nyt noin puolisen vuotta. Seurustelua on takana 2,5 vuotta. Olen aikoinani muuttanut hänen kotikaupunkiinsa opiskelun takia, joten asumme samalla paikkakunnalla hänen perheensä kanssa. Tapaamme hänen vanhempiaan jatkuvasti, kyläilemme ja harrastamme yhdessä. Olen lisäksi matkustanut hänen mukanaan tapaamaan hänen isovanhempiaan todella pitkän matkan taakse. Hän näkee minun perheeni, joka asuu siis toisella paikkakunnalla, noin kaksi kertaa vuodessa. Se, että vanhempani tulevat meille käymään ei häntä haittaa, mutta jos pitää matkustaa, niin tuntuu todella vaikealta. Nyt haluaisin lähteä serkkuni luokse mukavan viikonlopun viettoon ja tapaamaan pientä kummipoikaani... siitä jatkaisimme sitten vanhempieni luokse muutamaksi päiväksi. Miestä ei kiinnosta pätkääkään. Sanoo suoraan että ei vain kiinnosta... Olenko minä vain idiootti ja möksähdän turhasta, vai pitäisikö mieheni joustaa myös minun suuntaani ja yrittää edes viettää aikaa minunkin sukuni kanssa?
Avomies....
ja minun sukuni
81127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
minulla on sama tilanne..ollaan seursteltu reilu vuosi..omat sukulaiseni asuvat noin parin sadan kilometrin päässä ja itse asutaan poikaystävän kanssa samalla paikka kunnalla mutta omissa osoitteissa... aina näemme hänen sukulaisiaan ja teemme asioita hänen kavereidensa ja sukulaidensa kanssa.. otetaan esimerkki tilanne.. viime viikonloppuna hyvä kaverini pyysi pelaamaan koripalloa ja katsomaan suomen matsia hänen luokseen ja minusta se oli hyvä ajatus.. kerroin miehelleni että miten olisi jos mentäisiin sinne niin heti tuli negatiivista että ei kiinnosta pelata mitään koripalloa ja tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin miten minun omat ehdotukseni yhteisestä ajasta minun kavereiden ja sukulaisieni kanssa tyrmätään ja saan ennemmin mennä yksin ja hän tekee omia asioitaan.. minua harmittaa tämä asia syvästi koska itse aina olen valmis tekemään vaikka en aina itse pitäisi tilanteesta mutta teen sen koska huomaan kuinka paljon hän nauttii ja pitää tilanteesta ja toivon ja uskoin hänenkin tekevän jotain epäitsekästä mutta turhaan.. aina on vain hän ja hänen tarpeensa.. ja se loukkaa ja satuttaa, että miksi hän ei voisi ajatella minua ja tehdä edes minun vuoksi jotain epäitsekästä ja näistä on juteltu mutta eipä olla päästy mihinkään loppu tulokseen pelkkiin nii,ittelyyn ja hymähtelyyn... mikähän tähän edes auttaisi..:(
Meillä on asia toisinpäin, avomiehen sukulaiset asuvat muualla ja käydään siellä silloin kun on aikaa... Minä olen aina kutsuttu mukaan, mutta lähden aina silloin kun on aikaa. Olisi hirmuisen ahdistavaa, jos olisi pakko lähteä aina silloin avomies lähtee, kun on muutenkin niin paljon tekemistä. Kuullostaa noi teidän molempien viestit siltä, että haluatte että miehenne lähtee joka kerta, joka paikkaan mukaan? Mun mielestä se on aivan liikaa vaadittu, antakaa heidän itse päättää että haluavatko he lähteä, eihän teitäkään kukaan vaadi lähtemään mihinkään, vaan lähdette itse omasta tahdosta!? Aina toisen sukulaiset eivät kiinnosta niin paljon kun omat askareet, ystävät ja harrastukset.
Kiitos viestistäsi. Todellakin nyt kun ajattelee tuoltakin kannalta mieheni haluaa ehkä vain sitä omaa aikaa. Hän ei ole ennen asunut naisen kanssa, ja ajatus siitä että saisi olla melkein viikon yksinään varmasti houkuttaa... En minä kyllä halua että hän aina olisi matkassa. Olisin vain halunnut että hänkin tutustuisi kummipoikaani ja näkisi vanhempiani tälle vuodelle. Mutta nooh... kai se niitä ehtii näkemää vielä monesti tulevaisuudessa :)
koskaan samaistua alkuperäisen tilanteeseen kun oma puolisosi ei halua tulla toimeen/ seurustella oman sukusi ja perheesi parissa. Muutoin et voisi olla noin välinpitämättömän itsekäs.
"Aina toisen sukulaiset eivät kiinnosta niin paljon kun omat askareet, ystävät ja harrastukset."
Kyllä kun suhteessa ollaan ihan tosissaan, on osattava antaa tilaa myös toisen toiveille ja tahdolle -etenkin jos ainoa syy olla näin toimimatta on se ettei huvita. Miksi ei voisi tutustua ja viettää aikaa samoin kuin omien kavereiden ja perheen kanssa? Mikä tekee kumppanin puoleisista ihmisistä yhtään vähemmän arvokkaita tai vähemmän "vaivan arvoisia" kuin mitä oman puolen ihmisetkään ovat?? Olettaen siis että molemmat ovat tosissaan panostamassa suhteeseen ja molemminpuoliseen kumppanuuteen.
Kyllä minäkin pahastuisin alkuperäisen tilanteessa. Minulle on aina ollut tärkeää se, että tuleva puoliso ja perheeni tulevat toimeen keskenään, ja olenkin enemmän kuin onnellinen siitä että sulhaseni saattaa yksinäänkin käydä mielellään tervehtimässä vanhempiani ellen pääse itse mukaan syystä tai toisesta (30min ajomatkaa suuntaansa). Samoin minä käyn hänen vanhempiensa luona ja juttelen puhelimessa kahvittelen sisaren ja hänen perheensä luona vaikka mieheni ei kanssani olisikaan. Kyllä oma perhe aina voittaa kisan siitä, missä mieluiten olisi, mutta on osattava joustaa -puolin ja toisin!
Ihminen on aina kuitenkin jollain tapaa niin kiinni suvussaan (arvot, asenteet, tavat) että ellei kumppani koe tärkeänä tapailla "taustajoukkoja", on jotain vialla. Ja vaikka toimeen ei tulisikaan/ seurassa viihtyisi, on erittäin tärkeää edes yrittää ja lähteä mukaan jos se vain on suinkin mahdollista. Tasapuolisuuden ja oman kullan onnellisuuden ja hyvinvoinnin nimissä.
Mikään ei ole niin inhottavaa kuin alkaa selittelemään kotiväelle miksi herra ei taaskaan ilmestynyt paikalle, kun suoraankaan ei kehtaa sanoa ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa (kehoittaisin alkuperäistä sanomaan herralle että mitä sitä suotta kiertelemään jos kysyvät, ja tarkkailemaan reaktiota). Oikeat esteet mukaan menemiselle on ihan eri juttu. Alkuperäisen viestistä sai käsityksen ettei hän itsekään kovin usein tapaa vanhempiaan ym. entiseltä kotipaikkakunnaltaan, joten miksi niillä harvoilla kerroilla kun hän on kotiin menossa, miesystävä ei voisi lähteä mukaan??
"Ei huvita/ en jaksa" ei ole mikään syy -pelkästään välinpitämättömyyttä ja mitätöintiä kumppania ja hänelle tärkeitä ihmisiä kohtaan. Kaikkea ei tarvitse sulattaa tai ymmärtää.
Nimim. kokemusta myös alkuperäisen tilanteesta.
Asiallista tekstiä.
Ymmärrän kyllä sen että ärsyttää, jos toinen ei ole oikeasti kiinnostunut omasta perheestä/suvusta, silloin taitaa olla asiat pahemmassa jamassa. Meinasin tuossa aikasemmin vaan esittää sellaisen kannan, että AINA ei tarvitse olla mukana jokaisissa kissanristiäisissä.
Ymmärsin tuosta alkuperaisestä viestistä että herralla oli jokin harrastuskin, joka saattaa olla myös hänelle tärkeä. Aivan eri asia on jos ei halua koskaan olla missään tekemisissä toisen perheen/suvun kanssa. Ja joskus tietysti on todella sellaisia tilaisuuksia, jonne toiselle on tärkeää, että toinen pääsisi tulemaan, silloin minä ainakin olen ilmoittanut avomielleni ajoissa ja kertonut asian tärkeydestä ja varmistanut että hän pääsee tulemaan.
Jos todellakin on niin että mies ei lähde, eikä halua tapaa sinulle tärkeitä ihmisiä, vaikka kuinka olet asian tarkeydestä kertonut asian laita taitaa olla pahempi. Mutta en haluisi maalata piruja seinille, toisin kuin moni muu täällä. Joihinkin asioihin saattaa olla jokin järkevä selitys eikä vaan että "ei se enää tykkää taikka välitä susta". Kannattaa todellakin kertoa vaan rehellisesti asian laita, että kuinka tärkeää se sinulle on ja ymmärtää jos miehellä on hänelle omia tärkeitä asioita jo suunnitteilla silloin, eikä alkaa vain syyttelemään että "sä et koskaan halua" ym. Yritä keskustella asiasta ja jos ei hän pysty lähtemään, lähde yksin ja näytä hänelle että pystyt tehdä asioita yksinkin, etkä tarvitse häntä niihin mukaan. Ja kun sinulla on ollut mukava reissu, hän varmaan haluaa lähteä ensi kerralla mukaan ;)
Että sinun pointtisi siitä, että jos oikeasti on jokin este, ei siitä voi mieltä pahoittaa, tuli useaan otteeseen huomatuksi:
"Kyllä kun suhteessa ollaan ihan tosissaan, on osattava antaa tilaa myös toisen toiveille ja tahdolle -etenkin jos ainoa syy olla näin toimimatta on se ettei huvita."
"mutta on osattava joustaa -puolin ja toisin!"
