Postin mukana tuli lasku. Se koskee leikkimökkiä, joka romahti kasaan kun asuimme siinä Ryynäsen kanssa.
Laskussa sanottiin että vaihtoehtoisesti voin järjestää paikalle korvaavan. Soitin Ryynäselle, ja ehdotin että rakentaisimme parhaan mökin miesmuistiin. Ajoimme toyotalla siihen sitimarkettiin, jonka lähellä on k-rauta.
Koska laskun summa oli 2 OOO euroa (siinä mainittiin siitä toisestakin mökistä, joka vahingossa paloi), päättelin että voimme laskuttaa taloyhtiötä kahden tonnin edestä. Ryynänen sanoi että kahdella tonnilla saa ihan hyvät rakennustarpeet.
Menimme ensiksi sitimarkettiin ja iskin silmäni vihreään lucifer-merkkiseen pallogrilliin. Lastasimme kärreihin saman tien grillihiiliä ja sytytysnestettä.
Lastenosastolta löysimme uima-altaan ja intiaaniteltan. Lastasimme kärriin vielä mäyräkoiria ja hk:n sinistä.
Yksi kassoista oli nätinnäköinen plondi. Kohensin pikkutakkiani ja kaivoin taloyhtiöltä saamani laskun taskusta. Sanoin Ryynäselle, että hoidan rahaasiat. Seisoin kassajonossa makkaraa pidellen ja avasin oluen, kun jono näytti etenevän hitaasti. Ärsyynnyin.
Muistin että povitaskussani on huuliharppu ja aloin ärsyttää ihmisiä. Soitin kauniit ja rohkeat. Nakkelin edellä seisovan tädin kärryistä pois enimmät tavarat ja tungin omamme niiden sisään. Sanoin Ryynäselle että muistaa ottaa 50-senttisen, ja potkaisin kärrit porttien läpi. Hälytys soi ja täti huomasi kärriensä kadonneen ja nosti metelin. Seisoin äreänä hänen takanaan ja jatkoin huuliharpulla ärsyttämistä. Nainen alkoi huutaa ja soitin paula koivuniemen aikuinen nainen. Vartija tuli paikalla ja totesi että hälytys johtuu tädin rintaliiveistä, jotka olin kärrejä tyhjentäessä nakannut portin yli. Vartija käski lakata soittamasta ja panin huuliharpun taskuun.
Suunnattoman äreänä annoin taloyhtiön laskun nätille plondille ja sanoin että tulee tämän laskuun. Plondi vaikutti tyhmältä ja sanoi että minun pitää maksaa. Maksoin oluen ja makkaran ja kävelin pihalle. Kostin kaiken kusemalla sitimarketin tiiliseinään.
Ryynänen oli jo pakannut tavarat autoon, ja päätimme käydä vielä k-raudassa. Roudasimme pihalta paviljonkisetin ja muutamia kukkia, koska ne olivat ilmaisia.
Ryynänen ajoi ja marisin vieressä, sillä itse pidän kaahaamisesta. Ryynänen ei suostunut ajamaan lujempaa ja aloin kiukutella. Liu'uin alas penkillä ja nostin haisevat jalkani tuulilasin eteen ja aloin taas soittaa huuliharpulla. Ryynänen pysähtyi sinisten miesten kohdalla ja avasi ikkunan. Olin erittäin pahalla tuulella ja näytin siniselle miehelle keskisormea. Tajusin samantien ettei minulla ole sellaista, koska minulla on vain neljä sormea. Sininen mies sanoi toiselle siniselle miehelle että taas vietetään koko päivä noiden kanssa, mihin ärähdin että on muutakin tekemistä. Painoin kaasua ja karjuin hölmistyneelle Ryynäselle, että jonkun on hyvä ohjatakin.
Pääsimme kotipihalle ja menin mäyräkoiran kanssa hiekkalaatikolle. Istuin hajareisin kahden mukulan viereen ja otin toiselta lapion. Selitin että tahdon kaivaa, ja kaivoin muutaman lapiollisen. Kaivaminen oli tylsää, ja nakkasin lapion nurmikolle. Olin sanomattoman kiukkuinen ja tahdoin kostaa kaiken. Keksin taaempana näkyvät pyykkinarut ja niillä roikkuvat lakanat.
Piristyin heti ja pyysin vieressäni istuvalta mukulalta ämpärin, johon kaadoin tilkan kaljaa ja sotkin hiekkaa joukkoon. Sanoin että tästä tulee hauskaa ja könysin ylös. Käskin mukulat mukaan. Näytin miten keltaiseen leikkilapioon otetaan liejua, ja sitten nipataan lieju puhtaisiin pyykkeihin. Toinen mukuloista alkoi itkeä, mutta toinen sai juonen päästä kiinni. Tärvelimme melkein kaikki lakanat ja olin taas hyvällä tuulella. Mukula meni ämpärin ja lapion kanssa takaisin hiekkalaatikolle, ja itse menin nurmikolle varjoon loikoilemaan ja katselemaan Ryynäsen aherrusta.
Join olutta ja katselin Ryynästä, joka istutti kukkia. Lihava täti tuli ulos ja kehui kukkia, minkä jälkeen hän nosti metelin lakanoista. Täti meni sisälle ja tuli toisen tädin kanssa ulos. Toinen täti oli äskeistäkin kiukkuisempi ja talutti hiekkalaatikolla leikkivän mukulan käsivarresta sisälle.
Jahhah, jospa ottaisi tirsat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
se gek-ko, vai? Mitäs Kukkomiehen ja sun suhteelle kuuluu? =)