Itse olen käynyt katsomaan kampaajan-parturin omaa kuontaloa ,ennen kun annan omaani puuttua.Kampaajalla oliniin kuiva ja keltainen hius ,että menin samantien ovesta ulos,jos ei omaa tukkaa osaa hoitaa niin miten sitten muitten???!!!
yksi hyvä
vinkki !!!!
6443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siinäpä se kun muiden hiuksia pitää hoitaa koko ajan niin aikaa ei välttämättä jää oman kuontalon hoitamiseen. Minä aloitan työt klo 8 ja lopetan klo 19 jonka jälkeen siistin paikat työkaverien kanssa ja hoidan muut asiat kuntoon jos niitä on. Lomalla (jos sellainenkin ihme siunaantuu joskus) on niin paljon työtä kotonakin että hyvä jos ehdit muutaman minuutin huokaista sentään. Aamulla ei välttämättä kerkiä edes vetästä meikkiä naamaan joten senkin teen vasta ruoka-tauolla jos ehdin sitäkään pitämään. Hiukset hutaisen hätäponnarille tai äkkiä vetäsen suoristusraudan kanssa läpi. Kamala 5 cm tyvikasvu pilkottaa nytkin mutta itse en ala tyvikasvua värjäilemään kun en takanta saa sitä kunnolla mitenkään. En sentään niin taitava ole.
Puhumattakaan siitä onko aikaa muulle elämälle. Kumppanikin pitäisi löytää ja lapsentekoikäkin menee pian ja tähän hässäkään jos lapsen putkautat niin avot siinä sitä ollaan! Ystävien kanssa kontaktit on järjestettävä työpaikalla kun tulevat hiuksiaan laitattamaan mutta siinäpä ei kamalasti yksityisasioista puhuta kun on salonki täynnä väkeä.
Ja hyvä että rahaakan on enää laskujen maksamisen, lainan lyhennysten, verojen vähennysten ym. jälkeen muuhun tarpeeseen. On tiukkaa linjaa pidettävä ja budjetti suunnitelmat tehtävä aika ajoin. Ei me kaikki kampaajat eletä kotona loistokkaiden hiustenhoito merkkien joukossa kuin rikkaat kauneuskuningattaret konsanaan. Pitäisihän sitä edustaa kauneutta ja hyvinvointia asiakkaiden silmissä kun kampaaja on mutta kauneus on katoavaista ja alkaa kadota siinä kun olet valmistunut ja työtä muutaman vuoden tehnyt kuin mikäkin työnarkomaani.
No eihän sitä pidä omia asioitaan etusijalle laittaa. Tärkeintä on että asiakaskunta on tyytyväinen eikä kertaakaan ole valituksia tullut. Että kyllä hommat on hoidettu niin hyvin kuin pystyy ja ammattitaito riittää vaikka oma tukka olisi miten paskan näköinen tahansa.
Kyllä siinä hiusten kunto kärsii kun stressaat about 50 kertaa päivän aikana niin että oma tukka karisee. Taitaa olla niin että muiden kauneudesta huolehtiminen verottaa omaa ulkonäköä. Älkää sanoko että vaihda alaa. Muut alat eivät kiinnosta eikä huvita uudestaan ryhtyä opiskelija elämään. Tällä työllä vaikka hautaan asti.
Nuorena jaksoi tehdä töitä ja "nimeä" , mutta ei sitä kannata loputtomiin tehdä! Pari vuotta menee asiakaspiirin luomiseen, jos on kykyjä, mutta opi sanomaan muös EI!
Jos asiakkaita on jonoksi asti, mutta tulot ei riitä laskuihin, niin opettele hinnoittelemaan oikein. Kustannusperusteisesti. Vapaa-aika ja lomat huomioon ottaen. Yrittäjyyden parhaita puolia nämä.
Jos olet sitoutunut tiettyyn hinnoitteluun/"tuolivuokraan" ja työmääräsi ylittää noin 40h viikossa, niin olet ehdottomasti väärässä paikassa!
Mitä tulee hiusten laittoon, niin ainakin ammattilaisena sinun tulisi tietää, miten hiuksia hoidetaan? Kun aika ei riitä itsestä huolehtimiseen, miten jaksat hoitaa muita?
Ja vielä aloittajalle........ Jos menet kampaamoon, jossa on kaksi työntekijää, toinen siististi leikattu/värjätty ja toinen "pilalle poltettu harakka", kumpi on stailannut kumman?
Johan minä sanoin että kun aika ja jaksaminen kuluu muiden hiusten laitossa niin eipä sitä kerkiä kamalasti omaa tukkaa laittaa. Eipä se nyt ole koskaan palanut tai pissan keltainen ollut. Ja mitä tulee työpaikkaan, olen ollut huonomissakin. Tällä alalla kun ei ihan heti uutta työpaikkaa lähdetä noin vain hakemaan. Pääty vielä työttömäksi.
Hänen työmääränsä on viikossa 55h jos oletetaan että tekee viitenä päivänä viikossa hommia..
Hmm.. eipä tuo ole edes laillista, tasautumisjakso on jossain vaiheessa.
Olen vähän samaa mieltä kanssasi osittain, mutta vaikka pyrinkin muotoilemaan hiukseni joka aamu, meikkaamaan ym, omaan jo perintötekijöiltäni hankalan hyvin luonnonkiharan tukan (joka siis pienestäkin ilmankosteudesta söhertyy hampsuisen näköisksi permanentiksi...) Sairastan myös pälvikaljua, joka tulee ja menee tilaamatta... sairaslomalle en pääse vaikka kalju pläntti olisi keskellä päätä...
Mutta totta puhut, perus siisteys on paikallaan, kun ulkonäön ja muodin parissa työskennellään, mutta hiusten osalta on myös tajuttava, ettei kaikille luoja olekaan suonut sitä paksua ihanaa tukkaa, johon jokaisen muotivillityksen saa toteutettua. Ohuttukkainenkin voi haluta alalle ja olla taitava käsityöläinen, sairaudet voi viedät hiukset myös ammattilaisilta jne.