Anoppi vihjailee

Anoppi on itse ollut aina hoikka. Minä taas olen lihonut lapsen tulon myötä noin kymmenen kiloa. Myönnän, että ruokatottumukseni ovat nykyään mitä sattuu. Osin kai, kun yöt nukun huonosti lapsen takia ja olen siksi päivälläkin tosi uupunut.

En ole ns. ongelmalihava, vaan pullea. Vaatteeni ovat aina olleet asiallisia ja kulloisenkin painoni mukaisia.
Jotenkin ärsyttää, kun anoppi on alkanut pienin elein vihjailemaan ulkomuodostani. Samoin appi tuijottaa vatsaani aina vieraillessamme, olenko kenties laihtunut vai lihonut. Siis YÄK että voi tuntua epämiellyttävältä olla tuollaisessa syynissä!
Anoppi kertoo vihjaillen ruokapöydässä, kuinka "olet mitä syöt" ohjelmassakin oli sitä ja tätä... Laittaa pöytään rasvatonta maitoa, vaikka eivät itse juo sitä ikinä. Kertoo myös, miten joku vastaantullut nainen oli ollut niiin ruma ja appi nauraa päälle. En edes ymmärtänyt tuon jutun pointtia, olin vain että aha.
Sanoin myös, etten nyt todellakaan aio enkä JAKSA laihduttaa, mitä turhia. Tosin se jaksaminen on ihan totta. Varmaan se ärsytti anoppia.

Muuten muka niin vaatimaton nainen on näyttänyt todellisen pinnallisen luonteensa.
142149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kokeilisit pientä kävelylenkkiä, vaikkapa 2 km pari kolme kertaa viikossa? Voisiko miehesi katsoa lasta sen aikaa? Mielialasi varmaan kohenisi.

Äänestä
  • Kuule, et ole tainnut olla työelämässä. Nykyisin joka muija katsoo oikeudekseen huomautella muiden painosta ja ruokatottumuksista.

    Tällainen toisten ihmisten ulkonäöstä huomauttelu on ihan jokapäiväistä. Eikä aina edes tunne huomauttelijaa.

    Lihavuus/ pulleus on rikos, josta joka päivä rangaistaan. Sairasta!

    Äänestä

  • 5 kiloa ylipainoa = rikolli... kirjoitti:

    Kuule, et ole tainnut olla työelämässä. Nykyisin joka muija katsoo oikeudekseen huomautella muiden painosta ja ruokatottumuksista.

    Tällainen toisten ihmisten ulkonäöstä huomauttelu on ihan jokapäiväistä. Eikä aina edes tunne huomauttelijaa.

    Lihavuus/ pulleus on rikos, josta joka päivä rangaistaan. Sairasta!

    Aloittaja puhuu musta ensisijaisesti jaksamisen puutteesta. Siitä, ettei saa öisin unta kun lapsi valvottaa ja väsyttää. Mitäs luulet kumpi on parempi tapa saada energiaa, nettailu vai pari kävelylenkkiä viikossa?

    Äänestä

  • pyytää laihdutusohjeita.

    Äänestä

Mitä pahaa jos anoppi laittaa rasvatonta maitoa pöytäänsä?
Onkohan nyt omat tunteesi niin syyllistyneet, että näet provosoidusti syyllisyyspeikon pienimmässäkin lauseessa.

Ehkä appivanhemmat ei tarkoita mitään ihmeempää. Ja jos vatsasi on pullea, voi appi miettiä oletko raskaana.
Ja vastaantulleen naisen rumuudesta puhuminen ei ole välttämättä tarkoittanut sinua...

Anoppi ei varmaankaan niin pahaa tarkoita kuin luulet, ehkä on vaan huolissaan jaksamisesta.

Sinulla on omat syyllisyydet ja häpeäntunteet lihomisesta. Alitajuntasi sieltä huutelee että tartteisi tehdä jotain!
Ei ole mahdottomuus lähteä lenkille ja alkaa syödä terveellisesti.

Älä oikeesti liho enempää. Suuret läskimassat on vaikeempi saada pois, kymmenen kiloo lähtee helpommalla.

"Et jaksa laihduttaa"....? Lihominen se vasta väsyttääkin. Ei laihduttaminen niin kamalaa ole.
Tee liikkumisesta kivaa. Ei tarvitse hikipäässä ja tuskaillen rehkiä.

Syö kasviksia ja hedelmiä paljon, jätä rasvat ja karkit pois. Liikkumalla et laihdu niin paljon kuin oikealla ruokavaliolla.

Älä syytä anoppia pinnallisuudesta. Se on typerää. Äläkä syyttele itseäsi, vaan pistä toimeksi.

Äänestä
  • Mitä laihduttaja voi tehdä, on jättää rasvat pois. Missään nimessä hyviä rasvoja ei saa jättää ruokavaliosta pois, nehän ovat tarpeellisia elimistölle. Ja muuten, jos jättää rasvat kokonaan pois, keho luulee, ettei saa hetkeen rasvaa ja alkaa polttamaan lihasta. Takertuu niihin läskeihin aiempaa tiukemmin. Karkkien pois jättäminen on sinänsä kyllä fiksua, mutta kyllä laihduttaja saa niitä silloin äkköin syödä. Tällöin repsahduksen vaara ei ole niin suuri, kun kun antaa itselleen luvan herkutella silloin tällöin kohtuudeella ja on SUVAITSEVAINEN ASENNE herkutteluun.

