millähän perusteella

Heti anteeksi viestin sekavuus, mutta halusin nyt kysyä naisilta, että mitähän teen väärin? Ja tämä tällä osastolla koska en yleensä kauheammin koeta iskeä ketään, vaan ongelma on päinvastainen.

Elikkä onnistun vetämään tuolla kaupunkien yöelämässä puoleeni yhden illan ihmeitä etsiviä naisia ja nyt kiinnostaisikin tietää että miksi? Ulkonäöltäni en ole mikään kummoinen(hieman harteikas, vajaa 190cm ja hieman ylipainoinen). Kuitenkin tästä huolimatta hyvännäköiset naiset tuntuisivat lähtevän helpostikin mukaan, mutta yksi yö riittää ketään ei kiinnosta sen enempää ja jos taas vaikka vetoan menevän kaverille yöksi tai sanon joutuvani aikaisin aamulla lähtemään jonnekin niin kinnostus minua kohtaan loppuu. Eli eipä se toivoakseni ainaskaan ole aamun herätyksestä(siis siltä millainen olen aamulla) kiinni sillä en kauhean kännisiä yleensä edes mukaan ota, joten uskoisin näiden tajuavan millainen olen. Eli siis missä kohtaa käyttäydyn väärin kun kerran olen kokeillut mukaan ottamista ja numeroitten vaihtoa, mutta seuraa ei sen illan jälkeen enää saa samalta henkilöltä`?

Nyt joku sanoo että mitä valitat jos kerran hyvännäköistä seuraa riittää... No syy valitukseen on että tuskinpa täällä turussa riittää niitä loppuelämäksi joten jos sen yhden pysyvän löytäisi? taitaa olla kyllä liikaa vaadittu...
4905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että et tee mitään väärin, satut vaan tosiaan aina törmäämään naisiin, jotka eivät halua kuin yhden yön? kyllä pituus ja harteikkuus aina naisiin vetoaa.. baareista voi olla aika vaikeeta löytää sitä pysyvää, vaikka itselleni näin kävikin. :)jatka vaan yrittämistä, kyllä se vielä nappaa!

Äänestä

niin kauhean hyvän-näköisiä ja haluaa vaan yhden yön juttua. Niitten komeitten kanssa varmaan halutaan sitten jotain enemmänkin. En tiiä toi oli vaan arvaus, en harrasta.

Äänestä

...jos haluat sitoutua, niin älä yritä aloittaa suhdetta seksillä. Jos annat naiselle ilman että tällä on minkäänlaista tunnesidettä sinuun, se juttu lässähtää helposti siinä. Eli pidättäydy äläkä ole niin helppo. Siinä samalla seulot pelkän seksin perässä juoksevat kätevästi pois.

Juuri kaupunkien yöelämässä sitä paitsi on parhaat mahdollisuudet törmätä niihin naisiin, jotka eivät etsi vakavempaa. Eli yritä luoda yhteys jossain muussa yhteydessä kuin öisillä baarireissuilla. Tai voithan pyytäa viehättävän naisen numeroa viemättä sinä iltana sitä pidemmälle. Tapaile ja jos teillä alkaa synkata, niin edetkää vasta sitten.

Äänestä
  • , että nainen olettaa miehellä olevan iso myös jalkojen välissä, kun on pitkä ja harteikas..helposti sitä luulee että on kaikkialta iso... yön mittaan todellisuus tulee ilmi, ja nainen tajuaa, ettei iso mies välttämättä ole kaikkialta iso...eli, naisesi ovat ison vehkeen metsästäjiä..surullista,mutta totta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies 22 kirjoitti:

Heti anteeksi viestin sekavuus, mutta halusin nyt kysyä naisilta, että mitähän teen väärin? Ja tämä tällä osastolla koska en yleensä kauheammin koeta iskeä ketään, vaan ongelma on päinvastainen.

Elikkä onnistun vetämään tuolla kaupunkien yöelämässä puoleeni yhden illan ihmeitä etsiviä naisia ja nyt kiinnostaisikin tietää että miksi? Ulkonäöltäni en ole mikään kummoinen(hieman harteikas, vajaa 190cm ja hieman ylipainoinen). Kuitenkin tästä huolimatta hyvännäköiset naiset tuntuisivat lähtevän helpostikin mukaan, mutta yksi yö riittää ketään ei kiinnosta sen enempää ja jos taas vaikka vetoan menevän kaverille yöksi tai sanon joutuvani aikaisin aamulla lähtemään jonnekin niin kinnostus minua kohtaan loppuu. Eli eipä se toivoakseni ainaskaan ole aamun herätyksestä(siis siltä millainen olen aamulla) kiinni sillä en kauhean kännisiä yleensä edes mukaan ota, joten uskoisin näiden tajuavan millainen olen. Eli siis missä kohtaa käyttäydyn väärin kun kerran olen kokeillut mukaan ottamista ja numeroitten vaihtoa, mutta seuraa ei sen illan jälkeen enää saa samalta henkilöltä`?

Nyt joku sanoo että mitä valitat jos kerran hyvännäköistä seuraa riittää... No syy valitukseen on että tuskinpa täällä turussa riittää niitä loppuelämäksi joten jos sen yhden pysyvän löytäisi? taitaa olla kyllä liikaa vaadittu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu