Enpä olisi uskonut, että päästäkseni tämän ikävän yläpuolelle minun täytyikin vain myöntää sen olemassaolo.
Kohta vuoden ajan olen seilannut luotasi pois ja takaisin, sanonut ja uskonut ihan todella että en tiedä mitä minä haluan. Olen tykännyt sinusta kovasti mutta muka en ole pystynyt mihinkään. Olen etsinyt merkityksiä ja ollut näkemättä niitä. Sinä et halunnut kuin hetkittäin pitää minua hellästi, et nukkua kanssani, etkä pystynyt enempään. Silti palasit ja niin minä halusinkin, halusin edes vähän.
Sinä sanoit, että et koskaan ole tuntenut minua kohtaan niitä tunteita mitä minulla on ollut. Ei sillä että niistä tietäisit, koska olen ollut muka kaikessa samaa mieltä kanssasi. Jos niin on, hyvä niin. Sitä on äärimmäisen vaikea hyväksyä, etenkin kun silloin sanoit aivan toista. Johtuuko sinun kylmyytesi siitä että et välitä vai siitä että ajattelet tämän olevan väärin? Toki toivoisin jälkimmäistä, minun hupsu mieleni. Niin tai näin, sitä minä en usko että sinä et koskaan olisi mitään minua kohtaan tuntenut, mutta uskon ja tiedän että se loppui ennen alkuaan. Ja kyllä, minä olen itseni sinun silmissäsi tehnyt juuri sellaiseksi mitä sinä et halua, liekö se pelkoa siitä että olisitkin oikeasti halunnut minut. Vai oliko se vain minun tyhmyyttäni ja naurettavuutta? Koska minä olisin silloin ollut valmis kohtaamaan sinut. Minä pelkäsin kuollakseni mutta minä olisin halunnut sinut. Mutta tiedän että niistä lähtökohdista kaikki olisi mennyt pieleen, minä en silloin tiennyt sitä mitä minä tiedän nyt ja me olisimme vain tuhonneet kaiken.
Olen tässä hetken pyöritellyt mielessäni että mitä minä haluan. Ei en minä sinua halua, olen uskotellut. Olen halunnut fyysisesti sinua vain koska olen ollut yksinäinen, olen tehnyt itsestäni narrin vain koska olen tarvinnut sitä uskomatonta kiihkoa mitä välillämme on ollut.
Avain kaikkeen onkin ehkä ollut se, että tänään minä sanoin itselleni: sinä olet ollut rakastunut ja olet kaiketi vieläkin, sure surusi äläkä uskottele itsellesi niitä valheita mitä kerrot muille ja hänelle.
Siispä sanon nyt sen tässä, mitä en ole koskaan sanonut sinulle: Minä rakastuin sinuun, minä halusin sinut. Sinä särjit minun sydämeni. Kipeästi ja tehokkaasti.
Nyt minä suren ja sitten minä unohdan.
Kohta vuoden ajan olen seilannut luotasi pois ja takaisin, sanonut ja uskonut ihan todella että en tiedä mitä minä haluan. Olen tykännyt sinusta kovasti mutta muka en ole pystynyt mihinkään. Olen etsinyt merkityksiä ja ollut näkemättä niitä. Sinä et halunnut kuin hetkittäin pitää minua hellästi, et nukkua kanssani, etkä pystynyt enempään. Silti palasit ja niin minä halusinkin, halusin edes vähän.
Sinä sanoit, että et koskaan ole tuntenut minua kohtaan niitä tunteita mitä minulla on ollut. Ei sillä että niistä tietäisit, koska olen ollut muka kaikessa samaa mieltä kanssasi. Jos niin on, hyvä niin. Sitä on äärimmäisen vaikea hyväksyä, etenkin kun silloin sanoit aivan toista. Johtuuko sinun kylmyytesi siitä että et välitä vai siitä että ajattelet tämän olevan väärin? Toki toivoisin jälkimmäistä, minun hupsu mieleni. Niin tai näin, sitä minä en usko että sinä et koskaan olisi mitään minua kohtaan tuntenut, mutta uskon ja tiedän että se loppui ennen alkuaan. Ja kyllä, minä olen itseni sinun silmissäsi tehnyt juuri sellaiseksi mitä sinä et halua, liekö se pelkoa siitä että olisitkin oikeasti halunnut minut. Vai oliko se vain minun tyhmyyttäni ja naurettavuutta? Koska minä olisin silloin ollut valmis kohtaamaan sinut. Minä pelkäsin kuollakseni mutta minä olisin halunnut sinut. Mutta tiedän että niistä lähtökohdista kaikki olisi mennyt pieleen, minä en silloin tiennyt sitä mitä minä tiedän nyt ja me olisimme vain tuhonneet kaiken.
Olen tässä hetken pyöritellyt mielessäni että mitä minä haluan. Ei en minä sinua halua, olen uskotellut. Olen halunnut fyysisesti sinua vain koska olen ollut yksinäinen, olen tehnyt itsestäni narrin vain koska olen tarvinnut sitä uskomatonta kiihkoa mitä välillämme on ollut.
Avain kaikkeen onkin ehkä ollut se, että tänään minä sanoin itselleni: sinä olet ollut rakastunut ja olet kaiketi vieläkin, sure surusi äläkä uskottele itsellesi niitä valheita mitä kerrot muille ja hänelle.
Siispä sanon nyt sen tässä, mitä en ole koskaan sanonut sinulle: Minä rakastuin sinuun, minä halusin sinut. Sinä särjit minun sydämeni. Kipeästi ja tehokkaasti.
Nyt minä suren ja sitten minä unohdan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.