Varoitus! Irrallisia ajatuksia lentelee
Olen tässä viime viikkoina alkanut olemaan vallan ärtyisä miehelleni, tuntuu kuin en saisi tarpeeksi huomiota häneltä. Alkaa tuntumaan että hän ei riitä. En ole tässä yli puoli vuotta kestäneessä suhteessa tuntenut vielä sitä huumaa, mitä kovasti toivoin kokevani. Hän ei tunnu olevan tarpeeksi hullaantunut, tai ei ainakaan osoita sitä teoin. Mies kertoi hiljattain rakastavansa minua, minä en niinkään ole varma tunteistani, enkä ole varma oliko hänkään tosissaan. En koe saavani selvää hänestä tai siitä mitä hän tahtoo, olen sen sanonut hänelle ja hän silti sanoo että tunteet on vahvat.
Silti epäilen. Taidan nimittäin uskoa enemmän tekoihin.
Tai sitten itse alan olla sekoamassa ja tulkitsen eleet väärin, pyydän tai odotan liikaa. Koen ehkä antavani enemmän kuin hän. Mikähän minua vaivaa vai onko hän sitten kumminkaan minulle oikea. Vai onko käsitykseni "rakastamisesta" ihan väärin? Tarvitsen reilusti huomiota, hellyyttä, joita hän kyllä antaa. Odotanko yksinkertaisesti liikaa? Tämä on ensimmäinen vakava suhteeni, joten olen ei ole mihin verrata..

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla oli täysin sama tilanne, tunsin räjähtäväni, en tiennyt riittääkö mies vai ei, halusin olla huumassa ja rakastunut, halusin mieheltä rakkautta, sitä antoi, se ei riittänyt, en kokenut sitä rakkaudeksi, en tiennyt itse rakastinko - koko sydän tuntui olevan pumpattu tyhjiin, tunteet oli jäänyt johonkin sydämen ja sielun väliin.
Sitten otin pari päivää irtiottoa kotikuvioista ja aloin nähdä asiat oikeissa mittasuhteissa. Juttelin naispuolisten ystävieni kanssa tilanteesta ja totesin, että minulla on ollut vain hetkellinen kriisi joka on käsittääkseni aika normaali asia parisuhteessa. Ehkä sulla on sama?
Suosittelisin lähtemään pariksi päivää johonkin ihan muualle, ja juttele ihmeessä jonkun kanssa! Asiat muuttuu yleensä paremmiksi kun niitä on jonkun kanssa purkanut, jauhanut ja todennut käsitellyiksi.
Mitä ihmettä oikein odotat?
Mitä miehen pitäisi tehdä vakuuttaakseen sinut?
Jos mies kertoo rakastavansa sinua, osoittaa hellyyttä...mitä vielä voi vaatia?
Puoli vuotta on hyvin, hyvin lyhyt aika...
Meillä taas niin päin että mies ei osaa sanoa rakastavansa mutta osoittaa sen niin hyvin että tiedän hänen rakastavan. Minuakin epäilyttäisi suhteen riittävyys jos en tietäisi hänen tunteistaan. Jos joutuisin epäilemään että hän ei rakasta. Epäilyttääkö sinua siis omat tunteesi häntä kohtaan vai hänen tunteensa sinua kohtaan ja siitä syystä teidän suhteenne? En nyt saanut ihan selkoa... Puoli vuotta on lyhyt aika. Oma kultani tiesi vasta yli puolen vuoden jälkeen ettei halua missään tapauksessa olla ilman minua. Ennen sitä se vähän pyristeli vastaan.
Äh, mustakin on tullut tässä lähiviikkojen aikana aikamoinen äksyilijä. Olen yleensä hyväntuulinen, iloinen, nauravainen ja tykkään tehdä asioita puolisoni hyväksi. Mutta en ole saanut läheskään tarpeeksi huomiota tai läheisyyttä, joten olen muuttunut kuin varjokuvaksi entisestä. Tiedän että tämä on taas vain hetkellistä, mutta inhottavaa itsellekin olla huonolla tuulella ja pettynyt koko ajan. Joillekin se läheisyys ja hellyys vaan on niin tärkeää... Kiukuttelen, itken, olen surullinen. Teen kuitenkin kaikkeni (lähes! en anna kuitenkaan kohdella itseäni huonosti huom huom!) jotta mieheni olisi tyytyväinen ja onnellinen, niin on aika surullista ettei hän tee samaa minulle.
Joo. ei ihan liittynyt aiheeseen, mutta enpä jaksanut aloittaa uuttakaan.
Äksyily kertoo teille jotakin omasta itsestänne.
On aika pysähtyä miettimään omia tarpeitaan.
Olet ehkä turhautunut? Syytät miestäsi koska hän on sinulle läheisin tällä hetkellä.
Jos asuisit äitisi kanssa syyttäisit häntä.
Tämä on inhimillistä mutta väärin tietenkin miestäsi kohtaan.
Hänellä on oma tapansa näyttää välittämisensä ja miehet joskus unohtavat näyttää enempää kun oikeasti luulevat että olet tyytyväinen.
Jos sinulla on tarpeita enemmän kuin hänellä kykyjä niitä täyttää on hyväksyttävä se tosiasia että hän ei riitä sinulle.
Mutta riittääkö kukaan?
Shde elää ja muuttuu koko ajan niinkuin ihminen itsekkin.
Olisi hienoa kun suhde jäisi siihen alkuhuuman tilaan..vai olisiko?
Vastuu suhteesta on molemmilla ei vain miehelläsi.
Äksyilyllä on paha tapa ajaa miestä poispäin ja etäämmäksi.
Hellästi herättämällä mies voi muistaa huomioida enemmän ainakin vähän aikaa...kunnes taas saat muistuttaa. Hyväksy se että sinun on muistutettava. "Nyt minä kaipaan enemmän hellyyttä" vaikka se on aika vaikeaa.
Olisi hienoa kun mies lukisi ajatuksia, eikö tai osaisi tulkita äksyilyn huomion hakemiseksi.
itse en tuntenut niinkään "suurta huumaa" ensimmäisen puolen vuoden aikana, pikemminkin se oli jännää yhdessä oloa ja toiseen tutustumista.. kun mies neljän kuukauden seurustelun jälkeen sanoi rakastavansa minua, en osannut kuin olla tyrmistynyt. itselläni "suuret tunteet" heräsivät vasta yli puole vuoden seurustelun jälkeen, jolloin olin valmis kuuluttamaan kaikille ja koko maailmalle kuinka paljon häntä rakastan! nyt yhdessä vajaat kolme vuotta ja tunteet vain voimistuvat. :)
tuohon äksyilyyn en sano mitään - itse en noin aikaisessa vaiheessa olisi osannut suuttua oikein mistään...nyttemmin sitten enemmän, mutta sehän nyt ei ole ihme :D
keskustelua vain enemmän, ja jos kauan tuntuu tuolta niin mieti oletko oikean ihmisen kanssa. kun kolahtaa niin kolahtaa kunnolla :)
Kiitoksia kaikille vastanneille, sain ajattelemisen aihetta. Ja tällä hetkellä tuntuu paremmalta, pitää nyt vain pitää kunnon vakava juttutuokio ukon kanssa ja selvitellä omia ajatuksia.