En tiedä onko tämä oikein oikea paikka kirjottaa tästä mutta mua vaivaa jonkin aikaa sellainen tunne että en ole onnellinen. kaikki on hyvin mun elämässä. koulu sujuu, autokoulua käyn ja sekin menee sujuvasti ja mulla on poikakaveri mun elämässä kuka minua oikeasti rakastaa.
olen 17 vuotias pikku nainen ja en tiedä mitä tehdä. yhtenä sekunntina olen onnellinen ja toisena sekunttina jo ajattelen asioita jotka saavat minut tuntemaan surua. en tiedä minkälaista surua mutta surua että tuntuu pahalle sydämessä. ahdistaa ja haluaisin itkeä mutta en pysty.
Mulla on paljon pelkoja. Murehdin paljon asioista meneekö kaikki hyvin. Rakastaako poikakaverini vain minua ja haluaako hän todella olla vain minun kanssani. Mietin jo nyt pääsenkö luokaltani vaikka en ikinä ole jäänyt luokalleni ja tämä kouluvuosi vasta alkoi. Tänään oli ensinmäinen koulupäiväni. Mietin saanko autokouluani loppuun ennen tallvea. Ajan moottoripyörä korttia ja talvella kun ei voi ajaa moottoripyörää.
Murehdin niin paljon etukäteen ja lopussa nään että ei olisi ollut edes tarvetta kun kaikki meni hyvin. Poikakaverini sanoo minulle päivittäin kuinka kaunis ja ihana hänelle olen ja kuinka hän minua rakastaa. ollaan oltu vuosi ja 5 kk yhdessä. Vietetään joka vapaa sekuntti yhdessä ja meidän vanhemmat ovat ystäviä keskenään ja he ovat ylpeitä mesitä ja kuinka ihana pari me olemmekin. Tulevaisuudesta ollaan jo puhuttu ja kaikki on ihana amutta mitä minulta puuttuu että olen surullinen. Joka ilta kun menen sänkyyn haluan nukahtaa pian että en ala ajattelemaan surullisia asioita!
mitä tehdä?
olen 17 vuotias pikku nainen ja en tiedä mitä tehdä. yhtenä sekunntina olen onnellinen ja toisena sekunttina jo ajattelen asioita jotka saavat minut tuntemaan surua. en tiedä minkälaista surua mutta surua että tuntuu pahalle sydämessä. ahdistaa ja haluaisin itkeä mutta en pysty.
Mulla on paljon pelkoja. Murehdin paljon asioista meneekö kaikki hyvin. Rakastaako poikakaverini vain minua ja haluaako hän todella olla vain minun kanssani. Mietin jo nyt pääsenkö luokaltani vaikka en ikinä ole jäänyt luokalleni ja tämä kouluvuosi vasta alkoi. Tänään oli ensinmäinen koulupäiväni. Mietin saanko autokouluani loppuun ennen tallvea. Ajan moottoripyörä korttia ja talvella kun ei voi ajaa moottoripyörää.
Murehdin niin paljon etukäteen ja lopussa nään että ei olisi ollut edes tarvetta kun kaikki meni hyvin. Poikakaverini sanoo minulle päivittäin kuinka kaunis ja ihana hänelle olen ja kuinka hän minua rakastaa. ollaan oltu vuosi ja 5 kk yhdessä. Vietetään joka vapaa sekuntti yhdessä ja meidän vanhemmat ovat ystäviä keskenään ja he ovat ylpeitä mesitä ja kuinka ihana pari me olemmekin. Tulevaisuudesta ollaan jo puhuttu ja kaikki on ihana amutta mitä minulta puuttuu että olen surullinen. Joka ilta kun menen sänkyyn haluan nukahtaa pian että en ala ajattelemaan surullisia asioita!
mitä tehdä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinä nyt vain olet sellainen. Itsekin murehdin aivan liikaa tulevia, sellaisiakin, joilla ei todellakaan pitäisi vaivata päätään etukäteen. Ja tällainen olen ollut aina. Minullakaan ei mikään ole päällisin puolin hullusti, päinvastoin - on mukavat ja ymmärtävät vanhemmat, joihin on välit kunnossa, on rakastava poikaystävä, on opiskelupaikka ja lopputyö hyvin työn alla... silti kaikki tuleva pelottaa ja huolettaa ja juuri iltaisin ja öisin mielen valtaavat kaikenlaiset möröt. Mutta jos ajattelen taaksepäin kaikkia asioita, joiden eteentuloa pelkäsin ja joita murehdin jo kauan etukäteen, huomaan, että niistä kuitenkin selvisin, tavalla tai toisella...asioilla on taipumus järjestyä!