"on erittäin tärkeää edes yrittää ja lähteä mukaan jos se vain on suinkin mahdollista." Etenkin kun ilmiselvästi asia ON alkuperäiselle tärkeä.
"Mikään ei ole niin inhottavaa kuin alkaa selittelemään kotiväelle miksi herra ei taaskaan ilmestynyt paikalle, kun suoraankaan ei kehtaa sanoa ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa..Oikeat esteet mukaan menemiselle on ihan eri juttu."
"Alkuperäisen viestistä sai käsityksen ettei hän itsekään kovin usein tapaa vanhempiaan ym. entiseltä kotipaikkakunnaltaan, joten miksi niillä harvoilla kerroilla kun hän on kotiin menossa, miesystävä ei voisi lähteä mukaan??" Viittaat että tärkeä harrastus voi olla esteenä, mutta siihen minun on pakko sanoa vastineeksi, että asiat tulisi laittaa valintatilanteessa aina tärkeysjärjestykseen: muutama tunti harrastuksen parissa vai harvinaiselle matkalle kumppanin kanssa kun hän sellaista toivoo. Onko todellakin pirujen maalaamista seinille jos oma kumppani, hänen onnellisuutensa tai yhteinen aika on arvoasteikossa alimmaisena? Harrastamaan pääsee varmasti useammin kuin vierailemaan alkuperäisen vanhempien luona. AINA ei tarvitse olla (jos on oikea syy/este) mutta tässä tapauksessa jos mies odottaa että saa vetää lonkkaa koko viikon kun toinen on reissussa, ei vaikuta kovinkaan kohtuulliselta.
Määritteletkö minulle mitä tarkoitat "kissanristiäisillä"? Kuuluuko kummipoikaan/ ystäviin tutustuminen ja vanhempien kanssa ajan viettäminen mielestäsi näihin tempauksiin? Edelleen huomaa ystävä kallis ettei sinulla ole aavistustakaan siitä mistä on kyse.
Ja vielä:
"Ei huvita/ en jaksa" ei ole mikään syy -pelkästään välinpitämättömyyttä ja mitätöintiä kumppania ja hänelle tärkeitä ihmisiä kohtaan. Kaikkea ei tarvitse sulattaa tai ymmärtää."
En ole "piruja seinille maalaillessani" sanonut missään vaiheessa että jos herra ei ole kiinnostunut tapaamaan sukua, ei hän "tykkää" alkuperäisestä. Sanoin että jos hän ei lähde mukaan (ILMAN MITÄÄN OIKEAA SYYTÄ), se kertoo välinpitämättömyydestä ja mitätöinnistä alkuperäisen ystäviä ja vanhempia kohtaan -tavallaan välinpitämättömyytenä myös alkuperäistä kohtaan sillä kaikki mitätöinti ym. kohdistuu hänen sukuaan, hänelle rakkaita ihmisiä kohtaan.
Niin, onko miehet on välinpitämättömiä sikoja, jotka eivät tajua järkipuhetta? Epäilen...
Voisin ajatella samalla tavalla, eli se mies ei vaan oikeesti ole kiinnostunut näkemään sukulaisia ja jää kotiin löhöilemään mielummin. Sori vaan!
En haasta riitaa vaan pyrin auttamaan, eli miten tilanteen voisi korjata? Luulen kuitenkin että keskustelemalla asia voisi selvitä. Näitä ehdotuksia minulla oli:
"Kannattaa todellakin kertoa vaan rehellisesti asian laita, että kuinka tärkeää se sinulle on ja ymmärtää jos miehellä on hänelle omia tärkeitä asioita jo suunnitteilla silloin, eikä alkaa vain syyttelemään että "sä et koskaan halua" ym. Yritä keskustella asiasta ja jos ei hän pysty lähtemään, lähde yksin ja näytä hänelle että pystyt tehdä asioita yksinkin" Voi myös olla että jos hän ei tunne ihmisiä, joiden luokse olette menossa, niin hän tuntee olonsa epämukavaksi ja siitä syystä kieltäytyy..?
Miehet vaan jostain syystä osoittaa välittämistä ym. eri tavoin kuin me. Yritän nyt jotenkin selittää tämän, eli jos minun avomieheltä kysyy että haittaako jos en lähde sukuloimaan, niin hän vastaa että ei sinun tarvitse lähteä. Hän pitää sitä ehkä omana velvollisuutenaan, eikä halua vaivata minua sillä --> hän tekee omasta mielestään minulle palveluksen. Jos taas sitten kysyn häneltä, että lähteekö hän sukulaisten luo ja hän päättää olla lähtemättä, minä saatan siitä ärsyyntyä, mutta minun pitäisi muistaa, että koska hän on tehnyt palveluksen minulle niin miksi minä en tee sitä hänelle--> konfliksi on valmis. Ymmärsittekö yskän. Näitä tapahtuu meidän perheessä ainakin jonkin verran, että ei aina tajua miksi toinen tekee niinkuin tekee...
Mutta toivottavasti saatte selvitettyä asian ja pääsette moikkaamaan kummityttöä! Mukavaa kevättä, tämä tyttö kiittää ja kumartaa :)