Olen seurustellut vähän yli vuoden aivan ihanan miehen kanssa. Viihdymme hyvin yhdessä ja nautimme olostamme. Tämä mies on pyytänyt minua kihloihinkin jopa muutamaan otteeseen ja voisinkin suostua, mutta en kestä hänen pakkomiellettä perheen perustamisesta.
Mies on 24 ja minä 21. Hän on päättänyt, että meillä on 2 lasta ennen kuin hän täyttää 30 ja ennen ensimmäisen lapsen hankkimista olemme olleet vähintään vuoden aviossa. Eli alkaisi olemaan aika kiire jo. Minä haluaisin nauttia yhdessäolostamme ja jos joskus siltä tuntuu niin toki ehkä hommata perheenlisäystä.
Olen puhunut miehelleni asiasta, etten ole vielä valmis tuollaiseen. Hänen ainainen vastauksensa on, että kyllä mieleni muuttuu lähiaikoina. Hän myös yrittää muuttaa harrastuksiani ja tekemisiäni jotta olisin täydellinen äiti hänen lapsilleen. En saisi käydä laskuvarjohyppäämässä koska se on liian vaarallista ja miehiä ei saisi olla kavereina, vaikka osa kavereistani on meidän yhteisiä.
Voiko tallaisen suhteen saada toimimaan? Miten saan mieheni ymmärtämään etten ole viellä valmis?
Mies on 24 ja minä 21. Hän on päättänyt, että meillä on 2 lasta ennen kuin hän täyttää 30 ja ennen ensimmäisen lapsen hankkimista olemme olleet vähintään vuoden aviossa. Eli alkaisi olemaan aika kiire jo. Minä haluaisin nauttia yhdessäolostamme ja jos joskus siltä tuntuu niin toki ehkä hommata perheenlisäystä.
Olen puhunut miehelleni asiasta, etten ole vielä valmis tuollaiseen. Hänen ainainen vastauksensa on, että kyllä mieleni muuttuu lähiaikoina. Hän myös yrittää muuttaa harrastuksiani ja tekemisiäni jotta olisin täydellinen äiti hänen lapsilleen. En saisi käydä laskuvarjohyppäämässä koska se on liian vaarallista ja miehiä ei saisi olla kavereina, vaikka osa kavereistani on meidän yhteisiä.
Voiko tallaisen suhteen saada toimimaan? Miten saan mieheni ymmärtämään etten ole viellä valmis?
Vastaukset 6
Vanhimmat
valitat jos sulla on ihana mies. Kyl täs maassa on ihan tarpeeksi sitoutumiskammoisia ukkoja. Olisit tyytyväinen. Asutteko yhdessä? Jos ette niin kokeilkaa ensin sitä. Jos menee hyvin niin sit miettikää liittoa ja ykskaks voitkin huomata että elämässä on mentäväkin eteenpäin.
Ei kannata murehtia tollasesta etukäteen jos muuten miehen kanssa menee hyvin (monilla muilla on paljon suurempia ongelmia).
Kavereista voitte keskustella ja kysy et onko hän mustis jos ei hyväksy mieskavereita? Annatko aihetta mustasukkaisuuteen?
Extreme harrastuksissa voi olla monesti läsnä hengenvaarakin, joten ymmärrän kyl et mies ei niihin lämpeä jos se pelkää menettävänsä sinut.
Ymmärrä häntä ja keskustelkaa asioista. Mieti elämää kokonaisuutena eläkä vain suppeasta omasta vinkkelistäsi.
Hän ei ehkä tule ajatelleeksi, että perheeseen kuitenkin tarvitaan kaksi tasavertaista henkilöä.
Ei sinun tarvitse hänen perhepyrkimystensä takia muuttaa harrastuksiasi tai itseäsi. Älä anna hänen kontrolloida sinua.
Yritä vaan edelleenkin kertoa hänelle omia toiveitasi. Jos hän ei niitä ymmärrä tai ota huomioon, ei suhde voi onnistua.
Ymmärrän, että perheen perustaminen tuntuu aika isolta jutulta (ja sitähän se onkin) eikä ketään saa siihen tietenkään pakottaa. Perheellisen elämä on paikoin niin kovaa työtä, että olisi varsin tuhoavaa, jos ei ole 100%:sti mukana asiassa.
Toisaalta ymmärrän miehesi "aikarajat" perheen suhteen, vaikka ne tuntuvatkin sinusta hätiköidyltä. Itse en enää nelikymppisenä edes haluaisi isäksi ja jos nainen lähentelee kolmeakymmentä ikävuotta ennen ensimmäistä lasta, mahdollisuudet ylipäätään saada lapsi heikkenevät olennaisesti (3-kympin yli odottamisesta puhumattakaan)
Olette toki nuoria, mutta jos sinusta nyt tuntuu siltä, että on mahdollisuus, ettet haluaisi perhettä olenkaan (vaikka olisitkin vain "katsotaan-nyt-vielä-muutama-vuosi-mitä-tästä-tulee"-tyyppiä), tee se selväksi myös miehellesi. Voitte yhdessä sitten päättää suhteenne tulevaisuudesta.
Vinkki viitonen. Tällaisessa asiassa ei voi tehdä kompromissia oikein mitenkään, joten jos et sinä tai poikaystävä voi antaa periksi toiselle kannattaa erota. Tuo asia tulee hankaloittamaan koko suhdettanne kaikilta osin ja aiheuttamaan jatkuvaa mielipahaa.
Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä, jossa itse olin sinun asemassa (vaikkakin miehenä) ja vaikka sovimme silloisen tyttöystävän kanssa, että ei sovita vielä mitään aina se asia kummitteli kaikissa asioissa. Se jatkuva muituttelu sai minut tuntemaan ahdistuneeksi ja mielestäni hukkasin 6 vuotta elämästäni siinä suhteessa.
Kannattaa miettiä vahvasti mitä teette...
Itse en ainakaan 21-vuotiaana olisi ollut valmis ottamaan vastuuta lapsesta. Itse muutin kotoa pois kesällä ja täytin syksyllä 21v. Sinä olet kuitenkin nuori ja opinnot varmaan vielä kesken. Jokainen tietenkin tekee omat ratkaisunsa sen pohjalta mikä itsestä tuntuu parhaalta.Itse olen ainakin kasvanut "aikuiseksi" vähän hitaammassa tahdissa ja nyt täyttäessä 28v niin olen alkanut pohtimaan lasten saamista. =) Ainakin omalla kohdalla tarvitsin ajan itsenäistyä ja ottaa vastuun omasta elämästä ja sen kautta ottaa vastuun lapsesta jonka hoitamisesta vastaan monia vuosia. Kyllä minusta 30 lasten saanti on ihan yhtä varteen otettavaa ja tiedän monia jotka ovat saaneet 30-vuotiaina terveitä lapsia. Tietenkin pitää aloittaa nuorempana, jos haluaa suurperheen. Mutta yhdessä teidän kannattaa tehdä ratkaisut, mutta poikakaverin painostukseen ei kannata lähteä. Lasten hoitamine on vastuullista, jos siihen ei olla valmiita niin varmaan se voi teidätkin erottaa.
Miehesi saa odottaa sinua. Älä suostu painostaen. Jos ei odota, ei hän ole sinulle tarkoitettu!