Ollaan oltu bestiksiä vaippaikäisestä asti. Hän on ollut meistä se prinsessa, jolle elämä on hymyillyt. Hän on rikkaasta perheestä, saanut aina kaiken, minkä on halunnut. Silti hän on jaksanut välittää minusta ja asioistani ja ongelmistani, eikä tuo hyväosaisuus ole koskaan noussut hänelle hattuun. Kaikki kunnia hänelle siitä.
Meillä molemmilla on ollut aina periaatteena, että lapsia ei hankita. Olemme nauraneet yhdessä perheytyville tutuille, että nyt on sitten pallo jalassa ja elämä ohi.
No, nyt hän kertoi olevansa raskaana. Tunnen itseni todella petetyksi. Maa lähti kokonaan alta. Hänestäkin tulee yksi niistä äideistä, jotka vähitellen unohtavat kokonaan lapsettomat ystävänsä ja liittoutuvat muiden perheenäitien kanssa.
Hän on ollut minun tukipilarini, se, jolle voin puhua kaikesta. Enää en voi. Enhän voisi ikinä olla luonteva hänen ja vauvan seurassa, enkä toisaalta jaksa kuunnella tuoreen äidin hössötystä.
Kai olen kateellinenkin, koska jälleen kerran hän "sai" jotain ennen minua. Minusta tuntuu, että en vain pääse tästä yli. Olen viettänyt elämäni hauskimmat hetket hänen kanssaan, ollaan reissattu yhdessä, järkätty omaa kivaa, bailattu. Nyt tuntuu, että olen menettänyt parhaan kaverini lopullisesti.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
On ihanaa, että sinulla on noin ihana ystävä. Tietenkin tuollainen uutinen voi olla iso järkytys, koska se muuttaa suhteenne luonetta.
Kun naisesta tulee äiti, hän alkaa elämäänkin vain ja ainoastaan vauvalle. Näin käy lähes kaikille eka lapsen synnyttyä. Nyt onkin sinun kyky olla ystävä kaikesta huolimatta koetuksella. Ehdottaisin, että vaikka tunnetkin itsesi nyt ulkopuoliseksi, muistaisit, että tämä kuuluu elämään ja kaikella on aikansa. Niin myös teilläkin on aika, kun vuodet kuluu.
Hän saa vauvan nyt, on ensimmäinen. Toivottavasti pääset kummiksi tai ainakin olemaan kaikessa vauva tohinassa lähellä. Opi, sillä sinustakin voi tulla äiti ja silloin on hyvä, kun on kokenut ystävä lähellä.
Jos kuitenkin käy niin, ettet voi tai halua lasta omaan elämääsi, niin koita löytää iloa ystäväsi lapsesta. Olemalla vaikka varaäiti tai jotain.
Itse olen nyt 37 vuotta ja lapset isoja. Nyt minulla ja lapsuudenystävälläni on taas aikaa yhteisiin kivoihin hetkiin. Toki miehet ja lapset ovat mukana, mutta ei aina.
Ei lapset ole loppu, vaan uuden alku.
Sun on aika uusiutua. Tuollaisiin sopimuksiin ei voi ripustautua loppuelämäksi - sisimmässäsi varmasti tiesit, että joskus tulee jotain, joka rikkoo symbioosinne. Se olisi voinut olla jokin muukin asia kuin vauva.
Hanki uusia kavereita, mene uusiin harrastuksiin. Et ehkä voi löytää ihan samanlaista sydänystävää, eikä tarvitsekaan, mutta on ainoastaan tervettä että muitakin ihmisiä tapaa. Ei yhden ja saman tyypin kanssa tarvitse tehdä kaikkea!
Mites miehet - et mainitse sellaisesta sanaakaan? Yritä ymmärtää, että tavatessasi oikein kivan ja aktiivisen miehen, saattaisit itsekin pyörtää ajatuksesi ei-vauvoja. Eli kaikkea aikansa, ajatukset muuttuu.