Paraskin neuvomaan toiselle asioita, joissa itselläkin on tekemistä, mutta kun kuitenkin olen tätä maailmaa muutaman vuoden pitempään katsellut kuin sinä, voin sanoa, ettei etukäteen murehtiminen ainakaan mitään auta (mikä ei estä sitä tekemästä, tiedän...). Kun sen sisäistää ja oppii elämään enemmän hetkessä, huomaa, että turha 'synkistely' on loppuje lopuksi voimavarojen tuhlaamista. Kaiken sen energian voi kanavoida kehittävämpäänkin ajatteluun...
Lopuksi vielä; äitini on joskus yrittänyt lohduttaa minua sanomalla, että itsekin nuorena (minun iässäni) vaipui välillä käsittämättömään surullisuuteen, joka kuulemma kuuluu ihan ikään. Eikä hän tarkoittanut mitään murrosiän tuntoja vaan tällaista nuorta aikuisikää. Silloin kaikki on kuulemma vielä niin sekavaa eikä elämä ole tasoittunut kuten vanhempana. Sitä odotellessa, pitänee nauttia mielialanvaihteluistaan niin kauan kuin niitä riittää ;)!
kiitos sinulle.
Oli lohduttavaa kuulla noi sun sanat!
En ainakaan ole ainut tällainen.
Hyvää elämän jatkoa myös sinulle!
Käsittääkseni tuo kuuluu nuorelle että tulevaisuus pelotta. MUTTA, pointti on se että onhan sinulla ihminen kelle nämä huolet voit kertoa? Poikaystävältäsi voit kysyä suoraan rakastaako hän sinua, ja uskon kyllä että hän ottaa sinut syleilyyn ja kertoo näin tekevänsä! Murheita saa olla ja pitääkin olla niinkuin unelmia ja toiveita. Kummallakin näistä on tarve tulla puretuksi eli murheet pitää pystyä puhumaan sisältään pois ja haaveet haluaa tulla toteutetuksi. Ei ole olemassakaan vähäpätöistä murhetta jos se saa aikaan rauhattomuutta mielessä. Tunnet siis käsittämätöntä pelkoa?? tämä voi johtua siitä että, koska sinulla on asiat hyvin niin pelkäät mitä tapahtuu jos ne menetät!!??. ikään kuin verrannollisesti "mitä korkeammalla puussa istut, sitä pahemmalta putoaminen tuntuu". Se on hyvin pelottavaa ajateltavaa, mutta kaiken tämän pystyt realisoimaan ymmärtämällä sen että mikään ei ole pysyvää, edes rakkaimmat ihmiset lähellämme..Mutta iloista kaunista syksyä =)
näistä asioista poikakaverin kanssa? Hän jos kukaan voisi sinua auttaa.
jutellut hänelle monia kertoja ja hän aina sanoo että voin vaikka keskellä yötä soittaa hänelle jos alan ajattelemaan yöllä asioita ja jos minuun iskee paniikki. hänen äänensä aina rauhoittaa minua kun hän ottaa asiat niin rauhallisesti eikä murehdi turhia.
sekin auttaa kun voin ottaa häneen aina yhteyttä kun haluan.
Oletko miettinyt mistä pelkosi johtuvat, siitäkö että epäonnistut? Jospa kotona (esim. vanhemmillasi) onkin aina suuret odotukset sinun suhteen ja epäonnistumiset tuomitaan. Saatat tuntea saavasi hyväksyntää vain onnistumisten kautta.
Sinun pitäisi saada itsetuntosi paremmaksi. Silloin myös epäonnistumiset ovat vain osa elämää, ja ne kuuluvat kuvaan. Maailma ei todellakaan kaadu vaikka autokortin saisi toisella kerralla! Peloista voisi olla hyvä vaikka kirjoittaa omaan päiväkirjaan, jo se voi helpottaa.
Vaikuttaa siltä että poikakaverisi on sinulle korvaamaton apu ja tuki ja hän rakastaa sinua aidosti. Yritä ajatella optimistisesti, jos olet tunnollinen, rehellinen ja ahkera pärjäät kyllä elämässä erittäin hyvin. Juttele poikaystävän kanssa kaikesta ja saatte vahvimman perustuksen tulevaisuudelle.