    Äänestä

  • viilisniilis kirjoitti:

    Mitä laihduttaja voi tehdä, on jättää rasvat pois. Missään nimessä hyviä rasvoja ei saa jättää ruokavaliosta pois, nehän ovat tarpeellisia elimistölle. Ja muuten, jos jättää rasvat kokonaan pois, keho luulee, ettei saa hetkeen rasvaa ja alkaa polttamaan lihasta. Takertuu niihin läskeihin aiempaa tiukemmin. Karkkien pois jättäminen on sinänsä kyllä fiksua, mutta kyllä laihduttaja saa niitä silloin äkköin syödä. Tällöin repsahduksen vaara ei ole niin suuri, kun kun antaa itselleen luvan herkutella silloin tällöin kohtuudeella ja on SUVAITSEVAINEN ASENNE herkutteluun.

    kyse ollutkaan sellaisesta,että AP kyseli laihdutusvinkkien perään?

    Äänestä

Anoppisi taitaa olla sitä ihmislajia että mikään ei ole hyvä, vähän niin kuin minunkin. Ei se auta vaikka laihdutat se keksii uuden aiheen, usko pois.

Jos viihdyt omassa kehossasi miksi se on anopillesi ongelma, ihme eukko.


Sano seuraavan kerran jos laittaa rasvatonta tarjolle että kuka tuotakin maitoa voi juoda ja Olet mitä syöt ohjelmasta voit sanoa että höpö höpö koko ohjelma. Jos anoppisi on kateellinen kurveistasi? onko hän itse semmoinen lauta?

Ja jos haukkuu jotain rumaksi niin naura päälle ja sano että eihän meistä kukaan ole täydellinen.

Äänestä

kerralla kun anoppisi vitsailee eli pilkkaa toisten ulkonäöstä, kysy häneltä mikä oli vitsin pointti.

Jos hän tekee vastakysymyksen, kerro ettet ymmärrä mitä toisten ulkonäön pilkkaaja saa siitä, että pilkkaa toisia.

Äänestä

aivan oikeassa. Jos et nyt ala tekemään läskeilles jotain ja kohottamaan yleiskuntoas ssä olet kohta 30kf lihavampi sohvalla leviävä norsu.

Sit itketään miehelle ku ei mamma mitään jaksa ku syödä ja masentua, koti jää hoitamatta, seksielämä hiipuu ja sit ihmetellään ku mies lähtee hoikempien ja pirteidempien naisten perään.

Jos et viel oo kovin lihonnu nii NYT, ala toimimaan ennekun olet nesteessä kilojes kanssa, ne kun ei vaikuta vaan sun ulkomuotoos vaan KOKO ELÄMÄÄN.

Hyvää ne sun appivanhempas tarkottaa.

Äänestä

Anoppisi käyttäytyy asiattomasti. Näistäkin vastauksista näkee, että joidenkin mielestä ulkonäöstä huomauttelu on aina paikallaan, mikä on aika käsittämätöntä. Toisaalta, kun kuuntelee ihmisiä ympärillään, ei voi muuta kuin ihmetellä, mihin on toisten huomioon ottaminen kadonnut.

Sinä lihotat ja laihdutat itseäsi sen mukaan, miltä sinusta tuntuu, etkä sen mukaan, miltä muista tuntuu. Älä lähde anopin leikkiin mukaan. Jos olet tyytyväinen itseesi, jätä anopin puheet huomiotta. Jos et ole tyytyväinen itseesi, laihduta, mutta älä jätä laihduttamatta vain sen vuoksi, että anoppi kommentoi asiaa.

Älä anna anoppisi päättää, mitä sinulle kuuluu!!!

Tältä palstalta luin joskus neuvon, joka sai silloin, ja saa edelleen, hymyn huulilleni. Kun anoppi huomauttaa ylipainosta (oikeasta tai kuvitellusta), voit esittää hänelle kysymyksen: "Tiedätkö, mitä eroa on ylipainolla ja tyhmyydellä?" Vastaat sitten, että "ylipainosta pääsee eroon, tyhmyydestä ei".

Tälle linjalle ei tosin tyhmän ihmisen kanssa kannata keskustelua päästää, koska todennäköisesti vitsin viiltävä kärki jäisi anopiltasi ymmärtämättä. Voithan kuitenkin huvitella ajatuksella hiljaa mielessäsi.

Sitten ihan yksinkertainen neuvo. Sinulla on menossa elämänvaihe, joka taatusti on fyysisesti rasittavampi kuin mikään muu. Muistan kyllä vielä ajan kun omat lapseni olivat pieniä, eikä käy ketään kateeksi. Väsyneenä sietokyky on herkkä, ja siihen on ulkopuolisen helppo heittää omat myrkkynsä. Muista tämä, niin pysyt kartalla. Mutta se neuvo on se, että koska tarvitset paljon voimia ja energiaa ihan oman elämäsi elämiseen, tapaa vain ihmisiä, joilta saa sitä energiaa, äläkä anoppisi kaltaisia ihmisiä, jotka vievät sitä. Miehesi voi kyllä yksinkin hoitaa kyläilyt omien vanhempiensa luona, eikä sinun tarvitse miettiä kyläreissujen sanailua vaan voit keskittyä mukavampiin asioihin.

Ja hävetkää te, joilla ei ole mitään empatiakykyä toista kohtaan. Olen ammatissa, jossa näkee kyllä, ettei se negatiivinen palaute tai kritiikki ole helppoa vastaanottaa varsinkaan niiden, jotka sitä mielellään - ilman mitään asiantuntemusta - jakavat.

Tsemppiä!

Äänestä

Minun anoppini kärsii raskauskiloistani... Siis laskettuun aikaan on vielä kuukausi aikaa ja painoni on koko raskauden aikana noussut 4 kiloa... Totta kai ne kaikki näkyy, kun tuo hervoton rantapallo on tuossa vyötäröllä.

Olen aina ollut normaalipainoinen. En erityisen hoikka, mutten pulleakaan. Liikunta ja terveelliset ruokailutottumukset ovat osa elämän tapojani... Nyt kahdeksannella kuulla kävelen edelleen omaa tahtiani (joka tietenkin on hidastunut raskauden myötä) vähintään tunnin päivässä.

Nyt anoppi on aloittanut hokemaan joka puhelinsoitolla, että "varo nyt lihoamasta", "katso tarkkaan mitä syöt, ettet lihoa", "kai olet jo tehnyt laihdutussuunnitelmaa" jne. Kyseessä siis on todella vain 4 kiloa. Lääkäri oli huolissaan painoni paikallaan junnaamisesta, mutta vauva on kasvanut hyvin enkä yrityksestä huolimatta saa painoa kertymään...

On tosi vaikea antaa anopin puheiden mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos mies on paikalla, hän vaientaa äitinsä nopeasti, mutta jos mies ei ole paikalla, kuulen tuota virttä hyvin pitkään. Eikä siihen auta mikään: ei vitsit, ei vakava puhe...

Huoh.

Äänestä

Kommentoi ihan piruuttasi hänen näihin juttuihinsa sanomalla,kuinka luit juuri,että laihoilla on suurempi riski saada osteoporoosi.Ja huokaa perään,että muutama lisäkilo ei ole kellekkään pahitteeksi:) Siinäpä anopille purtavaa,jossei muuta suuhunsa kerran laita!

Ota seuraavalle kerralle omat maidot mukaan ihan piruuttasi isket pöytään kulutusmaidon ja voin:D Ja mitä siihen olet mitä syöt ohjelmaan tulee:kuka sellaista toisten julkista nöyryyttämistä edes haluaa katsoa?Sanoppa tämä anopille!Kerro ihan piruuttasi,että teet pitkiä lenkkejä(vaikket tekisi)vauvan kanssa ja olet fyysisesti hyvässä kunnossa.Että repii siitä sitten ja sulkee suunsa!

Äänestä

Sinä kelpaat kyllä ja olet aivan paras ihan tuollaisena kuin olet.
Epähienoa ja tahditonta viitata toisen kiloihin.
Paino ihmisellä vaihtelee elämän myötä -- valitettavasti moukkamaisuus on pysyvää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiloista kirjoitti:

Anoppi on itse ollut aina hoikka. Minä taas olen lihonut lapsen tulon myötä noin kymmenen kiloa. Myönnän, että ruokatottumukseni ovat nykyään mitä sattuu. Osin kai, kun yöt nukun huonosti lapsen takia ja olen siksi päivälläkin tosi uupunut.

En ole ns. ongelmalihava, vaan pullea. Vaatteeni ovat aina olleet asiallisia ja kulloisenkin painoni mukaisia.
Jotenkin ärsyttää, kun anoppi on alkanut pienin elein vihjailemaan ulkomuodostani. Samoin appi tuijottaa vatsaani aina vieraillessamme, olenko kenties laihtunut vai lihonut. Siis YÄK että voi tuntua epämiellyttävältä olla tuollaisessa syynissä!
Anoppi kertoo vihjaillen ruokapöydässä, kuinka "olet mitä syöt" ohjelmassakin oli sitä ja tätä... Laittaa pöytään rasvatonta maitoa, vaikka eivät itse juo sitä ikinä. Kertoo myös, miten joku vastaantullut nainen oli ollut niiin ruma ja appi nauraa päälle. En edes ymmärtänyt tuon jutun pointtia, olin vain että aha.
Sanoin myös, etten nyt todellakaan aio enkä JAKSA laihduttaa, mitä turhia. Tosin se jaksaminen on ihan totta. Varmaan se ärsytti anoppia.

Muuten muka niin vaatimaton nainen on näyttänyt todellisen pinnallisen luonteensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu